Malmön Rosengårdissa tapahtui juuri ennen puolta yötä massiivinen räjähdys. Joku tai jotkut olivat virittäneet ison pommin Rosengårdin keskustassa sijaitsevan ravintolan kylkeen.
Muutamaa minuuttia vaille puolen yön tapahtuneen räjähdyksen kerrotaan kuuluneen koko Malmön yli. Poliisin mukaan pommi oli viritetty erään ravintolan ulkoseinää vasten ja rakennus koki suuria vaurioita.
Sydsvenskanin mukaan rakennuksen takaseinä on romahtanut ja osittain myös katto. Poliisi kertoi SVT:n uutisille, että kyseessä on nyt suurempi pommi kuin pikkupoikien paukkupommi.
– Osia katosta ja julkisivusta on romahtanut ja sisällä rakennuksessa on suuria runkovaurioita. Kaikki ikkuna lensivät pihalle. Monenlaista romua on lentänyt kymmenien metrien päähän rakennuksesta, poliisi kertoi SVT:n uutisille.
Poliisi saapui tapahtumapaikalle isolla operaatiolla. Rakennus eristettiin ja se tutkittiin ensi alkuun pommikoirien avulle, jonka jälkeen aloitettiin varsinainen tekninen tutkinta.
Poliisi tutkii asiaa yleisenä vaaran aiheuttamisena. Ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teosta. Kukaan ei loukkaantunut tapahtumasta, mutta iso alue eristettiin tutkintaa ja suojausta varten, sillä aluksi ei tiedetty oliko kyseessä yksi vai mahdollisesti useampi pommi.