Syyrialainen sarjaraiskaaja 3 vuoden 6 kuukauden vankeuteen

8

prison-553836_960_720

Helsingin hovioikeus vahvisti aiemman käräjäoikeuden tuomion, jolla syyrialainen turvapaikanhakija Raed Al Mustafa tuomittiin 3 vuoden 6 kuukauden vankeuteen useista raiskauksista. Tapausta voisi hyvällä syyllä kutsua sarjaraiskaukseksi.

Kaiken kaikkiaan Mustafan syyksi luettiin kaksi raiskausta ja yksi raiskauksen yritys, jotka tapahtuivat viime vuoden loka- ja marraskuussa. Tekotavaltaan kaikki olivat samantapaisia. Ruotsissa tätä tekotapaa kutsutaan saalistamiseksi.

Mustafa oli yön pimeydessä seurannut kaikkia kolmea uhriaan. Raiskauksen yrityksessä Mustafa oli ensin seurannut kotiinpalaavaa naista ja yrittänyt puhekontaktia. Sen jälkeen mies oli käynyt naisen päälle ja yrittänyt pussata. Nainen oli paennut talonsa ulko-ovelle. Yrittäessään avata ovea oli Mustafa käynyt kopeloimaan naista ja tunkenut kätensä naisen housuihin. Nainen oli alkanut huutamaan, jolloin sotaa, vainoa ja kidustuta paennut pakeni pois paikalta.

Toinen raiskaus oli samanlainen, se eteni vain pidemmälle. Mustafa seurasi naista ja tunki itsensä rappuun samalla oven avauksella. Mies pääsi tunkeutumaan edelleen sisälle naisen asuntoon, jossa ilmoitettiin, että vuorossa olisi seksiharjoitukset. Nainen ei suostunut ja alkoi taistelu. Mustafa sai tugettua sormensa naisen alapäähän. Mies yritti raahata naisen sänkyyn, mutta taistelu jatkui lattialla. Nainen oli itkenyt ja Mustafa oli lopulta lopettanut ja poistunut paikalta.

Kolmas juttu toistui kuten aiemmat. Arabi seurasi kotiinpalaavaa naista ja pääsi rappuun samalla ovenavauksella. Mustafa tunkeutui kuitenkin samoilla avauksilla myös naisen asuntoon. Mustafa oli hyökännyt takaapäin naisen kimppuun peittäen kädellä tämän suun.

Eteisessä syntyi kamppailutilanne kun uhri yritti päästä pakoon. Mustafa ilmoitti seksihalukkuudestaan, nainen kieltäytyi. Nyt arabi onnistui raahaamaan naisen sängylle ja istui tämän päällä. Nainen potki ja sätki vastaan. Mustafa onnistui tunkemaan sormensa naisen alapäähän. Kun nainen teki koko ajan vastarintaa Mustafa suuttui, ja lupasi, että jos nainen olisi hiljaa arabi vain runkkaisi ja lähtisi. Nainen alistui tähän ja oli hiljaa. Niinpä Mustafa vemppasi aikansa ja päästi kermat naisen päälle. Sen jälkeen mies poistui asunnolta.

Mustafan oikea ikä, ja tuskin nimikään, on tiedossa. Nimittäin poliisille mies ilmoitti syntymäajakseen 1999. Tämä merkittiin myös käräjäoikeuden päätökseen. Hovioikeuden valituksessa asia muuttui. Mustafa ilmoitti, että hän onkin syntynyt 2001. Lisäksi vedottiin siihen, että Mustafa oli elänyt vuosia vaarallisissa oloissa Syyriassa eikä ollut vielä sopeutunut suomalaiseen kulttuuriin, jossa miehen ja naisen asema olivat erilaisia kuin syyrialaisessa kulttuurissa.

Hovioikeuden suullisessa Mustafa kertoi, että oli karannut kotoaan 13-14-vuotiaana ja mennyt Turkkiin. Sieltä matka jatkui veneellä Kreikkaan, josta muutaman kuukauden jälkeen jatkanut Serbiaan ja edelleen Unkariin, jossa hänet oli otettu kiinni ja suljettu vastaanottokeskukseen. Unkarissa Mustafan ikää alaikäiseksi ei oltu uskottu, joten hänet merkittiin siellä aikuiseksi.

Kun hän oli päässyt Unkarissa vapaalle oli hän lentänyt Ruotsiin ja jatkanut edelleen Suomeen hakemaan turvapaikkaa. Mustafan väitteen mukaan hän oli oikeasti alaikäinen, mutta 1999 syntymäaika oli vain unkarilaisten virheellinen merkintä. Kun hän oli saanut tietää vankilassa, että alle 18 -vuotias pääsee rikoksista helpommalla niin tämän vuoksi asian haluttiin otettavan esille hovioikeudessa. Mustafalla oli vielä kolmaskin syntymäaika.

Mustafa oli käynyt Syyriassa 4 vuotta koulua, mutta ei osannut lukea eikä kirjoittaa.

Oikeus ei lämmennyt ikäveivauksille ja tuomitsi siten miehen 3 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen. Mies pidetään vangittuna. Lisäksi asianomistajille määrättiin maksettaviksi pienet korvaukset.

 

Advertisements
,

28 thoughts on “Syyrialainen sarjaraiskaaja 3 vuoden 6 kuukauden vankeuteen

    1. Aika SAAKELIN SAASTAISIA JA PAHOJA IHMISIÄ NÄMÄ REFUGEE WELCOME ihmiset!

      Missä w..a on näiden saastojen empatia järkyttävien rikosten uhreille?!!!!!???!!!??? Heidän kutsuvieraidensa tekoja!!!!!

      Pankot ja muut henkisesti alikehittyneet eivät kuulu päätöksen pitoon (oma henk.koht.mielipide/ en yleistä heidän muita mielipiteitä ja jos loukkaantuvat pyydän anteeksi).

      Tosin on täysin turhaa ärhennellä, koska kansa on niin hemmetin kuutamolla ja äänestää lisää rikkautta, jotta omaan pussiin tulee pari euroa lisää.

      Ei siinä paina, jos muutama sukulaistyttö on raiskattu ja tullaan raiskaamaan, kunhan ei osu ihan omalle kohdalle. Ahneella on taas paskanen loppu.

      Mallia otetaan pääministeritasolta.
      Orpolta taas moraalista johtoa on turha hakea yhtä paljon kuin pirulta taivaassa.

      Vahvistaem vain jälleen vanhaa sanontaa, että ahneella on paskainen loppu!

      23
      1
  1. On kyllä kummallista, miten kasvi- ja tai peräiset vieraslajikkeet nimetään uhaksi Suomen luonnolle, mutta ihmisperäiset vieraslajikkeet ovat … poikkeuksetta … rikkautta…? Alex hohoi!?? Onko sulla jo muuta??!

    Se että kaikki ulkomaalaiset eivät ole tämän Mustafan kaltaisia ei suinkaan ole syy siihen, miksi Mustafa on saanut liikkua vapaasti suomalaisten joukossa vaanimassa.

    54
    1. Mielenkiintoinen ja totaalisen uusi lähestymistapa tähän haittamaahanmuuttoon.

      Evoluutio-opissa ihminen luokitellaan kuitenkin virallisesti eläimeksi käsittääkseni ja jos edellinen pitää paikkansa, niin vieraseläinlajeista puhuminenhan haitallisina pitää kieltää rasistisena.

      Siitä seuraa muuten sylkeä ja kuolaa lentävä vihervasemmistolainen raivo.

      29
  2. Myös Mustafa on huudettu tervetulleeksi Suomeen. Ilmeisesti Mustafakaan ei saanut karkoitusta: pitkä ura kulttuurierojen järkyttämälle vielä edessä.

    47
  3. Oli syntymäaika hukassa kuten tavallista, ja tuskin se mikään syyrialainenkaan on, varmaan jostain Marokosta.
    Ei sentään vetänyt esiin homo-korttia, ja kunnon hurskaana kristittynähän se olisi voinut väittää että luuli naisten suostuvan, koska ”iloista antajaa Jumala rakastaa”.

    35
  4. Kyllä kyseessä oli kulttuuriongelma. Ei kotomaassakaan lampaat anna suosiolla eli mistä olisi voinut ymmärtää kiellon.

    35
    1. Juuri tämän takia monissa arabimaissa miehet käyttävät kaapuja. Jos hiipii lampaan lähelle housut jalassa, lammas voi kuulla kun vetoketju avataan.

      34
  5. Just sen verran tuomioo ettei tarvii koppikorvauksia maksaa, hyvässä lykyssä jouluna jakamassa etnistä värinää.
    Siis rautalangasta,alle 21 v. ensikertalainen lusii 1/3 kakusta elikkäs, ylläripylläri 14kk.

    26
  6. olispa matut yhtä kovia tekeen töitä kuin raiskaamaan ja selitteleen.kuinka matut voi viettää syntymäpäiviä kun eivät tiedä edes vuottakaan koska syntyi.

    34
  7. Heh, paskaläjä näytti mihin turvapaikka perustuu, no raiskauksiin tietenniii.Parasta A-ryhmää. Suomen hallitus ja suurin osa oppositiosta hyväksyy Eurooppalaisten naisten raiskaukset.

    29
  8. Joulun tähti tuo meille itämään viisaita tietäjiä. Kolme oikeasti viisasta on tervetullutta, loput: pysykää kotonanne, kiitos. Ja nämä kolmekin ovat tervetulleita vain sen vuoksi, etteivät he voi olla rauhan uskonnon edustajia.

    14
    1
    1. Tarinan opetus-> itämaan viisaat miehet käväisivät tervehtimässä Jeesus- lasta ja palasivat sen jälkeen takaisin omaan maahansa.

      17
      1
    2. En jaksa uskoa, että löytäisit itämaasta edes yhtä viisasta tietäjää saati sitten kolmea…

      18
      1. Sehän lukee Raamatussa? Sen täytyy siis olla totta.

        Ehkei sieltä löydy ’enää’ viisaita miehiä 500- luvun tapahtumien jälkeen.

        Yleensä kun sanotaan, että ’loppu on historiaa’ tarkoitetaan vaikkapa jotain suurta keksintöä tai muuta suurtekoa. Tässä asiassa on hieman päin vastoin. Keksintö kylläkin on tehty ja näkyjä nähty ja kirjoja kirjoitettu ja pyllistelty, mutta…

  9. Jossain vaiheessa täällä härmässäkin huomataan se, että vierailevat torakat ryhtyvät isänniksi, onhan niillä isännänelkeet jo nyt. Saas nähdä päättääkö kansa alistua vai ajaako torakat mereen.

    30
  10. MTV:n uutisessa ihme ja kumma mainittiin seuraava asia
    ”Käräjäoikeudelle mies selitteli raiskausten osalta, ettei tiennyt tekojensa täyttävän rikoksen tunnusmerkistön. Mies kertoi tulleensa Suomeen Syyriasta, ja ettei hänelle ollut maahan saavuttuaan selitetty, mikä on raiskaus Suomen lain mukaan.”

    25
    1. Tuo uutinen pitää nähdä omi silmin.

      Ko miehen logiikalla siis noin voi ihan hyvin toimia, kunhan se maan lakien mukaan ei ole rikos. Naisia voi siis lähtökohtaisesti kohdella ihan huoletta hänen viitoittamallaan tavalla.

      Asia kaduttaa vain ja ainoastaan sen vuoksi kun jotain ihan oikeasti napsahti omaan nilkkaan.

      No niin Alex Stubido ja monikulttuurisuus on rikkautta: kerrohan nyt meille aikuisten oikeasti, että tämä kyseinen mies ja kaikki hänen kaltaisensa ovat maallemme suurta rikkautta kulttuureineen ja olemme todella etuoikeutettuja siitä, että he ovat valinneet juuri meidän maamme loi…turvapaikakseen.

      Luulisin, että Lähi-idän seuduilla on ihan hyvin tiedossa, että isät eivät sielläkään ole riemuissaan, jos heidän tyttärensä raiskataan. Taitaa moni raiskaaja päättää päivänsä vihaisten isien ja veljien käsissä. Osoittaa siis mitä suurinta kunnioituksen puutetta:

      1) naisia kohtaan
      2) vastaanottavan maan isiä, äitejä, veljiä ja siskoja kohtaan
      3) vastaanottavan maan lakeja kohtaan (tyyppi olettaa, että täällä tosiaankin saa mennä väkisin toisen kotiin ja raiskailla)

      Johtopäätöksenä on, että ko tyyppi on karkoitettava maastamme, aivan riippumatta siitä, mitä hänelle sen jälkeen tapahtuu. Ja yksi juttu vielä: suuri kiitos tyypin lakimiehelle. Lakimies on takuulla tiennyt, että ko perustelut eivät tule muuttamaan tuomiota. Mutta hän on ne puolustusta rakentaessaan esittänyt nämä seikat asiakkaalleen, joka on ollut niin tyhmä ja yksinkertainen, että on hyväksynyt moisen puolustuksen itselleen.

      Nyt siis saimme kaikki lukea omin silmin, millainen ajatusmaailma tällä tyypillä on ja on varsin hyvä johtopäätös olettaa, että moni muu hänen kaltaisensa on ihan samanlainen.

      22
      1
      1. Hyviä pointteja, mutta lakimiestä on saattanut kiinnostaa oma liksa eniten viedessään tällaista roskaa hoviin.

        15
  11. Jälleen saamme lukea monikultturisesta rikastuksesta. Onnea Helsinkiin ja nauttikaa nyt väijyvistä syyrialaisista. Kannattaa vaan tarjota niitä ilmaisia palveluita. Tämä sankarihan oli myös vedonnut ”kulttuurisiin vaikeuksiin”, no onhan se vaikeaa pitää jopo aisoissa kun tottunut kaapuihin ja täällä naiset liikkuvat normaalivaatteissa.

    29
    1. Tuollahan oli myös uutinen jostain suihkussakin tapahtuneesta rikastuksesta Lahdessa viime tammikuussa, tämän syyrialaisen yön ritarin lisäksi. Ruotsin seksihätätila on saapunut Suomeen. Meillä on unel….ongelma…

      28
  12. Ai että kun olisi kiva kokeilla samaa jäämättä kiinni. Houkuttelevaa. Naisethan on oikeasti vapaata riistaa. Sitä ei vaan moni liian kunnioittavaksi aivopesty mies kykene yksin kertaisesti ymmärtämään. Omista haluistaan tulee voida pitää huolta vaikka sitten joskus toisten kustannuksellakin.

    10
    2
  13. Jos tiedettäisiin edes oikea nimi ja kotimaa niin saataisiin jopa rikosrekisteri tällekin pallerolle…

    20
    2
  14. Vapaavuori ja vartiainen ottavat kaverin vapauduttaua hänet ilolla vastaan, koska mm. Helsinki tarvitsee näitä työvoimapolliittisa voimavaroja paikkaamaan kestävyysvajeen aiheuttaman negatiivisen huoltosuhteen ja syntyvyyden tuomaa valtavaa aukkoa. Ja pitää muistaa että tekevät myös valtavan hyvää safkaa siinä sivussa.

    17
  15. Elikkä kaverimme ja ihanan mahtava lapsipakolaisemme kertoo oikeudessa, eli valan velvoittamana, mitä syyrialaiseen kulttuuriin kuuluu. Kulttuurissaan 12-vuotiaat ovat kaikki himorunkkareita ja pyrkivät raiskaamaan naisia. Tätä ei voi kieltää, koska lapsiparka itse sen kertoi. Runkkuja ja raiskaajia kaikki tyynni!

    Kysyisinkin, että mitä ihmettä me noilla teemme? Osaan mäkin hanskata, pitääkö opetella raiskaamaankin, että poistuu tämä työvoimapula?

    Syyrialaiset ovat haluttua väkeä, koska heidät on koulutettu normaalia paremmin. Tuokin veijari ei osannut lukea neljän vuoden koulutuksen jälkeen, mutta osasipa tumputtaa ja raiskata! Todellinen akavalainen. Onneksi noita on tienvarret väärällään. Miapetra Kumpula-Natri tykkää juurikin tuollaisista multitalenteista. Ei hän kuitenkaan kotiinsa ota yhtäkään…

    14

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.