Lööf ei saanut aikaan hallitusta, uusintavaalitko seuraavaksi?

Kuvakaappaus 2018-11-22 12-05-12.png

Näyttää siltä, että uusintavaalit ovat taas askeleen lähempänä. Vaaleista on yli 2 kuukautta, mutta vieläkään ei ole saatu aikaiseksi uutta hallitusta. Tänään keskustan Annie Lööf ilmoitti, että hänenkään yritykset perustaa hallitusta eivät onnistuneet.

Lööf kertoi hetki sitten tiedotustilaisuudessaan, että yritykset perustaa hallitusta yli blokkirajojen olivat mahdottomat.
– Molempien blokkien pitäisi suvaita toista, mutta juuri tällä hetkellä se näyttää mahdottomalta, Lööf kertoi.
Lööf kertoo yrittäneensä erilaisia vaihtoehtoja hallituksen perustamiselle. Alliansen + sosiaalidemokraatit, Alliansen + miljööpuolue sekä liberaalienkin kanssa käytiin neuvotteluja, mutta mikään näistä ei onnistunut Lööfin mukaan. Lööfin tarkoituksena on ollut siis pitää Allianssi-blokki kasassa ja löytää siihen joku rajat ylittävä puolue, mutta kukaan vasemmistoblokista ei lähtenyt porvarikelkkaan.
Se mitä jatkossa seuraa riippuu nyt eduskunnan puhemiehestä. Tiedotteen mukaan hän kertoo huomenna mitä vaihtoehtoja on tarjolla. On mahdollista, että viimeiseksi vaihtoehdoksi jää uusintavaalit. Toisaalta sverigedemokraattien Jimmie Åkessonille ei ole annettu mahdollisuutta yrittää perustaa hallitusta, jota tehtävää Åkessonille ei ole edes tarjottu.
Uusintavaaleja on toivottu varsinkin SD:n piireissä. Olisiko tästä jotain suurta muutosta asiantilaan? Miksi olisi? Miksi joku puolue saisi radikaalisti suuremman äänimäärän parin kuukauden jälkeen pidetyistä ensivaaleista?
Suurin kysymys tässä onkin se, että SD on jätetty kokonaan ulkopuolelle hallitusneuvotteluissa. Yksikään puolue ei halua neuvotella sverigedemokraattien kanssa, olletikin, että ottamalla SD mukaan saataisiin uusi hallitus melko helposti aikaiseksi muutamallakin eri vaihtoehdolla.