Kaknäsin tornin sulkemisen syy ilmeni turvallisuusriskin kohoaminen

0

Tukholman kaupunki sulki muutama viikko sitten suositun turistikohteen Kaknäsin tornin. Syyksi sulkemiselle kerrottiin tuolloin saneerauksen tarve ja sitä myöten paloturvallisuusriski.

SVT:n uutisten mukaan todellinen syy on kuitenkin ”Ruotsin turvallisuus” ja vieraan vallan uhka. Tietojen mukaan jokin vieras valta on tehnyt televisiotorniin tiedusteluyrityksiä ja näiden tietojen kerrotaan olevan syynä tornin sulkemiselle.

Tämän tarkempia selityksiä ei anneta. Ei siis kerrota tuleeko uhkakuva Venäjän vai terroristien taholta. Teacomin turvallisuuspäällikkö Johan Petersson kertoo uutisille, että suurin uhka on tiedustelupalvelujen ja vakoilijoiden aiheuttama uhka, joka voi vaikuttaa Ruotsin turvallisuuteen.

Kaknäsin tornissa sijaitsee televisiolähetysantennit ja ylätasolla oli näköalaravintola.

Advertisements

17 thoughts on “Kaknäsin tornin sulkemisen syy ilmeni turvallisuusriskin kohoaminen

  1. Oliko uhkana että tulisi torniin kaiuttimet, josta aamuin ja illoin tulisi ”lähetyksiä”. Hah hah haa. Siinä tapauksessa räjäyttäkää se torni. (Poltetun maan taktiikka).

    45
    1. Ei pelkästään aamuin ja illoin vaan viisi kertaa päivässä ja niin isoin ämyrein että kuuluu Södertäljeen ja Rinkelikylään asti.

      16
  2. Tuonhan voisi ymmärtää vaikkapa niinkin että mädättäjät tunnustavat Islamilaisen Valtion eli tuttujen kesken ihan ISIS vaan legitimiteetin ja myöntävät sen omaavat enemmän itsenäisen valtion ominaisuuksia kuin..no vaikkapa Suomella on.

    16
  3. ihmetytää jos lähi idässä ISIS taistelijat otetaan kiinni
    He yleensä tuomitaan kuolemaan tai teloitetaan välittömästi
    eli sehän tarkoitaa että heitäytymällä turvapaikan hakijaksi ainostaan siksi
    että pakenee näitä omia sota rikoksiaan on hyvinkin suuri
    samalla europalainen yhteiskunta elätää nämä veijjarit jotka ovat tuleet tänne pakoon
    tekeytymällä valheelisesti turvapaikanhakijoiksi
    kun totuus on että
    omia rikoksiaan ihmisyyttä vastaan kotimaasaan
    jo tieto siitä että tällä ei ole kuolemanrangaistusta voi ola houkutus
    ja varsinkin kuinka sinisilmäisiä typeryksiä euroopan poliitiset päätäjät ovat ennemistönä
    Jesidinaisen järkytys: ISIS-orjuuttaja tuli vastaan kadulla Saksassa | 18.08.2018
    Jihadistien kaappaama ja orjuuttama nainen joutui jättämään uuden kotimaansa.
    On aika erikoista kun laitaa suomen Googleen hakusanan
    *ranskan jihadisti epäiltyjen määrä*
    Ensimäisenä tuleekin Silmien eteen Yen Juttu
    *Ranskassa muslimeihin kohdistuneiden viharikosten määrä kolminkertaistui*
    Viharikokset Ranskassa muslimeja kohtaan lisääntyivät heti vuoden 2015 alussa tapahtuneiden terrotekojen jälkeen.
    Siis tällä hakusanalla *ranskan jihadisti epäiltyjen määrä*
    What the Fuck aika erikoista suoraan sanotuna

    Katso itse jos et usko
    https://www.google.fi/search?ei=-FgnXMuWEIvLrgTr96iABw&q=ranskan+jihadisti+epäiltyjen+määrä&oq=ranskan+jihadisti+epäiltyjen+määrä&gs_l=psy-ab.12…0.0..1413…0.0..0.0.0…….0……gws-wiz.faTb_kF4kXo

    Toinen yle juttu heti perässä Ranska pidätti useita äärioikeistolaisia epäiltynä poliitikkojen murhien suunnittelusta
    Uutistoimiston lähteen mukaan ryhmä olisi suunnitellut ainakin kahden ranskalaisen poliitikon tappamista.
    Tulee mieleen mikä ihmeen poliiinen liberaali vasuri suvakki diili Ylellä ja Googlella on
    Itse asiasa sitä faktaa että 15 000 tuhatta jihadisti epäiltyä on ranskasa tarkailusta
    et löydä kovinkaan helposti
    Jihadistit tekeytyvät pakolaisiksi (blogi) | MV!!??
    Katsokaa Valtamedian väittämän valemedian jutun päivämäärää **7.9.2015***
    Mitä ihmeen valhetta tässä MV n jutussa on
    Tämä on nykypäivän realismia
    **7.9.2015*** – Kaikki muslimit eivät ole pahoja ja jihadisteja, mutta koska osa heistä … tuhatta jihadistia esimerkiksi ympäri Eurooppaa sekä skandinaviaa on …
    https://mvlehti.net/2015/09/07/jihadistit-tekeytyvat-pakolaisiksi-blogi/?fb_comment_id=955518574512046_955525544511349
    Edes Tällä hakusanalla Google Ei näytä mitään järkevää
    *Ranskassa 15 000 tuhatta jihadisti epäiltyä*
    Ei vaan 1 sivun hakutuloksen neljäntenä kohtana
    linkki Saittina ILTALEHDEN juttuun
    Ranska pidätti 10 äärioikeistolaista epäiltyä: suunnittelivat iskua muslimeja vastaan
    25.06.2018 klo 10:30
    Kiinniottoja tehtiin erityisesti Korsikan saarella.
    Mitä helvettiä tämä oikein on Google

    27
    1. Hei ihmiset! Jättäkää googlen hakukone ja chrome. Asentakaa Brave selain ja hakukoneeksi turvallinen startpage. Ei ole mainoksia ja selain blokkaa jo ne, seurantayritykset. Varmaan netissä siitä manataan ja haukutaan kun laitat googleen. Itsellä 15 000 estettyä mainosta ja 3000 seurantayritystä estetty ja 3 viikkoa käyttänyt. Ja facebook kiinni koska sensuroi, ja whatsuppin, eli facebookin omistaman sovelluksen tilalle Signal. Aivan kuin whatsupp mutta turvallinen eikä myy sinun elämäsi asioita ja tietoja. Käyttämällä Brave selainta ei monet ohjelmat toimi kuten Areena jne, koska ei anna seurata.

      1. Kannattaa kuitenkin Pt-median sivuilla käydessään antaa mainoksien näkyä. Se on pientä tukea tällaiselle pienmedialle.

        1. Totta! Edellisen kommentin kirjoitin. Arvostan ihmisiä mitkä tekee sydämestään tätä asiaa, ja haluaa että totuus voittaa.Valtamediaa ei ole voinut lukea pitkään aikaan. Jos kiinnostaa niin katsokaa ehdottomasti youtubesta ”Pohjois-Korea paljastaa lännen propagandaa”, kelaa pari min eteenpäin ensin. Ja sitten tubesta blokkimedia ”Miten propaganda toimii” Kaikkien pitäisi ensimmäinen dokumentti nähdä, nyt jo sensuroidaan paljon näitä, ja kk päästä varmaan poistettu. Eli löytyy bitchubesta ainakin tuo Blokkimedia.

        2. Olen laittanut satoja euroja teille lahjoituksina paypalissa. Arvostan yli äyräiden teidän tekemää työtä, ja en voi sanoin kuvata miten olen teille kiitollinen. Halautte pelastaa tämän maan ettei käy kuin naapurimaassa. Ikävä kyllä äänestämällä ei voi vaikuttaa. Äänet väärennetään. Katso MOT dokumentin tubesta ”haamuäänet”. Ainoastaan voidaan vaikuttaa ostoskäyttäytymisellä. Eli ei Alma Mediaa, tai Sanoma Oy. Eli kaikki valtamedian lehdet. Teette uskomattoman arvokasta työtä. Kiitos!!!

  4. Eiköhän se ole niin että torni suljettiin koska sen vartiointi muslimiterroristeilta olisi liian kallist ja lisäksi olisivat aseistetut vartijat liian rankka näky vihervasemmistolaisille mukaan lukien Stefan Löfvén?
    Eihän tuota ole aikaisemmin suljettu vaikka saaristossa on nähty peräti venäläisiä sukellusveneitä ja yksi pääsi jo Ruotsin kivikollekin.

    23
  5. Pitää ihmetellä,että eikö tuomosta torniakaan pystytä terroristeiltä enää suojaamaan.Jos siihen joku haluaa lentokoneella ajaa pahki,niin sille ei vissiin voida mitään.Eurooppa on muuttunu turvattomaksi muslimien tä’nne rantautuessa.
    Joskus vuosikymmeniä sitten kun Ruotsi oli viellä turvallinen maa,tuli tuossa tornissä käytyä ja näkyihän sieltä koko kaupunki.

    18
  6. Ranskassa Euroopan suurin kotoperäisen terrorin uhka, 15 000 henkilöä tarkkailussa
    EMMI VENÄLÄINEN | 06.08.2017 | 11:52
    Ranskaan on palannut runsaasti terroristijärjestö Isisin jäseniä.

    Ranskan sisäministeri Gerard Collombin mukaan satoja jihadistitaistelijoita on jo palannut Ranskaan. Arvioiden mukaan 271 taistelualueilla toiminutta Isisin jäsenenä ollutta jihadistia olisi palannut jo takaisin.

    Palanneista 217 henkilöstä 54 on alaikäisiä ja osa heistä on Ranskassa pidätettyinä. Kaikki palanneet ovat turvallisuusviranomaisten seurannassa.

    Newsweekin mukaan ministeri Collomb ei osannut kertoa lukua siitä, kuinka monta ranskalaista Syyrian ja Irakin alueella on kuollut taisteluissa.

    Eri arvioiden mukaan jopa 1 900 ranskalaista olisi ollut tekemisissä radikaalin islamistisen toiminnan kanssa Irakissa ja Syyriassa. Tiedot ovat peräisin vuoden 2016 puolivälistä.

    Collombin mukaan terroriteon uhka on Ranskassa yhä erittäin korkea. Yksin tänä vuonna viranomaiset ovat estäneet jo seitsemän suunniteltua iskua. Suurin huolenaihe Ranskassa ovat kotiperäinen radikalismi, jota Isis ja Al-Qaeda koordinoivat muualta.

    Ranskassa kotoperäisen terrorismin uhka on Euroopan unionin suurin. Ranskassa terrorisminvastaisten viranomaisten tarkkailulistalla on jopa 15 000 ihmistä. Korkean riskin yksilöitä on arviolta 4 000.

  7. Tornin rakentamisesta aikanaan vastannut rkm svensson myi kaiken harjateräksen venäläisille, vaihtoi ne vodkaa ja kaviaariin. Kuolemaasa saakka rkm svensson oli suosittu ja kavereita riitti, maksa petti. Turvallisuupoliisi on selvittänyt tämän katalan kolttosen, sortumisvaara on aikamoinen, tämä on todellinen syy…

  8. ja islamilla ei tietenkään ole tämän turvallisuusriskin kanssa mitään tekemistä,tampereella on onneksi vielä suht vähän ählämeitä ettei näsinneulaa suljeta ”venäjän tiedustelun”takia.nääs.

    12
  9. Hämäystä, tuosta tornista tulee islamin rukouskutsu minareetti. Tämä on sovittu valtion ja islamilaisten imaamien ”neuvotteluissa”

    1. tornista hyvä huudella rukouskutsuja kaikille tukholman suurkalifaattialueen alamaisille,tämä ei tietenkään tarkoita että tukholmassa olisi liikaa muslimeita eikä kyse tosiaankaan ole islamisoitumisesta

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.