Seinäjoen raiskauksen uhri kertoo

night-968989_960_720.jpg

Seinäjoen joukkoraiskaustapaus on vastenmielinen rikos. Niin ikään sen tiimoilta on noussut esille vastenmielisiä ilmiöitä. Monet tahot ovat lähteneet vähättelemään raiskausta. Kuten poliisi, joka kesällä yritti kaikin keinoin hilitä ”someraivoa” vähättelemällä, että teko ei varsinaisesti ollut joukkoraiskaus.

Sen jälkeen syntyi uusi someraivo. Monet ovat yrittäneet syyllistää tyttöä. Sanottiin, että hän oli itse kerjännyt sitä, matupatja ja suvakkihuora. Sympatiaa saivat siis afgaanit, ei raiskattu tyttö. Kun piti puolustaa suomalaista rikoksen uhria, puolustettiinkin afgaaniraiskaajia.
Tyttö otti yhteyttä Pt-mediaan ja haluaa tuoda esille joitakin asioita. Kutsutaan tyttöä tässä vaikka Anneliksi.
Anneli oli tekohetkellä 19-vuotias. Hän on asunut ikänsä Etelä-Pohjanmaalla eikä ole mitenkään tottunut sellaisiin ilmiöihin, joita nuoret naiset osaavat välttää isoissa kaupungeissa, joissa on nurkat täynnä kolmansista maista tulleita miehiä. Annelia ja kaikkia suomalaisia nuoria naisia kuvaa muutama sana: he ovat luottavaisia ja hyväuskoisia. He eivät usko ihmisistä pahaa.
Kun suurkaupunkien naiset ovat oppineet tiettyyn varovaisuuteen niin kaikki suomalaiset nuoret naiset kehä ykkösestä pohjoiseen ovat hyväuskoisia maalaisia. Anneli oli esimerkiksi invaasiosyksyn 2015 aikaan yläastetta käyvä 16-vuotias teini. Luuletteko, että hän on tuon ikäisenä edes huomannut koko invaasiota? Teineillä nyt on vähän muut mielenkiinnon kohteet kuin kytätä Tornion rajan yli lompsivia sotapakolaisia.
Annelin tapauksessa tyttöä on aivan turha syyllistää mistään. Hän ei ole kerjännyt mitään, hän ei ole mikään ”matupatja” eikä suvakkihuora. Annelin tilalla voisi olla kenen tahansa suomalaisen perheen 13-> tytär. Anneli nyt vain sai jonkinlaisen täysosuman.
Kuvakaappaus 2018-11-24 23-51-15Yhtä kaikki, Anneli oli tapaillut muutaman kerran yhtä afgaania. Hän kuvan mies. Mies on kaikista syytetyistä se lapsenkasvoisin. Anneli itse kutsui miestä kukkakepiksi. Hyvin harva osaa sanoa lonkalta, että mies on afgaani. Ulkomaalaiseksi hänet kyllä huomaa, varsinkin kun hän avaa suunsa. Anneli ei itsekään tiennyt aluksi, että mies on afgaani. Mutta sillä ei kai ole merkitystä.
Kuvissa mies on hieman rähjääntynyt, koska tulee vankilasta ja ananaksen hoito ei siellä käy ihan kuten kotioloissa. Mutta siviilissä hän on ulkonäöltään kuin kuka tahansa nuorukainen. Annelilla ei ollut mitään syytä pelätä etukäteen miestä. Ja kyllä nuoret ihmiset saavat tapailla toisiaan, vaikka toinen olisi ulkomaalainen.
Tämä oli siis lähtökohta tapahtuneelle. Anneli ei voinut millään tavalla arvata etukäteen, että kukkakeppi on kiero kuin perkele. Lapsenkasvoisella rimpulalla on sairas käsitys naisista, vielä sairaammaksi asian tekee, että se sama käsitys on suurimmalla osalla Euroopassa notkuvista afgaaneista. Kukkakeppi oli luvannut Annelia myös vanhemmille kavereilleen.
Kun lopulta päädyttiin Annelin asunnolle niin sinne mentiin kyllä puoliksi vapaaehtoisesti, mutta hän ei tietenkään voinut mitenkään edes aavistaa, että lähitunteina seuraisi joukkoraiskaus. Aluksi kylähommiin piti tulla kukkakepin lisäksi kaksi kaveria, mutta lopulta sinne tuli kaksi muuta lisää eli paikalla oli nyt viisi miestä.
Tilanteessa käytettiin sen jälkeen hyväksi Annelin pelkoa toisaalta hyväuskoisuutta. Alettiin vaatimaan seksiä. En mene tapahtuman yksityiskohtiin sen enempää muuta kuin sen, että Anneli ei mitenkään antanut ymmärtää missään vaiheessa, että hän haluaisi seksiä miesten kanssa. Kun seksiä alettiin vaatimaan hän kieltäytyi systemaattisesti.
Tilanne oli hänelle niin pelottava, että hänen jalkansa tärisivät. Miesten ylivoima, niin henkinen kuin fyysinen teki tilanteesta sen, että Annelilla ei ollut mitään järkeviä vaihtoehtoja. Hän oli ajautunut haluamattaan tilanteeseen, josta ei tapahtumahetkellä löytänyt ulospääsyä.
Anneli sanoi koko ajan ja kaikille, että ei halua mitään seksiä. Tapahtumaketjun aikana vain yksi mies uskoi tätä eikä jatkanut. Hän on se, joka sai 6 kuukauden tuomion.
Tapahtumien jälkeen Anneli oli tilassa, jossa hän ei tiennyt ensin miten toimia. Kukkakeppi soitti seuraavana päivänä ja ehdotti, että hän voisi tulla kylään uuden kaveriporukan kanssa. Lapsenkasvoinen afgaani oli siis edellispäivänä käynyt neljän kaverinsa kanssa kylässä Annelin luona, raiskannut tämän joukolla, ja soitti seuraavana päivänä, että haluaisi lisää.
Tässä vaiheessa Anneli meni paniikkiin ja päätyi lopulta poliisiin pyytämään apua. Kenttäpoliisit hoitivat asian hyvin eikä hänellä ole siihen sanottavaa. Juttua tosin tutkittiin aluksi törkeänä raiskauksena, mutta se muuttui syyttäjän toimesta raiskaukseksi.
Kesällä tapahtumien jälkeen Annelin psyykkinen vointi meni niin huonoksi, että hän hakeutui psykiatriseen hoitoon. Ensimmäisessä sairaalareissussa tapahtui kummallinen hoito- tai sopimusvirhe, hänet heitettiin ulos yötä myöten. Asiasta on tehty tutkintapyyntö. Tyttö, joka oli hetki sitten joutunut raiskauksen uhriksi, heitettiin pihalle psykiatrisesta hoidosta. Anneli pääsi onneksi äidinsä luokse.
Teon jälkeen hän ei voinut olla kotonaan eikä ole pystynyt jatkamaan vaatetusalan koulutustaan. Hän sai jonkinlaisen turvakodin tai vastaavan paikan, jossa on kitkutellut oikeudenkäyntiin asti. Anneli oli itse paikalla oikeudessa, mutta suojalasin takana pelkäävien todistajien puolella. Eli salista ei nähty hänen olevan paikalla.
Tuomion jälkeen Anneli yritti itsemurhaa. Hän otti suuren määrän lääkkeitä ja joutui tehohoitoon. Kun juttelin Annelin kanssa hän oli päässyt sairaalasta ja siirtynyt psykiatriseen sairaalaan, jonne hänet oli tällä kertaa otettu sisälle.
Kun kysyin onko hän saanut kriisiapua tai muuta vastaavaa, ilmenee, että Anneli on käytännössä jätetty täysin yksin. Hänellä on äiti tukenaan, mahdollisesti joitakin ystäviä. Mutta mitään sellaista apua, jollaista soisi odottavan tuollaisen rikoksen uhriksi joutumisen jälkeen, hän ei ole saanut.
Anneli ei näe tällä hetkellä mitään pohjaa tulevaisuudelleen eikä hänellä ole mitään suunnitelmiakaan sen suhteen. Usko elämän jatkumiseen on kadonnut. Ainoa pienen pieni toivonkipinä on, että hän pääsisi jonkinlaiseen psykoterapiaan. Tästä on ollut jotakin puhetta. Hän ei voi oikein muuttaa toiselle paikkakunnallekaan ja unohtaa, ikään kuin aloittaa uudestaan, sillä hänellä ei ole muualla yhtään mitään.
Kysyin Annelilta millaisia mielikuvia hänellä oli afgaaneista ennen tapahtumaa, hän kertoo, että ei varsinaisesti minkäänlaisia. Mutta tapahtuma on muuttanut kaiken. Ja jatkaa, että Suomessa ei ole tietoa afgaaneista ollenkaan.
– Suomalaiset eivät tunne yhtään afgaaneja ja heidän tapojaan. Eikä Afganistan ole mikään maa, josta tarvii tulla Suomeen turvapaikkaa hakemaan. He valehtelivat minullekin kaiken enkä edes tiennyt, että he olivat afgaaneja.
Anneli oli hieman tyrmistynyt syytettyjen saamasta tuomisto, sillä hän odotti heille pidempää tuomiota. Asia ei kuitenkaa ole hänen kannaltaan saanut vieläkään päätöstä. Se jatkuu hovioikeudessa.
Ja itse tapahtuma pysyy mielessä vielä pitkään.
­

Subscribe
Notify of
guest
84 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Eivät he halua ”vain elää”

Huhhuh! Olipa kertomus, hyvin kirjoitettu. Tämä juuri on se aivan perusongelma kukkakeppien ja töröananasten kanssa: ei ole aavistustakaan mitä heidän päässään liikkuu. Me kuvittelemme että kun suomalaiset ovat niin ja ruotsalaiset ovat näin niin nämäkin ovat samanlaisia. Eivät ole.
Havahtuminen saattaa tulla hetkellä ja paikassa josta poispääseminen on vaikeaa sikälimikäli sinulla ei ole revolveria taskussasi.

Nöyrä oma mielipide - älkää kiihottuko

Jokainen joka käy sanallisesti joukkoraiskauksen uhrin kimppuun ansaitsisi itse joukkoraiskauksen kymmenellä vesimeloonilla 2:een, niin tietäisi mitä on tullut tehtyä uhrille.
Sairaita ihmisiä, jotka käyvät ikäänkuin toistamiseen uhrin kimppuun.
Joukkoraiskaajille pitäisi sivistysvaltiossa mielestäni aina tarjota jälkiabortti.

Munat pois ja linnaan

Abortti? Eikö mieluummin kastraatio? Eli rikoksentekovälineet takavarikoitaisiin.

vittuuntnunu stadilainen

Muistamme Rotherhamin. Olisiko Rotherham jatkunut 10v jos joku tekijöistä olisi salvattu ja operaatiosta olisi kuullut koko kaupunki? Suomen ja muiden euromaiden eliitti näyttää uskovan kansalaistensa loputtomaan kärsivällisyyteen ja siihen, ettei mitään tehdä itse vaan kaikki vain odottavat ikuisesti ”valtiota” apuun…
Sitten tämä lause: ”Hän on asunut ikänsä Etelä-Pohjanmaalla eikä ole mitenkään tottunut sellaisiin ilmiöihin, joita nuoret naiset osaavat välttää isoissa kaupungeissa…”
Tulevaisudessa varmaankin myös Nuorgamissa (130 asukasta) kuulemme: ”täällä on ihan turvallista kunhan vaan muistat olla varovainen, niin kuin kaikissa maailman suurkaupungeissa”. Tätä on monikulttuuri.

Van, Mie

Pelkkä kastraatio jättää vielä mahdollisuuden murhiin, tappoihin, ym. muuhun afgaanimukavaan. 🙁
Jälkiabortti ei jätä. <3

Sisäinen turvallisuus on perusta jolle rakentaa

Kiitos kun ymmärsit pointtini.
Kyse on rikollisuuden totaaliehkäisystä.
Vihainen puhe on taas poliitikkojen hätähuuto estää omien 100% perseilypäätösten seurausten kommentoinnin esto, jota demla-laitoksemme tukee.
Onneksi historia opettaa, että vääryys tullaan tuomitsemaan – historiankirjoissa.

Rahtari-71

Oma ehdotukseni on että ensin julkinen kastraatio pajavasaraa ja alasinta käyttäen. Seuraavaksi tatuoidaan rikosnimike otsaan ja viimeinen vaihe on että passitetaan suoraan linnaan YLEISELLE osastolle loppuiäkseen (joka ei välttämä ole pitkä)

maj-britt ahonen

nämä elintaso huijarit ulos eu:STA viekää vaikka timbuktuun tai vaikka huippuvuorille tai grönlantiin , eipähän tule jääkarhuille nälkä kuolemaa …raiskarit ja ryöstäjät ei muuta ansaitse.

Huru-ukko

Tässä tapauksessa jälkiabortti tarkoittanee sitä, että tyypin syntymä perutaan. Siinä tulee se kastraatuio samoilla lämpimillä.

riku

Tätä olen jo ehdottanut pitkään,tekovälineet valtiolle. Jopa pontikkapannut on valtiolle menneet ja minusta pontikankeitto on paljon paljon pienempi rikos kuin raiskaus.

Tari Jervo

Näkisin että tekijöille voisi toimia tehokasta katumusta kiihottavana rangaistuksena se että heidät laitettaisiin sikolättiin sidottuina 100 kiimaisen suuren karjun astuttavaksi. Jos tämän jälkeen katumus ei olisi presidentin mittapuulla riittävän tehokasta voitaisiin seuraavaksi toimenpide toistaa vaikkapa merileijonien kanssa.
Toimenpiteen jälkeen välitön kotiutus takaisin Kalifaattiin ja iholle tatuoituna kuvasarja toimenpiteestä.

Anonyymi

Olen kiirjoittanut tästä ennenkin, mutta mielestäni lasten ja nuorten tyttöjen valistamisessa vastuu on vanhemmilla ja opettajilla, mutta kun viimemainitut ovat enemmistöltään naisia ja humanisteja, he hyväksyvät nykyisenlaisen maahanmuuton kehitysmaista ja nostavat ohjeiden mukaan esille vain positiiviset asiat. Harva varmaan varoittaa tyttöjä kulttuurista, joka alistaa naisia tai muslimien taqiyyasta, joka sallii valehtelemisen oman edun nimissä. On kerta kaikkiaan edesvastuutonta opettaa lapsille, että ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia, kun eivät ole. Muslimikulttuurin väkivallan lapsia ja naisia kohtaan pitäisi ainakin jokaisella aikuisella suomalaisella olla tiedossa.

Anonymous

nehän aikoo aloittaa tämän pakkomonikulttuurin aivopesun jo lastentarhasta että varmasti menee ”oppi”perille.

On tää vaan niin nurinkurista

Nii afgaanit ja muut matupojat opetetaan pienestä pitäen vihaamaan ja raiskaamaan meikäläisiä, kun taas meidän pikku tytöt suvakkien toimesta suvaitsemaan ja monikulttuuristumaan ja sitä kautta huomaamatta uhriksi tarjoutumaan.

Anonymous

karvakäsiä on vieraillut 2015 lähtien jo suvakki hoitajien takia päiväkodeissa,voi vain ihmetellä minkä takia ja kuka siihen antoi luvan.

Psykiatri

Onko muuten Suomessa valehtelu laissa kielletty?

varokaa_niitä

No joo,kuinka vain,mutta jokaiselle suomalaiselle naiselle pitäis olla selvää,että nuita ei päästä asunnolleen.
Puskaraiskauksia ei kukaan pystyu rajattomasti varomaan,mutta että päästää nuita kehitysmaamuslimeja omaan asuntoonsa ?
On näitä varoittavia tapauksia jo Suomessa sattunut tarpeeksi,että niistä pitäis jokaisella nuorella naisella olla tietoa.

Järjen käyttö sallittua, jopa suositeltavaa

Olen täysin samaa mieltä kanssasi: kehitysmaalaismuslimeita ei pitäisi koskea edes miljardin kilometrin pituisella kepillä. Olen itse nainen ja en päästäisi asunnolleni ketään edes valkoihoista melko tuntematonta henkilöä tutkimatta asiaa ensin. Tuntemattomiin ihmisiin tutustutaan ensin julkisella paikalla niin kauan, että on monet henkevät keskustelut käyty moneen kertaan. Privaattiin tilaan minun mielestäni siirrytään seurustelumielessä vasta sitten, kun ollaan valmiita tekemään jotain muuta kuin vain keskustelemaan. Tietenkin jos haluaa vain sitä yhtä asiaa eikä halua keskustella, kutsuu heti valkoihoisen henkilön kämpille. Mutta sekin on riski kuten kaikki aikuiset ihmiset ymmärtävät. Jos haluaa olla varmalla pohjalla, jatkaa keskustelua julkisella paikalla kunnes tuntematon henkilö muuttuu tutuksi. Yleensä valkoihoiset kuitenkin ovat jossain rajoissa eivätkä ole pään irtisahureita tai joukkoraiskareita. Mutta kehitysmaamuslimit ja vastaavat ovat siinä luokassa, että heistä ollaan kaikin tavoin kaikissa tilanteissa mahdollisimman kaukana. Ja varsinkaan he eivät kuulu mihinkään seurustelukategoriaan. Toivottavasti tämä on jo tähän päivään mennessä suhteellisen itsestäänselvä asia mahdollisimman monelle ihmiselle Suomessa.

Kun varoittava tieto ei liiku, ei uhria saa tuomita!

Tuo on se ihannetila, johon voi pyrkiä. Elämää nähneenä naisena voin itsekin allekirjoittaa melkein tuollaiset varovaisuussäännöt, varon arabeja enkä koskisi heihin pitkällä tikullakaan enkä sopisi yhdenkään arabin kanssa yhtään mitään tapaamista; mutta esim. kuvan afgaania saattaisin luulla ulkonäön perusteella vaikka japanilaiseksi ja heitä pidän sivistyneenä. Lisäksi tässä suvakkikulttuurissa on ymmärrettävää, että nuorilla naisilla voi olla uskomaton luotto ihmisten hyvyyteen. Hyviä ihmisiä voi aivan hyvin päästää kotiinsa, eiväthän he tee mitään pahaa.
Suurin ongelma on valistuksen puutteessa, ja siinä että monet leimaavat kaiken yleisönosastovaroittelun liioitteluksi, turhaksi panetteluksi ja rasismiksi. Missään nimessä emme voi lähteä syyllistämään ulkomaalaisten raiskausuhreja maissa (mm. Ruotsi ja Suomi), jossa varoittavasta puheesta jopa rangaistaan. Ruotsissa kaiken huipuksi ei saa tilastoida rikollisten etnisyyttä, Suomessa saa, mutta aluksi suvakit yrittivät torjua Helsingin yliopiston kriminologian laitoksen tulokset, jotka näyttävät väkilukuun suhteutettuna tiettyjen maiden kansalaisilla olevan moninkertaiset raiskausluvut kantakansalaisiin nähden, ja lisäksi yliedustusta löytyy muissakin rikostyypeissä. Yhä edelleen osa suvakeista haluaa yrittää vähätellä jopa kriminologian laitoksen virallisia tilastoja ja selitellä niitä parhain päin.

Asko-Ilimari Mylläri

Ja mistä revit tuon japsin näköinen !? Tuo on kaukana japsien ulkonäöstä.
Ja kun on kuva edestä niin vielä kauempana.
Järjetön teko ottaa moinen joukko asuntoonsa.
Ja hyvät muistot oli jääny pojille, kun soitti vielä huomisin. Likka voi olla kiitollinen kun on henki vielä jäljellä.
Ja maaseudulla kasvaneet on varauksellisempia kuin kaupunkilaiset.

right to jive

No ei todellakaan näytä japanilaiselta. Ulkonäkö selkeä Hazara eli tämä afganistanilainen ryhmä, mikä on erityisessä suosiossa Rasmus-Refugee Hospitality Club-Right to Live-Ei minun lennollani-ryhmien keskuudessa. Nämä Hazara-polot ovat syrjitty (väitteiden mukaan) vähemmistö afganistanissa (n.10% väestöstä) ja helppo tunnistaa juurikin tuosta mongoli-ulkonäöstä. Ja yksi lukemistani perusteluista miksi näitä henkilöitä ei saisi palauttaa Afganistaniin, koska noilla mongolipiirteillä heidät on niin helppo tunnistaa Hazaroiksi. Ja tätä Hazara-jengiä muuten pukkaa erityisesti tuolta Afganistanista meille, ilmeisesti suurin osa näistä Afgaani-nimikkeen alla täältä turvista hakevista on Hazaroita.

Anonymous

En huolisi yhtäkään noista ees töhin ,koska ne ei osaa tehä mittään maleksiivat kuin skaali kytäten seuraavaa uhriaan hyi helv….

ihmetellätäytyy

sITÄPAITSI VOISHAN SIELTÄ ASUNNOLTA LÄHTEÄ VEKS JA JÄTTÄÄ KOLTIAISET SINNE KESKENÄÄN KESKUSTELEMAAN

niin-siinä-köy

Mutta kun sieltä omalta asunnolta ei enää pääse ”veks”,koska oven edessä on muslimimies joka lähtemisen estää.Uhrin lähteminen on pahasti myöhässä siinä vaiheessa kun nämä on sisälle päässeet.

Suomi Finland

Väkivallan uhrin osa ei ole helppo. On suorastaan törkeää, jos ’Anneli’ ei ole saanut asianmukaista tukea sairaanhoidon taholta.
Sellaisten henkilöjen, jotta eivät ole itse istuneet uhrin roolissa oikeussalissa (tai ole heidän läheisiään), on turha väittää, että he ymmärtäisivät mitään siitä, mitä uhri joutuu käymään läpi.
Tässä tuli taas vahvasti ilmi se sama asia, jota olen koko ajan korostanut: suomalaiset ihmiset eivät ole mikään 3. maailman rikollisten koe-eläinlaboratorio. Sellaiset rajan yli tulleet ihmiset, joiden taustoja ei tunneta, pitää eristää kantaväestöstä, kunnes voidaan olla varmoja siitä, etteivät he ole uhkaamassa kansalaisten henkeä ja terveyttä.

Suomi Finland

Perin rohkea teko ottaa yhteyttä pt-mediaan.
Raiskausten uhreja ei valtamediassa haastatella nimettömänä eikä nimellä eikä mitenkään muutenkaan. Ainakaan jos tekijät ovat kehitysmaalaisia. Saattavat vedota viime kädessä siihen, että uhrin asema voi hankaloitua asian avaamisen myötä, mutta kyllä se agenda on selvä: kehitysmaalaisista kirjoitetaan juttuja vain silloin kuin heidät voidaan esittää positiivisessa valossa.
Tämä on toki jo aiheuttanut harmaita hiuksia valtamedialle, koska eräs työhaalarikehitysmaalainen aloitti omatoimiset kirurgiopinnot Porissa ja se Ahmed, joka tappoi Otanmäessä suomalaisen, oli jo päässyt oikein televisiorooliin.
Kyllä varmasti yleläisiä vitutti, kun propagandapläjäys olikin isku monikulttuurisuuden kasvoille. Perimmäinen tarkoitus ko dokumentilla oli taatusti näyttää suomalaisille, kuinka mukavia tulijoita melle on tullut. Dokumentin esittäminen oli varmasti vaikea päätös, mutta salaaminen ja sen paljastuminen olisi varmasti ollut heille vielä huonompi vaihtoehto.

Anonymous

Toivon Annelille pikaista toipumista ja kaikkea hyvää.
On todella rohkeaa tulla esille, vaikka muutetun nimen takaa ja kertoa, mitä sinulle on tapahtunut. Voit näin estää muita suomalaisia joutumasta samanlaisen rikoksen uhriksi. Nämä ulkomailta tunkeutuneet elukat luottavat siihen, että uhri häpeää liikaa ilmoittaakseen asiasta kenellekään ja välttävät siten seuraukset. Sinulla ei ole mitään hävettävää, raiskauksen tekijöillä ja Suomen ”oikeuslaitoksella” puolestaan on, sillä tuo teko on törkeä ja vielä sitäkin tuomittavampi.
Se, mitä sinulle tapahtui ei ollut mitenkään omaa syytäsi, sillä tuollaista tekoa ei voi oikeuttaa mitenkään missään tilanteessa. Ja loppusanoiksi: älä missään nimessä syyllistä, häpeä tai vihaa itseäsi, kohdista sen sijaan kaikki negatiiviset tunteesi niihin pirulaisiin, jotka ovat satuttaneet sinua.

Sari

Hyvin kirjoitettu! Olen samaa mieltä. Kannattaisi kaikkien asiasta huolissaan olevien etsiä adressit.com -osoitteesta löytyvä GCM (Global Compat for Migration) -sopimusta vastustava adressi. Se sopimus tekee meistä vielä pahemman koelaboratorion, eikä mene kauan kun Suomessa ollaan Ruotsin tai Saksan tilanteessa.
Saksassa on siinä mielessä Ruotsia parempi tilanne, että saksalainen valtamedia uutisoi maahanmuuttajien aiheuttamista ikävyyksistä jo hyvin avoimesti, kun Ruotsissa asioita vielä peitellään. Tosin voihan se johtua siitä, että Saksassa on paljon räikeitä tapauksia, joissa hyvin monet jo ovat nähneet tulijoiden taustan, eikä sitä ole järkeä yrittää peitellä. Muutenkaan etnisyys ei ehkä missään muualla ole niin suuri tabu kuin Ruotsissa, onneksi Suomessakaan ei ihan niin hölmö tilanne ole, vaikka tavallinen media meillä onkin saksalaisesta reilusti jäljessä.

Sam Colt

Jos olivat Annelin tiedot tulijoista väärät, niin väärä käsitys on tulijoillakin Euroopasta yleensä. Kun siellä koraanikoulun vihapuheen jälkeen katsellaan kännykästä länsimaista pornoa ja levitetään Sipilän tervetulotoivotuksia, niin syntyy ähmätille houkutus lähteä tänne onnelaan.
Kun sitten osoittautuu, että käsitys ei ole täysin oikea, pitää ähmätin saada ainakin jotain korvaavaa. Vaikka väkisin, ovathan kaikki länsinaiset huoria.
Suurimpia syyllisiä rikoksiin ovat kuitenkin ne suomalaiset ja eurooppalaiset suvaitsevaiset, jotka mitään kyseenalaistamatta ryhtyivät ähmätejä hyysäämään ja palvomaan. Ja puhumaan monikulttuurisuudesta.
Tänne tunkeutuneitten poikien sivistymättömyys ja pahansuopuus ei ole mitään kulttuuria.

K.L.

Sam Colt..katsoitko eilisen dokkarin ”Fathers and sons”…miten noista edes voisi tulla normaaleja miehiä ..ei mitenkään!!!Ja isät pitää siitä huolen.No katsoin vähän aikaa,ei voinut loppuun asti.Kuvottavaa.

Anonymous

Tuo ”Fathers and Sons” on kyllä dokumentti, jonka kaikkien pitäisi katsoa. Se antaa kyllä suoran vastauksen siihen, miksi islamilaisista valtioista ei tule ikinä kehittymään mitään, vaikka niihin kippaisi kaiken maailmasta löytyvän varallisuuden kehitysapuna. Noiden dokumentissa esiteltävien henkilöiden ajatuksenjuoksu on niin pielessä, että ei uskoisi ellei itse näkisi. Ja ne täysin aivottomat kakarat… En yleensä kykene kohdistamaan lapsiin minkäänlaista halveksuntaa tai vihaa, mutta nämä pässit herättivät jo suoranaista raivoa. Eiväthän nuo lapsiraukat tietenkään voi tuossa vaiheessa itselleen mitään, koska vanhemmat ovat mitä ovat.
Näin irrallisena huomiona: islaminuskossa harrastettava ulkoa lukeminen ja opettajan sanojen toistaminen täysin papukaijamaisesti pohtimatta sisältöä sen enempää, ei kehitä yksilön omaa ajattelua ja iskostaa lapsiin tehokkaasti haitallisia käyttäytymismalleja, joita toistetaan sitten paremman puutteessa. Näissä kulttuureissa kyetään parhaimmilaankin kopioimaan jotain muualla keksittyä, mutta mitään merkittäviä keksintöjä ei taatusti synny. Koska kyseisen uskonnon edustajat haluavat aivan selvästi elää kivikaudessa, niin mitäs, jos soisimme sen heille? Eläkööt romahtaneissa valtioissaan ihan miten haluavat, mutta ainuttakaan uskovaista sekopäätä ei päästetä näiden valtioiden ulkopuolelle ja kaiken länsimaisen osaamisen ja teknologian vienti näille alueille kielletään ja lopetetaan. Katsotaan sitten kauanko jihadistipelleily kiinnostaa.

pieleen mennyt systeemi

Jospa heillä ei ole oikein eväitäkään ymmärtää mitään? Degeneroitunut geeniperimä liian läheisten sukulaisten naimisen vuoksi?

Valtsu

Syyllisiä ovat ensisijaisesti afgaanit, toissijaisesti Suvaitsevaisto, joka tämän helvetin Suomeen järjesti sekä oikeislaitos, joka kykenee näkemään joukkoraiskauksen ei-törkeänä. On siinä torikaupalla Hyviä Ihmisiä!
Uhrille haluan toivottavaa kaikkea parasta! Et ole itse tehnyt mitään väärää ja muista: vielä joku päivä aurinko paistaa sinullekin!

Suomi Finland

Vaikea todellakin tietää, kauanko uhrin toipumiseen menee ja kuinka hyvin tuollaisesta koskemattomuuteen käyneestä hyökkäyksestä voi ylipäänsä toipua. Tietenkin me kaikki täällä varmasti toivomme uhrille pikaista toipumista ja pääsyä taas elämänsyrjään kiinni.
Suomessa tuomiot ovat luokkaa naurettavan ja säälittävän väliltä. Uhria nöyryytetään oikeuslaitoksessa vielä lisää tällä tavalla. Ainoa voivoteltava asia on se, kuinka voidaan auttaa rikollinen kaidalle polulle. Tästä on hyvänä osoituksena ruotsalaisten sairas gansterien kuntoutus luksusasuntoja ja palvelusväkeä tarjoamalla. Pelkäänpä, että meillä on vielä sama tilanne edessä joskus.
Kansa tietysti voi osoittaa päättäjille, että nyt riittää. Äänestämistä kun nämä eivät voi vielä sentään estää, vaikka muuten paskanpuhuminen luonnistuu varsin sukkelasti.
Ihmisten tuloa rajan yli ei ehkä voi täysin estää, mutta sitä voi kummasti hillitä vähentämällä vetovoimatekijöitä. Perussuomalaiset lienevät tällä hetkellä ainoa varteenotettava vaihtoehto äänestäjille, koska Ville Rydmanin kaltaiset kokoomuslaiset lienevät vähemmistössä.
Ruotsi sen sijaan lienee jo täysin menetetty ja seuraava matuttamisaskel siellä luonnollisesti perheenyhdistämisestä seuraava: jenginyhdistäminen ja terroriverkostonyhdistäminen.

N. N.

Syyllisiä ovat erityisesti koululaitos ja lastentarhat, jotka luovat lapsille tulijoista väärää kuvaa ja tutustuttavat heille näitä täysin taustasta tuntemattomia ihmisiä.

Masa

Paavolta hyvin kirjoitettu ja uhrilta varmasti raskas haastattelu. Toivon hartaasti, että nämä elukat jotka oksettavan teon tekivät, saavat muutakin kuin Demla tuomion. Jos eivät sitten oman käden kautta ymmärrä poistua muonavahvuudesta. Voimia uhrille!

demlan_tuomiot

Ei ne Suomessa muuta tuomiota saa kun mitä Dela antaa,jos antaa.
Jossaki oikeusvaltiossa vaois olla tuomio semmonen jolla olis vaikutusta.

Satoja miljoonia kr maksettiin afgaanien asumisesta

Tukholman kaupunki suorastaan syötti rahaa mm juuri afgaaneja vastaanottaneille HVB- kodeille ja sijaisperheille, täysin ilman kontrollia. Sanotaan että yritys menee hyvin jos sen voittomarginaali on 7%. Afgaaneja asuttaneet firmat tuottivat jopa 45% pelkkää voittoa.
Entinen sosialborgarråd Åsa Lindhagen (MP) jankuttaa ” TULIJAT OLIVAT LAPSIA JA OLEMME VALMIITA TEKEMÄÄN SAMAN UUDELLEEN KOSKA TAHANSA, LAPSET OVAT PRIORITEETTI NUMERO YKSI!”.
Hänen seuraajansa sanoo ”ei niitä rahoja voi nyt enää pyytää takaisin…”
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/stockholm/svt-granskar-440-foretag

jrty

Oliko tämä jonkinlaista Afgaanilaista paritusta? Ensimmäisellä kerralla porukkaa tulee lisää, ja seuraavana päivänä oltaisiin tultu kyläilemään uudella porukalla. Herää väkisinkin kysymys, mahtoiko kukkakeppi hyötyä tämmöisen järjestelemisestä jotenkin?

Esa

Briteissähän on jo tutkittua dataa toiminnasta

K.L.

Niinpä..10 vuotta pedofiliaa mutta ei voitu puuttua koska rassssisssmi….Voiko enää hullumaksi maailma mennä???Tommy Robinson vietiin vankilaan suoraan,ilman oikeudenkäyntiä, kun kuvasi näitä sikoja kun tulivat oikeudesta.MIETTIKÄÄ tätä Orwellin yhteiskuntaa!

Sairasta logiikkaa

Ja matujen yms siirtoloisten raiskaukset ovat niitä parempia raiskauksia.

realisti

Kiitos ”Anneli”, kun pystyit antamaan haastattelun PT-Medialle. Olen niin syvästi surullinen sinun kohtalostasi.
Olen helpottunut, koska Suomessa vihdoin on saatu kasvot (vaikkakin et ole julkisuudessa). Tähän saakka varsinkin valtiovallan taholta on kaikki hyssytelty ja peitelty. Valtiovalta on kuin ylisuojeleva tyranni, joka tavoillaan vaan aiheuttaa kansalle vaikeuksia, mistä jokaisen on yksin selviydyttävä. Pysyttävä ns. julkisuudesta pois. Pyydettiinköhän myös sinulta Anneli, että et saa olla asiasta mitenkään julkisuuteen yhteydessä ilmiantamalla itsesi joukkoraiskauksen uhrina?
Suomessa on raiskattu valtava määrä tyttöjä ja naisia kesä 2015 jälkeen maahan tulleiden feikkiturvisten tekeminä rikoksina. Ovat suuremmalta osin jääneet jopa tulematta poliisille ilmi. Saati, että raiskaajat olisi edes saatu kiinni, jolloin ne samat varmasti jatkavat tekojaan, kuten sinun tapauksessai ottivat sinuun vielä noin hirvittävän teon jälkeen yhteyttä uusinnalle. Oikeudessa tämä seikka olisi pitänyt ottaa vakavasti huomioon.
Feikkiturvisten raiskailukulttuuri on mennyt liian pitkälle ja sen vuoksi täällä on yhä enemmän turvatonta ja vaarallista, joutua näiden valtion ihannevävypoikien raiskauksen ja pahoinpitelyn uhriksi. Missä vaan, millä paikkakunnalla vaan, siihen tarvitaan vain yksi feikkiturvis.
Saksassa raiskatut tytöt ja naiset ovat oikeita ihmisiä, persoonia nimillään, joita kansa on alkanut puolustamaan. Saksassa on erilainen ote tähän. Toivoisin, että Suomessa sama tulisi vallalle, sillä vain tavallisen tietämättömän kansan tietoon tullessa oikeita uhreja, asialle voidaan tehdä jotain. Saksassa tosin terroritekojen uhritkin ovat julkisuudessa omilla nimillään, niin menehtyneet kuin eloon jääneet. Siellä kansa saa aidosti osoittaa tunteitaan ja tukeaan tapausten jälkeen. Suomessa ei, siitä on hyvä esimerkki Turku 18.8.2017.
Hyvää jatkoa sinulle nuori nainen Anneli. Onneksi sinulla on oma äiti, joka on sinun läheisin ihminen. Voimia teille molemmille. Tiedän Anneli, että luet näitä kommentteja ja siksi olen helpottunut.
Kiitos Pt-media.

Anonymous

poliisi tekee sen mitä sisäministeriöstä sanotaan, ja sisäministeri on k.mykkänen.,ja jokainen lukija tietää minkälainen mulkku mykkänen on.

huugo

Tällaista ei tapahtunut vielä muutama vuosi sitten. Tästä voi ensimmäisenä syyttää suoraan Suomen nykyistä hallitusta ja vastuuministerietä kun päästivät maahan nämä raiskaajat ja murhaajat. Kohtalo on vielä kurjempi luetun perusteella jos on joutunut matujen rikoksen uhriuksi. Kuin olisi joku ohje jota voi verrata valtamedian sensuuriin matujen rikosten ollessa kyseessä.
Taisin itsekin heittää tapauksesta ala-arvoisesti uhrin kannalta ja pyydän anteeksi. Näitä tapauksi ei saisi katsoa mustavalkoisesti, olkoon tapaus mikä hyvänsä. Raiskaus on raiskaus ja käy sääliksi niitä keskenkasvuisia jotka hengaavat näiden paskaläjien kanssa ja jotkut voivat joutua vastaavan tilanteseen. Jos kyseessä olisi oma jälkikasvu, en kysysi keltään neuvoja, vaan hoitaisin raiskaajan tai raiskaajat omalla tavalla.

Pinlaareni

Mustavalkoisesti? Kaikenlaista kemu-keppåstelua pitää tietenkin katsoa sateenkaaren väristen lasien läpi. Ihanaa… Jåå-å

Sexbeast

Mulkku olet jos sillä tavoin toisten tekemisiin puutut. Pilaat toisten kivan. Pidä huoli omista henkilökohtaisista asioistasi äläkä puutu toisten tekemisiin äläkä suojele edes niitä läheisiä. Ei ne suojelua ansaitse. Itseä varten täällä eletään ei läheisiä varten. Yhtä tärkeä huomioida kunnioittaa on myös seksiä haluavan osapuolen tahto eikä yksipuolisesti törkeällä tavoin loukata vastakkaista sukupuolta epäoikeudenmukaisesti seksistä kieltäytymällä. Seksiin on oltava oikeus toisen ihmisen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Pihtaaminen tulee olla ehdottoman tuomittavaa. Ei niin herkkä saa olla ja jos on että kärsii siitä jos joku vastakkaisen sukupuolen edustaja miehelle nainen naiselle mies koskettaisikin vaikka kysymättä niin on loukkaavaa reagoidakkin niin että siitä esimerkiksi jotenkin ahdistuu. Tulee olla velvollisuus vastakkaisten sukukupuolten välillä kestää asioita ja seksin tulee olla velvollisuus molemmin päin. On kuitenkin kyseessä yhdestä tärkeimmistä yksilön hyvinvointiin elämisen arvoiseen elämän laatuun vaikuttavista tekijöistä. Rajoitukset on vastakkaisten sukupuolten välisissä seksiasioissa aikansa eläneitä niistä on osattava päästää irti. On pahin mahdollinen loukkaus toista kohtaan jos seksiä pihtaa. On oltava oikeus varmistaa saantinsa vastakkaiselta sukupuolelta.
Raiskaus ei saa olla pelkästään vakava asia ikinä ja sitä ei saa ajatella kapeakatseisesti mielenvikaisesti rikoksena eikä etenkään vakavana millään muotoa. Siihen ei kuole. Se ei ole vakavin henkirikos eikä vakavampi pahoinpitely ilman seksuaalista tavoitetta. Jollekkin saattaa sana raiskaus kuulostaa seksikkäältä ja omata raiskausfantasian jolloin myös toisen kanssa ennalta sovittua roolileikkiä kutsuu ja ajattelee raiskauksena koska se sana kiihottaa enemmän kuin alistusfantasia. Se siis on myös toisille oikeasti seksiä. Rajua seksiä joka kuitenkaan muutoin ei kuulu olla rikos. Näin ollen raiskaus tulee määritellä vähintään kahdella tavalla rikolliseen ja ei rikolliseen seksimuotona tapahtuvaan jossa vaikka ennalta sovittuna roolileikkinä jos haluaa voi ihan vapaasti jäljitellä jotakin oikeasti tapahtunutta edes tapahtumapaikan puolesta jos ei muuten tarkempi teonkuvaus ole tiedossa. Oikeus tällaisiinkin mieltymyksiin on oltava ja saada toteuttaa vaikka ne tapahtuisivat jäljiteltävän tapauksen mukaisesti julkisellakin paikalla ne kuuluu olla oikeutettuja suorittaa rauhassa ilman sanktioita vaikka ne kuinka näyttäisivät aidoilta. Sehän kun on ennalta sovitussakin roolileikissä se tarkoitus. Aitouden saa juuri toteuttamalla paikassa jossa kyseinen mahdollinen jäljiteltävä tapaus on oikeasti tapahtunut tai esimerkiksi sen tapaisessa paikassa. Lisää aitoa ja näin laadukasta kokemusta varmasti tuo jos toinen edes vähänkään reagoi oikeaoppisesti vaikka olisikin vapaasta tahdostaan niin silti mahdollisimman aidosti. Raiskaus on tosiaan joillekkin seksiä se on edellä kuvatun kaltaisesti seksin muoto ja tulee ehdottomasti hyväksyä. Myös omat kokemukset erittäin vakavat pettymykset toisen osapuolen loukkaavasta käyttäytymisestä esimerkiksi epäoikeudenmukaisesta kieltäytymisestä johtuvat ja niistä aiheutuvat tunteet voivat aiheuttaa sen että sitä alkaa pitämään tapana saada seksiä jos ei etenkään yksilölle yhteiskunta tarjoa muita mahdollisuuksia saada seksiä. Muita laillisia varmempia. Maksulliset ovat se toinen varmin vaihtoehto. Mietippä kuitenkin miten työttömän kohdalla. Tässä kohtaakin huolestuttaa erityisen kovasti ja raivostuttaa erityisen paljon kun yhteiskunta ei osaa suhtautua tuohon yksilön seksinsaantioikeuteen tarpeeksi vakavasti niin että sitäkin alettaisiin edistämään mahdollistamaan esimerkiksi vähävaraisempienkin parempaa pääsyä sitten vaikka maksullisiin jollain tuella tai vastaavalla mekanismilla. Aivan varmasti varoja ja mahdollisuuksia löytyy. Tulee vain myös löytää sitä tahtotilaa ja alkaa ajattelemaan tätä eikä pelkästään yksi puolisesti sitä ”uhrinäkökulmaa”. Siitä on kyse. Seksi on ihmisen yksilön tärkeimpiä hyvinvoinnin elämisen arvoisen elämän perusteita ja näin ollen ei todellakaan saa olla etenkään kenellekkään halukkaalle vaihtoehtona olla seksin puutteessa. Siihen tilanteeseen ei saa ketään minkäänlaisilla epäoikeudenmukaisilla törkeän väärillä lakipykälillä tai ehdottomasti ylimitoitetun tiukoilla asenteilla ikinä ajaa. Siksi tällaisia asioita tulisi ehdottomasti päättää ennemmin yksilöperusteisesti yksilöiden tarpeiden mukaan eikä jonkin mielivaltaisen massaenemmistön mukaan. Tämä yksilön seksinsaantioikeus toiselta ihmiseltä toiselta sukupuolelta. Sen eteen sen vahvistamiseksi olen valmis tekemään töitä puhumaan informaatiovaikuttamaan kunnes sekin alkaa mennä läpi yhteiskunnassa paremmin. Se työ on vasta alussa.

yhteiskunnan valhe propaganda

Jos tykkää lappalaisen näköisistä on yhteiskunta vastuussa.

Pessimisti

Suomalaisten pitäisi järjestää koulutusta ja tietoiskuja suomen tytöille, että osaisivat vältellä afgaaneja ja muita kehitysmaiden mustikkeja. Opettaa, miten näitä kartetaan ym. varotoimia. Tarkoitan tässä oikeita suomalaisia, en punikkeja ja suvakkeja.

Anonymous

suomen koululaitos opettaa pakkomonikulttuuriin,eli käytännössä myös koululaitos on myös vastuussa raiskauksista.

Pinlaareni

Rohkeaa kertoa asiasta. Kuvottava rikos, ja kuvottavan lyhyet tuomiot.

Suomi Finland

Tämän viestin on tähän kommenttini jättöaikaan mennessä reagoinut alapeukulla joko 3 pesunkestävää suvaitsevaista kehitysmaarakastajaa tai yhdistelmä heitä ja raiskaajien kavereita tulkkien avustamana. Kenties ’raiskaajien kaverit’ ovat juuri ne, jotka olisivat olleet seuraavana jonossa ja heitä vituttaa, kun eivät päässeet raiskaamaan.

Pinlaareni

demla-kiimassaan piehtaroivien muumiämmien, batiikkinoitien sun muiden mielestä (pottunokkainen) uhri on aina syyllinen, joten ymmärrän alapeukutuset…

pöh

IL tänään
”Epäily: Kaksi lasta joutui seksuaalirikoksen kohteiksi Oulussa”
”– Sen voin vahvistaa, että Tuiran alueella tutkitaan 16.-17. marraskuuta tapahtunutta seksuaalirikosta, jossa on kaksi alaikäistä asianomistajina, Karjalainen sanoo.
Rikoskomisarion mukaan tapahtumista ei voi kertoa julkisuuteen, koska tutkinta on kesken. Viikonlopun tiedon mukaan poliisi vielä etsi epäiltyjä, joita oli mahdollisesti useampi. Tiistaina kysyttäessä Karjalainen ei enää ota kantaa mahdollisiin kiinniottoihin. Tutkinnanjohtaja selittää, mistä syystä.
– Puhutaan arkaluonteisista asioista, ja uhrin suojelemisintressi on niin tärkeä, että tästä ei ollut alun perin tarkoitus tiedottaakaan. En voi tämän enempää avata asiaa.
Poliisi ei ota kantaa myöskään siihen, millä rikosnimikkeillä se tutkii epäiltyjä tekoja.”
Ei tarvitse olla kristallipalloa tietääkseen että hys hys linjallaan poliisi ei toki koita suojella uhreja.

Jaakko Paasimäki

Tästä Oulun keissistä liikkuu mielenkiintoista tietoa, uhrit 12-13v ja että poliisia ei oikein ole kiinnostanut tutkia ja paikkakuntalaisten oman aktiivisuuden ansiosta olisi saatu toinen tekijöistä kiinni. Poliisilla on huhujen mukaan tiedossa asunto/puhelin/somenick mutta jostain syystä ei käydä vielä karkutiellä olevaa toista tekijää hakemassa talteen. Pelkäävät että Kepu menettää ääniä jos toinenkin tekijä maahantunkeutuja ? Outoa touhua.
Oulussa tosin on monikulttuurisuuden palvonta kuin toinen kultti ; lestadiolaisuuskin kalpenee mamu-fanaatikkojen rinnalla. Poliisi salailee eikä oikein viitsi tutkia ( muuta kuin ”Julus” Lokan väärennettyjä vihamaileja ) ja Kaleva ei uutisoi koska Kyösti ”monikulttuurisuus ensin” Karvonen päätoimittajana.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2df47fb3-aec3-4eae-9906-8c5f77aa2fed
https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&t=26491&sid=2d056761bfa718f800a2036912fd279c&start=15
Myös Porissa 2 eri maahantunkeutujaa raiskaillut lapsia
https://hommaforum.org/index.php/topic,127090.0.html
https://www.satakunnankansa.fi/a/201308542?c=1528874183846
btw, voimia ’Annelille’ , voi vain kuvitella miten raskasta tuollainen on. Kyllä vituttaa moinen sikailu.

Suomi Finland

Haistahan sinä (poliisi?) vittu, joka olit epäkohtelias niille ihmisille, jotka tekivät sinun työsi sinun puolestasi. Taidat yhä tutkia intohimoisesti case ’Julus Lokka’ ja runkata kuivat aina kun Junesta syytetään jostain?

Anonymous

Aivan järkyttävä. Jos näitä ruvetaan salaamaan ihmisiltä, näin mahdollistetaan raiskausten lisääntyminen. Ihmisten pitää saada tietoa ja kyllä lapsille pitää kertoa, miten vaarallisia vieraat ovat. Monenko lapsen pitää tulla uhriksi? Myös suvakit ovat syyllisiä jokaiseen lapsen raiskauksen.

Suomi Finland

Kuinka kukaan voi olla niin dorka, että alapeukuttaa tätä viestiä? Perustelut, kiitos.

rasistinen, kelvoton nazi

Su-vajakit alapeukuttaa.

Sartsa

Minusta on ymmärrettävää, että salataan kaikki sellainen tieto, joka johtaa uhrin tunnistamiseen. Onhan tämänkin median kommentoijissa niitä, joiden mielestä uhri on aina vähintäänkin tyhmä tai uhrin vanhemmat nyt ainakin tuomitaan ja valitettavan usein jopa ala-ikäistä raiskausuhria pidetään syyllisenä omaan kohtaloonsa. Poliisit varsin hyvin tietävät tämän erikoisen yhteiskuntavaivan eli erikoisen tuomitsevan asenteen uhriosapuolta kohtaan, mikä ei suinkaan johda rikosten vähenemiseen vaan lisää niitä.
Sen sijaan tutkimusten päätyttyä ja syyllisyyden selvittyä on hyvä, jos syyllisestä julkaistaisiin vähintään tuntomerkit. Oikeustuomioissa joskus media julkaisee tuomitun nimen kokonaisuudessaan. Taitaa olla niin, että tuomitun nimi tietyn rikoksen vakavuuskynnyksen ylityttyä olisi aina saatavilla mutta media valitsee, kiinnostaako sitä julkaista tuomiosta ylipäätään mitään…

Acc

”Anneli sanoi koko ajan ja kaikille, että ei halua mitään seksiä. Tapahtumaketjun aikana vain yksi mies uskoi tätä eikä jatkanut. Hän on se, joka sai 6 kuukauden tuomion.”
Siis pääsivätkö muut ilman tuomiota tai ehdonalaisella.

Acc

Jäi sen verran vaivaamaan, että googlailin asiaa. Täällä ovat tuomiot.
https://www.kansalainen.fi/etela-pohjanmaan-karajaoikeus-antoi-seinajoen-joukkoraiskauksesta-neljalle-ehdottomat-tuomiot/
Ihme juttu. Että oikein antavat tuomioita voimavaroille.

Putte

Aikasen mitättömät tuomiot. Varsinkin ottaen huomioon että uhri joutuu käsittelemään asiaa todennäköisesti loppuelämänsä ja kärsiä asiasta voinnista riippuen joskus enemmän joskus vähemmän. Vähintään tekovälineet valtiolle olisi pitänyt uhreilta takavarikoida.

Van, Mie

Ensikertalaisia, rakas Putte. Ensikertalaisia.
Ja tietysti myös kulttuurialennus, kun raukat eivät ymmärtäneet ettei suomessa saa raiskata. Edes naisia.

Jorma Keskijalka

Joo, yks joka on etäämpän suorasta syy yhteydestä, mutta joka on ollut vahvana vaikuttajana taustalla yleisessä suvakismissa ja mielipiteen muokkauksessa, mikä edelleen mahdollistaa tämän kaltaisten tapahtumien tapahtumisen on: TARJA HALONEN

Rikkautta se vaan on

Käsittääkseni kysymyksessä on vain tulevien gynekologien kisällinnäyte ja työpaikat on nyt hanskassa.

Pena

Tästäkin elämän pilaamisesta voimme kiittää juha sipilää ja hallitusta. Oletko nyt tyytyväinen sipilä ?

Kari

Thanks sipilä!!!!

fatwantarkistaja

Tytölle kovasti jaksamista, sitä todella tarvitaan.
Raiskaus ei ole koskaan uhrin syytä. Vaikka kuinka myötävaikuttaisi, on tekijä aina vastuussa.
Asianosaisen, eikä omaisten kannata lukea loppuun…
Tiedän, kuka tuon matupatjakommentin on kirjoittanut. Oikein ”puoluejohtoa” ko ”herra”, toinen samasta kerhosta komppaa ja kyseenalaistaa myöskin rikoksen. Jotenkin tajuaa tavan kusipään ajattelemattoman heiton, noitahan tulee aina. Puolueen johdon etenkin pitäisi hetki miettiä, mitä näppäimistöltään päästelee, monesti rivijäsenkin saa fudut tuommoisesta herjaamisesta. Ja joukkoraiskaajista ei sanaakaan, vissiin pojat on poikia, mene ja tiedä.
P.S. Mikäli kyseessä olisi ollut valeprofiilit, en nimiä kertonut, enkä ”puoluettakaan”. Siinä tapauksessa A. Stubbbilta terkkuja, sori siitä.

frank

Toimiiko?

valkoisen Suomen puolesta

Minulle suomalaiset naiset ovat joko etnonationalisteja tai rotuluopiota. En tunne mitään empatiaa näitä mutakuonoja ”tapailevia” kohtaan.

Anonymous

Tuo on hieman liian jyrkkä jako etenkin tässä tapauksessa, kun on kyse nuoresta, jolla ei ole tietoa näiden kehitysmaaperäisten ihmisoletettujen todellisesta luonteesta (kiitos Suomen totuutta piilottelevan valtamedian), ei tarpeeksi elämänkokemusta eikä siitä johtuen riittäävää kykyä havaita lähestyvää vaaraa.

valkoisen Suomen puolesta

Olen kyllä jyrkkä näissä maahantunkeutuja-asioissa. En ymmärrä tuota väitettä tietämättömyydestä, asuiko tyttö jossain tynnyrissä? Kuitenkin on täysi-ikäinen.
Aloitin 18-vuotiaana yliopisto-opinnot, ja minulle oli tuossa iässä täysin selvää, että eri ihmispopulaatioiden erot älykkyyden, itsehillinnän yms. ominaisuuksien suhteen vaihtelevat suuresti.
Ja toki ymmärrän valtamedian monikulttuuri-indoktrinaation vaikutuksen, varsinkin nuorten naisten osalta, kyllä sen näkee pääkaupunkiseudullakin.
Jaan kuitenkin edelleenkin naiset (ja myös miehet) etnonationalisteihin ja rotuluopioihin. Kun Suomea ollaan tuhoamassa ei-eurooppalaisten massamaahanmuutolla, en katso voivani omata vaihtoehtoja.

Leena Iivonen

Joku olemattomia muumimukeja kaupitellut vietiin suoraan vankilaan. Suuri rikos tosiaan! Raiskaaja saa vain hyssyttelyä.

Realisti

Näistä ”pakolaisista” on varoitettu koko Annelin elämän ajan ja elämä on omien valintojen summa.
Taas yksi suvakkipropagandan uhri.

Realisti

Ullatus että tyyppi joka saapuu noin 10 turvallisen maan läpi Suomen rajalle vonkaamaan asylia on kiero kuin korkkiruuvi?

Lukijanne

SKE Loimupalo ja Lindström leimasivat omissa kirjoituksissaan tytön ”matupatjaksi” ja ties miksi. Pohdiskelkoot nämä sankarit mahdollista osuuttaan tytön itsetuhoisessa käytöksessä. Ovat nyt kovin anteeksipyyteleväisiä mutta eihän se totuutta miksikään muuta. Video tähän liittyen https://www.youtube.com/watch?v=SWO3gVXq38c

ed karvinen

Kiitos orpo/sipilä ja muut suvakit… lisää rikastusta suomeen.

Suomi Finland

Ai ai, kunhan meidän tyttö tulee siihen ikään, niin iskä istuttaa tytön pt-median ja kansalaisen ääreen ja antaa oikein kunnollisen ja perusteellisesti kattavan tietoiskun. Sen jälkeen ainakin on tehty kaikki voitava, jotta matua ei koskaan ilmesty vävykandidaatiksi meidän taloon. Nuoret kapinoivat, ok, mutta kapinoinnillakin on rajansa. Hullu saa olla, mutta ei tyhmä.
Poikkeuksena tietysti täysin mieleltään suomalainen mies, vaikkei valkoihoinen olisikaan.

Tari Jervo

Jos olen ymmärtänyt oikein niin nämä kukkakepposet raiskailevat kotimaassaan mm. vuohia, tästä aiheesta on ikävä kyllä ihan videotodisteita mm. Jenkki sotilaiden toimesta.
Siinä sitä on kultamunia, voimavaroja ja rikastajia. Ai niin vasemmistoliitto taisi haluta normalisoida myös eläinsexin?

Suomi Finland

Tariq?

Toivo Tommila

Marco de witin Ske puolueen varapuheenjohtaja sekä hallituksen jäsen haukkuu suomalaista tyttöä ”matupatjaksi” ym. kuulemma tytön vika kun lähti mukaan. Sitten tämä puolue mainostaa olevansa suomalaisten asialla ja puolella. Ihmettelen vaan minkälaisia ihmisiä tuollaiseenkin puolueeseen liittyy joka pitää afgaanien puolta ja mainostaa olevansa isänmaallisia. Puheenjohtaja haukkuu jäseniä ym idiooteiksi, tyhmiksi jne. Jos vain joku uskaltaa puolustaa jotain ketä hän haukkuu tai jos sanoo esim. Persuista jotain positiivista En kyllä ihan heti tuollaiseen puolueeseen liittyisi