Ruotsin hallitusneuvottelujen viimein yritys, onko edessä uusintavaalit?

riksdagshuset_1000x500_Foto_Melker-Dahlstrand.jpg

Ruotsin vaaleista on jo 1,5 kuukautta, mutta hallitusneuvottelut ovat edelleen käynnissä. On syntynyt pattitilanne ja näyttää, että nykykeinoin uutta hallitusta ei saadakaan aikaan.

Ensin hallitusta yritti kasata moderaattien Ulf Kristersson ja sitten sosiaalidemokraattien Stefan Löfven, mutta hallitusta ei saatu aikaan kummankaan blokin suunnalta. Ongelma tässä perinteisessä tilanteessa on se, että blokkien välinen paikkajako on liki 50/50, joten enemmistöhallitusta ei perinteisten blokkijakojen perusteella saada aikaan.
Eduskunnan puhemies Andreas Norlén kertoo lehdistötiedotteessaan, että puhemies yrittää vielä kerran neuvotella kaikkien puolueiden kanssa mahdollisesta hallituspohjasta. Merkittävää on kuitenkin se, että sverigedemokraattien Jimmie Åkessån sekä vasemmistopuolue eivät ole mukana näissä neuvotteluissa. Voidaan kysyä miten on mahdollista, että vaalien kolmanneksi suurin puolue jätetään kaikkien hallitusneuvottelujen ulkopuolelle.
Ruotsin hallitusneuvottelut ovat siis vaikeassa tilanteessa. Blokkirajat ovat olleet hyvin selviä viime vuosien aikana. Porvariblokkiin kuuluvat moderaatit, liberaalit, keskusta ja kristilliset. Punavihreään vasemmistoblokkiin kuuluvat sosiaalidemokraatit, vaemmisto ja vihreät. Sverigedemokraatit eivät kuulu kumpaankaan vaan ovat oma ”blokkinsa”. Blokkirajoja ei ole ylitetty ja sitä on luvattu äänestäjillekin. Ainoa mahdollinen vaihtoehto voisi olla, jota on väläytelty ilmassa, että moderaatit ja SD liittoutuisivat, jolloin hallitus olisi mahdollinen. Se ei kuitenkaan ole kovin uskottavaa.
Tilanne on tuplaongelmallinen. Ensinnäkin jokaisen puolueen pitäisi yrittää säilyttää blokkirajat ja pitää sverigedemokraatit ulkopuolella. Silti pitäisi yrittää muodostaa hallitus.
On mahdollista, että jos tässä tilanteessa ei saada aikaan vähemmistöhallitusta, kuten Löfvenin hallitus oli, niin edessä ovat uusintavaalit. Muuttaako se tilannetta, tuskinpa. Joko porvarit ja punavihreät tekevät sateenkaarihallituksen ja liittoutuvat sverigedemokraatteja vastaan tai ottavat nämä hallitukseen. Molempi pahempi, tai parempi, riippuu sanojasta.
 

KOMMENTOINTIOHJEET

Jos haluat kommentoida, niin rekisteröidy Disqusiin ohjeiden mukaan. Se on minuutin kertahomma, ja jatkossa voit kommentoida ihan vapaasti rekisteröimälläsi nimimerkillä Pt-mediassa ja sadoilla muillakin nettisivuilla. Kommentoida voi ilman rekisteröitymistäkin, mutta silloin kommentti menee moderointiin. Koska kukaan ei seuraa kommentointipalstaa reaaliajassa, niin kommentin hyväksyntään voi mennä pitkä aika.

Kommentointi on vapaata, mutta käytä asiallista kieltä. Älä solvaa, uhkaile tai muutenkaan käytä asiatonta kieltä toisista ihmisistä, ihmisryhmistä, uskonnoista, seksuaalisista suuntautumisista tms.

Pt-media ei kerää mitään tietoja rekisteröitymisistä, eikä näe rekisteröityjän tietoja.