Suomen Kansa Ensin ry:stä puolue?

unnamed.jpg
SKE:n keulahahmot Lindström ja De Wit.

Suomen Kansa Ensin ry ilmoittaa, että se on saanut kasaan 5 050 kannattajakorttia ja aiko toimittaa ne Oikeusministeriöön huomenna. Sen jälkeen yhdistys aikoo hakeutua puolueeksi.

SKE ry kertoo tavoitteinaan saada haittamaahanmuutto aisoihin ja yrittää hillitä islamisaatiota. Puolustusliitto NATO kuuluu myös yhdistyksen vasta-agendoihin. Niin ikään yhdistys haluaa palauttaa takaisin Suomen markan valuutaksi ja maan itsenäisyyden eli eron Euroopan Unionista.
Yhdistys kertoo, että sen tavoitteena on saada maakuntajärjestöjä ympäri maahan. Lisäksi aikomus on osallistua kevään 2019 eduskuntavaaleihin.

KOMMENTOINTIOHJEET

Jos haluat kommentoida, niin rekisteröidy Disqusiin ohjeiden mukaan. Se on minuutin kertahomma, ja jatkossa voit kommentoida ihan vapaasti rekisteröimälläsi nimimerkillä Pt-mediassa ja sadoilla muillakin nettisivuilla. Kommentoida voi ilman rekisteröitymistäkin, mutta silloin kommentti menee moderointiin. Koska kukaan ei seuraa kommentointipalstaa reaaliajassa, niin kommentin hyväksyntään voi mennä pitkä aika.

Kommentointi on vapaata, mutta käytä asiallista kieltä. Älä solvaa, uhkaile tai muutenkaan käytä asiatonta kieltä toisista ihmisistä, ihmisryhmistä, uskonnoista, seksuaalisista suuntautumisista tms.

Pt-media ei kerää mitään tietoja rekisteröitymisistä, eikä näe rekisteröityjän tietoja.