Solnan telttaleiri vahvistui bluffiksi

Kuvat: Nyheter Idag/Pelle Zackrisson

Solnan telttaleiri on herättänyt epäuskoa monissa. Kaikki Ruotsin suurimmat valtamediat ovat kirjoittaneet kuinka Solnan kaupunki on ajanut sotapakolaiset mäelle kaksivuotisen asuntosopimuksen jälkeen.

Nyheter Idag on varmistanut asian kahteen otteeseen ja leirissä ei todellakaan asuta, kuten isot mediat ovat väittäneet. Nyheter Idagin toimittajia oli paikalla myöhään eilen sunnuntai-iltana, jolloin kaikki teltat olivat tyhjillään. Ketään ei niissä yöpynyt. Niin ikään toimittajat tulivat paikalle uudestaan aikaisin maanantaiaamuna, ja silloinkaan teltoissa ei majaillut ketään.
Epäusko lähti liikkeelle siitä kun moni kyseenalaisti valtamedian julkaisiemien kuvien aitouden. Esimerkiksi osa henkilöistä, joiden väitettiin asuvan teltoissa, olivat kuvissa avojaloin eikä teltoissa ollut minkäänlaisia vilttejä, makuualustoja tai muitakaan yöpymiseen tai elämiseen viittaavia tekijöitä. Yöllä lämpötila laskee lähelle nollaa, joten ilman lämpimiä makuupusseja ja -alustoja teltoissa ei voi nukkua.
Mutta kuten kuvista näkyykin niin teltat olivat myöhään eilen illalla ja aikaisin tänä aamuna tyhjillään. Niissä ei yöpynyt yhtään ainoaa henkilöä.
Nyt ollaan myös huomattu, että urheiluketju Stadium myy tällä hetkellä muutamalla satasella (muutamalla kymmenellä eurolla) samanlaisia telttoja alennusmyynnillä.
https://nyheteridag.se/taltbluffen-
Mistä oikein on kyse. Joidenkin arvailujen mukaan turvapaikka-aktivistit laittoivat pystyyn yhdessä valtamedian kanssa säälikamppanjan. Tällaisten nyyhkyartikkeleiden, ruotsiksi snyftartiklar, julkaiseminen on hyvin tavallista Ruotsin valtamedioissa.
Esimerkiksi Aftonbladet kirjoitti, että sotapakolaiset eivät uskalla poistua teltoilta, koska pelkäävät, että heidän tavarat varastetaan. Kuitenkin Aftonbladetinkin kuvissa teltat ovat tyhjiä. Muuan koneinsinööri taast kertoo, että on opiskellut Ruotsissa koneinsinööriksi, mutta nyt tilanne tuntuu kurjalta kun joutuu asumaan teltassa.
– Ruotsi lupasi meille suojaa sodalta, mutta tämä ei ole tilanne, jota kutsuisin suojaksi. Haluamme vain asuat täällä ja ottaa osaa mukaan yhteiskuntaan, mutta nyt meitä ei kohdella kuin ihmisiä, valittelee yksi koneinsinööri Aftonbladetille.