Tukholmassa isonpuoleinen joukkotappelu – muutama sairaalaan

Plattanin herruutta pitää se klaani, joka saa vallattua lipan alla olevan katosalueen.

Perjantai-iltana käytiin Tukholmassa Sergelin torilla suuri joukkotappelu, johon otti osaa viitisenkymmentä nuorukaista. Tappelu alkoi ja loppui nopeasti. Veronmaksajien kontolle jätettiin sairaala- ja siivouskulut.

Poliisi sai soittoja klo 21.00 jälkeen, että Sergelin torilla eli tukholmalaisittanin ”Plattanilla” oli menossa jättitappelu. Parinkymmmenen molemmin puolin olevat nuorukaiset löivät toisiaan ja rikkoivat paikkoja.

Useita poliisipartioita saapui nopeasti paikalle ja tilanne oli sillä selvä. Tappelu loppui kuin seinään ja nuorukaiset hajaantuivat ja soluttautuivat väkijoukkoon. Poliisi ja sairaanhoito keräsi Plattanin kivetyksiltä tällä hetkellä tietojen mukaan neljä nuorukaista ambulanssin kyytiin ja Karoliiniseen saamaan tikkejä ja sympatiaa.

Ketään ei ehditty ottamaan kiinni epäiltynä mistään, vaikka tapahtumaa tutkitaan pahoinpitelynä.

Miten ruotsalaiset nuorukaiset innostuivat joukkotappeluun? Eivät mitenkään, sillä kyse ei ollut ruotsalaisista nuorukaisista vaan yksintulleista afgaanilapsista. Plattan on siinä mielessä mielenkiintoinen paikka, että sen voimasuhteet vaihtelevat koko ajan. Se on vähän kuin sotatanner, jonka tietty joukkio valtaa hetkeksi, kunnes tulee toinen kovempi pooli, joka ottaa vallan.

Vielä vuosi puolitoista sitten Plattania hallitsivat marokkolaiset katulapset. Sen jälkeen valtaa ovat pikkuhiljaa ottaneet yksintuleet afgaanit, jotka ovatkin saaneet viimeisen vuoden aikana vallattua Plattanin kokonaan. Tällä afgaaniterritorioumilla tarkoitaan Plattanista sitä osaa, joka jää katoksen alle T-Centraaliin johtavan väylä varrelle.

Nyt afgaaneilla lienee joitakin sisäisiä kiistoja siitä kuka on afgaanikukkulan kuningas.

Subscribe
Notify of
guest
16 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Pertti Grandell
Pertti Grandell
22.12.2018 11:37

ruotsissa oleskelun aikoinani mulla kaunis puolalainen tyttö, hän pelkäsi kuollaakseen just näit blatteja, no sanoin hänelle että tulet finnjävelin kanssa eli minun.. mukaan ja kukaan ei koske sinuun. näin meni. satakiloisen pottunokan joka ei taivu ihan heti. nimimerkkinä vaan harley d.

Katri
Katri
22.12.2018 18:51
Vastaa...  Pertti Grandell

Iso kiitos tästä! Pottunokkaköriläät miehinä, ystävinä ja poikaystävinä ovat erittäin arvokkaita kun pitää liikkua äbäläväbäläalueilla! Ja esim. Odinien työ on erittäin arvokasta. Arvostan.

-Beowolf-
-Beowolf-
22.12.2018 12:28

Mitäs tässä ihmettelemään. Kyseessä on ruotsalaisilta opittu ”kukkulan kuningas”-seuraleikki.
Täysin Nilsin ja Carlin vikaa koko homma. Eivät kertoneet, ettei puukko kuulu tähän leikkiin.

Roskaväki ulos
Roskaväki ulos
22.12.2018 12:29

Paskatunkiolla kukkoillaan vaikka ei ole mitään syytä edes saada oleskella maassa.

Swedistan Pulici Force
Swedistan Pulici Force
22.12.2018 13:42
Vastaa...  Roskaväki ulos

Keharit tappelevat hyvästä huumeiden myyntipaikasta.
Ruotsin poliisi on tehoton ja munaton.

Tarzan
Tarzan
22.12.2018 12:36

Jälleen hyvä esimerkki siitä, että kehitysmaalaiset ei pysy aisoissa kuin kunnon .Kolonialismiperiaatteella. Tuskin Tarzan-kirjatkaan olisi olleet niin suosittuja, jos Tarzani olisi paasannut alkuasukkaille demokratiaa.

h44
h44
22.12.2018 13:09

Sergelin torin hallinta lienee strategisesti tärkeää wannabe katujen kuninkaille. Pateettista, mutta hyvä indikaattori tilanteen kehityksestä.

El Comandante
El Comandante
22.12.2018 13:31

Ennen vanhaan olisi Slussenin sissit tarvittaessa kaivaneet kotouttamisen kunniaksi morat vuohipaimenten paimentamiseksi. Uskaltaako ne käydä Feijan ja Tenhon kimppuun, tuskin saattaa tulla gardiinista tai hevoshelaisesta kauhavalaista missä on kortteli ja tuuma veriuralla.

El Comandante
El Comandante
22.12.2018 14:52
Vastaa...  El Comandante

Lähettäisivät rusinapullien ja pillimehun kera sen dialogipoliisin joka sitten selittäisi sosiaalidemokraattisen yhteiskunnan moniarvoisuuden vuohipaimenille että miten käymme yhdessä ain muidenkin vuohi ja lammaspaimenien kanssa

Ovat kuin kotonaan
Ovat kuin kotonaan
22.12.2018 16:50

Näyttävät kotoutuneen.

toni lajos
toni lajos
22.12.2018 19:29

Pottunokka tai ei, nenän pitää olla niin iso, että talvella voi rukkaset kädessä niistää, ja taisteluun mukaan..

Anonymous
Anonymous
22.12.2018 19:51

suomessa matut taas valtaavat kauppakeskukset ja me vielä maksetaan siitä.hullua vai mitä.

Pena
Pena
22.12.2018 20:54

Tämäpä tulikin taas yllätyksen että afgaanit taas keppostelemassa. Valtamedia unohti kertoa asian taas jostain syystä.

Anonymous
Anonymous
23.12.2018 03:19
Vastaa...  Pena

mikähän se syy mahtaa olla

Pena
Pena
23.12.2018 20:10
Vastaa...  Anonymous

Ei sitä varmaan pitkään tarvitse miettiä.

Särmääjä
Särmääjä
23.12.2018 03:40

Toihan oli aivan ääriänsä myöten täynnä muistelemassa ja rakastamassa Tukholman kepposen uhreja.