Södertäljessä tuhotaan bussipysäkkejä urakalla

Tämän näköistä jälkeä näkyy kesät talvet ympäri Tukholmaa.

Södertäljessä on syntynyt uusi villitys, nimittäin bussipysäkkien katoksien tuhoaminen. Viimeisten viikkojen aikana puolensataa bussikatosta ympäri Södertäljeä on rikottu.

SVT:n paikallisuutisten mukaan viime viikonloppuna sabotoitiin 35 lasiseinäistä katosta ja perjantaiyönä edelleen ainakin 20 katosta sai osumaa ja lasi helisi. Tulitoimet tapahtuvat ympäri Södertäljeä. SVT:n mukaan rikkominen tapahtuu ilmakiväärillä. Mutta myös karatepotkuja käytetään harjoituksissa. Liikennesuunnittelijan mukaan tuhötyöt eivät ole enää mitään pikkupoikien kepposia vaan kyseessä on systemaattinen sabotaasi.

Joillakin alueilla katoksia on tuhottu järjestäytyneesti. On liikuttu katua pitkin ja rikottu kaikki katokset sen varrella. Tuhotöistä kerrotaan tulevan miljoonalaskua kun kaikkiin katoksiin vaihdetaan lasit. Liikennöitsijä Nobina on pohtinut lasien vaihtamista panssarilasiksi, mutta sekin maksaa paljon rahaa.

Sama ilmiö on hyvin yleinen Tukholman alueella. Varsinkin ongelmalähiöiden ja sen ympäröivän alueen pysäkkikatokset ovat jatkuvien ilkivaltatöiden kohteena. Vertailun vuoksi Tallinnassa en ole kahden vuoden aikana nähnyt yhtään rikottua bussikatosta, vaikka seinät ovat samanlaista lasia.