
Tukholmassa puolestaan selviteltiin välejä kaupungin eteläpuolella sijaitsevassa Enskeden kaupunginosassa. 20-vuotias mies sai päähänsä kolme kovaa joululahjaa.
Tapahtumat alkoivat etenemään puoli kolmen aikaan iltapäivällä Enskedessä sijaitsevassa kerrostalohuoneistossa. Hätäkeskus sai useita soittoja, että yhdestä huoneistosta kuului laukauksia.
Poliisi saapui paikalle useilla partioilla. Huoneistosta löydettiin päähän ammuttu nuorukainen. Henkeä ei voitu enää pelastaa. Tapahtumien kulku on yksinkertainen, kolmen nuorukaista meni sisälle huoneistoon ja kohdetta ammuttiin kyselemättä päähän.
Poliisi laittoi nyt pystyyn operaation, jossa kerrostaloa ympäröivä alue eristettiin. Yhteen paikkaan kerättiin kymmeniä ampumiseen profiloituja henkilöitä. Poliisi otti tässä yhteydessä ainakin yhden epäillyn ampujan kiinni tuntomerkkien perusteella.
Poliisi ei ole kertonut teosta ja sen taustoista juuri mitään. On vahvistettu vain joitakin perusasioita. Alamaailman kirjeenvaihtajallamme on kuitenkin mielenkiintoista tietoa.

Tekijät ja kohde tulevat Lähi-idästä. Kohde on ollut muutamaan otteeseen vankilassa lähinnä huumausainerikoksista ja ampuma-aseen hallussapidosta. Mies kuuluu, tai ainakin hengaa erään räppibändin ympärillä, joka laulaa jollottaa tuollaista perusräppiä, jossa ihanoidaan ampumista ja kokaiinista turvonnutta nenää.
Joten joululahjaksi tuli kovaa pakettia siinä muodossa mitä toivoi.