Rajapoliisit väittävät, että raportti olemattomasta rajavalvonnasta salattiin vaalien alla

1200@80

Schengen-raportin mukaan Ruotsin rajavalvonta kuuluu Euroopan huonoimpiin. Raportti kuitenkin salattiin vaalien alla, koska se on poliittinen kysymys.

Rajavalvonnan toimintaa tutkittiin EU:n toimesta vuoden 2017 loppupuoliskolla. Tutkijat haastattelivat raporttiin ruotsalaisia rajapoliiseja. Tulos koottiin yhteen, jonka jälkeen raportti salattiin.
Raportissa sanotaan mm, että rajavalvonta-asemat ovat huonosti miehitettyjä eikä henkilökunnalla ei ole riittävää koulutusta erottaa väärennettyjä passeja tai muita dokumentteja oikeista. Pahin tilanne kerrotaan olevan Arlandan lentokentällä Tukholmassa. Arlandaan saapuu ja sieltä lähtee vuosittain 26 miljoonaa matkustajaa.
Arlandassa mm. ei käytetä riskianalyysejä erottamaan sodasta palaavia jihadisteja. Henkilökunta ei yksinkertaisesti tiedä tekijöitä, joilla jihadistit voidaan erottaa muista matkustajista.
Yksi rajapoliisi, joka on työskennellyt Tukholmassa useita vuosia, kertoo Kvällspostenille:
– Ei ole olemassa mitään oikeaa rajakontrollia vaan kyse on lähinnä paperien kyselystä. Raportti osoitti sen minkä me jo tiesimme, kyse on puhtaasta Mikki Hiiri-toiminnasta.
Viime kesänä Ruotsin rajavalvonnan kerrottiin lisääntyneen, koska arvioitiin, että on olemassa kohonnut uhka yleistä järjestystä ja sisäistä turvallisuutta kohtaa. Rajapoliisi kuitenkin kertoo, että kyseessä oli puhtaasti leikkikontrolli, teeskenneltiin, että rajoja vartioitiin.
Kvällspostenin lähteiden mukaan raportti salattiin poliittisen tilanteen takia varsinkin kun vaalit olivat jo niin lähellä. Poliisin johdosta asia kuitenkin kiistetään ja kerrotaan, että he odottivat lopullista raporttia.
Asiasta kirjoitti Kvällsposten, joka sai osia raportista luettavaksi.
Myös Pt-media on kirjoittanut useaan otteeseen, että Ruotsi ei ole käytännössä kiristänyt rajavalvontaa, vaikka niin väitetään.
 
 

Subscribe
Notify of
guest
13 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Aku Ankka
Aku Ankka
17.9.2018 20:27

Onko Ruotsissa mitään yhteiskunnan osa-aluetta, joka EI olisi MIkki Hiiri-osastoa? Ruotsi nyt on kaikkien mikkihiirien kukkanen, mutta on jo pitkään ollut tunne, että samaa menoa on hyvin pitkälle Suomessa ja muuallakin. Voiko mitään ottaa vakavasti? Poliisi, oikeuslaitos, rajavartiolaitos eivät tee hommiansa, heillä on kaksoisstandardit. Yliopistot ym leikkivät tyttöpoikaleikkejä. Jos sanot väärään kohtaan tyttö tai vastaavaa ennen niin normaalia, tulee hirveä kohu ja potkuilla uhataan. Valtamedia ja Päättäjien Ruskeisto ovat kuin sarvipäisiä saatanoita. Voiko tosiaan mitään ottaa tosissaan?

Manta
Manta
17.9.2018 20:28

Israelin rajavalvontaa voisi pyytää kouluttamaan. Niillä on pitkäaikaista kokemusta nimenomaan jihadistien / terroristien löytämisestä jo rajalla.

savonsulttaani
savonsulttaani
17.9.2018 21:05

Kyllä se jihadisti on ihan yhtä hyvä jätkä kuin naapurin Eskokin.
Mitä te rasistit niitä alkaisitte seulomaan?

Lee Anrersohn
Lee Anrersohn
13.10.2018 20:49
Vastaa...  savonsulttaani

Juu niin on ja niitä kannattaa hamstrata ihan varastoon. Kun ei koskaan tiedä milloin äärisuvaitsevassa yhteiskunnassa tulee pulaa raiskareista, polttomurhaajista ja siidervalaiden seksileluista.
Tuhat raakaa ja julmaa joukkoraiskauspolttomurhaa päivässä pitää suvakin kiimaisena?

seant
seant
17.9.2018 21:24
fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
18.9.2018 00:37

Jihadisti ja lentokone yhteen soppii.. kalliita leikkejä leikitte, oi ruottalaiset. Oikeastaan toivon lentelyyn liittyvää uskonnonharjoittelua, tulisi stoppi, ehkä.

Minä
Minä
18.9.2018 02:33

Siellä virkamiehet tekevät politiikkaa salaamalöla kansalta vallanpitäjien kannalta epämiellyttäviä asioita, jotta jotkut toiset eivät hyötyisi totuudesta vaaleissa. Se on petollista ja avoimesti vihamielistä demokratiaa kohtaan. Suvakkien mielestä se on tietysti “demokratian puolustamista”, joka on heille heidän valtansa puolustamista.

Lama tulossa, matuja pelätään, sossut täysin hampaattomia
Lama tulossa, matuja pelätään, sossut täysin hampaattomia
18.9.2018 03:57

Sossuilla on ollut neljä vuotta aikaa korjata asoita mitkä eivät toimi ja niitä on paljon. Mitään merkitsevää eivät kuitenkaan ole saaneet aikaseksi, en tiedä mitä ovat muka värkänneet? Peruskansalainen tuntee olonsa päivä päivältä epävarvemmaksi joka alueella mutta ei se ketään kiinnosta. Luodaan sen sijaan yleistä silmänlumetta hokemalla miten kaikki on hyvin.

Suomi kuntoon
Suomi kuntoon
18.9.2018 04:35

Mutta vastahan Juha Sipilänkin mukaan Suomenkin talous on kovassa nousussa. Tai sitten ei.

huugo
huugo
18.9.2018 05:03

Tämän takia Ruotsiin virtaa huumeita ja aseita valtavia määriä ja tulokset näkyvät kaduilla. Kuinkahan löysää valvonta on Ruotsin ja Suomen rajalla. Nuuskaa ja alkoholia kyllä kytätään ja tulli ilmoittelee niistä medioissa suurena voittona rajavalvonnalle. Surkuhupaisa oli 2015 kun rajan yli lampsi ilman suurempia tutkimuksia yli 30 000 läpsyttelijää ja SUOMEN ARMEIJAN sotilaat komennettiin palvelemaan ja kantoavuksi entisille Irakin armeijan sotilaille. Veikkaan että upseerit jopa ohjeistivat solttupoikia virnistellen. Näky oli kuin entisissä afrikan siirtomaa filmeissä, jossa neekerikantajat palvelivat nöyrästi siirtomaa herroja. Näky oli varsin nöyyryyttävä.

Pena!
Pena!
18.9.2018 11:00
Vastaa...  huugo

”Pena, tuleppas tänne ja sassiin! Täällä on yksi irakkilainen herrasmies joka ei ole vielä saanut omaa laukunkantajaa. Panehan töpinäksi, ei hänellä ole koko päivää aikaa odottaa!”

hemis
hemis
18.9.2018 14:03

On se s-nan kumma, että Länsi-Eurooppaa johtavat lällyhousut. Se on sitä 60-luvun vapaan kasvatuksen tulosta.

Eräs
Eräs
18.9.2018 17:07
Vastaa...  hemis

Oletkos kuullut termiä nukkehallitus/nukkehallitsija. Todelliset asioista päättäjät ajavat eurooppalaisten hidasta kansanmurhaa ja/tai täydellistä orjuutusta.