Tukholma maksanut järjettömiä summia yksintulleiden majoittamisesta

Sittstrejk03.jpg
Yksintulleet afgaanilapset osoittavat mieltä oleskeluluvan puolesta Tukholmassa.

On ollut jo pitkään tiedossa, että yksintulleita lapsia asuttaneet lastenkodit ovat tehneet isoja voittoja majoittaessaan lapsia ja laskuttaessaan kuntaa. Tosiasiassa voitot ovat olleet paljon suurempia kuin on edes osattu kuvitella.

Kuvio on hyvin yksinkertainen. Perustetaan perhekoti tms hoitokoti, jonne otetaan asumaan yksintulleita. Sen jälkeen solmitaan sopimus kaupungin kanssa ja laskutetaan kaupunkia ylläpidon järjestämisestä. Tämän lisäksi kuvioissa on ollut jopa eräänlaisia yksintulleiden välittäjiä. Nämä firmat ovat välittäneet yksintulleita edelleen toisiin hoitokoteihin. Tässä yksintulleen majoitus on ikäänkuin alihankitettu edelleen.
Firmat ovat laskuttaneet järjettömiä summia esimerkiksi Tukholman kaupungilta, josta kertoo SVT:n uutiset. Suurin laskuttaja Nami vård- och omsorgsteamet AB laskutti vuonna 2015 Tukholmaa yli 47 miljoonalla kruunulla (4,7 milj euroa). Ainakin seitsemän suurinta firmaa on laskuttanut yli 20 miljoonalla kruunulla.
Summat ovat aivan jotain käsittämättömiä. Olletikin, että firmat ovat isoja yrityksiä, mutta miettikää: Yksin seitsemän suurinta firmaa on laskuttanut Tukholmassa majailevista yksintulleista vuonna 2015 noin 200 miljoonaa kruunua eli 20 miljoonaa euroa.

Sittstrejk01
Yksintulleita afgaanilapsia Tukholmassa istumalakossa.

 
Se  mikä on huomionarvoista tässä toiminnassa on se, että useimpia firmoja pyörittävät itsekin kolmansista maista tulleet henkilöt. SVT:n artikkelissa mainitaan mm.  Ismet Güler, joka on osaomistaja Mipaza utvecklingsgrupp AB-nimisessä yhtiössä, joka laskutti yli 26 miljoonaa kruunua. Hän kertoo, että ei häpeä sitä, että firma on tehnyt voittoa. Lapset ovat tärkeintä.
– Tein työni paremmin kuin kaupunki itse, Güler kertoo SVT:n uutisille.
Tuolloin virassa ollut sosiaalitoimen kunnanneuvos Ruotsin vihreiden Åsa Lindhagen on samalla linjalla. Lapset ensin.
– Tekisimme saman uudestaan, sillä olimme tilanteessa, jossa lasten piti saada koti. Mikään, ei mikään mene tämän asian edelle. Lapsilla on oltava katto pään päällä.
Näin siis järjestettiin yksin vuonna 2015 sadoilla miljoonilla kattoa yksintulleiden lasten pään päälle.

,
Subscribe
Notify of
guest
32 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Suomi Finland
Suomi Finland
27.11.2018 12:10

“– Tekisimme saman uudestaan, sillä olimme tilanteessa, jossa lasten piti saada koti. Mikään, ei mikään mene tämän asian edelle. Lapsilla on oltava katto pään päällä.”
Mikään ei mene sen edelle, että nämä toimitetaan tavalla tai toisella rakentamaan omaa kotimaataan. Mukaan voi antaa viemisiksi työhaalarit ja hanskat.

Viha in Vihannes
Viha in Vihannes
27.11.2018 12:21
Vastaa...  Suomi Finland

Haalarista tekevät ruumispussin ja hanskat työntävät kristityn suuhun ennen teurastusta..

Bouananea pukkaa Suomeen
Bouananea pukkaa Suomeen
27.11.2018 22:41
Vastaa...  Suomi Finland

Rahtilaivan vuokraus välille Tukholma-Timbuktu maksaa 1/100.000.000 osan näiden elättämisestä ja siitä tuhosta mitä tekevät verojamaksaville kansalaisille (asia jota ei tutkita rasismin pelossa).
Mihin unohtui valtion velvollisuus huolehtia omien kansalaistensa turvallisuudesta?

PETOS
PETOS
27.11.2018 12:28

Raiskaavista, keski-ikäisistä äijistä on maksettu kova hinta musubisnesstrokareille. Eipä ihme että Tukholman läänin vanhukset ovat aliravittuja kun rahat kulutetaan mielummin koko maailman ehdottomasti vanhimpiin ”lapsi”- nimikeen alla kulkeviin karvaperseisiin.

Paavo Kettunen
Paavo Kettunen
27.11.2018 16:26
Vastaa...  PETOS

Mikään hinta minkä kansalaiset maksavat ei ole suvakille liian korkea. Ideologia on tärkein asia vaikka maksaisi mitä.

K.L.
K.L.
27.11.2018 16:31
Vastaa...  PETOS

Mutta luittehan Iltalehdestä kuinka hirrrrveän määrän kantikset ovat tehneet”viharikoksia”?GCM sopimusta pukkaa….oikein paikkakunnat nimetty ai ai sentään!MITÄ ovat “viharikokset”?Kuulemma lisääntyivät Turun terrorin jälkeen…soo soo ei sitä nyt saa hermostua…pitää vain ottaa kaikki vastaan ja kohdata pelkonsa.On tämä siis täyttä hulluutta!

Anonymous
Anonymous
27.11.2018 12:50

paljonkohan suomessa tietyt tahot ovat tienanneet partamussukoista.helsingissä afgaanivaltuutettu omistaa vokin tai vastaavan millä kerätään veronmaksajien rahaa mutta samalla haukkuu suomalaisia rasisteiksi.

huugo
huugo
27.11.2018 12:55

Eikö verojen maksajat jo vittuunnu tästä järjettömästä touhusta. Nyt pitäsi jo päitä tippua noin holtittomasta menosta ja rahan tuhlaamisesta, vai onko maan muuttaminen kehitysmaaksi se ainut päämäärä joka noiden tekoja ohjaa. Jospa mukana on myös päättäjiä tässä bisneksessä ja löysiä rahoja “eksyy” poliitikkojen taskuun

Anonymous
Anonymous
27.11.2018 13:12
Vastaa...  huugo

päitä kyllä tippuu,mutta ne päät on suomalaisia kuten turussa ja porissa,ja media teki kaikkensa ettei asia paljastuisi,eihän hyvä matupisnes saa loppua vaikka päitä katkotaan

Paavo Kettunen
Paavo Kettunen
27.11.2018 16:28
Vastaa...  huugo

Ruotsi alkaa paikoitellen olla kolmannen maailman paskaloukko.
Suomi kirii hyvää vauhtia perässä.
Onko suvakkia vaarallisempaa oliota?

Anonymous
Anonymous
27.11.2018 17:11
Vastaa...  Paavo Kettunen

on,2 suvakkia

Miksu
Miksu
27.11.2018 13:04

40-vuotiaita lapsosia… Pitäähän niillä toki olla kaikkea kivaa.

vittuuntunut suomalainen
vittuuntunut suomalainen
27.11.2018 17:24
Vastaa...  Miksu

“Ainakin katto pään päällä”.

eivät itse maksa
eivät itse maksa
27.11.2018 13:58

Samaa toimintaa se on kirkollakin.

Anonymous
Anonymous
27.11.2018 14:07

joo,se on ihmetyttänyt että suomessa ja ruotsissa 20-40vuotiaat on “lapsia”,kuinkahan vanhoja on heidän vanhempansa saati isovanhemmat,olisi mielenkiintoista nähdä afgaanilastentarha,pyyhitäänkö pylly ja puetaanko vaatteet päälle “palleroille:

tarkka markka
tarkka markka
27.11.2018 14:38

Jos Suomessakin muistaakseni pumpattiin 800milj.pelkkiin vastaanottokuluihin niin olisi mielenkiintoista tietää rahavirran kulku ja kenekä taskuun se päätyi. Koska raha niinkuin energia on häviämätöntä se vaihtaa vain muotoa ja paikkaa..

Paavo Kettunen
Paavo Kettunen
27.11.2018 16:31
Vastaa...  tarkka markka

Petturi Orpo piti länsirajan auki 2015 jotta bisnes ei hyytyisi ja jotta Saksan hirtettävä Merkel olisi tyytyväinen.
Sauli Niinistö sanoo ettei länsirajan valvonta ole mahdollista koska Suomi sulkeutuisi siinä tapauksessa.
Nämä kusipäät ajattelevat kansalaisten parasta?

Anonymous
Anonymous
28.11.2018 07:44
Vastaa...  Paavo Kettunen

sauli pressana on nolla,ainoo asia mistä puhuu on ilmasto,ilmasto ja ilmas…matujen kepposista ei mitään negatiivista päinvastoin,kaikki muistaa matu waltterin joka jäi pysäkille ja sauli antoi waltterille polkupyörän,rasismia vissiin pysäkille jääminen

luke
luke
27.11.2018 14:45

Tytöt on täysikäisiä alle 10v ja naimakelpoisia, mutta 30v karvaranteet on vielä paijattavia ruotsittaren rintaa imeviä lapsukaisia.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
28.11.2018 00:39
Vastaa...  luke

Ainakin meillä ala-asteella opetettiin, että tytöt kehittyvät poikia nopeammin. Ählyt ovat oikein tosi nopeita. Mitään ikärajaa niillä ei ainakaan ole, kumpaankaan suuntaan.

Kehittyvät vain väärään suuntaan
Kehittyvät vain väärään suuntaan
28.11.2018 02:06
Vastaa...  fatwantarkistaja

Ovathan he KEHITYSMAASTA. Siitä kehitys.

Mikko K
Mikko K
27.11.2018 15:14

Pervo, pervompi= Ruotsi. Mulle samoja satkulla, kuka näkee kuvissa alaikäisiä sotaa, vainoa ja kidutusta paenneita.

Anonymous
Anonymous
27.11.2018 15:31
Vastaa...  Mikko K

ei ole paennut sotaa mutta tuoneet sodan tänne ja vielä maksetaankin siitä.

Anonymous
Anonymous
27.11.2018 16:10

Hieno nähdä että Ruotsissa on homma hoidossa.

lapset_on_vikasia_kuvissa
lapset_on_vikasia_kuvissa
27.11.2018 17:30

Onkohan nuille “afkaanilapsokaisille” ruotsalaiset tarjonneet puuroa,vai mix ne on nuin vihasen näköisiä?

Vai kuinkako
Vai kuinkako
27.11.2018 18:59

Olisiko mitenkään mahdollista että afgaaniäidit ovat paksuna 15-20 vuotta ja lapset sen vuoksi parroittuvat jo kymmenvuotiaina!

Joka tapauksessa ilmeinen pilkkuvirhe
Joka tapauksessa ilmeinen pilkkuvirhe
27.11.2018 21:13

Eihän tätä onnea ja kärsimystä rahassa voi mitata

Pena
Pena
27.11.2018 21:16

Nyt menee kyllä kruunut kankkulan kaivoon ja pahasti.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
28.11.2018 01:23

Kun tietäisi noiden liikesuunnitelmat ja jutut… Aloittamiseen varmaankin tarvitaan patjallinen huumerahoja ja hitollinen matuvyöry, ettei kukaan jouda kyselemään tyhmiä. Miljonääriksi vuodessa, melkein laillisin keinoin, kyllä kelpaisi. Sitten näyttää paperilta mukavia lukuja, liikevaihto x 1½ + kiinteistöt ja jutut ja sillä hintaa myyntiin koko roska. Uusi ahne saa ihmetellä, kun ei olekaan lapsia enää riesaksi asti. Pettyy, muttei kiinnosta, konkurssiin vaan.
Rahoilla vaikka ostaa/vuokraa keskustasta kämppiä ja vuokraa niitä edelleen uuspaperittomille ja viisumittomille **orille. Mistä ne rahansa saavat, ei kiinnosta.
Maseratia kattelin, mutta ne onkin köyhien peltoautoja.
Pitää laittaa lotto vetämään, josko kohta taas itkuisia pikkupoikia olisi nurkat väärällään. Tietty Ruotsin lakipaketti GCM:ään liittyen tuo miljoonia pakolaisia. Ei tartte edes kieliä opetella, tännekin riittää varmasti.

Mätä Maa
Mätä Maa
28.11.2018 03:31

Yhä useampia pöyristyttäviä yksityiskohtia tulee nyt esille. SVT kertoo että Malmön gangstereille ja heidän tyttöystävilleen on useamman vuoden ajan maksettu laskettelulomat Åressa hoteilleineen päivineen veronmaksajienjäädessä iloitta. Huomioikaa sana ”lomat”. Kun rikostelu on päätyö on slalommäki ja afterski lomaa kovan työrupeaman palkinnoksi (SVT)

Anonymous
Anonymous
28.11.2018 07:33

ei se unohtunut se turvallisuus,jätettiin tarkoituksella pois,tärkeempää on kytätä siitä rutisevia kansalaisia vihapuheesta

Päevi Kenegr
Päevi Kenegr
29.11.2018 12:53

Voi lapsiraukkoja. Kuvassa olevien kasvot ovat varmasti mutatoituneet vanhemman näköisiksi GM-kaurasta valmistetun puuron tuputtamisen seurauksena.