Suomessa käydään jatkuvaa keskustelua siitä, tulisiko rahapelimonopoli avata avoimella kilpailulle. Tämä keskustelu on luonnollisesti päivän polttava kysymys mutta toinen kysymys mikä usein unohdetaan on se, miten rahapelaamisen haittoja voidaan ehkäistä?
Tutkimusten mukaan voidaan osoittaa, että hyvin usein rahapelaamisen haitat kohdistuvat sosiaali- ja työttömyystukien varassa eläviin. Viimeisimmän Taloustutkimuksen keväällä 2018 teettämän tutkimuksen mukaan peräti 2,8 % suomalaisista kärsii rahapelaamisen ongelmista. Määrä koskee 116 000 ihmistä. Määrä on laskenut vuoden 2017 syksyllä tehdystä tutkimuksista, jolloin rahapeliongelmista kärsivien määrä koski 3,3 % väestöstä.
Kelan työmarkkinatuki ja uhkapelaaminen
Suomessa erilaisia työttömyystukia maksavat työttömyyskassat sekä Kela. Viimeisenä vaihtoehtona Suomessa ihmiset ovat oikeutettuja paikallisten sosiaalitoimistojen maksamiin sosiaalietuuksiin. Kela on antanut hyvin selkeän ohjeistuksen sen suhteen, mihin toimeentulotuen saa käyttää.
Pääsääntöisesti toimeentulotuki on siis tarkoitettu välttämättömiin elämis- ja asumismenoihin sekä harrastus ja virkistystarkoituksiin. Suomen lainsäädännön mukaan rahapelaamista toimeentulotuilla ei ole kielletty lailla. Tämä jättää kieltämättä mahdollisuuden toimeentulotukien väärinkäyttöön, sillä loppujen lopuksi toimeentulotuen saaja on itse vastuussa toimeentulotuen käytöstä. Tämä saattaakin olla peliriippuvaisille todella suuri ongelma. Tämä sama ongelma koskee luonnollisesti myös sosiaatukien saajia.
Nettikasinot tiedostavat varmasti tämän ongelman ja ovat tarjonneet omaa apuaan tarjoamalla pelaajille mahdollisuuden pelata nk. no deposit bonuksella tai ilmaisilla kasinopeleillä. No deposit bonus tarkoittaa sitä, että pelaajat voivat pelata nettikasinolla bonusrahalla, jonka nettikasino heille tarjoaa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että pelaajan ei tarvitse itse tallettaa rahaa online kasinolle.
Voittojen vaikutus toimeentulotukiin
Vaikka viranomaiset eivät valvokkaan toimeentulonsaajien rahankäyttöä, saattaa nettikasinovoitot ja muista rahapeleistä voitetut rahat vaikuttaa toimentulon määrään, sillä nämä voitot ovat varallisuutta siinä missä kaikki muukin varallisuus. Näin ollen, vaikka nettikasinovoitot EU-pelilisenssin omaavilta kasinoilta ovat verovapaita, ovat voitot ja nettikasinotileillä olevat rahat varallisuutta siinä missä kaikki muukin varallisuus. Tämä on hyvä pitää mielessä toimeentulotukia hakiessa. Useimmiten toimeentulotukia ei kylläkään väärinkäytetä rahapelaamiseen, vaan tavallisesti väärinkäyttötapaukset liittyvät tapauksiin, joissa tukia maksetaan henkilöille, jotka eivät ole oikeutettuja niihin.
Vastuullinen rahapelaaminen
Suomalaiset ovat kansainvälisisissä vertailussa todellista rahapelikansaa. Olisi varmasti paikallaan, että Suomessa käytäisiin keskustelua tulevaisuudessa siitä, kuinka rahapelaamisesta niin netissä, kuin markettien ja kioskien peliautomaateilla tehtäisiin entistä turvallisempaa ja vastuullisempaa.