Tuhannet tukholmalaiset nuorukaiset haluaisivat korjata sukupuoltaan

8

gears-1359436_960_720.png

Tukholman Kansanterveyskyselyn mukaan yhä useampi tukholmalainen nuori aikuinen haluaa korjata sukupuoltaan. Kyselyn mukaan määrä on lisääntynyt selvästi.

SVT:n uutisten mukaan sukupuolenkorjauspotilaiden määrä on lisääntynyt vuodesta 2003 alkaen reilusti. Kun milleniumin alussa korjaushoitoja tehtiin vajaa 20 vuodessa niin nykyään niitä tehdään yli 250 vuodessa.

Ensimmäisen kerran asiaa tutkittiin jo 2014, jolloin 1 % 22-29-vuotiaista tukholmalaisista henkilöistä suunnitteli sukupuolenkorjausta. Nykyään noin 2,3 % pääkaupunkilaisista haluaa korjaushoitoa. Lukumääräisesti tämä tarkoittaa noin 23 000 henkilöä. Toteutuneiden korjaushoitojen ja korjaushoitoa haluavien määrä on siis eri.

Syyksi halukkaiden lisääntyneeseen määrään arvellaan lisääntynyt suvaitsevaisuus ja parantunut ymmärrys asioiden tilasta. Niin ikään henkilöiden, jotka hakeutuvat korjaushoitoon, arvellaan lisääntyvän tulevaisuudessa selvästi.

 

Advertisements

24 thoughts on “Tuhannet tukholmalaiset nuorukaiset haluaisivat korjata sukupuoltaan

  1. Ei hätää! Olemmehan saaneet juuri 10000 afgaania plus jatkuvana virtana tulevat matu-ukot ja vanhat lapset. Nyt löytyy kaikille kumppaneita kun ruotsalaiset jäbätkin muuttuvat tytöiksi lopullisesti.

    56
  2. Joku on mennyt pieleen mutta mikä? Se alkoi päästä mutta päättyi alapäähän.

    47
    1. Miksi ruotsalaiset penikset pitäisi pelastaa?
      Eihän niistä ole tähänkään asti mitään hyötyä ollut? 😀

      30
  3. Niin, sehän ei ole itseltäni pois, jos joku haluaa itseltään jotain pois tai jotain lisää, mutta hieman hakusessa on se, miksi toiminta on verorahoitteista. Täysin selvää on tietysti, että tästä porukasta ei ole vastaan panemaan, kun sharia julistetaan Ruotsin laiksi kuninkaanlinna moskeijaksi. Sinänsä hieman kapeakatseista, että valtio kuohii myös heidät, jotka voisivat vastaan panna.

    38
    1
  4. Ovatko sukupuolen muuttajat ruotsalaisia vai läpsyjä? Epäilen ensinmainittuja. Ilmeisesti kulttuurin elinkaaren lopussa populaatio kuohii ja salvaa itsensä.

    63
      1. Ilmiö on pelottavan laaja, kasvua näissä ”hoidoissa” jotka ovat enemmänkin silppomista on raportoitu mm. Isossa-Britanniassa.

        Muista maista en nyt heti löytänyt statistiikkaa mutta länsimaisissa (seonneissa) maissa kyseisen operaation suosio on kasvanut hälyyttävää tahtia ihan muutamassa vuodessa.

        1. Sitten kun osataan rakentaa hienot ja hyvin toimivat vehkeet, jotka ovat jotain muuta kuin pelkkä kammotus, osataan myös parantaa kaikki syövät, altzheimerit ja mielisairaudet.

          Veikkaan, että uuteen uskoon pistetty alapää on tätä nykyä jotain sellaista nähtävää, että ei-setalaiselta pääsee välitön yrjö.

  5. On samanlainen muoti ilmiö kuin tatuonnit. Jos munat poistaa niitä ei takisin saa, toisin kuin tatuonnin saa pois ihosta.Aivopesu tekee tehtääväänsä.

    33
  6. Tuohan on luonnonvalintaa, ei siitä kannata huolestua. Heikot geenit karsiutuvat pois geenipoolista. Ja kun tehdään julkisella rahalla, niin on sekin pois mokutuksesta.

    23
  7. Kun ongelma on korvien välissä, sitä ei poisteta tekemällä leikkaus haarovälissä. Sukupuolta ei voi korjata. Sen voi vain tuhota. Kuohittu mies on ruuna eli muun sukupuolinen.

    Jortikka on käytännöllinen kapistus naisen kanssa sängyssä ja kusella käytäessä; voi lorottaa seisaaltaan nopeasti melkein missä vaan.

    ”Sukupuolenkorjaukseen” on iso jono Helsinki-Uusimaan sairaanhoitopiirissä; nyt noin 400 ”potilasta” vuodessa. Hoidot ovat onneksi nyt keskeytetty. Kun ne jatkuvat, ei niihin pitäisi saada Kela-korvausta.

    Moni on katunut muutaman vuoden päästä kuohintaansa. Naisille lienee tekomunasta luopuminen vaivattomampaa.

    28
    1. Pitääköhän erektio pumpata jollain kätevällä pikku kumipumpulla, joka roikkuu sitten tekomunien kanssa samassa ryppääässä, kun sitä ei tarvita? Haa – pumpun voi asentaa ’piiloon’ toisen ’kiveksen’ paikalle. Toinen tekee sitten mitä lienee.

      Ja sitten kun setalainen akti on ohitse, avataan tulppa, jolloin ilma pärähtää pois ja ’erektio’ niin sanotusti lerpsahtaa.

      Voikohan ’korjattu’ ’mies’ olla impotentti?

      Kunhan ihmettelen.

      1. Toisesta kiveksestä tietysti lasautetaan mällit kumppanin keinokoloseen. Homma tapahtuu siten, että siinä on rasvanippa ja vaseliiniprässillä täytetään. Sitten tämä tekospermaa ruikkinut yksilö kusee tikkuun ja yhdessä jännätään, onko isi paksuna.

  8. No.. Evoluutio hoitaa pois lisääntymiskyvyttömät marxistit. Se aivopesu pitäisi vaan saada lopetettua, ettei tule lisävahinkoja.

    21
  9. Valitse alla olevista vaihtoehdoista kaksi asiaa jotka muuttavat eniten sukupuolta.

    – Lihan syönti
    – Maahanmuuttokriittiset
    – Maahanmuuttajat
    – Soija / tofu
    – kasvisruoka
    – Vihervasemmisto

    Voittajille luvassa lihapiirakka munalla.

  10. Ruotsissa on tehty kieltämättä Suuri harppaus rodunjalostuksesta sukupuolen jalostamiseen, eikä tarvittu kuin 40-50 vuotta marxilaista liberaalisosialismia sekä jälkimodernin yhteiskunnan hyvinvointia.

  11. Mikä näitä Ruotsalaisia oikein vaivaa ?….halutaan että autot ja gävlen olkipukki palaa, kaduilla ammuskellaan ja kranaatit räjähtelevät silloin tällöin ja nyt tämäkin vielä…Minä en enää ymmärrä…

    1. Heikko kansa, aina on mennyt liian hyvin viimeiset 100 vuotta, niin kyllä siinä miehillä pallit surkastuu. Ei ole ollut sodissa sukupolviin ja sakki niin aivopestyä ja abba soi taustalla.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.