Ruotsi karkoitti viitisenkymmentä afgaania, osa rikollisia

3f739f04-a1f7-4402-b60d-0b32b9e77982

Ruotsin ja Tukholman poliisilla oli maanantain aikana iso operaatio, jossa kymmeniä afgaaneja palautettiin takaisin kotiin Afganistaniin. Tarkkoja lukuja ei virallisesti kerrota, mutta Märstasta saatujen tietojen mukaan kyseessä olisi vähintään 50 afgaania, joiden oli tarkoitus palata kotiin.

Tukholman ulkopuolella Märstassa, jossa sijaitsee pakkopalautettavien säilöönottokeskus, on ollut koko päivän rauhatonta. Kymmenet turvapaikka-aktivistit ja sotapakolaiset ovat osoittaneet mieltään ja tukkineet katuja koko kadun leveydeltä. Koska tarkkaa lähtöaikaa ei aluksi tiedetty päättivät aktivistit tukkia koko teollisuusalueen liikenteen.
Päivän aikana monet tahot ovat vedonneet palautusten lopettamisen puolesta. Mm. ainakin sosiaalidemokraattisen puolueen joku alajaosto ”Sosiaalidemokraatit uskon ja tulevaisuuden puolesta” kehoitti lopettamaan palautukset. Helluntaiseurakunta antoi myös oman manifestinsa puolesta, että palautukset pitää lopettaa kuten myös Ekumeeninen kirkko, joka vetosi viranomaisiin, että palautettavat pitää päästää vapaaksi säilöstä jatkamaan normaalia elämää.
Se mikä on mielenkiintoista niin palautettavien joukossa oli useita rikoksesta tuomittuja, jotka ovat istuneet tuomionsa Ruotsisa loppuun ja nyt prosessin päättää palautus kotimaahan. Turvapaikka-aktivistit ja muut asiaan vedonneet vetosivat toisin sanoen myös rikollisten puolesta, jotta nämä olisivat saaneet jäädä maahan. Suurin osa palautettavista oli saanut vain kielteisien päätöksen eikä turvapaikalle katsottu olevan tarvetta, mutta joukossa oli kymmenkunta rikollista.
Mielenosoituksista huolimatta bussillinen afgaaneja saatiin matkaan klo 19.00 jälkeen. Tietojen mukaan kone olisi noussut ilmaan hieman ennen klo 22.00.
Pt-media toivottaa turvallista kotimatkaa ja mukavaa uuden elämän alkua kotimaassa.
46485491_10218450691726470_847470285283131392_n
Suomessakin osoitettiin mieltä. Oulun keskustaan kerääntyi kourallinen myötätuntoaktivisteja ja sotapakolaisia osoittamaan sympatiaa karkoitettavia rikollisia kohtaan.
 

Subscribe
Notify of
guest
23 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Get back to your Shitholecountry and stay there

”NO BORDERS, NO NATIONS” huutaa se joka tulee paskareikämaasta ja jolla ei ole mitään menetettävää eikä myöskään tarjottavaa mutta joka haluaa rohmia sen mitä toiset ovat työnteollaan koonneet.

Asko Liukkonen

Tyypilliset kommunismin iskulauseet.

Anonymous

Niin juuri, kummaa logiikkaa. Jos eivät kerran kannata järjestynyttä yhteiskuntaa, miksi vaativat siltä ylöspitoa. Kunniatonta.

Totuus ei pala - tulessakaan

Eihän niitä liioilla älynlahjoilla ole siunattu. Sen näkee siitä mitä ovat ja mitä tekevät sekä mitä ovat saaneet aikaiseksi vuosisatojen aikana.

Anonymous

junes ja tiina tekevät varmaan näistä oulun mielisairaista ”myötätuntuidiooteista”jonkinlaisen analyysin vihapuheessa.

Terveiset Porin tytöiltä

Minä tankkasin koneen!

Ja oikeen mieli hyvin

Minä tankkaisin koneen.

huugo

Hienoja uutisia välilllä. Suomi, ottakaa nyt mallia Ruotsista kun aina apinoitte länsinaapuria joka asiassa. Olisi kiva kuulla jossain haastattelussa porvari, vihervasemmisto tai demari poliitikon suusta tapaukseen viittaavaa ja että myös Suomen tulee seurata Ruotsin esimerkkiä.

Suffeli

Nooh, eiköhän noista jokainen ole parin viikon päästä takaisin Ruotsissa.. TAI Suomessa, kannattaa pistää turvis-lotto vetämään täällä eri nimellä ja sitten täältä on mukavaa ja helppoa matkustaa Raping Linellä Ruotsiin moikkailemaan kavereita ja vähän kikkelikeppostella puskissa.

Anonymous

jos mykkänen saa kuulla tästä karkotuksesta,kutsuu hän afgaanit suomeen ja antaa passit,sillä ”ihmisoikeudet”jne.vanheneva väestö.,työvoimapulan paikkaajat ,eilinen a-studio oli taas taattua ylen propakandaa vanhenevasta väestöstä ja lukijat kyllä tietävät ketkä sitä on rahdattu korvaamaan.

huugo

Joo katsoin ja vitutuskäyrä nousi tappiin. Soma Li, ei jumalauta jos tämän porukka pääsisi todella valtaan, maa olisi täynnä jos jonkinmoista läpsyttelijää ja rajojen takan odottamassa valtavat massat. Häkkänen ajoi taas työnantajien ja EK:n halpatyövoima teemaa. Taattua YLE:ä, toimittelija oli jo valmiiksi asenteellinen ja studioon oli todella raahattu ainostaan haittamaahamuuton puoltajia.

kyllä lähtee terroristit vittuun!

Saatanan tunarit. Väkisin haluaa pitää raiskaajat maassa, ei yhtään löysää köyttä näille hölmöille. Vastustajat samaan koneeseen tai vähintään syytteeseen virkamiehen estämisestä.

pörssipeluri

mutkun suvakkilogiikan mukaan on väärin lähettää vaarallisia tyyppejä takaisin, koska nämä voisivat raiskata/ tehdä rikoksia Paskastaniassa. Miksi ”meillä” olisi muka oikeus turvalliseen yhteiskuntaan, kun ei enemmistöllä ihmisiä planeetalla ole`?”

Anonymous

Saataisko nää suomeen kun GCM soppari on allekirjoitettu…?

debis

Kaikki afgaanit ovat rikollisia, jos ei muuten niin maapallon resurssien kuten hengitysilman tuhlaamiseen ja haaskaamiseen täysin hyödyttömään/ vahingolliseen existenssiinsä

Anonymous

Why only 50 ,suppose to be at least 5000 parasites +suvaki myös .How many Swedish women would be saved .

Viha in Vihannes

Sitä ei voi pelastaa, joka ei halua tulla pelastetuksi.

Suomi Finland

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005905298.html
VS
https://yle.fi/uutiset/3-9073301
Hyvää kotimatkaa afgaaneille! Pysykääkin poissa.
Täällä meillä ei ainakaan ole rahaa teitä hyysätä. Täällä ei ole rahaa edes omille sotaveteraaneille.

Suomi Finland

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005904563.html
”16-vuotias poika sai syytteen kodittoman romanialaismiehen murhasta Ruotsissa”
Onko Ruotsin kirjeenvaihtajalla tietoa, onko tässä kyse kantiksista vai rikastajista? Oli miten oli, niin täysin sairas teko joka tapauksessa.

nro 1

RHC/rasmus tietää kertoa, että vain 10 lopuksi palautettiin

fatwantarkistaja

Alapeukku vain sen takia, että 40 terroristia/mitälie sai jäädä noiden puolustajiensa takia? Sori siitä. Kommenttisi sinänsä ihan jees.
Toivottavasti horot saivat virtsatietulehduksen istuskelullaan, se paranee ainoastaan afgaaniolosuhteissa. Taikka se, ja afgaanit jonossa, monikulttuurin pitääkin tuntua.

Pena

Nyt Ruotsi menee taantumaan kun tulevat insinöörit karkoitettiin.