SVT:n uutiset käytti 15-vuotiasta vasemmistoaktivistia hiilidioksidipäästöjen asiantuntijana

8

Kuvakaappaus 2018-11-11 22-16-19.png

Lähtisitkä sinä mukaan ilmastotalkoisiin? Viime aikoina on puhuttu erityisesti ruohonleikkurien ja polttomoottorikäyttöisten pensastrimmerien päästöistä. Miten tehdän kunnon vihervasemmistolainen ilmastouutinen?

Ensinnäkin asiantuntijaksi tarvitaan yksi 15-vuotias vasemmistoaktivisti. SVT:n uutiset kertoivat perjantaina miten Ruotsin suurin öljy-yhtiö Preem on saanut luvan lisärakentaa Lysekilissä sijaitsevaa Pohjoismaiden suurinta öljynjalostamoa.

Tämä ei tietenkään sovi vihervasemmistolaiseen agendaan. Kun ainoa totuus on se, että Pohjoismaat ovat maailman suurin saastuttaja, niin totuudesta tehdään totuus vaikka väkisin. Preemin uutta öljynjalostamoa yritettiin ”pois-perustella” sillä, että Ruotsilla on ennestään korkeat hiilidioksiidipäästöt asukasta kohden. Asiantuntijaksi oli valittu 15-vuotias Greta Thunberg, joka on pitänyt alkusyksystä asti jonkinlaista mielenosoitusmanifestia Tukholmassa eduskuntatalon kupeessa.

Asiasta aiemmin:

15-vuotiaan koululakko ilmaston puolesta loppuu huomenna

Thunbergin oli tarkoitus lopettaa ilmastomielenosoitus vaalipäivänä ja mennä takaisin kouluun, mutta ilmastolakko on jatkunut toistaiseksi.

Greta Thunberg siis kertoi SVT:n pääuutisissa, että hänestä tuntuu siltä, että ilmastonmuutosta ei edes haluta pysäyttää­.

– Meillä (Ruotsissa) on äärimmäisen korkeat hiilidioksiidipäästöt asukasta kohden.

15-vuotiasta koulutyttöä yritettiin siis käyttää jonkinlaisena asiantuntijana hiilidioksiidipäästöissä ja kyseenalaistamaan uuden öljynjalostamon lisärakentamista.

Mikä on totuus?

Ekonomifakta (Talousfakta)- lehden mukaan Ruotsin hiilidioksiidipäästöt ovat henkeä kohden maailman pienimpiä.

900.png

Jos Greta olisi lintsaamisen sijasta mennyt kouluun hän olisi voinut tietää tämänkin.

­

­

­

­

­

­

Kuvakaappaus 2018-11-11 22-16-19.png

Advertisements
, ,

25 thoughts on “SVT:n uutiset käytti 15-vuotiasta vasemmistoaktivistia hiilidioksidipäästöjen asiantuntijana

  1. no,15 vuotias on sentään ”asiantuntija”kun esim.yle käyttää johanna vehkoota.

    99
    1. Käytetäänhän meilläkin Oras Tynkkystä asiantuntijana ja maksetaan siitä jopa palkkaa, vaikkei hänellä ole mitään alan koulutusta. Jos tehtäisiin niin, että tyttö kouluun ja Tynkkynen kyltin kanssa seisoskelemaan. Päästään maksamasta Tynkkyselle palkkaa turhasta ja tyttö kouluun normalisoitumaan.Tyypillinen win-win -tilanne.

      34
      1. Oikea mielipide ratkaisee asiantuntijuuden. Ei kai SVT halua mitään viha- tahi valeuutisia julkaista? Tietenkin toimittaja tarvitsee asiantuntijan, jolla on oikeat mielipiteet.

        20
  2. Muunlaisesta agendasta lapsi ois päässy sossuhoitoon varsin nopeasti. Lapset alpakoineen asian vuoksi.

    68
  3. No, lapset lapsina, he yleensä ”tietävät” kaiken.

    Intialaisen hiilijalanjälki on niin pieni, että antaa hänen tuottaa enemmän päästöjä. Heitä on vieläpä niin **tusti, ettei pientä lisäystä kukaan huomaa. Miten se auttaa globaalisti? En tiiä, eikä tiiä toi pikkumimmikään.

    Asiaan liittymättä, otetaan niitä intialaisia ilmastopakolaisina aivan **tusti vastaan, loppuu se ilmastomuutos seinään!

    38
  4. Ruotsin CO2-päästöt asukasta kohti eivät ole maailman vaan teollisuusmaiden pienimpiä. Silti pienempi kuin ”Världen” eli maailman keskiarvo. Per capita ei ole kuitenkaan hyvä mittari, koska useimmat Aasian ja Länsi-Euroopan maat ovat erittäin tiheästi asuttuja. Suomi ja Ruotsi ovat taas harvaan asuttuja hyvillä metsävarannoilla.

    Tässä kartassa maiden tuottamat CO2-päästöt 2015: https://worldmapper.org/maps/carbon-emissions-2015/ Kiinan osuus on noussut reippaasti tuosta. Yhdysvallat oli viime vuoden suurin vähentäjä.

    25
  5. On siinä ollut oikea asiantuntija tosiaankin. Ihan liioiteltu ja väritetty koko ilmastonmuutos vouhkaaminen muutenkin.

    36
  6. SVT:ssä täytyy olla salanuivia töissä, kun tuollainen pääsee läpi. Toivovat varmaan, että katsojat itse huomaavat SVT:n epäluotettavaksi.

    29
  7. Ilmasto muuttuu joka päivä ja vuodesta toiseen ja suunttaan ja toiseen. Viime vuosi oli märkä ja tämä vuosi kuiva, siinä ilmaston muutosta.
    12 000ea oli jääkausi lopuillaan ja siomen päällä oli kaksi kilometria jäätä ja meeen pinta oli kisatoja metrejä alempana. Repikää siitä muutosta.
    Valtamedia käyttää milloin mitäkin tahoa asiantuntiana, viime ruotsi vaalien aikana taisi olla muoti blogin pitäjä poliittisena asiantuntijana.
    Että sileen…

    31
  8. Puuttumatta nyt tuohon CO2:n osuuteen nk. ilmastomuutoksessa niin on tyttö päässyt samaan luokkaan meidän virallisten ilmastoasiantuntijoiden kanssa, tai päinvastoin. Asiantuntemus meidän oppineilla samaa tasoa.

    23
  9. uskomatonta propaganda. , me koko skandinaviassa päästämme 0,2 promillea kaikista päästöistä, pitäis nyt noitten kommarien pickasen fundeeraa….ziisus että maailma on Zegasin….mitähän scolee noi on käynyt?

    27
    2
  10. Minä tuotan hiilidioksidia ulos hengittäessä, mutta minulla ei ole 12 lasta, jotka myös tuottavat hiilidioksidia.

    28
  11. Kulutus, hiilidioksidi ja kaikki muu tuollainen on täysin väärin laskea per asukas. Suvakkien ja ilmastohörhöjen (samaa sakkia) mielestä on täysin OK vaikka ottaa Suomeen tai Ruotsiin vaikka 10 miljoonaa neekeriä paskomaan maa, katsos näin co2 päästöt per henkilö eivät nouse!!!!!

    Ja mikä oikeus jollain vaikkapa Saksalla tai Ranskalla olisi ikuiset ajat tuottaa siis realistisesti yli 10 kertaa näitä kaikkea vain siksi, että lisivät väkilukunsa joku sata vuotta sitten 10 kertaa Suomea suuremmaksi kun silloisilla maatalousvehkeillä siellä saatiin suuremmat sadot, kun olivat etelämpänä!! Järkevä mittari olisi nämä em. päästöt suhteutettuna asumiskelpoiseen pinta-alaan tai siten, että kunkin alueen ns. maksimiväestö ja samalla päästöt olisi se, kuinka paljon ko. alue pystyy elättämään ihmisiä, eli omaa kansaansa.

    Suomi on tässä tasapainossa, koska kykenisimme viitisen miljoonaa hyvin elättämään ilman ruokatuontia. Mutta joku Britannia..50 miljoonaa pienellä saarella..tai joku Hollanti..Nämä vois ensin pudottaa väkilukunsa vaikka kymmenesosaan ja tulla sitten aukomaan turpaansa jostain päästöistä. Afrikkakin on vuosituhansia pystynyt elättään vain n. 50 miljoonaa neekeriä, näiden ikiomalla maatalous ym kulttuurilla varustettuna. kaikki sen yli on länsimaiden tekohengitystä

    Saatana, koko EU vois vaikka maksaa Suomelle hapen tuottamisesta, nämä parasiitithan ovat jo omat mettänsä hakanneet aikoja sitten.

    31
  12. Joo kyllä ruotsissa poltetaan esimerkiksi autoja ihan liikaa kestävään tasoon nähden.

    47
  13. Nuorten ilmastotietämys on surkeimmalla tasolla. Jokin aika sitten julkaistiin haastattelututkimustulos Suomessa. Sen mukaan alle kolmikymppisistä nuorista 18 prosenttia piti ydinvoimaa pahimpana ilmaston lämmittäjänä. Tosiasiassa ydinvoimaloista ei vapaudu ilmakehään sitä lämmittävää hiilidioksidia.

    Keski-ikäiset, huomio! Valmistautukaa siihen, että eläkkeitänne leikataan, koska Pariisin ilmastosopimus heikentää rutosti talouskasvua ja sitä myötä eläkerahastojen tuloja.

    25
  14. Pistämällä YouTuben hakukenttään sanat ”Greta Thunberg” tulokseksi tulee useita videoita. Greta on ollut puhumassa Helsingissä Senaatintorilla 10.000 suomalaiselle, jotka osoittivat hänelle suosiota.

    The rules have to change – Greta Thunberg speak in Helsinki to 10000 people
    https://www.youtube.com/watch?v=_17VnmSxcbM

    Greta on myös käynyt Lontoossa puhumassa
    Greta Thunberg at Extinction Rebellion

  15. Kun minä olin lapsi sanottiin : aikuiset ensin, nyt kun olen aikuinen sanotaan: lapset ensin. Onko tämä reilua .

  16. Aina kun tulee ajatelleeksi, ettei ruåtsi voi vajota enää syvemmälle, tulee tällaisia uutisia. Ånnea vaan..

    23
  17. Ajatusleikkinä: tämä lapsinero voi olla tulevaisuudessa vaikka ruåtsin pääministeri – ellei islamisaatio kiri ohitse…

    11

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.