Tiesitkö tämän? Yhdenvertaisuusvaltuutettu mukana palautuslennoilla

airport-1822133_960_720

Yhdenvertaisuusvaltuutetun virkamiehiä on mukana laittomasti Suomessa oleskelleiden henkilöiden palautuslennoilla.

Tänä vuonna yhdenvertaisuusvaltuutettu on valvonut 55:ä maastapoistamislentoa, mikä vastaa noin neljäsosaa palautetuista. 55:stä lennosta noin puolet on sellaisia, joissa valtuutettu osallistui lähtövaiheen lisäksi myös lennolle.

Epäillyt epäkohdat ovat kuitenkin harvinaisia. Koko viime vuoden aikana yhdenvertaisuusvaltuutettu teki toimintansa tuloksena palautuslennoista vain yhden kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) näkee asiassa kafkamaisia piirteitä. Tavio muistuttaa, että saatetuilla palautuslennoilla on joka tapauksessa ammattitaitoisia poliiseja palautettavien mukana. Joskus Suomesta lähtevillä palautuslennoilla on mukana jo enemmän poliiseja kuin palautettavia.

Palautuslennoille pyritään saamaan poliisien lisäksi tulkkeja, mikäli tulkkaamiselle on tarvetta. Myös lääkäreitä on ollut mukana lennoilla.

– Seuraavaksi mukaan lähetetään varmaankin myös henkilökohtainen tuomari ja imaami, Tavio veistelee.

Ville Tavio

kansanedustaja (ps.)

Subscribe
Notify of
guest
7 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Sankari aavikon

Myös napatanssijattaret mukaan niin säilyy tunnelma leppoisena! Kaiuttimista välillä kamelin hirnuntaa! Suitsukkeet palamaan ja vesipiippu kiertoon!

Mantis

Kiitos päivän nauruista. 😀

Nestori Lundahl

Pian on jokaisella palautettavalla mukana myös henkilökohtainen suvakki.
Seisomapaikalla tietysti.

#&#

Mukana on myös raiskattava barbara jotta kunniavieras pääsee kymppikerhoon

LMAGA

Sipilä saattajaksi, niin ei kerkee tekee vahinkoa Suomelle kun on poissa.

Juuda

Watun virkahenkilöitä tekemässä itsensä MUKA tarpeellisiksi. Jesari ja Diapam! Muutapa ei oikeasti tarvita. Voin hoitaa homman puolella siitä, mitä se nykyään maksaa, kunhan suvakit pidetään poissa.

Anonymous

ei onnistu jos aino pennanen saa vihiä asiasta.