Malmössa ammuttiin ravintolaa kohti, yksi loukkaantui

Kuvakaappaus 2018-12-03 09-52-16.png

 

Sunnuntai-iltana koettiin pienimuotoisia kauhunhetkiä Malmön keskustassa sijaitsevassa pizzeriasa kun ravintolaan ammuttiin kadulta useita laukauksia. Luodit menivät ikkunan läpi sisään ravintolaan.

Tapahtumat alkoivat klo 20.00 jälkeen. Pizzeriassa oli paljon asiakkaita ja henkilökuntaa. Poliisin mukaan yksi henkilö avasi tulen kadulta sisään ravintolaan ja useita luoteja tuli ikkunasta sisälle ravintolaan.
Ilta-aikaan ravintolassa oli paljon asiakkaita ja yksi 16-vuotias nuorukainen sai useamman osuman. Poliisin mukaan toistaiseksi ei ole tullut ilmi seikkoja, että nuorukaista kohtaan olisi ollut jonkinlaista uhkakuvaa. Ts. hän ei ole mukana esimerkiksi jengimaailmassa. Poika selvisi kuitenkin hengissä, vaikka vammat olivat vakavia.
Poliisi eristi illalla ison alueen ravintolan ympäristöstä teknistä tutkintaa varten. Asiaa tutkitaan murhan yrityksenä eikä teosta toistaiseksi ole otettu ketään kiinni epäiltynä.
Polisen