Shell muuttaa kaikkien huoltoasemien tankkauksen etukäteen maksettavaksi

Royal_Dutch_Shell_XL_721_420_80_s_c1.jpg

Shell muuttaa Ruotsissa tankkaustapaa radikaalisti. Tähän asti vielä joillakin asemilla käytössä ollut käteismaksu tankkauksen jälkeen poistuu kokonaan käytöstä.

jatkossa asiakas voi tankata kortilla, tai ostaa kassalta latauskupongin, joka syötetään bensamittariin, joka sitten lorottaa tankkiin etukäteen maksetun summan verran polttoainetta.
Sydsvenskan kirjoittaa, että yksin Shellille juoksubensat maksavat 50 miljoonaa kruunua vuodessa.
Etukäteen maksutapa on yleinen isoissa kaupungeissa. Tukholman pohjoispuolella useimmat huoltoasemat vaativat käteismaksua etukäteen. Juttelin muutama vuosi sitten Husbyn Shellin työntekijän kanssa ja hän kertoi, että pahimpina päivinä juoksubensoja otettiin 2-4 kertaa päivässä. Joka päivä kuitenkin vähintään yksi tankkaus.
Työntekijän mukaan bensavarkaat suunnittelivat homman hyvin ja näpistyksestä vain aniharva jäi kiinni. Varkaat vaihtoivat tankkauksen ajaksi autoon väärät kilvet. Röyhkeimmät pesivät ikkunat, täyttivät pissapojankin ja poistuivat sitten paikalta.
– Jotkut tekivät bensavarkauksista jonkinlaista taidetta. Mieleen on jäänyt yksi tyyppi, joka jäi kiinni vuosia jatkuneesta systemaattisesta juoksubensojen tankkauksesta. Mies oli kehittänyt hämäävän systeemin. Hän saattoi liimata auton konepeltiin jonku feikkifirman mainoksen ja kilvet hän vaihtoi nopeasti, ne oli kiinni omien kilpien päällä klipseillä, joten väärät kilvet sai nopeasti pois heti tankkauksen jälkeen ensimmäisessä risteyksessä, myyjä kertoi.