Malmössä tapahtui jo neljäs ampumistapaus 24 tunnin sisällä. Viime yönä tehtiin samanlainen kuularuiskuattentaatti kohti Rosengårdissa sijaitsevaa huoneistoa.
Tapahtumat alkoivat klo 01.35 aikaan kun toistaiseksi tuntemattomat henkilöt alkoivat tulittaa erään huoneiston ikkunoita ulkoa päin. Huoneistoon sisälle ikkunoiden läpi meni kymmeniä luoteja.
Huoneistossa ei tapahtumahetkellä oleskellut ketään, joten ainakaan toistaiseksi ketään ei ole viety sairaalaan tai ruumishuoneelle. Poliisi jatkaa teknistä tutkintaa ja asiaa tutkitaan murhan yrityksenä ja ampuma-aserikoksena.
Aiemmin torstaipäivän aikana tehtiin kaksi samanlaista ampumista. Klo 15 iakaan ja 21.30 aikaan ammuttiin vastaavanlaisesti kohti kahta huoneistoa. Toisessa luoteja ammuttiin oven läpi, toisessa ikkunan läpi. Molemmissa tapauksissa huoneistoissa oleskeli henkilöitä, mutta kukaan ei saanut osumaa.
Edelleen torstaiyönä ammuttiin nuorukaista ostoskeskuksen parkkipaikalla. Pihalla käytiin tulitaistelu ja yksi sai osumaa.
Malmön poliisi on varautunut viikonloppuun erikoiskeinoin. Poliisi ei kerro tarkoittaako se sitä, että partioille on annettu ylimääräiset termospullot ja pullapaketit jaettavaksi vai mitä. Perjantaiksi odotetaan kuitenkin käytöshäiriöitä.