Oulun käräjäoikeus vangitsi taas yhden miehen epäiltynä lapsen seksuulisesta törkeästä hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta. Teot ovat tapahtuneet 7. lokakuuta.
Vuonna 1975 syntynyt mies vangittiin ensimmäisen kerran 24. lokakuuta eli hän on ollut vangittuna puolitoista kuukautta. Asia tuli julkisuutteen vasta tänään kun maakuntalehti Kaleva uutisoi asiasta.
Kalevan mukaan poliisi ei toistaiseksi halua kertoa asiasta mitään muuta kuin sen, että kyseessä on eri tapaus kuin aiemmat kaksi tietoon tullutta.
Oulun raiskaussyksyssä on näin ollen kolme erillistä raiskaustapausta. Suurimmassa tapauksessa kahdeksaa turvapaikanhakijana tullutta miestä epäillään käyttäneen hyväksi nuorta reilu 10 vuotiasta tyttöä. Toisessa kahta tulijaa epäillään seksuaalirikoksista marraskuussa ja nyt tämä kolmas.
Kaikki teot ovat tapahtuneet suurin piirtein samoihin aikoihin, tosin suurin tapaus on jatkunut kesästä alkaen. On aivan varmaa, että meneillään on Suomen historian pahin raiskausbuumi. Koska viimeisin tapaus tuli esille vasta nyt useiden viikkojen jälkeen, on oletettavaa, että poliisivankiloiden selleissä istuu lisää ulkomaalaistaustaisia seksuaalirikollisia.