Oulussa vangittiin taas uusi lapsiraiskaaja – nyt jo viides tapaus

Oulun käräjäoikeus vangitsi taas yhden turvapaikanhakijana tulleen epäillyn lapsiraiskaajan. Oikeus vangitsi vuonna 1995 syntyneen Al-Bodour Abdul Aziz Nayef Dbeisan epäiltynä mm. törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kalevan mukaan rikoksen uhrina on ollut suomalainen tyttö ja teko on tapahtunut marraskuun 12. päivä. Poliisi sai tapahtumasta tiedon joitakin viikkoja sitten ja vaati nyt epäillyn vangitsemista.

Kalevan mukaan kyseinen teko on aiemmista erillinen teko, joten kyseessä on nyt viides samanlainen tapaus. Luultavasti tämäkään ei ole viimeinen. Aiemmin epäilin, että naapurikuntien poliisivankiloissa on kiinni tekijöitä, jotka eivät mahdu enää Oulun poliisivankilaan. Kalevan mukaan epäiltyjä todellakin pidetään ainakin Haukiputaan ja Raahen poliisivankiloissa. 

Niin ikään käräjäoikeus jatkoi yhden jo aiemmin vangitun vangitsemista. Mohammed Hassan Mohamod vangittiin aiemmin isoimmasta jutusta, jossa on kymmenkunta kiinni.