Ruotsissa maksetaan yleisesti kortilla, Rinkebyssä käteisellä

coins-1015125_960_720

Yle kertoi viime viikolla julkaisemassa artikkelissaan kuinka Ruotsissa käteisen käyttö vähentyy. Syyksi tähän arveltiin mm. kruunu, jota käytetään vain Ruotsissa ja erilaiset sähköiset maksutavat.

Ruotsissa tosiaankin käytetään sähköisiä maksutapoja enemmän kuin Suomessa. Varsinkin Swish on yleistynyt nopeasti ja useimmat “nykyajan” ihmiset käyttävät sitä. Kyseessä on puhelinnumeroon perustuva älypuhelimen sovellus. Rahan siirto on reaaliaikaista ja ilmaista. Tätä maksutapaa voi käyttää monissa kaupoissakin.
Kaiken kaikkiaan kortilla ja Swishillä maksaminen on niin yleistä ja helppoa, että nämä kaksi yhdistettynä ihmisen ei periaatteessa tarvitse nostaa käteistä. Lisäksi käteinen on riskitekijä ainakin Tukholman cityn yöelämässä. Ravintoloissa vaanivat ryöstäjät, jotka kyttäävät ihmisiä, jotka maksavat drinkkinsä käteisellä.
Tästä sähköisestä maailmasta erillään on sitten Rinkeby. Rinkebyssäkin useimmat kaupat ottavat tietenkin vastaan kortin, mutta alueella on useita kauppoja, joissa ei käy kuin käteinen. Käteinen onkin Rinkebyssä suurempi maksutapa kuin kortti. Tästä ei tietenkään ole olemassa mitään virallista tilastoa, mutta väite perustuukin omakohtaiseen kokemukseen.
Nämä käteispaikat ovat usein erilaisia etnisiä kauppoja tai ns. korttelikauppoja. Käteisen suosio ei perustu mihinkään muuhun kuin siihen, että alueen asukkaat tulevat maailmasta, jossa sähköiset maksutavat ovat hyvin harvinaisia eivätkä ihmiset totu uusiin maksutapoihin muutamassa sukupolvessa. Lisäksi pankki ei syystä tai toisesta solmi kauppiaan kanssa korttimaksusopimusta.

Subscribe
Notify of
guest
14 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Kiire
Kiire
30.11.2018 07:33

Rinkebyläiset haluavat maksaa äkkiä että pääsevät pois alta ennenkuin aivot pläjähtävät liukuhihnalle.

Debis
Debis
30.11.2018 08:05

Eikä tommosille kannata pankin mitään kortteja myöntääkkään. eivätkä myönnä, tietenkin nämä väärinkäyttäisivät rikollisesti kaikin keinoin näitä kortteja pankin vahingoksi. kortteja “katoiasi”, tilattaisiin tavaraa ilman maksutarkoitusta ja mitä ikinä

Jukka makkonen
Jukka makkonen
30.11.2018 08:30

vain käteinen ja ase käy,ase taitaa olla suosituin,varsinkin pistooli on alueen asukkaiden suosiossa

huugo
huugo
30.11.2018 09:30

Käteinen, jonka alkuperän jokainen tietää. Miten on Nordea, tutkitaanko käteisen alkuperä yhtä tiukalla seulalla kuin Suomessa. Jo parin sadan kätesitalletuksesta pitää olla selvitys.Taitaa se todellinen hämärä-veriraha päästä paremmin läpi kuin rehellinen, vaikkapa marjoilla kerätty.

Kiääsh manii
Kiääsh manii
30.11.2018 09:41

Ja voiko olla myös niin että käteistä käytetään ghetoissa enemmän myös siitä syystä että monilla se on rikollisin keinoin hankittua rahaa?
Vai kuinka hyvin Ruotsissa onnistuu rikollisen rahan peseminen? Pystyykö nuo jengiläiset laittamaan huumeista ja muista rikoksista tieneemansa rahat jollekin ruotsalaiselle pankkitilille? Luulisi että käteistä käytetään juuri siksi kun ghetoissa on ihan omat keinonsa ansaita ylimääräistä rahaa.

jori
jori
30.11.2018 09:54

Voi olla myös että käteisestä ei jää jälkeä, mistä esimerkiksi verottaja saattaisi kiinostua.

jippos123
jippos123
30.11.2018 12:10
Vastaa...  jori

Tätä epäilen vahvasti itsekkin. Korttiostoksista on vaikeaa laittaa rahaa kassan ohi. Käteisellä veronkierto on helppoa.
Ei kai kukaan muslimi halua maksaa veroja vääräuskoisille kun osan tienesteistä voi lähettää jihadisteille lähi-itään.

seant
seant
30.11.2018 10:56

Eikö Pt kirjoitellut, että kaupoissa myytävä tavara, varsinkin tupakka. on varastettua. Silloin ei voi käyttää korttia, jos kassaa tulee rahaa enemmän kuin tukusta ostetaan. Esim. Suomessa moni kampaamo on kärähtänyt ilman kuittia myynnistä, kun verottaja on kysynyt tukusta esim. kuinka palljon permanetti aineita on ostettu.

vittuuntunut suomalainen
vittuuntunut suomalainen
30.11.2018 13:07
Vastaa...  seant

Helsingissä, ainakin Vaasankadulla olevassa pizzeriassa kysytään aina, että otatko kuittia. Jos otat, niin “lätty” on myös sen mukainen ja tietty toisinpäin.

huugo
huugo
2.12.2018 04:58

Ja pizzassa on kiva ullatus.Karvakäsien pizzapaikat tulle kierrettyä kaukaa nykyään.

Eläkkeen pelastajat ry
Eläkkeen pelastajat ry
30.11.2018 11:01

Kyllä Swish (fyysinen sellainen) on myös suosittu maksutapa ja nopea. Kauppias swishaa rahat alta sekunnin kun gangstan sovellus, Glock 17 Gen, koskettaa kassakonetta.

Valtsu
Valtsu
30.11.2018 11:47

Kyllä se syy veronmaksupuolella on: sähköisestä maksusta jää jälki, setelistä vain haluttaessa. Ja miksipä haluttaisiin, jos ostaja saa halvemmalla, myyjälle jää enemmän katetta ja ruotsalainen yhteiskunta ei kiinnosta kuin rahanantajana. Eikä niitä lättyjä Suomessakaan vitosella voi myydä, jos velvoitteet on hoidettu. Ihan kuin kotona Persestanissa!

MV
MV
30.11.2018 15:38

Suomeksi sanottuna pimeetä kauppaa. Montakohan kruunua tuolta ruotsin monacosta maksetaan veroja?