Jyri Lehtosen kanavalta tulee tänään kaksi live-läheystä.
Klo 13.50 alkaa suora Ylen mediatalolla Pasilassa, jossa protestoidaan ja osoitetaan huolta sananvapauden puolesta.
– Esitämme myös vahvan huolemme Suomen sananvapauden tilasta, kun toisinajattelijoiden suita suljetaan vankeuden uhan ja järjettömien korvausvaatimusten avulla. Korjaamme myös Ylen valeuutisia viime ajoilta. Mm. valhe, että EU:n ihmiset ovat vaaleissa kaikkein kiinnostuneimpia ilmastonmuutoksesta vaikka todellisuudessa ykkösenä on siirtolaiskriisin ongelmat.
https://vk.com/jyrilehtonen
Klo 17.30 alkaa Rauhankävely miekkari Vantaan Koivukylässä. Siellä mielenosoitus käsittelee mm:
– Haluamme estää tilanteen tulehtumisen ja edistää dialogia 26.10.2018 järjestettävällä Rauhankävelyllä.
– Kävelemme Vantaan Koivukylän ostarialueella soihtujen kanssa rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta klo 18 alkaen.
– Rauhankävelyllä pyritään eroon uskontoihin liittyvistä vääryyksistä.
– Pyrimme edistämään rauhallista ja rehellistä kanssakäymistä eri väestöryhmien välillä.
– Toivomme poliisin kohtelevan eri väestöryhmiä tasapuolisesti.
– Luotamme Itä-Uusimaan poliisilaitoksen kunnioittavan suomalaisten perustuslaillista oikeutta järjestää kokoontumisia ja marsseja.
Toivomme runsasta osanottoa myös kirkon diakonissoilta. Toivomme, että Rauhankävely edistäisi rehellistä keskustelua rasismista. Samalla se vähentäisi myös suomalaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja rasismia.
Tapahtuma on yleiskansallismielinen, mutta halutessaan voi myös allekirjoittaa Suomen Kansa Ensin -kannattajakortin ja Reformin valitsijakortteja. Tapahtumassa on kansanmikki ja siellä jaetaan ilmaista kahvia ja keksejä.
Molemmat livet löytyvät yhden klikkauksen takaa:
https://vk.com/jyrilehtonen