Strasbourgissa islamilainen terrori-isku, useita kuolleita

Kuvakaappaus 2018-12-12 11-22-55.png

Ainakin kolme ihmistä kuoli ja 13 loukkaantui kun asemies avasi tulen Ranskan Strasbourgissa. Poliisi on identifioinut henkilön mieheksi, jolla on Ranskan kansalaisuus.

29-vuotias Cherif Chekatt alkoi ammuskelemaan paikallisen joulutorin välittömässä läheisyydess. Torin kerrotaan olevan Ranskan suurimpia joulutoreja. Mies onnistui ampumaan useita laukauksia.
Tämän jälkeen hän joutui tulitaisteluun poliisin kanssa ja tiettävästi haavoittui itsekin. Chekattin onnistui kuitenkin paeta paikalta. Tietojen mukaan hän pääsi karkuun taksilla.
Poliisi laittoi illan ja yön aikana pystyyn massiivisen etsinnän ja Ranskaan julistettiin hätätila. Maan rajoja valvotaan tarkkaan, koska epäillyn arvellaan yrittävän ulos maasta. Poliisi on ottanut kiinni ainakin viisi henkilöä, mutta heidän osuuttaan iskuun ei vielä tiedetä.
Chekatt oli jo aiemmin poliisin listalla ”radikalisoituneista henkilöistä”. Hänet on tuomittu useista rikoksista Ranskassa ja Saksassa, joista saanut vankilatuomioita. Mies oli päässyt poliisin valvontalistalle jo vankilassaoloaikanaan.
Miehen kerrotaan olevan syntynyt Strasbourgissa ja siten Ranskan kansalainen. Hän ei kuitenkaan ole ranskalainen vaan afgaani, joidenkin tietojen mukaan algerialainen. Isku oli islamilainen terrori-isku. Chekattin radikalisoituminen liittyi islamin uskoon. Kotietsinnän yhteydessä löydettiin räjähteitä.
Kuvakaappaus 2018-12-12 11-25-24.png
 
 

Subscribe
Notify of
guest
54 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
PangPang
PangPang
12.12.2018 11:44

Ihan normaalia käytöstä Sheriffeille.

Viha in vihannes
Viha in vihannes
12.12.2018 11:54

Bunkkerista pois politikot, jos kerran ette anna pelolle valtaa. Kaduille vaan Pietikäinen ja Sarvanmaa kokemaan monikulttuuria!

Sama turvallisuus kaikille
Sama turvallisuus kaikille
12.12.2018 12:54
Vastaa...  Viha in vihannes

Ulos kaduille myös Lööperi, Löövi, koko miljööpuolue ja kommarit. Ulos kaduille vaan ilman turvamiehiä ja panssariautoja- ihan niinkuinkuin tavalliset ihmisetkin joutuvat liikkumaan joka päivä, ilta ja yö.

Valtsu
Valtsu
12.12.2018 14:48
Vastaa...  Viha in vihannes

Kyllä! Öisiä Rosengårdin läpijuoksuja harrastamaan – se on kunnolle hyväksi. Ehkä.

RAY
RAY
12.12.2018 15:12
Vastaa...  Viha in vihannes

Joo, Pietikäinenkin vois ”saada”, knowhown lisäksi, kokemuksia. Sarvanmaa tykkää muutenkin Kokoomuksen hänelle fiksanneesta ”duunista”. Hänen ei tarvitse sentään maksaa vielä, mutta kaikista ei voi saanoa samaa. Myyvät oman isänmaansa ja voivat silti ”hyvin”, ainakin rahallisesti. Omaatuntoa ei tunnu olevan lainkaan. Halla-aho on ainoa isänmaallinen meppi.

Ilmari
Ilmari
12.12.2018 17:59
Vastaa...  Viha in vihannes

Sarvamaa sanoi, että tämä ei ollut mikään yllätys.
Sen sijaan vihreät mepit voisi hyvinkin lempata kadulle ja sanoa, että nyt siellä on monikulttuurista värinää että ei kun mukaan vaan!

Anonymous
Anonymous
12.12.2018 12:01

Suomalaisia europoliitikkoja kun haastateltiin valhemedioissa, vaikutti niille olevan suurin huoli, että ovet on säpissä. Ehkä niiden osalta voisi jättää ovet lukitsematta aina kun alkaa räiskymään.

Minä
Minä
12.12.2018 12:26
Vastaa...  Anonymous

Miksi siellä saa pitää ovia kiinni, kun ei kerran saa rajojakaan sulkea mielivaltaiselta sisäänmarssilta Eurooppaan?

Anonymous
Anonymous
12.12.2018 12:35
Vastaa...  Minä

Rasismia on vain avoimen länsirajan vastustaminen. Samalla suljettu itäraja ei ole suvakeille mikään ongelma. Ilmansuunnilla on siis merkitystä. Lännestä saa kulkea vapaasti rajan yli, idästä ei. Suvakkilogiikkaa.

rotia
rotia
12.12.2018 15:15
Vastaa...  Minä

Saatana, ovet auki!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Pian paukkuu koko Euroopassa
Pian paukkuu koko Euroopassa
12.12.2018 14:42
Vastaa...  Anonymous

Siis, alkaa räiskyä. – Tuskin kukaan ”järjissään oleva” europoliitikko on enää aikoihin pitänyt oviaan lukitsematta. – Olen muuten kanssasi samaa mieltä, mutta olen isänmaallinen, kansallismielinen ja siten vailla mitään vaikutusta omaava. Jussi Halla-ahoa, joka on ainoa oikeaa valtiomiehen ominaisuuksia omaava meppi, pitäisi kuunnella enemmän. Kaikkien Suomesta välittävien ainakin.

Psykiatri
Psykiatri
12.12.2018 14:51
Vastaa...  Anonymous

Ole huoleti. Koska kyseessä valemedia, niin juttu oli luonnollisesti valetta. Ei ollut mitään huolta ja ovet oli täysin auki.

Anonymous
Anonymous
12.12.2018 12:03

Tää ei ollut maahanmuuttaja vaan syntyperäinen ranskalainen. Joten mitä jää jäljelle. Islam. Voi sanoa, että kyllä ne eurooppalaisetkin muslimit.

peräpää
peräpää
12.12.2018 14:23
Vastaa...  Anonymous

Äläpäs nyt. Eräs Vastuu-totuusmedia sanoi miehen olleen ääriuskonnollinen aatteeltaan. Voipi siis olla ääribudhalainenkin. Minä veikkaisin äärikatolinen.

Pian paukkuu koko Euroopassa
Pian paukkuu koko Euroopassa
12.12.2018 15:41
Vastaa...  peräpää

Luonnon uskontoja harjoittava tai ehkä ”maltillinen” muslimi? Kenties sunni, shia tai jotain muuta rauhanlahkoa edustava muslimi. No, rauhanuskontoa edustava ainakin ja Ranskassa syntynyt. Voi vittu. Niin, monennenko sukupolven edustaja? – Aina vaan pahenee, oli sitten shia tai sunni? Kaikki samaa rauhaa.. Vai uskooko joku vielä näiden kristityiksi kääntymisestä jotain? Tämä kysymys ei koske kirkkoa, sillä se on mädätetty helvetti.

pöh
pöh
12.12.2018 16:43
Vastaa...  Anonymous

Toisenpolven maahanmuuttaja, kotoutuminen selvästi epäonnistuu jopa seuraavilla sukupolvilla.
Siis ranskalaisten syy ja kotoutumiseen laitettava muutama miljardi lisää rahaa.

Suomi Finland
Suomi Finland
12.12.2018 12:09

Terrorismin vastustaminen on ratsastusta terroristien uhreilla!!1!!1! Raiskausten vastustaminen on ratsastusta raiskausten uhreilla11!!1!!! Vaarallisen tieosuuden vastustaminen on ratsastusta liikenneonnettomuuksien uhreilla!!!!!!111!
Ööh… mikä meni vikaan? Huomasiko kukaan? Terroristi ampui hevosen alta ja ratsastus loppui siihen.

Suomi Finland
Suomi Finland
12.12.2018 18:32
Vastaa...  Suomi Finland

”Donald Trumpin mielestä USA tarvitsee muurin, koska ranskalainen ampui ihmisiä Ranskassa.”
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/7ee89b0d-c886-4dbd-922c-c9b3bdeceef2
No niin. Tulihan tämäkin sieltä.
Varsinainen ranskalainen. Ja tähän tietty iltapaskan ajatusketju siten katkeaakin. Sillähän ei ole tietystikään mitään merkitystä, mikä on henkilön tausta laajemmin tarkasteltuna.
Ongelmiin ei missään tapauksessa saa puuttua, eikä niitä saa nähdä missään. Suvakkilogiikka on läpeensä sairas.

Suomi Finland
Suomi Finland
12.12.2018 18:34
Vastaa...  Suomi Finland

”Trump ei ainakaan toistaiseksi ole esittänyt suruvalitteluja tai muutenkaan osoittanut sympatiaa Ranskalle.”
Onko muuten Sipilä shokissa?

Kurvinen Jari
Kurvinen Jari
12.12.2018 12:19

Useimpien lähteiden mukaan algerialainen. Kannattaisi PT-toimitus korjata pian, ettei tule syytteitä valeuutisesta.

Anonymous
Anonymous
12.12.2018 12:26
Vastaa...  Kurvinen Jari

Aika monissa uutisissa kirjoitettiin, että Strasbourgissa syntynyt eli ranskalainen. Mutta eihän sitä valhemedioista ikinä tiedä – varmaan jokainen on ranskalainen ranskassa ollessaan, mikäli saattuu tuntemaan itsensä ranskalaiseksi. Eikös kaikki ole nykyään sosiaalista konstruktiota ja fiiliksen mukaan.

Ranskapotut
Ranskapotut
12.12.2018 12:57
Vastaa...  Anonymous

Söi juuri annoksen ranskalaisia. Se riittää.

Valvaltamediaan turha viitata liikaa
Valvaltamediaan turha viitata liikaa
12.12.2018 14:05
Vastaa...  Anonymous

Valevaltamedia herkästi uutisoi savunahat paikallisiksi ilman mitään sen kummempaa faktaa.

rocky
rocky
12.12.2018 15:22
Vastaa...  Anonymous

Ja kun vaihtoehtoja sukupuoleksikin on yli 40 niin ei ihme ettei tyyppiä ole saatu kiinni.Melkoinen kameleonttimutantti.

Anonymous
Anonymous
12.12.2018 20:02
Vastaa...  rocky

Mikä on ranskalaisten sotilaiden kunto, kun sotilaita on kaduilla, mutta tuota yhtä muslimia eivät saaneet satimeen? Parikin tulitaistelua oli, mutta porukka ei pärjännyt tuota yhtä vastaan. Tämäkin on asia, joka ainakin minua huolestuttaa. Onko siitä valtavasta sotilasmassasta kaduilla sitten mitään hyötyä.

Kyrppä.
Kyrppä.
12.12.2018 12:40

Rasistista meininkiä kautta Euroopan! Sanovat afgaanilapsukaisen ammuskelleen Ranskassa joulumarkkinoilla. Syntynytkin siellä ja kotoutunut muuten hyvin, mutta rasistinpirut olivat kuulemma kiusanneet kovasti lapsuudessa. Oli sitten hieman vartuttuaan ikäänkuin rasisteille kostoksi tehnyt parikymmentä väkivaltaista ryöstöä sekä muuta mukavaa. Lusinut linnassakin useaan otteeseen. Otti nyt sitten pertaanin ja lujasti panoksia ja ampui kolme lautoihin sekä kolmetoista lasarettiin. Jos nämä afgaanit ja muut oikeauskoiset eivät tykkää joulumarkkinoista, niin miksi te perkeleen rasistit sitten niitä järjestätte!

petrim
petrim
12.12.2018 12:47

Jotkut lähteet viittaavat, että tuon arabin juuret on Marokossa.
Miksi taustoja salaillaan, kun lähtömaa on tärkeä tieto, nämähän asuvat myös ”kotimaassaan” ja värväävät uusia terroristeja kotimaastaan!
Tässäpä taas JuudasSipilän (KEPU) ihailema arabi-halpatyöntekijä….
jo 2-polven ”ranskalainen” .

El Vez
El Vez
12.12.2018 13:25
Vastaa...  petrim

Joo tässä voi kätevästi käyttää ”murhaa ne ranskalaisetkin!!!”-korttia. Kuten suomessa heilutetaan ”eniten raiskauksia tekevät suomalaiset”-korttia, mutta ei sitten mainita ollenkaan että karmaiseva osa ns. suomalaisista ovat suomen kansalaisuuden itselleen keplotelleet muslimit.

Psykiatri
Psykiatri
12.12.2018 14:59
Vastaa...  petrim

Miksi lähtömaa olisi kenellekään tärkeä tieto? Edes poliisille.
Tekijän henkilöllisyys on minusta tärkeämpi tieto. On kai parempi saada kiinni oikea tekijä, kuin vain joku ko. lähtömaan ihminen?

Psykiatri
Psykiatri
16.12.2018 06:28
Vastaa...  Psykiatri

5 peukuttajaa näemmä sitä mieltä, että syytönkin kelpaa heille syylliseksi.

Säkitetty Joulupukin muori
Säkitetty Joulupukin muori
12.12.2018 12:49

Ennen joulun aikaan, jos oli ollut tuhmana piti pelätä valkopartaista Joulupukkia, kilteille ihmisille pukki toi lahjoja. Nyt monikulttuurisessa paratiisissa pitää pelätä mustapartaisia äijänköriläitä kun ollaan oltu liian kilttejä.

Anonymous
Anonymous
12.12.2018 12:53

Valtamediassa esitettiin, että olisi epätoivoissaan tehnyt iskun, koska kavereita oli vangittu. Mielenterveysongelma on niin kulunut läppä, että on pitänyt keksiä jotakin uutta! Nyt mielenterveysongelman on korvannut EPÄTOIVO. Tekijä kuvataan vähän niinkuin ressukkana, jota pitäisi sääliä. Epätoivoinen, kun ystävätkin joutui poliisin huomaan. Tää oli jossain iltapskassa tänään.

Ja uskontonikin kieltää maksamisen
Ja uskontonikin kieltää maksamisen
12.12.2018 13:00
Vastaa...  Anonymous

Minäkin aion tästä lähtien jättää veroni maksamatta koska epätoivo!

RAY
RAY
12.12.2018 15:04

Ja uskontokin kieltää maksamisen … Ei niitä kukaan haluaisi maksaa, varsinkaan kun tietää, että ne menee kaikki matujen elättämiseen ja kansanvaihtoon. Kuitenkin toi saatanan ALV on sellainen, ettei sitä pysty kiertään. Samoin lasten koulut ja kirjat (jotka piti olla ilmaisia), syö ihmisen, siis tav. ihmisen loppuun. Geelipäillä ja neekereillä ei ole niin väliä, koska kaikki maksetaan ja paljon päällekin. Sorry, niin veroistahan ne elää, mutta kenen maksamista??!!

Anonymous
Anonymous
12.12.2018 13:20
Vastaa...  Anonymous

Niin. Aina tulee näitä ” käsittämätöntä pahuutta ihmisyyttä vastaan” yms. Kunnes alkaa länsimainen sinisiimäinen hali hali pusi pusi lässytys jotta kotoutus on epäonnistunut jne jne….

angry again
angry again
12.12.2018 13:14

Naaman perusteella enemmän algerialainen kuin afgaani. Rukoillaan, että uhrit olivat suvakkeja ketkä pitävät rajoja auki.

Anonymous
Anonymous
12.12.2018 13:25
Vastaa...  angry again

Fiksuimmat ei nykypäivänä käy suurkaupunkien joulutoreilla. Rasistit varmaan jo ymmärtää, ettei kannata joulun aikaan ängetä massaturismitapahtumiin.

kilahtaneita kiksejä
kilahtaneita kiksejä
12.12.2018 15:30

Ylen Ääri Suvakki Toimittajat Prosoivat Tahalaan Suomalaisia Ihmisiä
Esim On Todella Tahdikasta tehdä juttu joidenkin turvapaikka hakijoiden
*oikeusturvasta* selko uutisiin Juuri Tänään
Miksi se on tahditonta
siksi että nämä turvapaikka valitajat ovat 99 prosentisesti islamisteja
Ja Puhua Heidän Muslimen Oikeus turvasta
kun Ranskassa on melkein 20 Ääri islamisti muslimin radkalisoituneen sellaisen uhria TAAS
Itsellä Ainakin Taas Kipuinoi Näiden Ääliö ylen toimittajien touhut
Mikä Oli Tämän Selkokieli uutisoinin tarkoitus
Selkokielellä Ylen Sympatian haku islamisti Muslimeille
Tahalinen Provovokaatio että saadaan joku taho kuumiamaan huolella
Ainakin 2 minuutiksi
Josta Taas Nämä Ylen ääri suvakit islamin ihanoijat saavat jotain kilahtaneita kiksejä
Tästä Kanta suomalaisten ja Maahanmuutto viraston Syylistämisestä

TIMI
TIMI
12.12.2018 16:03

Mitä voimme tehdä tälle invaasiolle ? ttla4@hotmail.com

Miinus 42 min Ja Huh
Miinus 42 min Ja Huh
12.12.2018 15:54

Eli Aina kun Yle Saa mahdolisuuden he alkavat pomitamaan jotain matuja puolustavaa propagandaa
ja se tapahtuu aina näiden Ääri Islam terrori iskujen aikaan Kihkeimällä sykkellä
Tai Jos Uutiset Ovat *Vähempi Arvoinen* Uutislähetys Kuten Selkouutiset
He Eivät uutisoi Koko Terrrori teosta Mitään
Vain Kuinka Matuja Sorsitaan
Selko uutiset siis kun *uutisia vähemmän Huonommin ymmärtäviltä pimitetään tietoa*
Katosi Kohdasta **Miinus** 41 Min Suorasta lähetyksestä ja ihmettele tätä touhua
https://areena.yle.fi/tv/suorat

Kolonel
Kolonel
12.12.2018 16:30

Onneksi maksan suurimman osan verotuloista kansallismieliseen valtioon. En tunne syyllisyyttä että rahoitan ääri-islamia suomen tai ranskan valtioiden kautta.

Komisaarin Rauhoitavaa Idiotismia
Komisaarin Rauhoitavaa Idiotismia
12.12.2018 16:31

Joulutapahtumien turvatoimia kiristettiin, kun terrori-iskut yleistyivät –
Komisario: *Viisas* varoo vaan ei pelkää
Uusi Sloukan on Syntynyt *Rauhoitavaa Idiotismia*
SEN SYNNYTÄJÄ ON Komisario Kai Loukkaanhuhta
KALEVA
Kotimaa
Viisas Varoo Siis Mitä
10 000 kilometriä tunnissa Kiitäväviä luotejako Kuten Ranskassa
Miten Helvetissä niitä voi varoa Milään Paitsi pukeutumalla luotiliiveihin
Ja jos Ihminen Pukeutuu luoti Liiveihin Hän PelkääTosisaan Jotain
Lisää jotain jolle on vaikea hakea termiä sen mielipuolisen viestin takia
Helsingin poliisin valvonta- ja hälytyssektorin johtaja, ylikomisario Seppo Kujala kertoo, ettei tällä hetkellä ole mitään viitteitä siitä, että turvauhat koettelisivat suomalaisia tapahtumia.
– Maailmassa on aika paljon toreja, joissa tällaista ei ole tapahtunut. **Mitä vittua **
Sen takia ei tarvitse jättää menemättä, ja poliisi pitää valmiutta yllä, sanoo Kujala.
poliisi pitää valmiutta yllä
ranskan terroristi oli tarkailussa mutta hänen asunostaan löytyi käsi kraanaateja ja se asekin olitiin saatu jostain poliisin tarkkailusta huolimatta
Komisario: *Viisas* varoo vaan ei pelkää
ja suomen poliisi pitää valmiutta yllä,
Komisario Loukkaanhuhta toteaa samoin.
– Viisas varoo vaan ei pelkää.** Minkään näköiseen pelkoon*** ei ole aihetta. -siis mitä vittua
Eli Onko Suopon Turvalisuus SelonTeko Jotain Vessa paperia näille Komisarioille

ei mitään syytä pelätä mitään
ei mitään syytä pelätä mitään
12.12.2018 16:38

jos ei ole mitään pelätävää miksi niitä tilaisuuksia ylipäätään suojelee komadopipoiset rynkyt esillä olevat poliisit
se että he ovat paikalla
aiheutaa itsesään tunteen että tällä joulutorilla voi olla vaaralista joku uhka pelko päällä
tilanne ei ole todelakaan normaali milaislta turvaliseen maan joulutorit näyttävät niiden Läheisydessä ei ole näitä poliiseja Kun Ei tarvitse ola niiden käsnä oloon on aina joku pelkoon Uhkaan liityvä syy
Mutta On Järjen vastaista kommentoida Tässä tapauksessa
ei mitään syytä pelätä mitään

huugo
huugo
12.12.2018 17:05

Huvittaa YLE:n erikoislähetys, jauhetaan samaa paskaa joka islamilaisen terrori-iskun jälkeen. Mikä on motiivi, mitä tästä tiedetään ja sitten siihen samaan vielä keltaliivit.

Kossu
Kossu
12.12.2018 17:32

Veikkaan ettei viimeinen joulutori tapahtuma tälle vuodelle euroopassa..tietysti toivoisi että oli se yksittäistapaus……meilläkin ollut tapana käydä saksassa joulumarkkinoilla sellanen viikon reissu aina mutta nyt ei ole tullut kolmeen vuoteen käytyä…..ei pelota mutta toi itsesuojeluvaisto kunnossa…….saa nähdä missä seuraavaksi….tänne hurrilaan saattaa joku pikkanen tulla myös….tosin täällä pitävät nuo matujengit muutenkin pirteenä….

ei..ei Ei se voi olla Vai Voiko Sittenkin
ei..ei Ei se voi olla Vai Voiko Sittenkin
12.12.2018 17:59

Ylen Raportti Huh Hujaa Loppu Oli Komikaan Riemu voitto
Ylen Epätoivoisen Nais tomitajan Raportoinista
Keltaliivit Ovat Syylisiä Poliisi Vajeseen Joulu Torilla
Eli Esim Jos 100 Poliisia on Joulu Torilla Ja niistä 20 Lähtee mualle Tehtäviin uhreilta ei voi välttyä
Kulostaa Turvaliselta Maalta
Ja Yen Toimittajan änkytys Jonka aatemaiilma rajatomasta Rakkaudesta islamia kohtaan
ja sen puolustamisesta kokee inflaation hänen Aivoisaan
Vaikka Hän Taistelle Paholaistaan vastaan kynsin ja hampain
Ja Hokee Hiessä Islam On Rauhanuskonto
Joka Ei Ole Alku Lähde ääri islamiin Radikalisoitumiselle
Ei Hokee Pääsään yle toimitaja
ei..ei se voi olla Vai Voiko Sittenkin
Ei Ei Ei Keksi Jotain Ja äkkiä
Nyt Keksin Keltaliivit Jee Se on Hyvä Pyöriikö Kamera
änkytäesään jotain epätodelista paskaa
hän tavalaan tajuaa hänen ideologiansa murenemisen suorassa lähetyksessä
tai sen jopa näkee päälle päin
epävarmuutena ihmeelisenä änkytyksenä
kun sanoja yritetään laitaa väkisin jotenkin islamin puolustamis kannalle
Etsimällä jotain tekosyitä tapahtumiin
Oliko Siellä poliiseja jotka pystyvät arvioimaan luotien lentosuunnan Periaatessa tele kiineetisesti Etukäteen
kuten Minory Report Elokuvassa Heille Olisi Tilaus
https://www.youtube.com/watch?v=q2bmImPNKbM

Vihervasemmistolaiset Miehet Liike

Vihervasemmistolaiset Miehet liike Ymmärtää tämän iskun tekijää, sillä eurooppalaiset rypevät synnissä. Lue liikkeemme lehdistötiedote asiasta:
https://vihervasemmistolaisetmiehet.blogspot.com/2018/12/vvm-liike-lehdistotiedoite.html

Ilmari
Ilmari
13.12.2018 10:24

Niin siis tuo sivuhan on parodiaa samoin kuin Twitterin Keijo Kaatosade. Toisaalta molemmista voidaan sanoa että parodiaa alkaa ilmestyä vaikeampaa erottaa todellisuudesta.

Anonymous
Anonymous
13.12.2018 18:00
Vastaa...  Ilmari

Ei ole! Liikkeemme on tosissaan ja moni jäsenistämme vaikuttaa mm. Rasmus-ryhmässä facebookissa. Valitettavasti vaan tilejämme suljetaan vähän väliä ja puoluejohtajamme on saanut pysyvän kiellon facebookiin. Minäkin olen nyt bännissä koska eräässä keskustelussa puolustelin presidentti Halosen vaatimuksia pakolaisten ottamisesta Suomeen.
-Maasib Kangas

Pikku Bisnestä
Pikku Bisnestä
12.12.2018 18:49

Seuraava valtamedian siirto on
että uutisointi siirty pois itse Tästä Ääri islam Terroristi Teko asiasta
Siis Täysin muihin asioihin
Harhautus
Veikaan Jo tänään Löpeissä on Pää asiasta huomio pois viedyt jutut pystyssä
ja se Akenda viedään siihen
että tämä tapaus vahvistaa äärioikeistoa Ymm Ymm,,,,,,,
Ja nazeja putoilee taivaalta häiritemään islamistien elämää
ranskassa tai koko euroopassa ääri väkivaltaisesti
kuitenkin Oikeasti ilman väkivaltaa seuraavaan iskuun asti Oikeaan Väkivaltaan
Josta Ei Kuitenkaa puhuta mitään valtamedioissa
ja sen oikeista syistä
Ainoastaan Kuinka Gunter Vainoaa Mohamedia puketumalla Maihin nousu saapaisiin
joka on hirvein rikos kautta aikojen
Maiharit Ovat Rasismin Ja Väkivallan Sympooli Hutaa Macron
Angele Merkelin Nuollen Hänen Kassejaan
Pysätämällä koko saksan kenkäteolisuuden
Vihreänä Luonnon Suojeliana Kuitenkin Diisel Auto tehtaat Puskevat Ylitoitä
Mutta sekin on Trumphin vika jotenkin
saksa saastutaa ennemän kuin Usa
mutta valtamedia ruoskii thrumphin amerikaa pahimpana saastutajana
*Varsinkin henkisen puolen *arvojen saastutajana
Nämä Terrori iskuthan Ovat todella Terveen Demokratian Loppu Tulos
Kansalaiset Juokevat Ensi vaaleisakin Urnalle Toivoen Lisää Niitä
Ja ne Politikot Valtaan
Jotka Nämä Paratiisi Lähetiläät Ottavat Vastaan Avosylin
Tehden Sivussa Itsellensä Pikku Bisnestä 100 Miljardilla
Heidän Teuras lampaiden rahoista Eli Kantavaestön
on ihanaa maksa itensä kipeäksi Veroina
että saa tuntea ääri islamistista terrorismin pelkoa
Eli Rahat Menevät Todella hyvään tarkoitukseen
poliisien palkaukseen esim Syystä Että…..No Voi Vit…..
Tervettä touhua Ja Niin Puolueetonta

Pena
Pena
12.12.2018 20:59

Kai juha sipilä on shokissa ja teot on tuomittu, sekä mainostettu taas ”tämä tekijästä tiedetään nyt”. Että tällainen jouluinen kulttuuritapahtuma jälleen kerran.

Musta makkara
Musta makkara
12.12.2018 21:20

Mitä se psykiatri höpöttää? Et kai ole mieltä vaille oleva trollaaja?

Anonymous
Anonymous
13.12.2018 01:04

poliitikkoja ja suvaitsevaisia ei tunnu haittaavaan yhtään matujen ammuskelut ja raiskaukset vaan se että ne tulevat ihmisten tietoon mikä tietysti häiritsee matupisnestä.