Tappovanki vaihtaa sukupuolta vankilassa

11

prison-fence-219264_960_720.jpg

Suurin osa vangeista kuluttaa vankeusaikansa lepäämällä, lukemalla, käymällä vankilan töissä, kuntoilemalla ja runkkaamalla. Muuan tappotuomiota istuva Kim Johansson käyttää aikansa toisin.

Hän nimittäin vaihtaa sukupuolta. Johansson tuomittii 2013 taposta 10 vuoden vankeuteen. Hän lahtasi ja paloitteli entisen tyttöystävänsä ja ripottei ruumiinosat pitkin Bodenin metsiä. Sieltä ne kerättiin yhteen arkkuun.

Kun Johansson aloitti lusimisen oli hänen etunimensä siis Kim. Nyt hän on vaihtanut jo nimensä ja on Kim Marie. Hän kertoo TV3:n dokumentissa, että on kokenut jo pienestä lapsesta olevansa nainen.

Vankilassa on hyvää aikaa vaihtaa sukupuolta hiljalleen ja rauhallisesti. Kuka sitä nyt hätäilemällä. Tulee vain kuspäitä. Kimillä on hormoonihoidot päällä ja testosteroiinitasoja madalletaan. Toiveena on tissit ja myöhemmin kikkeli vaihtoon.

Joitakin ongelmia naiseus on tuottanut vankilassa. Kim joutuu istumaan lisko-osastolla, koska muut vangit ovat äityneet haukkumaan häntä homppeliksi. Onpa joku jopa halunnut jonkinlaisia seksipalveluja.

Kun sukupuolenvaihdos päätyy tiettyyn pisteeseen niin sen jälkeen Kim siirretään naisvankilaan, sillä vapautumiseen on vielä muutama vuosi.

Melko avarakatseinen vankeinhoito, etten sanoisi. Voi vain kuvitella mitä Kakolan vanhan liiton pamput sanoisivat, kun menisi selittämään, että pitäs tuo sukupuoli vaihtaa, ja hakemus Hämeenlinnan naisvankilaan.

Advertisements
,

19 thoughts on “Tappovanki vaihtaa sukupuolta vankilassa

  1. Mitä helvettiä.. Miten tämä voi olla mahdollista? MITEN!? Luulisi olevan jonkin sortin vitsi.

    13
  2. Joo joo, koittakaa rauhottua. Tää on vain tätä aikaa…Mitä nyt saatana yhdestä ”vangista”.!

  3. Naisia on vankeina vähemmän kuin miehiä mutta toisaalta heidän rikoksensa ovat yleensä rankempia. Enpä usko että hänet toivotetaan kovinkaan tervetulleeksi naisvankilaan.

    1. Ruotsin ollessa kyseessä niiden naisvankien rankat rikokset on varmaan pääasiassa vihapuhetta ja kiihotusta

  4. Kunnon rangaistus olisi, että kun häiskä herää nukutuksesta, niin kalu on pitempi kuin John Holmesilla ja testoa olisi pumpattu niin, että tissit kasvaisivat sisäänpäin. Mokoma naisentappaja.

  5. Koskahan joku isompia rintoja haikaileva nainen hiffaa väittää, että olemassa olevista pienistä rinnoista huolimatta on oikeasti syntynyt isotissiseksi naiseksi? Henkinen kärsimys on tietty suuri, kun tissit ovat pienet vaikka niiden pitäisi olla isot.

    Ja taas leikataan liukuhihnalla silikoneja yhteiskunnan piikkiin… Ja Setan entinen puheenjohtaja lyö tahtia rumpuun.

  6. Tuomioon johtaneen teon syy oli siis ”väärä identiteetti”, mikä pitää nyt ehdottomasti oikaista.

  7. Peliliike! Kai sinne naisvankilaan pääsee heti kun papereihin saa naisen leiman, katellaan niitä vehkeen leikkelyitä sitten myöhemmin jos ei sitten tulisi eheydyttyä kun puolimiehenä pääsee puutepukiksi

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.