Paavon keskiviikkopaatos: Mitä lisäarvoa kolmansien maiden tulijat tuovat?

8

Kuvakaappaus 2018-10-08 17-33-52

Tutustuttuani kaksi vuotta Viron yhteiskuntaan on se opettanut muutamia asioita liittyen kolmansista maista tulleeseen maahanmuuttoon.

Virossa asuvan on hyvin harvinaista tavata kolmansien maiden tulijoita. Tallinnassa voi silloin tällöin tavata afrikkalaisia, mutta peruslähiöissä kuten nyt vaikkapa Õismäessä tai Haaberstissa, ja ylipäätään läntisessä Tallinnassa, afrikkalaisia voi tavata hyvin satunnaisesti kerran kuukaudessa. Jos välttämättä haluaa nähdä afrikkalaisia täytyy mennä notkumaan Mustamäen yliopiston tuntumaan Akadeemia teen bussipysäkille. Sieltä voi bongata yliopistossa opiskelevia afrikkalaisia kerran pari viikossa.

Erilaisissa töissä olevia afrikkalaisia olen tavannut kahden vuoden aikana kaksi: toinen työskenteli Nõmmessä eräässä kaupassa. Naispuolinen afrikkalainen puhui viroa äidinkielenään. Toisen afrikkalaisen tapasin haaberstilaisella huoltoasemalla siivoojana. Yhtään ainoaa afrikkalaista bussi- tai taksikuskia en ole tavannut.

Asian tekee vielä merkittävämmäksi, että näinä vuosina en ole tavannut lähiöissä yhtään ainoaa arabia. Ensimmäinen arabi, jonka tapasin oli Viru-hotellin aulabaarissa. Hän puhui kaveriensa kanssa ruotsia. Viime juhannuksena näin vanhassa kaupungissa muutamia arabeja. Selvisi, että he olivat uussuomalaisia turisteja, jotka olivat tulleet pröystäilemään Helsingistä Tallinnaan halpojen hintojen perässä. Mutta lähiöissä arabeja ei yksinkertaisesti ole.

Toisin sanoen Virossa on melko mahdotonta nähdä tavallisten ihmisten asuinalueilla afrikkalaisia. Jos näkee arabin sitä voi verrata pieneen lottovoittoon. Niin harvinaista se on. Ja jos liikkuu Tallinnan ulkopuolelle kuten vaikkapa Keilaan tai Paldiskiin, jotka ovat 20-40 km päässä Tallinnasta niin käytännössä et näe ikinä afrikkalaisia tai arabialaisia.

Kuvakaappaus 2018-10-10 20-53-48

Ero Suomeen ja Ruotsiin on niin merkittävä, että sitä on vaikea ylipäätään kuvata. Joskus en ole nähnyt lähiössäni Mustamäessä, jossa asun, kuukausiin tulijoita. Kun sitten matkaan Suomeen niin laivalla Helsinkiin saattaa nähdä enempi tulijoita kuin moneen kuukauteen ylipäätään Tallinnassa. Saapuessani Helsinkiin afrikkalaiset ja arabit taas kuuluvat katukuvaan siinä missä liikennemerkit. Puhumatta edes Ruotsista.

Nyt sopii kysyä, että miksi virolaiset bussit ja taksit kulkevat omalla väestöllä? Mitä lisäarvoa julkiselle liikenteelle tekisi, että sinne saataisiin X-määrä afrikkalaisia tai arabialaisia kuljettajia? Mitä lisäarvoa taksiliikenteeseen toisi se, että kuljettajien joukossa olisi X-määrä ulkomaalaisia kuljettajia?

Siivousalasta puhutaan myös niin, että ilman ulkomaisia siivoojia maa täyttyisi paskaan. Mutta, miksi virolainen kuntosali, jossa käyn; yrityshotelli, jossa olen vuokralla; kauppa, jossa asioin tai bussit, joilla liikun, ovat siistejä ja freesejä, vaikka niitä siivoavat virolaiset ihmiset? Mitä lisäarvoa tässäkin tapauksessa toisi se, että siivoojiksi saataisiin afrikkalaisia tai arabeja?

Bussit kulkevat ajallaan, taksit ajavat täsmätarkkuudella siihen osoitteeseen mihin haluan ja siivoojat pitävät paikat puhtaina. Teorian mukaan näin ei pitäisi olla vaan bussien ja taksien pitäisi seisoa ja roskakorien olevan umpitäynnä.

Väite, että ilman kolmansista maista tulleita tulijoita yhteiskunta romahtaisi on siis täysin perätön.

Kun puhutaan työttömyydestä/ työllisyydestä niin vertailun vuoksi Viron työttömyys on Ruotsin luokkaa, mutta pienempi kuin Suomessa. Kolmansista maista tulleiden henkilöiden määrä ei vaikuta millään tavalla Viron työttömyyslukuihin. Joten, väittämä, että kolmansista maista tulleet henkilöt alentaisivat työttömyyttä ovat samalla tavalla tuulesta temmattuja. Niitä töitä, joita afrikkalaiset tai arabialaiset tekevät Ruotsissa tekisi samalla tavalla ruotsalaiset, jos tulijoita ei olisi. Tulija ei siis millään tavalla vaikuta uuden maan työttömyyslukuihin. Paitsi lisäämällä niitä.

Kun puhutaan talouskasvusta niin päästän asian ytimeen. Kolmansista maista tulleet tulijat eivät ole vaikuttaneet Viron talouskasvuun millään tavalla. Tästä huolimatta Viro on Euroopan kovin talouskasvaja. Maassa rakennetaan ja uudistetaan infraa enemmän kuin missään toisessa EU-maassa. Yrityksiä syntyy ja Viro on ylipäätään noussut itsenäistyttyään 90-luvun alusta enemmän kuin mikään muu toinen Euroopan maa. Mikä toinen maa nousee alle 30:ssä vuodessa maailman huipulle? (Paitsi tietenkin Suomi!) Vanhasta Neuvosto-Virosta on noussut maailman kovimpiin kuuluva Teknologiayhteiskunta kun vertailun vuoksi yksikään Afrikan maa ei ole itsenäisyytensä jälkeen saavuttanut yhtään mitään.

Näin ollen kun verrataan Viroa muihin Itämeren maihin on selvää, että kolmansien maiden tulijat eivät millään tavalla tuo lisäarvoa niille maille, joihin tulijat haluavat tulla.

 

Advertisements

20 thoughts on “Paavon keskiviikkopaatos: Mitä lisäarvoa kolmansien maiden tulijat tuovat?

  1. ton nyt olen tiennyt aina, itselläni virolainen avovaimo, olen paljon virossa. siisti hieno maa hienoja ihmisiä, on kasvanut pelkästään 15v. valtavasti. mennyt hölmölän ohi vuosia sitten. kirjoitus oli niin nappiin kuin olla ja voi. mutta ton kun laukoo ruotsissa tai hölmölässä saa linnaa…

    56
  2. Jostain syystä Virossa ei pala autotkaan yhtä helposti, kuin Suomessa ja Ruotsissa. Ei taida ammuskelutkaan olla niin yleisiä tai Ruotsalainen puukkojudo.

    51
  3. Jos ei olisi matuja matkustelemassa ja sättäämässä julkisissa, niin myös se kuljetustarve ja ylipäätään eriliaisten ”palvelujen”määrä olisi paljon pienenpi. Eli näkemykseni mukaan matut kuormittavat mm. julkista liikennettä ynnä roskaavat ja paskastavat enemmän, kuin mitä on näiden osuus palvelujen tuottamisesta, eli bussien ajamisesta ja siivoamisesta sekä VARSINKIN NÄIDEN TOIMINTOJEN MAKSAMISESTA/ RAHOITTAMISESTA verojen tai minkään muunkaan muodossa

    30
    1. Juuri näin. Veroja maksava kantaväestö kuluttaa julkisia palveluja vain sen mitä on pakko ja elää siivosti, koska tietää kulujen nousun kasvattavan paineita veronkorotuksille. Matut vähät välittää ja perseilyn takia pitää palkata lisätä siivoojia, vartijoita, poliiseja, palomiehiä, juristeja, tulkkeja, ampumahaavojen parsijia, raiskatuille terapeutteja jne. Kaikki mikä ei tuota yhteiskuntaan lisäarvoa, jos näitä ongelmia ei olisi.

      25
  4. Noniin. Pääsit asian ytimeen miksi siis viro ei hyysää yhtään loisivaa ahlämiä tai neekeriä,viro ei tarvitse loiseläjiä kuten suomi..työllistää tuhansia ihmisiä,kenen rahoilla.Vittu mitä kusipäitä suomen päättäjät on.Tuhon tiellä saatanan orpo ja sipilä,saatikka tämä hau piirongijalka..

    38
  5. Suomessakaan ei ollut käytännössä yhtään kolmansien maiden tulokkaita 80-luvulla. Silti bussit kulkivat ja yhteiskunta toimi.

    49
  6. Toki Virossakin on halpamaahanmuuttoa ja tuhansia maahanmuuttajia työssä siivouksessa, maataloudesta yms. Ero on tässä, että he ovat kotoisin Ukrainasta.

    Itäisessä Tallinnassa Lasnamäen ryssäghetossa äsken avattiin muuten ensimmäinen, arabien ylläpitämä, halal-ravintola. 😐

    1. Tämä on totta – Ukrainasta ja Valko-Venäjältä on siirtotyöväkeä 3 kk:n työluvilla, mutta syy Eestiin tulleen työvoiman on EU:n rahapolitiikassa, joka on imaissut eestiläiset työntekijät ympäri Eurooppaa. Parhaat on Saksassa, Briteissä ja Ruotsissa, pieni osa parhaista on Suomessa töissä. Heitä kaivattaisiin takaisin kotiin.

  7. Taisi olla jopa ylellä muutama vuosi sitten, että Suomessakin siivoojista 83% on suomalaistaustaisia. Kuinka monta arabiukkoa olette itse nähneet siivoustöitä tekemässä? Entä muslimihuivipäistä naista? Muutaman tumman afrikkalaisen olette ehkä nähneet.
    Pieni etninen profilointi: jos täytyy välttämättä palkata Euroopan ulkopuolinen ihminen siivoustyöhön, kenet palkkaatte: A) filippiiniläisen B) irakilaisen C) nigerialaisen? Yksi tekee työt erittäin hyvin, toinen ei alennu tulemaan töihin ollenkaan (eikä edes hae siivoustyötä) ja kolmas tulee töihin naama väärinpäin, ehkä myöhässä ja tekee työt jotenkuten.
    Suomeenkaan ei tarvittaisi edes kaukoitäläisiä tekemään mitään paskahommia, mutta se on varmaa, ettei näistä invaasioporukoista saada juuri mitään kannattavaa, luotettavaa, välttämätöntä ja tarpeellista aikaan. Onhan esim irakilaisia yritetty tunkea vaikka mihinkä töihin ja projekteihin. Näiden kohdalla työvoimasta puhuminen on hukkaanheitettyä aikaa.

    42
    1. PK seudulla olen ollut monessa eri paikassa työssä, kun vanhan työnantajan aikana ns. tukikohta josta lähdettiin asiakkaalle, vaihtui useaan otteeseen. Monenlaista siivoojaa olen niissä nähnyt :

      1) Venäläiset ja Virolaiset, siivoavat tomerasti ja käyttävät reippaasti vettä ja fyysistä voimaa siivotessaan, puhdasta tulee. Jos pyysit ylimääräistä siivousta vaikka asennustilan lattiaan niin onnistuu heti ja jos suomella ei pärjännyt niin elekielellä onnistui ohjeistus. Motivaatio ja energia huippuluokkaa.

      2)Afrikkalainen siivoaja (kokemusta vain yhdestä), ei tullut puhdasta koskaan ja siivoaja itsessään olisi tarvinnut suihkun enemmän kuin siivottava kohde, siellä en uskaltanut juoda kahvia tai teetä kun näytti samalla rätillä pyyhkivän kahvipannun pohjaa sisäpuolelta kuin pöydän pintaa. Toivottavasti ei veskiä pyyhkinyt vielä sillä rätillä…
      Millään kielellä ei kommunikointi onnistunut, ei edes elekielellä. En tiedä miten tälläisten palkkaus taikka ohjeistus onnistuu kun ei englantiakaan puhuta sanaakaan. Motivaatio ja edergia nollissa.

      3)Suomalaiset siivoajat : yleensä kova kiire ja siivosivat vain sen mitä kohde-esimiehen kanssa oli sovittu, lisätöistä soitto ensin ko.esimiehelle. Työn laatu hyvää mutta yleensä motivaatio ei. Yksityisyrittäjillä tosin työn jälki sekä motivaatio erinomainen.

      Eli jos itse palkkaisin siivoajan niin tällä kokemuksella ottaisin yksityisyrittäjän vaikka hinta olisi hieman kovempi, ilmeisesti L&T ja vastaavat pitävät tahtia liian kireällä ja palkat minimissä. Siivoojaksi kelpaisi suomalainen, venäläinen tai virolainen ihan hyvin. Afrikkalaista en palkkaisi edes puoli-ilmaiseksi.

      24
  8. Lisäharmia, ei lisäarvoa. Lisäarvo on miinus 100, lisäharmi noin 10.000%.

    22
  9. https://www.iltalehti.fi/politiikka/d24cb54c-35d4-4dd3-91f8-57a99c4aec46_pi.shtml

    Tämä Wille Rydmanin esittämä kehityskulku on varsin uskottava.

    On huomattava, että häntä kritisoivat tahot ennemminkin pöyristyvät ’skenaarioon heidän mielestään upotetun rasismin’ vuoksi, kuin esittäisivät toisenlaisen skenaarion. Heidän kirjoituksensa voi hyvällä syyllä käsittää kahdella tavalla:

    – joko Wille Rydmanin esittämä skeraario on perusteeton ja mitään maahanmuuttovyöryä ei ole tulevaisuudessa tulossa

    – tai sitten vyöry tulee, mutta niin pitää tullakin

    Olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan näiden maahanmuuttokriittisyyttä ylimalkaisella huulen heitolla arvostelevien tahojen oman näkemyksen tulevaisuuden väestökehityksestä. Sellaista aiheen läpivalaisua tuskin on tulossa, vaan huulen heitto ja läpän päästö jatkuu entiseen malliin.

  10. ei taida virossa olla terv.keskusten asiakkaista moni olla ählämi,toisin on tampereen hervannassa,kun käy tuntuu kuin olisi tullut jonkin arapi tai afrikkalaiseen terv.keskukseen.

    11
  11. Neuvostoaikana Viroon muutti paljon venäläisiä ilman että Virolta olisi kysytty, saako tulla. Töihin he tulivat, mutta vaikuttivat tietysti väestörakenteeseen niin että venäläistäminen eteni nopeasti. Tämän takia Viro varmaan on päättänyt että enää ei kävellä sisään. Erityisen käsittämättömänä he varmaan pitävät sitä, että tulijoita tulisi elättää.

    Tänä päivänä on poliittisesti korrektia takautuvasti päivitellä sitä, että 50 vuodessa Tallinna venäläistyi niin, että lähes puolet asukkaista oli venäjänkielisiä. Sen sijaan ei saa ollabhuolissaan Malmön islamisoitumisesta.

    18
    1. Eli voisimme kysyä ilman venäläis fanitusta, syyllistyykö Suomen media rasimiin kun se lietsoo ryssä fobiaa. Ihan noin taspuolisesti ajatellen.

  12. Niin, olemme todella tilanteessa, jossa oikeasti täytyy erikseen todistaa, että lukutaidoton kehitysmaamuslimi ei ole kansantaloudellinen lottovoitto. Jotenkin ei jaksaisi.

    20
  13. Hyvin oli tosiaan kirjoitettu Paavon keskiviikkopaatos. En näe itsekään mitään lisäarvoa siinä, jos taksi- tai bussikuskeiksi otetaan kolmansista maista tulevia. Onnettomuudet lisääntyvät, en luota heidän talviajotaitoon.

    Kauppakeskuksissa näkee suht usein mustia miessiivoajia. Mietin usein, että jos joukossa on jihadisteja, siivoajan on helppo esim. sabotoida sianlihatuotteita tai muita ”haram”-tuotteita, kun pääosa (esim. lihatiskin siivouksesta) tehdään silloin, kun paikalla ei ole sen paremmin myyjiä kuin asiakkaitakaan. Vartijat toki ehkä kyttäävät, mutta pikkuambullista voi kätevästi ja huomaamatta sujauttaa melkein toisen silmien alla ihan vaikka vaan jotain likavettä, jos ei kemikaaleihin tai laboratorion biovaarallisiin viljelmiin pääse käsiksi.

    Minkä tahansa liikkeen tai instituution asiakkaana, kuva ko. yrityksestä silmissäni huononee, jos siellä yhtään missään työssä esiintyy henkilö, joka olemukseltaan ja käytökseltään sopii mahdolliseksi jihadismin kannattajaksi. Tässä ei ole kyse pelkästä ulkonäöstä tai väristä, jotkut ovat oikeasti sisäistäneet suomalaisuuden (esim. ottolapset), ja he toimivat tehtävässään ihan kuin muutkin.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.