Malmössä majoitetaan uusruotsalaisia hotelleihin asuntopulan takia

travel-1677347_960_720.jpg

Syyrialainen Nabeel Al Ammari tuli Ruotsiin muutama vuosi sitten pakoon sotaa, vainoa ja kidutusta. Vaimo ja neljä lasta jäivät Syyriaan odottelemaan parempia aikoja. Nuorin poika ei ehtinyt edes syntyä kun Nabeelin piti lähteä pakoon.

Kului nelisen vuotta, kun Nabeeli vihdoin sai perheensäkin sodan jaloista turvaan. Vaimo ja lapset saapuivat Ruotsiin. Mutta sen jälkeen kaikki on mennyt hieman ei niin kovin hyvin. Palvelu ei ole pelannut kuten oli odotettu.
Nimittäin Nabeel sai kuntapaikan Lomman kunnasta Malmön kupeesta. Mutta Lommassa ei ole yhtään ainoaa vapaata asuntoa. Asuntopula on niin kova, että kunta ei pystynyt järjestämään edes mitään väliaikaista luksusasuntoa.
On selvää, että lapsiperhettä ei voi jättää kadulle, joten asia ratkaistiin siten, että Nabeel lapsineen ja vaimoineen majoitettiin naapurikuntaan Burlöviin ja hotelliin. Park hotell Arlöv on siis toistaiseksi Nabeelin asuinpaikka.
Mies kuitenkin kokee olonsa ”hylätyksi”.
– Täällä ei ole lapsille mitään. Ei leikkipaikkoja, ei mitään. Olen ollut nyt neljä vuotta asuntojonossa, jono on pitkä. Tällainen peli ei vetele, Nabeel sanoo Sydsvenskanille.
Koko jutussa nyt ei itsessään ole mitään erityistä. Ainoastaan se, että tavallisen ihmisen on mahdotonta saada kunnallista vuokra-asuntoa Malmön alueelta. Koska asuntoja yksinkertaisesti ei ole. Kunnat kuitenkin majoittavat uusruotsalaisia hotelleihin ennenkuin päästävät heitä asunnottomiksi. Tämä on tietenkin hyvä asia. Mutta kun vertailuun laitetaan kantaruotsalainen, niin edes perhe ei pääse hotelliasumiseen. Se etuoikeus on vain uusruotsalaisilla.

Subscribe
Notify of
guest
14 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Tätähän te tilasitte
Tätähän te tilasitte
29.9.2018 12:59

”Malmössä majoitetaan uusruotsalaisia hotelleihin asuntopulan takia”
Pakolaisbisnestä verorahoilla pyörittävä rahamafia kiittää ja kuittaa. Oxfordin pakolaisprofessori sanoi että Eurooppaan tuotettu pakolainen kustantaa 135 kertaa enemmän kuin kotimaassaan ja kulttuuripiirissään mm. Pohjois-Afrikan pakolaisleirillä autettu. Kustantaa siis veronmaksajille 135 kertaa enemmän. Pakolaisbisnestä pyörittäville eturyhmille heidän tänne tuottamisensa taas tuo tienestejä 135 kertaa enemmän. Orpon ja Sipilän eturyhmät kiittävät ja toivovat että annat äänesi myös tulevaisuudessa 135 kertaa paremmalle pakolaisbisnekselle.

Minä
Minä
29.9.2018 13:53

”Eurooppaan tuotettu pakolainen kustantaa 135 kertaa enemmän kuin kotimaassaan ja kulttuuripiirissään”
Suvakkien tarkoitushan ei ole auttaa ketään, koska lähiseuduilla voisi samalla rahalla auttaa 135:aa henkeä yhden suvakkien lemmikin sijasta. Suvakit haluavat nimenomaan tuontilemmikkejä voidakseen paijailla niitä paikan päällä ja leikkiä hyvää ihmistä. Tämä on ollut tiedossa koko ajan, mutta suvakkien ajattelussa lähiseuduille jääneet, eniten apua tarvitsevat eivät ole kovin merkityksellisiä.

Numento
Numento
29.9.2018 13:13

Jos Nabeel on ollut kiltti, pysynyt Syyriassa ISIS porukasta ja muista hallituksen vastaisista kepposteluryhmistä ulkona niin allah on armollinen. Eikun kotiappäin pois ahdistavasta hotellimajoituksesta. Sukulaiset Syyriassa kaipaavat jo kovasti Nabeelin perhettä takaisinpalaavaksi pois kärsimästä Ruotsalaista rasismia.

Kari Ilmarinen
Kari Ilmarinen
29.9.2018 13:53

Ruotsissa uusia kunniakansalaisia on kohdeltava luonnollisesti nimensä mukaisesti. Vaikea vain ymmärtää, että kantaruotsalaiset jatkuvasti jaksavat kannattaa tällaista itsetuhoista politiikkaa. Vain reilu miljoona ruotsalaisista – siis nämä kaikki natsit ja median mukaan ”vähälahjaiset” – ymmärsivät äskeisissä vaaleissa, että maa on ihan tosissaan itsetuhoisella tiellä.
Toisaalta Löfven pisti sellaiset vaaliläskit peliin, ettei aikoihin koettu (palkallinen ekstralomaviikko kaikille, miljoonia sinne tänne runsaskätisesti ja kaikilla hyvä olla – paitsi Naabelilla… vai miten tämä nyt menikään?)

Tätähän te tilasitte
Tätähän te tilasitte
29.9.2018 14:40
Vastaa...  Kari Ilmarinen

Suomen Porvarihallituksen suunnitelmien mukaan jatkossa Suomen sosiaalieduista pääsisi nauttimaan heti jokainen maahantulija, jos tienaa työttömyysturvan peruspäivärahan suuruisen ansion, eli 696,60 euroa kuukaudessa. Lisäksi muut Suomeen pysyvästi asumaan tulevat ihmiset olisivat välittömästi oikeutettuja sosiaaliturvaan. Tämä koskisi muun muassa opiskelijoita ja oleskeluluvan saaneita. Nyt kun Ruotsidemokraatit näyttävät auttavan myös Ruotsissa valtaan porvarit Moderaattien eli paikallisen Kokoomuksen johdolla, niin Suomen Porvarihallituksen pakolaisbisnespolitiikka ja koko maailman sosiaalitoimistoksi ryhtyminen ottaa vielä kierroksia eteenpäin Ruotsissakin. Suomessakin Persut auttoivat Kokoomus- ja Kepuporvarit valtaan ja jälki on sen mukaista.

witt uuntunut
witt uuntunut
29.9.2018 14:30

90-luvun alkupuolella läpsyttelijöitä sijoitettiin Hotelli Walkealaan Kouvolassa joten siinä mielessä Suomi oli edelläkävijä matujen hyysäyksessä. Kyllä siinä oli ihmettelemistä paikallisen väestön keskuudessa joka poti asuntopulaa ja sitten tulivat nämä idän ihmeet joita kohdeltiin kuin kuningasta.

Valkoinen hetero
Valkoinen hetero
29.9.2018 20:05
Vastaa...  witt uuntunut

Kyll meill Turuuskin pääsivät suoraan hotellin aamiaispyötään. Ja kaupungilta silkkihuivit.

Mina tahto mita minule kuulu, se Allahi maarays
Mina tahto mita minule kuulu, se Allahi maarays
30.9.2018 10:10
Vastaa...  witt uuntunut

Juu, ja tästä sitten alkoikin Hotelli/motelli Walkealan alamäki, kikrumajoituksen jälkeen tuli bordellitoiminta ja toistuvia konkursseja. Nykytoiminta taitaa olla jotain ”yrityspuistoilua” (isoa BISNESTÄ nyky Kouvostoliitossa).
Jos en väärin muista, niin taisivat täällä jotain pientä polttelua tai poksuttelua saada aikaan asian tiimoilta. Eivät somput sitten oikein viihtyneet, tosin kyllä niitä jäi vaivoiksi asti silti. Uutisointiin liittyi aikanaan (taisi olla Kari Suomalaisen) pilapiirros jossa pari somppua juoksee talvipompat ja turkikset päällä pipot päässä yhteen suuntaan, tulosuuntaan on liikennemerkki KOUVOLA. Jos ei tämä ollut se viimeinen korsi joka silloin Karin Hesarista pudotti, niin yksi suvakkien paheksumista kuitenkin. Ja kyllä, niitä oli jo silloin, siis suvakkeja.

huugo
huugo
29.9.2018 16:55

Mykkänen lähtee hakemaan lisää elätettäviä ja verot ynnä maksut nousee. Saatanan maailmanhalaaja.
https://www.nykysuomi.com/2018/09/28/mykkanen-turkkiin-hakemaan-syyrialaisia-huutolaisia-suomeen/

Pessimisti
Pessimisti
29.9.2018 18:17

Voi noita ruottalaisia rasisteja, kun eivät rakenna tarpeeksi asuntoja tulijoille. Olisiko kuninkaan linnassa tilaa?

Kari Ilmarinen
Kari Ilmarinen
29.9.2018 20:34
Vastaa...  Pessimisti

Sipilän ”linnassa” ainakin oli – arabimaissa uskoivat tämän ihan totena. Vähän konkretiaa tähän: esimerkiksi Saudien prinsseillä on Marokossa ”kesämökkejä” (mm. lomakohde Agadirin nurkilla), joissa puutarhaa muutaman jalkapallokentän verran – eli tällaisiin ne tosissaan luulivat saavansa luvan majoittautua – meidän ns. kristittyjen kustannuksella..

Anonymous
Anonymous
29.9.2018 21:30

On se kummallista ettei Ruotsilla ole varaa tarjota jokaiselle tulijalle arvoistansa asuntoa. Täytyyhän perheelliselle järjestää kunnon omakotitalo keskellä kaupunkia ja palveluja, ja lapsilla oltava leikkipaikat, dagispaikat, ilmaista ruokaa sekä kaikki härpäkkeet isille mitä vaan voi kuvitella.
Kyllä nyt ruotsalaiset ovat tulleet tiensä päähän, kun eivät sellaisia pysty järjestämään. Joutaisivat rangaistuslaitokseen, mokomatkin svennet.

acc
acc
1.10.2018 01:29

Ehkä tulisi halvemmaksi majoittaa heitä Välimeren maiden turistikohteisiin.

Jarkko Kainulainen
Jarkko Kainulainen
1.10.2018 02:31

Ja oman maan asunnottomat samaan aikaan pihalla kylmässä niin ruotsissa kuin täällä sumessakin ei mene tasan onnen lahjat kristityn ja muslimin välillä edes kristittyjen omassa maassa.