Äidin 4-vuotias poika olikin tyttö

children-817365_960_720.jpg
Kuvituskuva.

SVT:n Västerbottenin paikallisuutiset kertoo herkän ja kauniin tarinan äidistä, jonka lapsi syntyi pojaksi, mutta joka jo reilu kolmevuotiaana ilmaisi halunsa olla mieluummin tyttö.

Äidillä Johannalla oli aluksi kolme lasta; kaksi poikaa ja yksi tyttö. Mutta yhtäkkiä osoittautuikin, että sukupuolijakauma kääntyi päälaelleen. Johannalla olikin kaksi tyttöä ja yksi poika.
Lapsukainen Flora, jolla siis oli kilkuttimet jalkojensa välissä, alkoi 3,5-vuotiaana kasvattaa pitkiä hiuksia ja halusi tyttömäisen saparon. Lisäksi lapsi alkoi pukeutumaan tyttöjen vaatteisiin. Lopullisesti äiti tajusi, että poika ei olekaan poika vaan tyttö, kun tämä oli 4,5 vuotias.
Tämän jälkeen äiti alkoikin kutsua häntä pronominilla ”hon” sen sijaan, että kutsui lasta ”han”:iksi. (Ruotsin häntä vastaava pronomini naispuolisista on hon, miespuolisista han. Vertaa englannin she-he. Suomen kielessähän on vain sana ”hän”, joka kuvaa sekä naisia että miehiä)
Tässä vaiheessa kun Flora oli 4,5 vuotias hän ilmoitti äidilleen, että häntä ei pidä kutsua ”pikku pojaksi” vaan ”pikku tytöksi”. Samalla äiti todellakin tajusi, että kyseessä ei ole mikään lapsen roolileikki, jossa testataan sukupuolirajoja vaan vakava aikuisten oikea asia. Näin ollen äiti hyväksyi asian ja jatkoi elämää tätä tietä pitkin. Poika olkoot sitten tyttö, jos kerran niin haluaa. Äiti kertoo, että tilanne on nyt hyvin luonnollinen.
Johanna on nyt perustanut yhdistyksen Transäitien liitto, joka tukee muita samassa tilanteessa olevia äitejä. Viimeisten vuosien aikana aiheesta on julkaistu paljon materiaalia; esitteitä ja kirjoja. Kaikenlisäksi translapsille on järjestetty oma translasten kesäleiri. (Kollo=lasten kesäleri, translasten kesäleiri on luonnollisesti ”transkollo”).
 

KOMMENTOINTIOHJEET

Jos haluat kommentoida, niin rekisteröidy Disqusiin ohjeiden mukaan. Se on minuutin kertahomma, ja jatkossa voit kommentoida ihan vapaasti rekisteröimälläsi nimimerkillä Pt-mediassa ja sadoilla muillakin nettisivuilla. Kommentoida voi ilman rekisteröitymistäkin, mutta silloin kommentti menee moderointiin. Koska kukaan ei seuraa kommentointipalstaa reaaliajassa, niin kommentin hyväksyntään voi mennä pitkä aika.

Kommentointi on vapaata, mutta käytä asiallista kieltä. Älä solvaa, uhkaile tai muutenkaan käytä asiatonta kieltä toisista ihmisistä, ihmisryhmistä, uskonnoista, seksuaalisista suuntautumisista tms.

Pt-media ei kerää mitään tietoja rekisteröitymisistä, eikä näe rekisteröityjän tietoja.