Kalmarissa tiukkaa vääntöä: Onko piparkakku rasismia vai ei

gingerbread-99482_960_720

Kalmarin Lindökoulussa käydään kummallista vääntöä: onko piparkakku-ukko rasistinen vai ei. Ainakin osa koulun opettajista on sitä mieltä, että on.

Asia ei ole mitenkään uusi. Esimerkiksi Örebrossa muutama vuosi sitten noukittiin koululaisten lucia-juhlasta piparkakku-ukot pois, koska opettajisto kuvitteli niiden olevan rasistisia pikkuleipiä.
Kalmarissa tapahtumat ovat edenneet kuluvan viikon aikana siten, että kun lapsille suunniteltiin lucia-juhlaa ja asiasta keskusteltiin opettajiston kesken, niin ainakin yksi opettaja koki vahvasti, että piparkakku-ukot ovat loukkaavia ja hänen aloitteestaan ruskeat pikkuleivät noukittiin pois ohjelmasta, kirjoittaa paikallisuutinen 24Kalmar.
Aviisin mukaan asia ryöpsähti esille kun eräs oppilas otti asian esille kotonaan ja kertoi, että lucia-juhlassa ei ole piparkakkuja, koska ne ”pistävät silmään” ja ovat rasistisia. Vanhemmat sanovat, että asia on lähtenyt nyt täydellisesti lapasesta.
– Ei ole mitään rasistisia piparkakkua, se on hullun houretta ja keksittyä horinaa. On todella surullista, että koulu valitsee ottaa esille tällaiset negatiiviset asiat kun yhteiskunnassamme on paljon hyvää, kertoo muuan vanhempi.
Koulun rehtori vastaa kritiikkiin kierrellen ja kaarrellen. Hän vastaa 24Kalmarille:
– Mediat ovat esittäneet kysymyksen yhdelle oppilaalle, joka on sanonut, että meillä ei ole ollut piparkakku-ukkoja. Asiasta oli yleistä keskustelua luciakulkueen ympärillä ja silloin yksi opettajista koki piparkakut loukkaavina ja että ne pitää noukkia pois. Sen jälkeen asiasta ei keskusteltu.
Rehtorin mukaan koulun lucia-juhlassa ei kuitenkaan ole ollut piparkakkuja viimeiseen 20:een vuoteen. Rehtorin mukaan koulun näkökulmasta asia ei ole ihan niin kuin jotkut vanhemmat ovat sen kokeneet, mutta koulu ei kuitenkaan ole ottanut mitään kantaa piparkakkuasiaan.

Subscribe
Notify of
guest
60 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Nestori Lundahl
Nestori Lundahl
29.11.2018 13:42

Juuri opettajakunnassa tuntuu olevan paljon puolestaloukkaantujia, jotka sitten opettavat maahanmuuttajataustaisille lapsille mistä milloinkin on syytä närkästyä.
Kun sitten nuo opettajat suorastaan kilpailevat siitä kuka kaikkein pikkumaisemmasta asiasta keksii puolestaloukkaantua, niin kohta onkin sitten kaikki kiellettyä mikä ei tule muslimikulttuurista.

Keijo-Anneli Kuuskajaskari
Keijo-Anneli Kuuskajaskari
29.11.2018 13:48

Parastahan näissä perinteisten joululeivonnaisten tekemisessä on se uuninluukkujen kolina. Itse poltan aina pari ensimmäistä pellillistä ihan tahallaan pikimustiksi. Kuusentuoksuisen torpan täyttää sitten vielä ihana nokinen savu. Tästä tuleekin hyvääkin parempi joulumieli.

Esa
Esa
29.11.2018 14:54

Pikkuisen parempaa huumoria. Tästä riittää naureskeltavaa ihan helposti huomiselle saakka

Leeku Kimmel
Leeku Kimmel
29.11.2018 17:11

Eikö se uuninluukkujen kolina ole rasismia? Muistetaan keskitysleirit ja juutalaiset. Nyt minä mieleni pahoitin

Anonymous
Anonymous
29.11.2018 21:46
Vastaa...  Leeku Kimmel

Ratkaisu: kielletään uuninluukut?

Rasisti
Rasisti
29.11.2018 23:14

Pikimustaksi?? Jos pikimustaksi ja vielä tahallain, sit tämä on varmasti jo rasismia! Neekeripiparkakut

Jon
Jon
1.12.2018 11:24

Tuo pikkuleipien polttaminen uunissahan on natsismia!

Jorma Keskijalka
Jorma Keskijalka
29.11.2018 13:50

Vajaamielisyyden suurvalta se vain uppoaa syvemmälle ja syvemmälle omaan paskaansa.

Pinlaareni
Pinlaareni
29.11.2018 13:55

Våi jestas sentään, ja jälleen kerran: Kun kuvittelee, ettei ruåtsi voi vajota alemmas… Sekoitetaanko siellä kloorin lisäksi jotain muuta juomaveteen(?)

Kaikki on rasismia
Kaikki on rasismia
29.11.2018 14:08

On se jännä, että ruskeat piparkakku-ukot ovat rasismia, mutta myös valkoinen maito on rasismia. Voiko tästä päätellä, että kaikki vaaleus on rasismia ja kaikki tummuus on rasismia? Myös monet värisävyt ovat rasismia, kuten esim sininen farkkukangas. Olenko siis triplarasisti vähintään, jos juon maitoa ja syön pipareita päälläni siniset farkut?

rocky
rocky
29.11.2018 16:37

Jos vielä paskot ruskeita pökäleitä niin varmasti olet.

pensavero ylös vihreät yhteydet
pensavero ylös vihreät yhteydet
29.11.2018 21:32
Vastaa...  rocky

Jos joku kokee asian rasismiksi, niin sitä se on! Eli kaikki on rasismia nykyään.

HANSKI
HANSKI
30.11.2018 11:38
Vastaa...  rocky

Kyllä terveenvärinen paska on tosi pahaa rasismia, siis kiellettävä paskomasta.

Hauki
Hauki
30.11.2018 11:05

On vain rasismia… Valtavasti rasismia.

Minä
Minä
29.11.2018 14:10

Pitäähän sitä selitellä, kun on niin umpityhmä väitös kuin vaan tyhmä voi olla. Ehkä kyselyjen tuloksena rehtorikin ymmärsi miten naurettavaksi heidän touhunsa oli mennyt.

Lauri Saarinen
Lauri Saarinen
29.11.2018 14:18

Tämä on tyyppiesimerkki siitä, miten vähemmistöt ottavat vallan yhteiskunnassa. — Käytännössä yksi opettaja ajoi tahtonsa läpi yli suuren enemmistön.
Mielestäni perusongelma on siinä, että valtio, viranomaiset ja auktoriteettiasemassa olevat tahot ovat ottaneet (kansalta saamaansa valtaa käyttäen) tehtäväkseen suojella alamaisiaan.
— mikä nyt voisi tässä maailmassa olla niin pahaa, että siltä kannattaa suojella?
— No. Paha mieli nyt ainakin.
Kun aletaan suojelemaan hallintoalamaisia kaikelta pahalta, pitää ensin määritellä paha ja hyvä. Valtiolla ei kuitenkaan ole mitään keinoa erottaa pahaa hyvästä. Vain vähemmistön valta. Sen vähemmistön, joka on valittu edustamaan kansaa. Vastapuolena on se kansan enemmistö, joka ei istu noissa valituissa elimissä.
Valtion pitää turvata kansalaisille vapaus itse määritellä omalla kohdallaan hyvä ja paha. Ei pakottaa kansalaisia hyviksi.

Koristelu pahinta
Koristelu pahinta
29.11.2018 14:47

Tukee peittelemättä valkoisen ylivallan pyrkimyksiä

Jouni Kaskiharju
29.11.2018 15:35

Kaikki ruskistuu uunissa, kohta joulukinkkukin. Ja metalliset uuninluukut kolisee. Paistakaa puolikuita niin kaikki ovat tyytyväisiä.

Ilkka
Ilkka
29.11.2018 15:42

En tiedä enää nauraako vai itkeä mutta on selvää että tästä ei selvitä vähällä. Tässä se vallankumousten välttämättömyys kai tulee esille. Valitettavasti silloin vuotaa verta. On selvää että on vajottu jonkinlaiseen joukkopsykoosiin. Kun asiat kääntyvät päälaelleen luonto kuitenkin hakee tasapainoa ja sehän löytyy kaaoksen kautta kuten aina ennenkin.

Anonymous
Anonymous
29.11.2018 21:58
Vastaa...  Ilkka

Nykyinen tilanne tulee eteen, kun pieni joukko todellisuudesta irtaantunutta hallitsevaa eliittiä päättää, että tämä on uusi normaali ja kaikkien on hyväksyttävä se, koska se hyödyttää eliittiä ja näyttää hyvältä paperilla. Eliitin ajatuksissa todellisuus sopeutuu heidän tekemiinsä suunnitelmiin ja tavallinen rahvas pakotetaan sopeutumaan,

Pessimisti
Pessimisti
29.11.2018 15:48

Auttakaa! Minulla tuli ruskea kakka. Olenko rasiisti?

rocky
rocky
29.11.2018 16:40
Vastaa...  Pessimisti

Olet,sinun pitäisi syödä vain sellaista mikä tulee ulos keltaisena kurapaskana.

Mahataudissa
Mahataudissa
29.11.2018 22:52
Vastaa...  rocky

Jee! Mulla sattuu just olee norovirus, ja skeida lorisee ulos keltaisena vellinä. Meikä siis nyt ollut jo pari päivää ihan ok tyyppi suvakkinäkökulmasta katsottunakin. 🙂

Heix
Heix
30.11.2018 13:29
Vastaa...  rocky

Ei jumalauta… kiinalaiset loukkaantuvat …

Rousku
Rousku
2.12.2018 08:23
Vastaa...  rocky

Ei ! Ei ! Ei ! keltainen olis rasismia Japanilaisia kohtaan !!!

K.L.
K.L.
29.11.2018 17:12
Vastaa...  Pessimisti

Pessimisti..kyllä olet!Kakka pitää olla punavihreää!Kohta tulee laki ja kakantarkastajat.Ehkä juuri ne virkkaajat…:D

rocky
rocky
29.11.2018 18:33
Vastaa...  K.L.

Pakollinen värjäävä suutin asennetaan jokaisen kansalaisen persreikään.

huugo
huugo
29.11.2018 17:14

Ei vittu, kieltäkää nyt kaikki ja käärikää koko Ruotsi mustaakin mustempaan burkaan. Ruotsi on hyvää matkaa matkalla, joko koko maan kattavaan islamiin, tai…….

Anonymous
Anonymous
29.11.2018 17:14

nähdäänkö enää a.stupidoa ruotsissa syömässä pipareita,jos nähdään niin meneekö virka eu:ssa rasismin takia.

SimoSevaaneiku
SimoSevaaneiku
29.11.2018 20:20

Missähän todellisuudessa sitä eletää? Nipistäkää ny viddu mua jo että mä herään…

h44
h44
29.11.2018 20:35

Rodullistettuja piparkakkuja ja natsitorttuja, koko joulu on rasistinen ja muslimeja ja ateisteja loukkaava juhla. Paree lopettaa kokonaan ja alkaa viettää talvipäivänseisausta.

Kaverin puolesta tässä kyselen
Kaverin puolesta tässä kyselen
29.11.2018 20:49

Ei piparia enää, ei takaluukkukaan houkuta. Mitä tehdä?

Van, Mie
Van, Mie
30.11.2018 01:19

Näin joulunaikaan voi myös torttuun vaihtaa? 😉

Pena
Pena
29.11.2018 22:02

Tämän vuoden hittituote on näköjään rasistiset piparit. Kohta varmaan autonkin renkaat ovat rasistisia, koska ovat mustan väriset, samoin mustat autot kielletään rasistisina.

Eloveena
Eloveena
30.11.2018 06:45
Vastaa...  Pena

Tässä kohtaa liikahti meikäläisenkin toinen aivosolu, ja tuli sun kommentista mieleen, että ruskeat piparit loukkaavana kokeva opettaja on luultavasti kantaruotsalainen suvakki ja tietysti höppänä, joka omassa valtavassa ylivoimaisuuden ja ylimielisestä paremmuuden tunteessaan ei itse ymmärrä olevansa kaikista pahin rasisti. Kieltämällä ruskeita tai mustia pipariukkoja, nukkeja jne. luulisi olevan loukkaavampaa, koska sen luulisi loukkaavan eniten, jos yksinomaan vaaleampia versioita saa esiintyä.
Tietysti, jos loukkaantuja onkin itse esim. muslimi, saattaa takana olla heidän vahva kielto tehdä kuvia mistään elävästä. Muslimit kuulemma eivät tästä syystä salli lasten tehdä edes lumiukkoja – heillä siis lopullisena tavoitteena on kieltää kaikki kuvat, patsaat, nuket jne., joissa esiintyy ihminen tai eläin. Muslimimaissa ei kannata edes erehtyä valokuvaamaan ketään paikallista ilman lupaa – näin meille väitti opas Egyptissä. Tämän kuva-/patsaskiellon takiahan ne joissakin maissa ovat tuhonneet pikkuisen valtaan päästyään tuhansia vuosia vanhoja patsaitakin, toisten kansallisaarteita. Tätä piirrettänsä arvon fanaatikot eivät vähäisellä populaatioprosentilla vielä paljasta. Ensin on korkeintaan rasismivouhotusta…

Nele
Nele
30.11.2018 23:05
Vastaa...  Pena

Sillonhan valkoisija vaatteita kantava tumma on rasisti? Tai sit ovatkin!

Kalle
Kalle
29.11.2018 22:03

Hullut olisi parasta hoitaa terveyskeskuksessa eikä päästää kouluun opettamaan.

Hullut leikaukset
Hullut leikaukset
30.11.2018 09:50
Vastaa...  Kalle

Niitä hulluja ei enää hoidettava, suurin osa tepastelee vapaasti ja nekin ei saa enää apua, kuka suora kysy sitä…. valitettavasti

Anonymous
Anonymous
30.11.2018 11:58
Vastaa...  Kalle

Se neropatti, joka keksi lopettaa perinteiset suljetut mielisairaalat ja pistää avohoitoon (=jättää heitteille) nekin, joille tavallisesta arjesta selviämine on täysin ylivoimaista teki, kyllä aivan uskomattoman karhunpalveluksen yhteiskunnalle…

Kultamunat suojataan ensin
Kultamunat suojataan ensin
29.11.2018 22:57

Rasismista tuli mieleeni rokotus. Kollaappas Paavo onko Ruotsin vokkilaisia ja muita kemukettuja rokotettu tulevaa influenssaa vastaan kun rokote ei enää riitä kantiksille, korkeintaan riskiryhmille. Muut saavat sairastaa ja vaikka kuolla pois. Ihme juttu koska aikaisempina vuosina ihmisille on todella viimeisenpäälle jankutettu miten tärkeää on ottaa rokotus ja miten MORAALITONTA on olla ottamatta. Vai onko Swedestanin rahat jo loppu?

Jones
Jones
30.11.2018 02:08

Kylläpä on lapselliseksi mennyt Ruotsissa ja Suomi seuraa perässä. Näin siirtolaiset kyykyttävät ruotsalaisia ja suomalaisia. Taitaa heitä naurattaa todella paljon. Muistan erään matkustus ohjelman, missä mentiin jonkun afrikkalaisen heimon luo. Siellä nämä heimolaiset räkivät maitoa vierailijoiden naamoille ja väittivät sen olevan kulttuuriaan. Niin se taisikin olla jollakintapaa, sillä maitonaamojen naamoille on kiva räkiä ja nauraa. Onhan se kyllä aika lapsellista käytöstä, mutta joillakin on taipumusta lapsellisuuteen.

Jarkko
Jarkko
30.11.2018 05:58

Uskaltaako vaaleita Hannatädin pipareita enää syödä?

Ihmetyttää
Ihmetyttää
30.11.2018 08:37

Onko ihmiset nykyään oikeasti näin v***n tyhmiä nykyään?

Pinlaareni
Pinlaareni
30.11.2018 09:43

Joulutortut eivät luumuhillosta huolimatta liene rasistisia. Niissähän musta on keskiössä…

h44
h44
30.11.2018 10:29
Vastaa...  Pinlaareni

Pitää vaan olla tarkkana että hakaristi ei marssi oikealle.

Pinlaareni
Pinlaareni
30.11.2018 11:30
Vastaa...  h44

On varmaan vastaisuudessa ”turvallisempaa” tehdä kullanruskeita, unelman värisiä pasteijan mallisia versioita. Näyttävät kauniilta, ja sisällä odottaa tumma yllätys…

Jarkko
Jarkko
30.11.2018 18:22
Vastaa...  Pinlaareni

Joo mut nehän onkin nazzzzzisssia

Anonymous
Anonymous
30.11.2018 12:06

Mitäs kielletään seuraavaksi? Joulupukki, tontut, enkelit, tiernapojat vai olkipukki?
Miten olisi, jos jokainen tämän artikkelin lukenut toteuttaisi tänä jouluna yhden suomalaiseen jouluun liityvän asian, jota ei ole ennen tehnyt tai kokeillut?

Pinlaareni
Pinlaareni
30.11.2018 14:41
Vastaa...  Anonymous

Tuskin mitään noista. Joulupukki voidaan pitää kivana hymistelyhahmona, ”tontut” so. polpoliinit, ja muut hyödylliset idiootit jatkavat kyyläämistä ja toimintaansa (ennen tästä maasta loppuu joulut kun tontut), ”bisnes”enkelit jatkavat toimintaansa vokkieihin sijoittamisella, tiernapojat muutetaan tienaajapojiksi, ja olkipukki voidaan polttaa månikuldyyrisen rikkauden kokossa dalahästin kanssa…

Juhani Jalo
Juhani Jalo
30.11.2018 19:30

Ajatelkaa,Suomalaiset joutuu asuu taäällä!! (A.A)

Mari
Mari
30.11.2018 22:31

Maassa maan tavalla tai maasta ulos. Ei mulla muuta!

Nele
Nele
30.11.2018 22:57

Tulenko olemaan rasisti vai olenko, ku kakkaan ruskeaata kakkaa?

rasistinen, kelvoton nazi
rasistinen, kelvoton nazi
1.12.2018 04:57

Koristelkaa niihin valkoisena yössä hohtavat silmämunat.

Jon
Jon
1.12.2018 11:51

Vain uusnatsit uunittavat pipareita jouluna.

Leso
Leso
2.12.2018 00:05

Jeesjees. Taas naamapalmua yksinkertaisuuksille.
Pimpunvirkkuu on syyshyggeä. Terveisiä Rosalle ja Särmän Saaralle.
Niille (VHM:ille, tietty), jotka eivät tiedä, mitä hygge on, niin se on tanskaa ja ja tarkoittaa kotoilua eli että ollaan kotona, suomeksi ”pysy mökillä eläkä lähe humalapäissäs ihtees ja kaikkia muita kylille häpäsemmään”.
Mutta siis ollaan kotona silleen hienosti kotona, eikä niinku silleen kuin te ootte kotona.
Mutta suit asiaan, joka on, että syksyisin virkataan pimpuloita, joulun aikaan poltellaan pipareita.
Sanompahan vaan, että tästä on kuulkaa lyhyt matka alkaa rypyttää karjalaisia piirakoita.
Siellä on semmoiset sulhaspiirasperinteetkin. Nyt tarkkana!
Putin, ma vinkkaan, Putin. Kai nyt jokainen tietää, mitä ”putin” ranskaksi on suomeksi?!
PT-media: ”Rehtorin mukaan koulun lucia-juhlassa ei kuitenkaan ole ollut piparkakkuja viimeiseen 20:een vuoteen. Rehtorin mukaan koulun näkökulmasta asia ei ole ihan niin kuin jotkut vanhemmat ovat sen kokeneet, mutta koulu ei kuitenkaan ole ottanut mitään kantaa piparkakkuasiaan.”
Tota tota, köh, köh. ÖHÖM.
Hennoo olla olla monikin feministinen soijamangina-iskä pahoillaan, kun ei ole valittaa edes mistä valittaa.
20 vuoteen ei olla paistettu pipareita, ja mammat tykkää mustista pipariukoista…
Jees! Valkoritarit elää! Keksii itse valittaa piparista, jota joko ei saa, tai jota ei itse ole… … … …

PirkkoF
PirkkoF
3.12.2018 07:20

Mitä ensin ruotsissa, niin suomi perässä, elikkä tässä uusi kohunsiemen.

Ananasfani
Ananasfani
3.12.2018 10:18

Kyseessä on siis pilailujulkaisu

Hannu Kumlander
Hannu Kumlander
4.12.2018 02:25

Oli totta tai ei, Ruotsi on todella pahassa jamassa. Pahin skenaario… Ruotsi jää ääri islamin valtaan ja sitä kautta me joko olemme myös islamin alla tai sodassa Ruotsia vastaan… ottaen huomioon päättäjiemme viimeaikaiset toimet muutamien vuosien ajalta olemme todeennnäköisesti muslimeja tai kuolleita ennen kuin valveutumattomat ehtivät edes tajuta missä menän..

Kalle
Kalle
4.12.2018 19:26

Kohta muumit kielletään koska haisuli on ruskea ja mörkö on burkaan pukeutunut. Muumiperhe rasisteja kaikki koska vieruksivat laaksoon kuulumattomat ruskeat ja tummat vieraat