Olivatko eilliset bussihyökkäykset epäonnistuneita terrori-iskuja?

Kuvakaappaus 2018-12-05 22-22-34.png

 

Suomalaiset mediat kertovat kahdesta erillisestä bussihyökkäyksestä, jossa kielteisen turvapaikkapäätökset saaneet miehet hyökkäsivät ajossa olleen bussin kuljettajan kimppuun ja yrittivät ohjata bussia päin vastaantulevaa liikennettä.

MTV:n uutisten mukaan ensimmäinen tapaus tehtiin tiistaina iltapäivällä Loimaalla Varsinais-Suomessa. Noin 30-vuotias mies kävi kuljettajan rattiin kiinni siten, että bussi osui ainakin yhteen sivulliseen ajoneuvoon. Kukaan ei kuitenkaan tietojen mukaan loukkaantunut, sillä bussi ei ollut ehtinyt saavuttaa maantienopeutta.
Toinen vastaava tilanne tapahtui keskiviikkoyönä kun Helsingistä Ouluun matkalla olleen bussin kuljettajan kimppuun hyökättiin Uuraisilla. Bussin nopeus oli MTV:n mukaan noin 80 km/ tunnissa. Tässäkin tapauksessa turvapaikanhakija yritti kääntää bussin rattia ja ohjata autoa vastaantulevien kaistalle. Kuljettajan kylmähermoisen toiminnan ja sivullisten matkustajien toimesta hyökkääjä saatiin aisoihin eikä mitään vakavampaa onnettomuutta tapahtunut.
MTV:n mukaan bussissa oli 15 matkustajaa ja etupenkeillä istuneet matkustajat onnistuivat painamaan hyökkääjän lattiaan ja pidettyä tämän paikalla kunnes poliisi saatiin paikalle.
Tapauksilla ei poliisin mukaan ole välttämättä yhteyttä keskenään, mutta sitä tutkitaan. Molemmat hyökkääjät olivat kielteisen turvapaikan päätöksen saaneita henkilöitä.

,
Subscribe
Notify of
guest
64 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Hauki

Sopii miettiä, miten käy jos kaksi dösää vetää nokat vastakkain kohtaamisnopeudella ~160km/h.
Siinä ei lannevyö paljoa auta vaikka kuljettaja sellaista olisikin ohjeistanut käyttämään.

ahvena

Vähän ohi aiheen, mutta bussit eivät kulje 160 km/h.
Jos taas meinasit että kaksi samanlaiseksi oletettua bussia ajavat 80 km/h ja kohtaavat (törmäävät), on se kohtausnopeus mainitut 80 km/h. Ts. vastaa tilannetta kuin ajaisi joustamattomaan seinään.

DD

Bussiien välinen etäisyys vähenee 160km/h, jos molemmat bussit ajavat toisiaan vastaan 80km/h

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Oletko syntymätyhmä vai pitikö käydä paljon kouluja. Matikan ja fysikan tunnit olet taatusti lintsannut.

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Ahvenalle siis

Pena

Tuo johtuu siitä, että jokaisella voimalla on vastavoima.

peräpää

Ei pidä paikkaansa. Liike-energioiden summa on 2 x ½mv2 eli vastaa samaa kuin ajaisi 160 km/h seinään.

EskoF

Molempien liike energia kumoaa toisensa. Eli sama kuin jysäyttää 80 km/h joustamattomaan seinään. 160km/h tilanne olisi jos toisen massa olisi vain puolet toisesta. Fysiikka tutustu siihen…

olen_niin_arka

Oli miten oli,mutta minä en kyllä semmoseenkaan bussiin halua nousta,joka ajaa 80km tuntinopeudella petoniseinään.

Pena

Ei se mene nyt ihan noin. Tiesitkö että jokaisella voimalla on vastavoima. Jos ajoneuvot törmäävät ja kummankin nopeus on 80km/h, niin kohtaamisnopeus on vastavoimien takia myös 80km/h, ei 160km/h. Myytinmurtajatkin testasivat aikoinaan asian ja sen menee juuri noin. Sitten tiedämme että tämä oli terrori-isku kun juha sipilä twiittaa olevansa shokissa taas.

ahvena

https://m.youtube.com/watch?v=-W937NM11o8
Ohessa vielä jo mainittu myytinmurtajien video aiheesta. Siinä homma on selostettu termein jotka menevät varmaan vähän tiheämmästäkin tukasta läpi. Jos ei lontoo taitu, pyydä äidiltä apua.

Vastavoima

Tuo voiman vastavoima on ihan newtonin laki, tiedoksi alapeukuttajillekin jos ette usko. Täältä voitte opiskella kun pitää rautalangasta vääntää: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mekaniikan_peruslait

Catilina

Molemmilla busseiilla on liikemääränsä ja liike-energiansa. Kun kahdesta bussista tulee yksi pysähdyksissä oleva, liike-energiat ihan varmasti ovat siirtyneet ympäristöönsä, romuun ja matkustajiin.

ahvena

No niinpä katsos ovatkin. Mutta kun siinä on ne kaksi bussia jotka pitää vääntää rusinaksi.
Tulos on per bussi sama kuin yhden bussin vääntäminen rusinaksi sitä joustamatonta seinää vasten…
Tämä asia ei nyt näytä päätyvän jakeluun, lukuisista yrityksistä huolimatta, joten ei muuta kuin hyvää itsepäisyydenpäivää kaikille.

Pena

Tuollahan oli jopa linkki kun myytinmurtajatkin ihan kokeilivat asiaa, että mitä tapahtuu kun autot ajavat vastakkain 80km/h. Siinä havannoillistetaan aivan selvästi, kuinka kaksi yhtä suurta voimaa kumoavat toisensa eli nopeus on ihan sama kuin ajaisit 80km/h seinään. Katsokaa se video ja päätelkää itse. Tuollaiset 160km/h kohtaamisnopeudet nyt vaan ovat täyttä p*skapuhetta. Tässä näette jälkeä kun autot törmäävät samalla nopeudella 50mph keulat vastakkain ja seinään samalla 50mph vauhdilla, jälki on samaa eikö vain ?
https://www.youtube.com/watch?v=IWwP77b7aSw
Ahvena on tässä ihan oikeilla jäljillä.

pirullista_porukkaa

Näiden maahantunkeutuneiden vuoksi joudutaan bussikuskeille rakentamaan suojat.että heihin ei mitenkään päästä käsiksi auton ollessa liikkeellä.Vaikea sanoa onko näillä kahdella tapauksella yhteistä sopimusta bussikuskien kimppuun käymisestä,
mutta kun tämänlaatunen terrorismi on aloitettu,suuri vaara on sen jatkumisesta.Ei kahta ilman kolmatta ?

Viha in Vihannes

Kaksi yksittäistapausta tuli jo kerralla. Montakohan samanlaista yksittäistapausta on ollut islamistisessa ruotsissa? Tietääkö kukaan?

varauduttava_on

Kai se selville saadaan,oliko näillä ulkomaalaisella keskenää esim puhelinyhteyksiä ennen kun yrittivät näitä terroritekoja busseissa.Jos oli,niin kyllä se panee epäilemään yhteisiä sopimisia asiasta.
Nyt olis vain alettava bussikuskien suojaksi rakentaan jotaki kyhäelmiä,että heidän kimppuunsa ei päästä auton liikkeellä ollessa.
Bertoniporsaat ei ole oikein siihen sopivia,joten jotaki seiniä on tehtävä terroristien varalta.Jossaki8 vaiheessa tulee kolmas yritys terroristeiltä ja se voi onnistua terroristiltä.

Leso

Niin siis kandeeks pitää lannevyötä vai ei vai liittuykö mahd. että mahd. terroritapauksessa?
Pitääkö päätellä terrori, km/h, ja toimia sen mukaan?
Onko niin, että jos ei tero, niin lannevyö ja miten?
Vittu tää valkoisena eurooppalaisena oleminen on vaikeeta.
Mitään ei saa sanoo ei ääneen, ei anonyyminä eetterissä aikä ainakaan aaneen, ja nyt sitten että pakko turvavyö mutta ei kun sitten kun mutku ois sitkii kandenu.
Stana.
Pistää vitusti ihmetyttämään, että miten kaikki oli kylmän sodan aikaan sittenkin vatusti helpompaa.

tira

Sipilä pöyristyy ja Mykkänen sanoo että tällaista ei pitäisi Suomessa tapahtua. Mutta kun nyt vaan tapahtuu, niin pitäisiköhän asialle jotain tehdäkin? Sinänsä hyvä, että jopa valtamedia eikä pelkästään some alkaa julkaista näitä ei-niin-kivoja-uutisia.
Olisikohan vihdoinkin aika alkaa tosissaan poistamaan näitä kielteisen päätöksen saaneita? Mykkäsen ratkaisu on ”pitäisi” ja siihen se sitten jääkin. Ei nyt vaan voi kun ne ei halua. Turun joukkomurha ei opettanut mitään. Oulu ei opeta mitään. Mitä pitää tapahtua että sisäministerikin herää tuosta jossittelu-unestaan. Jos ei asia muka kuulu hänelle, niin siirtäköön sen sitten niille joilla on päätäntävalta.

Ilmari

Matti Rönkä pani eilen Mykkäsen tiukalle haastatellessaan Oulun tapauksista. Mykkänen meni ihan solmuun, kun luuli, että voi taas hyssytellä jotain. Rönkä olisi voinut vielä kysyä bussikaappaajista, että miten on mahdollista että he ovat vielä maassa, vaikka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Esa

Mikä haastattelu

Totaalisen kyllästynyt

Nyt täytyy sitten tätäkin ruveta tarkkailemaan, jos näkyy kehtysmaalaisia miekkosia bussissa. Hyvin olivat muuten hereillä molempien bussien matkustajat ja osasivat vielä tarttua toimeen nopeasti. Hieno homma!
On kyllä täysin tällainen olo tällä hetkellä sattuneista syistä: ” Ei kehitysmaalaisia bussiin, ei kehitysmaalaisia henkilöautoon, ei kehitysmaalaisia minnekään!”

Suomi Finland

Tosin hyvin sanottu siellä perällä.
Mitähän jännää seuraavaksi tapahtuu? Ne on nyt panneet ranttaliksi.

viistoontunut stadilainen

”Olet turvassa kun noudatat samaa varovaisuutta kuin kaikissa maailman suurkaupungeissa..”
Tervetloa monikulttuuriin.

Debis

Mun mielestä työkkäri ei voi pakottaa karenssin uhalla työtöntä duuniin, jossa joutuu liikkumaan kävellen, polkupyörällä, omalla autolla tai julkisillla kulku neuvoilla..ilmeisen kuolemanvaaran takia kaikkialla missä on näitä vaarallisia mutapäivä. Eli siis koskee koko Suomea.
Ne jotka on työssä, niin kandee vaatia palkan kolminkertaistamista kuolemanriskin ottamisessa niin liikenteessä kuin työpaikalla. Kokkarit ja työnantajat olis mielissään? Miettis kahdesti paljonko niitä haittamamuja kandee ottaa sisään oman bisneksen edistämisen tähden

fuckTHEeu

ei voi muuta ku todeta nää vitun moniosaajat todellisiks retardeiks…

Nykänen Pekka

Mistä tunnistaa moniosaajan? Siitä kun edes rattiin tarttuminen saati itsemurha ei ota onnistuakseen.. hyvää itsenäisyyspäivää ja olkaamme iloisia ettei näiden loisien aivokapasiteetti enempään yllä.

Suomi Finland

Tältä sivustolta eivät uutisaiheet lopu. Ja lukijoita riittää ilman kolmossivun tyttöäkin.
Busseihin pitää palkata vartijat valvomaan, että kehitysmaalaiset eivät saa suuronnettomuutta aikaan. Työllistävä vaikutus noilla paskakasoilla näkyy olevan.

Debis

Niin, ja kun astuu jonkun matukuskin kaptenoimaan bussiiin, niin mistä tiedät, ettei se aja millloin tahansa alas jyrkänteeltä tai junana alle? Kas kun se voi ”radikalisoitua” millä hetkellä tahansa omassa päässään, oli maassa millä statuksella tahansa

Sairasta touhua

Ja lippujen hinnat sen kuin nousee. Matujen ei tietty tarvi maksaa matkoistaan.

Anonymous

Onneksi harvassa on sen tason terroristit jotka koneen lentää taloon. Pääosin raukkis kukkakeppejä, jotka juurijuuri uskaltaa teini-ikäistä vartijaa sivaltaa

Aappa

Jos on valmis joukkomurhaan oman statuksensa perusteella, niin eiköhän sen voi terrorismiksi laskea.

Allu H

Poliisi tutkii aikansa tapausta ja tutkimuksissa paljastuu että kuski nukahtanut rattiin ja sankari matu pelastaa kaikki varmalta kuolemalta. 😂

Anonymous

Minäpä kerron mikä Sipilän, Orpon, Mykkäsen ja Rinteen herättää, se on kannatuksen lasku vaaleissa, jo tulee poikiin eloa.

Mokkeri

Hahahahaha! Ei niiden kannatus laske mihinkään kun Suomessa päiväkodista saakka aivopestyt ihmiset ei usko mitään faktaa, mikä on ristiriidassa heidän utopistisen maailmankuvansa kanssa valtalehdistön valkopestessä totuutta ja sosiaalisen median bännätessä totuutta ”vihapuheena”. Ei ihme, että Bilderberg-kokouksenkin teema (muistaakseni) oli ”Totuuden jälkeinen aika”.
Suuret ikäluokat luottavat valtamedian sanaan kuin kallioon; eräskin mamselli totesi, että ”eikai sanomalehdet nyt voi mitään valheita julkaista?” Eivät vaan ymmärrä, että osatotuudet ja valheelliset mielikuvat ovat yhtälailla valhe (=”fake news”) vaikka itse artikkeli ei suoraan valehtelisikaan. Ihmisiä pidetään tarkoituksella kylpemässä linnunmaidossa, jättämällä kertomatta mitä todella tapahtui. Tämän pohjalta sitten kaikki hölmöt ja nenästävedettävät menevät vaaliuurnille ja äänestävät samat pässit uudestaan valtaan.
Äänestystulos on täsmälleen sama tulevissakin vaaleissa ja pian todennäköisesti ei edes ole mitään vaaleja eikä vaikutusmahdollisuutta mihinkään, kun tulee EU-liittovaltio, jossa päätökset tekee vaaleilla valitsemattomat tahot.

h44

Ei tällaista ihan sattumalta tapahdu…

pensavero ylös vihreät yhteydet

Monikulttuuribussit ovat vastaus. Kuski istuu panssarikopissa. Tämä nostaa bruttokansantuotetta. Olkaa iloisia!

Heikki Kunttu

Kuljettaja painaa jarrun pohjaan ja aavikkorotta löytyy tuulilasilta. Kiinniottotilanteessa voi niskanikamat olla tiukilla jos käyttää liikaa voimaa.

Van, Mie

Bussin käytävällä on niin ahdasta, että jos yrittää taltuttaa välimereen ajokorttinsa hukannutta niin helpostihan siinä vahingossa kompuroi omiin jalkoihinsa ja aavikkorotan niska voi venähtää (Tietysti vahingossa, kuka sitä nyt tarkoituksella, sehän on rikos.).

jippos123

Kaksi kamelikuskia ilmaisen elämän toivossa saivat hylsyn ja päättivät tehdä allahu aghbarit. Terroriteko, ilman muuta. Vitun mulkut. Eivät noi jihadistit kovin rohkeita ole.
Nussivat lapsia ja yrittävät tappaa viattomia.
Saanevat oleskeluluvan kunhan vihervasemmistosto pääsee valtaan. Sitten vaan uutta yritystä kehiin.
Lii huutaa kurkku suorana näiden vittuun potkimista vastaan mutta Oulun tapauksetsa on akka ihan hiljaa. Huonoa mainosta huomisen terrorisiiven, antiran ”natsit vittuun” kiekkatille?
Liiii, ota kantaa, vai onko ihan jees? Kakaroita raiskataan ja akka hymistelee ja haluaa lisää raiskaajia Suomeen.
Saaneeko kiksejä?

Shokkijuha

Käsittääkseni kysymyksessä oli loistava tilanteen ymmärtäminen. Kun ruoka oli paskaa ja kaatamiset meni vituiksi, niin jäljelle jäi Paratiisin 72 liukasta ja tiukkaperseistä neitsettä ja lipun Paratiisiin saa välittömästi kun muutama vääräuskoinen lopettaa hengittämästä. On myös mahdollista että nämä keharit on ohjelmoitu tappamaan jos ei saa Kelagoldia ja raiskaamaan kun on saanut Kelagoldin.

Allu H

Olivat ne epäonnistuneita terrori-iskuja vaikka poliisiylijohtaja Kolehmainen kertookin että:
Poliisiylijohtaja ei halua hysterisoida tapahtumia. Kolemainen perää nyt poliisille ja viranomaisille työrauhaa, ja sanoo että ei ole syytä pelkoon.
– Rikosnimikkeet ovat kohtuullisen arkipäivää, emme puhu mistään terrorismista. Tällä hetkellä viranomaiset tekevät parhaansa, jotta Suomi on jatkossakin turvallinen maa, Kolehmainen sanoo.

Allu H

Näitä Oulussa tapahtuneita raiskauksiakin poliisi on tutkinut jos syksystä lähtien. Hätäpäissään ovat myöntäneet raiskaajille jo suomenkansalaisuudet, että saadaan raikaukset menemään suomalaisten tilastoon.

huugo

Näköjään ministerieiden ja viranomaisten hysyttelylinja jatkuu. Eli mikään ei ole muuttunut, no kuuden uutisten rönkä huokaili hieman isommin, ehkä huoli matujen puolesta painoi harteilla. Entäs Taponen ja muut pääkaupunkiseudun polpo osaston poliisijohtajat, nyt kaivattaisiin jämeriä viiltäviä analyyttisia teorioita juurisyistä ja tietenkin lopuksi sitä valkopesua ja syyllistävää rasimin leimaa koko Suomen kansalle, koska viime tutkimus on näin kertonut.

Ilmari

5.12 on 20.30 uutisissa haastattelu jossa Rönkä panee Mykkäsen tiukalle. Rönkä on kiukkuisen näköinen.

Valtsu

Ohoh, luin jonkin epämääräisen uutisen siitä, miten busseja on koetettu suistaa ojaan, mutta olisihan se täytynyt ymmärtää, että multikultit olivat taas asialla. Kaksi samanaikaista bussi-iskua ei tietenkään ole sattuma. Otsikoiden pitäisi huutaa täysin ilmeistä kaksoisterrori-iskua eikä mitään suistamista.

Itkua kyynel silmäkulmassa

Kuinkahan moni näistäkin, kuten noista pikkutyttöjen raiskaajista on pulleroiden omia kultapojuja, joita on hyysätty kotimajoituksessa. Rankan yön jälkeen on mamma pojille laittanut aamupalaa ja peitellyt nukkumaan. Väsyttäähän se mamin palleroa, kun yön pukkii porukalla pikkutyttöä.
Kirkko taas piilotellut näitä bussikuskin kimppuun käyneitä. Seurakuntalaiset silittelvät palleroidensa poskea ja mutisevat ääni itkusta käheänä, että rasisti-suomalaiset ei kotouttaneet sinua tarpeeksi hyvin. Sinun on nyt pakko mennä käymään bussikuskien kimppuun, että saat huomiota. Olet siunattu ja saat seurakuntalaisten hyväksynnän asialle. Mutta muista, että jos kyllästyt tyttöystävääsi, ota opiksi edeltäjästä ja älä jätä sitä irtopäätä lojumaan pihalle, vaan pane se biojäteastiaan. Tiedäthän, se ilmantomuutos meillä.

pöh

Nopeus mikä tahansa niin media ja poliisi hyssyttelee, kunnes saadaan kymmeniä jos ei satoja uhreja.
Ja sen jälkeenkin tapausta tuskin koskaan selvitetään, kauhistellaan vain ja rasmuksissa pidetään hiljaisia hetkiä rasistisessa bussissa kuolleelle turvapaikanhakijalle.
solmu salminen muuten pistänyt taas parastaan IL:ssä
lisää rahaa raiskaajille, eiväthän he voi ymmärtää naisten/lasten oikeutta koskemattomuuteen koska kotimaassaan naiset ei saa ajaa autoa…
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4966d709-1ac6-48ad-a1d6-6e3dc3c27af3

Antimatu

Kas kummaa kommentointi pois päällä taas kun kyse kultamunista. Seuraavassa missi”uutisessa” ne taas pelittää!

Sergei

Eikä ole kommentointi mahdollisuutta! , 😉

Matu = Tuho

Bussimatkustaminen oli muinoin rentouttavaa, nyt se on inhottavaa. Kamelikuski ajaa 1000 ja 100 ja/tai rättipäitä istuu joka puolella kälättämässä ja pilaamassa matkan.
By yhe way: Tänään julkaistun suuren koulututkimuksen (Brå) mukaan on Ruotsin 9-luokkalaisista YLI PUOLET KOULUSSA useimmiten. Tavallisin poikiin kohdistunut rikos on VARKAUS, tyttöihin SEKSUAALIRIKOS KUTEN AHDISTELU JA PAKOTTAMINEN. Järkyttävää! Ruotsi hosuu maailmalla ja neuvoo muita vaikka oman maan asiat ovat täysin perseellään ja menossa vieläkin huonommaksi:
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/halften-av-niondeklassarna-har-utsatts-for-brott

Matu = Tuho niin bussissa kuin koulussakin

Korjattu versio, osa tekstiä puuttui: Tänään julkaistun suuren koulututkimuksen (Brå) mukaan on Ruotsin 9-luokkalaisista YLI PUOLET joutuneet rikoksen uhriksi, KOULUSSA useimmiten. Tavallisin poikiin kohdistunut rikos on VARKAUS, tyttöihin SEKSUAALIRIKOS KUTEN AHDISTELU JA PAKOTTAMINEN.
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/halften-av-niondeklassarna-har-utsatts-for-brott

Suomen kieli on pidettävä puhtaana!

EILISET, ei ”eilliset” kuten täällä aina valitettavasti lukee.
ENÄÄ, ei ”enään”.

Ope

Haist sää vaik vitu.

Samat sanat
Sam Colt

Kun hylsyn saanut matu tekee kunnon kepposen, hän pääsee taas järjestelmän hoitoon. Vankilaan – mutta on sekin hänelle parempi kuin palautus. Vankilassa voi opetella suomea ja vapauduttuaan lähteä ansioituneena sissinä vihervasemmiston eduskuntaehdokkaaksi. Pennanen kyllä opastaa.

SUOMI SUOMELLE

Tyypillistä muslimi-uhriutumista, kun ei saada jäädä Suomeen loisimaan ja raiskaamaan lapsia vaikka ollaan valehdeltu turvapaikantarpeesta, niin kostetaan tappamalla monta Suomalaista. Tämä ei jää tähän, monta bussia liikenteessä. Ja junaraiteille on helppo laittaa tavaraa. Toreilla on paljon naisia puukotusta odottelemassa. Ja ne muslimit jotka ovat valheillaan onnistuneet saamaan ilmaisen ylläpidon kiittävät raiskaamalla ja tappamalla. Onkohan jo kohta aika tehdä Suomen MUSLIMIONGELMALLE jotain? He eivät tuo yhteiskuntaan MITÄÄN lisäarvoa, pelkästään KULUJA sekä SURUA! Maailman paskinta paskasakkia. Ulos Suomesta.

Aksu

Suomi kurkunleikkaajien paratiisi

pöh

”– Jos tekotavalla olisi ollut tarkoitus tappaa joku, nimike voisi muuttua, mutta sellaista viitettä meillä ei tällä hetkellä ole.
Springaren mukaan tällä hetkellä poliisin käsitys on, että epäiltyjen tarkoitus oli saada bussi ohjautumaan ”jonnekin”.”
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/60d312c3-91e9-4eaf-9547-f638f831d421
Hys hys nyt vaan ettei vihapuhe lisäänny…
Poloiset pakoloiset vain kovasti halusivat bussikuskeiksi. Johan on vuosia sanottu että bussit ei kulkisi Suomessa ollenkaan ilman matuja

Sergei

Bussi ohjautumaan ”jonnekkin”?? ……Pitääkö poliisi ja media suomalaisia ihan tyhminä.
Nykyisen tietoyhteiskunnan ja armonvuonna 2018 itsenäisyyspäivänä ei voi kuin ihmetellä näitä median, poliitikkojen ja poliisin hyssyttelyä, kun kyse on maahantunkeutujista ja varsinkin turvapaikkahylsyn saaneista.
Kysehän on suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista! ….Markku Aron linkkiä en viitsi lisätä ;-))

Itämaan tyylillä

Ruotsissa ajoi bussikuski niin lujaa ja mutkat suoriksi Grisslehamnista Uppsalaan että seitsemän matkustajaa sai vammoja: https://www.svt.se/nyheter/lokalt/uppsala/busspassagerare-anmalde-stokig-fard