Tanska aikoo lähettää rikolliset turvapaikanhakijat autiolle saarelle

Kuvakaappaus 2018-12-01 10-21-41

Tanskan hallitus ja Tanskan Kansanpuolue ovat tehneet viime aikoina mielenkiintoisen ehdotuksen. Nimittäin esille on tuotu ajatus, että rikoksiin syyllistyneet uustanskalaiset eristetään autiolle saarelle.

Juttu kuulostaa heti alkuun tietenkin valeuutiselta, mutta asiasta ollaan totta tosiaan tehty alustavia päätöksiä. Idean idea on se, että ne turvapaikanhakijat, jotka on tuomittu rikoksista karkoituksiin, lähetetään Själlandissa Stege Buktin lahdella sijaitsevalle Lindholmin saarelle odottamaan karkoitusta.
Karkoitettavat eivät suinkaan asu risumajoissa. Saaressa on jo infra valmiina, sillä sitä on tähän asti käytetty eläinten tartuntatautien kuten vesikauhun tutkimiseen. Saaren rakennukset desifioidaan ja alue muutenkin saneerataan, jonka jälkeen  karkoituskeskuksen on tarkoitus olla toiminnassa 2021 alkaen. Talousministeri vasemmiston Kristian Jensen kertoo mm. Politiken-lehdelle:
– Paikasta tulee karkoituskeskus, jossa ollaan normaalin yhteiskunnan oloissa. Erotuksena kuitenkin vain se, että heidät pidetään erossa muusta yhteiskunnasta, koska he ovat karkoitettavia rikollisia pakolaisia.
Kuvakaappaus 2018-12-01 10-22-44
 
Jensenin sävy on mielenkiintoinen:
– Jos meinaamme pitää Tanskan sellaisena kuin me sen tunnemme, niin silloin meidän pitää myös varmistaa, että ne pakolaiset, jotka tulevat tänne väliaikaisesti lähtevät myös takaisin kotiin, Jensen sanoa.
Karkoituskeskus on vain yksi osa Tanskan tiukentunutta turvapaikkapolitiikkaa. Politiikot keskustelevat tänä päivänä ihan avoimesti miten oloja voidaan tiukentaa, jotta turvapaikanhakijoiden ja perheenyhdistämisien määrää saadaan pienemmäksi. On esitetty mm. sellaisia ajatuksia, että niille turvapaikanhakijoille, jotka ovat saaneet määräaikaisen oleskeluluvan, pitäisi järjestää jonkinlaista tehostettua kotiinpaluuta sen jälkeen kun kotimaassa on rauha.