Ilja Janitskinille ehdotonta vankeutta

Helsingin käräjäoikeus antoi hetki sitten tuomion Ilja Janitskinia koskevassa jutussa. Päätöksen mukaan tuomio on 1 vuosi 10 kuukautta ehdotonta vankeutta.

Janitskinin syyksi luettiin 16 eri rikosta; 3 törkeää kunnianloukkausta, 2 kiihottamista kansanryhmää vastaan, 3 tekijänoikeusrikosta, 2 salassapitorikosta, 2 rahapelirikosta ja 4 rahankeräysrikosta.
Janitsin itse on kiistänyt syytteet mm. rahankeräysrikoksen osalta siksi, että MV-lehden toiminta on ollut koko ajan ulkomailla ja palvelin espanjalaisen yhtiön hallinoima.
Korvauksia tuomittiin mm. Jessika Arolle maksettavaksi 35 000 euroa, Jussi Korhoselle 1 900 euroa ja Hanna Huumoselle 10 200 euroa sekä asianomistajien oikeudenkäyntikulut. Niin ikään Sanoma Media Finland Oy:lle tekijänoikeuslain mukaisia maksuja 75 000 euroa.
Samassa yhteydessä tuomittiin Johan Bäckman 1 vuoden ehdolliseen vankeuteen.
Janitskinin tapauksessa tuomio on mielenkiintoinen. Nimittäin hän sai kovaa 1 vuosi 10 kk eli yhteensä siis 22 kuukautta. Ensikertalaisena hän istuu tuomiosta puolet eli 11 kk. Janitskin on ollut asian tiimoilta kuitenkin vangittuna yli 11 kk. Pikaisesti laskin niin 11 kk 23 päivää tai sinnepäin. Toisinsanoen Janitskin ei mene asian tiimoilta enää vankilaan. Tähän asti kiinnioloaika lasketaan sisällytettäväksi tuomioon.

Subscribe
Notify of
guest
46 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Anonymous

Löysin MV:n kautta vaíhtoehtolehdet netistä. Olen kiitollinen tehdystä työstä. Maailmankuvani on laajentunut ja tarkentunut huimasti.

Jussi Koski

Olen täysin samoilla linjoilla. Kiitos ja kumarrus.

ÄssdeeBee

Itse ihmettelin aron ja huumosen saamia korvauksia.
Molemmat ovat itse aktiivisesti hyökänneet kyseistä mediaa vastaan ja sitten kun se iskee takaisin tulee paha mieli.
Mitä jos ei alunperinkään hyökkäisi kenenkään kimppuun vain sen takia, ettei toinen jaa samaa maailmankuvaa?
Olisi käsittääkseni huumoset ja arot saaneet elää täysin rauhassa.
Tosin mielestäni kyseisen median vastaisku näitä kahta vastaan oli kyllä ylimitoitettu.
Hiukan.
Bätmänin olisi taas saanut puolestani lähettää kärsimään tuomiotaan kuuta kiertävälle radalle.
Tosin nykyään pitää katsoa sitäkin, että mitä romua sinne avaruuteen lähettää.

#/#

Aluksi puhut astiaa. Lopuksi täyttä paskaa.

Assdeepee

Kiitos.
Sinä taas puhut paskaa ihan alusta loppuun.

Valkoinen hetero

Sama täällä.

Valkoinen hetero

Siis nimettömän kommentista

Suomi on nyt ylpeä itsestään

Iljalle vankilaa- matuille hunajaa, mirhamia ja tuohta.

JK

Tuomion viesti, ÄLÄ KRITISOI! No jos tuomio meni hieman tavallista oikeudenmukaisuutta ohittaen ankaraksi niin Porissa annettiin taas pari päivää sitten vastapainoa tuomioille, syytettynä olleen afgaaniin 11 syytettä hylättiin mm raiskaussyyte ja tuomion hylkäämispäätöksen perustelut julistettiin salaisiksi 60 vuodeksi, että sellainen oikeuslaitos meillä.

jrty

Paavo vois tehdä tästä jutun, nyt kuulosti sen verran mielenkiintoiselta.

Anonymous

samaa mieltä ”nimettömän”kanssa,mv-lehdestä alkoi ” oikean”median seuraaminen.täällä ei faktantarkistaja vehkoo puhu paskaa.

ZzZ

Janitskin päästi pullonhengen irti, eikä sitä enää koskaan saada pulloon! Itse en luota enää valtavirtamediaan tippaakaan!

Valtsu

Paljon oli MV-lehdessä vikaakin, etenkin turhaa alatyyliä, mutta ilman sitä ja nettiä ja tietysti muita vaihtoehtoja, varmaan vieläkin luulisi,että Suomi on auttanut syyrialaisia naisia ja lapsia pois nälkäkuolemasta.

sama

On tainnut Ilja jo istua tuon.

Kortti

Aika helkutin kova tuomio, etenkin korvaukset narkkarille. Ehkä Ilja hakeutuu varattomaksi.

sama

Voikohan Ilja maksaa mömmöinä?

Ohraleipä

Juha Sipilä, joka henkilökohtaisesti kutsui Suomeen +50.000 valehtelevaa muslimia joista iso määrä myös kunnostautui murhaamalla, raiskaamalla sekä varastamalla, on vapaa mies jatkamaan rikollista toimintaansa. Ovat maksaneet jo Suomelle astronomisia summia, ja loppua ei näy. Oikeusmurha jos mikään. Nyt varmaan Sipilä ja vihernatsit LUULEVAT että Suomessa loppuu pakoloisten vihaaminen kertaheitolla. Eikös se ole niin että fasistista diktatuuria hallitaan PELOLLA..? Nyt taisi vasureita osua ns. omaan nilkkaan, aidot Suomalaiset vittuuntuvat tästä vieläkin enemmän. Ja kaikki tietävät mitä tapahtuu kun Suomalaisille tarpeeksi vittuillaan.

Karri Nyman

Vähemmän pakolaisia=enemmän saavutetaan vero euroilla suomalaisille.
Vähemmän sosiaali etuuksia= enemmän saavutetaan vero euroilla suomalaisille, veroja maksaville ja vähemmän veroja/pakolaisia.
Yksi muslimi mies+ neljä vaimoa, jokaisella vaimolla viisi-kahdeksan lasta… lapsilisät x 20-32 lasta+ sosiaali edut x 4-5= helkutin paljon rahaa + asunto +merkki vaatteet +puhelimet ja netti kaikille 37 hengelle. +autot + halal ruoka +…………..

Orwell

Oikeusvaltio my ass.. tämähän on ihan DDRää. Ajatusrikoksista saa kovempia tuomioita kuin raiskauksesta, pahoinpitelystä tai taposta. Vahingonkorvaukset totuuksien paljastamisesta pirinisteistä korkeampia kuin jos lyön leukaluun ko. henkilöltä palasiksi.. Naurettava maa tämä Hölmölä.

Lee Andersson

Tähän tuomioon kaatui lopullisesti nykyisen SDP-kommunistien miehittämän oikeuslaitoksen kunnioitus.
Sotii karmealla ja perustavalla tavalla oikeuskäsitystä vastaan.

Anonymous

JOB WELL DONE ! WHAT WE KNEW WITHOUT YOU ABOUT ” RAISKAVA , WALEHTELEVA MATUJA” .

Suomimies

Haista vittu vääryyslaitos kohta ei ole muuta mahkua kuin sisällissota että oikeudenmukaisuus tapahtuu

Tuplaturpo

Itse asiassa tänään 16.10.2018 on sisällissodan alkamispäivä sen sinetöi viemärirotta matupatja korjakohvi

Totuus

Kova on tuomio paskanpuhumisesta! Joka torvessa on toitotettu MV:n olevan valemedia. Tuliko tuomio siis valheen esittämisestä? Ehdotan kolehtia mikäli korvaukset tulee maksettavaksi. Hovissa se nähdään.

Pete

Ei tuollaisia tarvi maksaa. Ei todellakaan.

Aksu

VALTIONKONTTORI MAKSAA, EI IHAN NOITA SUMMIA MUTTA JOTAIN KUITENKIN.

Anonymous

Sauditoimittaja on lehdistön mukaan silvottu ja murhattu ja syynä kritiikin esittäminen.
Iljalle ei voitu tehdä samaa tässä sivistysvaltioksi itseään kutsuvassa maassa, vaikka mieli varmaan tekikin katkoa sormet, jottei enää paskavalheitaan pääse kirjoittelemaan. Lisäsi tuomari kuitenkin vielä pari kuukautta kakkua syyttäjän vaatimusten päälle ja ehdottomana tietenkin. Sivistynyt ja oikeudentunteva ihminen siis.
Lapsenraiskaajat ja monimurhaajat kulkevat vapaalla ja paskanpuhuja istuu linnassa.
Voimme olla ylpeitä oikeuslaitoksemme oikeudenmukaisesta toiminnasta.

Valtsu

Sitä ei saa ikinä unohtaa, että Suomen vihervasemmisto oli valmis antamaan yhden pääkaupungin parhaista tonteista saudirahoitteiselle suurmoskeijalle. Selkeä maanpetosyritys.

Matamoros

Suomessa annettiin siis sanankäytöstä ehdotonta vankeutta! Uskomattomilta kuulostavat oikeuden päätökset. Meitä hallitaan pelolla, tukahdutetaan sananvapautta. Vihapuhe, tuo typerä lapsellinen epäselvä, määrittelemätön mielivallan mahdollistaja, sanelee oikeuden toiminnan. Emme elä enää oikeusvaltiossa. En ole pitänyt Bäckmanin tekemisistä, mutta Ilja Janitskinin merkitystä vakavien kansalaisten tasa-arvoisuutta loukkaavien tekojen ja maahanmuuton pimeän puolen paljastajana, arvostan. Kiihotustuomion saaneet oikeusvaltion väärin kohtelemat ovat uudessa yhteiskunnallisessa tilanteessa aitoja sankareita. Ilja Janitskin ansaitsee kunnioituksemme.

Pessimisti

Laittomuus on päässyt valtaan ja Suomelle on tulossa rangaistuksen ajat. Jumalaa nämä rikolliset vallanpitäjät eivät voi päästä pakoon. Tämä tiedoksi.

Anonymous

Käräjäoikeus siis asetti riman tuohon. Nyt on mielenkiintoista nähdä, pysyykö se tapaus Vehkoossa siinä..

JuhoL

Toivottavasti Piri-Jessi ei tule saamaan Iljalta penniäkään huumevelkojensa maksuun. Eli kouluttautumaton ”toimittaja” tienatkoon rahansa munaa imemällä, kuten aina ennenkin.

Ei aho fani

Jotain rajaa kommentointiin.
Vahingossa painon peukkua.
Imemiset oli too much.

Alarik Lundin

Hyvin mielenkiintoisesti räätälöity tuomio… ikäänkuin motiivit olisivat täysin psykologiset eivätkä lainkaan oikeudelliset. Onko tuomio väkisin räätälöity niin ettei istumista tule, jotta yritetään manipuloida Ilja nielemään tuomio valittamatta ja saadaan samalla ostettua mahdollisuus jättää korvaamatta Iljalle vapauden menetyksiä?

Anonymous

ON

MSK

Aivan kauhea päätös. Se onkin Suomen oikeuslaitos, joka alistaa Suomea islamille. Suomen oikeuslaitos tulee tuollaisella toiminnalla puolittamaan naisen arvon Suomessa ja itse asiassa se tekee myös itsensä olemattomaksi. Sharia- lain tullessa täällä merkittävimmäksi laiksi, ei tarvita enää Suomen oikeuslaitosta.

Aappa

Jep jep, eiköhän tämäkin poi’i sopivasti lisää parodiaa valtamediasta, jonka luotettavuus on tunnetusti määrätön ja mittaamaton.

huu haa

Suomen poliisiin, mediaan tai eliittiin ei voi luottaa. Suomen poliisi vainoaa kansaa. Suomen poliisi on syyllinen joka laski tuhansia laittomia maahan raiskaamaan ja tappamaan suomalaisia.

111

Ei se ole poliisien vika.
Poliisi toimii sisäministerin alaisuudessa.
Sisäministerinä hääri Petteri Orpo.
#Turku #Bouanane #everyone is welcome

111

Lisäksi kiitos poliisin ripeän toiminnan Bouananen puukkohippa päättyi ripeästi.

Jaakko

Siis suorittavan tason ss-miehet eivät olleet syyllisiä julmuuksiin.. nehän tekivät vain mitä johtajat käskivät.

14

Näytösoikeudenkäyntiä parhaimmillaan. Jokaiselle jotain ja samalla kellekkään mitään. Kansaa pidetään taas perinteisesti melko ymmärtämättöminä.

Anonymous

Hanna Huumonen myöntää häirinneensä MV lehden taloutta kampanjoimalla sen mainostajien alasajoa vuodesta 2016. Mitähän rikoslaki sanoo tällaisesta toisen liiketoiminnan systemaattisesta mustamaalaamisesta?
Huumonen otti lokakampanjallaan oikeuden omiin käsiin, eikä nyt kestä tekonsa seurauksia. Kaivoi verta nenästään ja nyt itkee medialle surkeuttaan. Vielä pitäisi rahaa saada panettelustaan. Uskomatonta touhua!
Jos hän olisi lähtenyt mustamaalaamaan esim. Hesaria, olisiko HS joutunut hänelle maksamaan?

David Carlson

…Ilja saa siis ilmeisesti yli-istutuilta päiviltä korvausta, odotan jo vesi kielellä kun valtamediat asiaa päivittelevät kauhistellen… =)