Myös Malmössa raketti-isku poliisia vastaan

Kuvan sinkomies ei liity tapahtumiin.

Myös Malmön rintamalinjoilla on ollut taisteluja. Malmön keskustassa joukko vihollistaistelijoita hyökkäsi poliisin kimppuun raketein ja omatekoisin paukkupommein.

Poliisi sai useita ilmoituksia perjantai-iltana klo 21.30 jälkeen Malmön keskustaan Johanneksen koululle, jossa joukko nuorukaisia aiheutti häiriötä ja älämölöä. Nuorukaiset heittelivät raketeilla ja paukkupommeilla ohikulkevia ihmisiä.

Kun muutama poliisipartio saapui paikalle oli vastarinta kovaa. Vihollistaistelijat eivät aluksi vetäytyneet piiruakaan ja kävivät raketti-iskuun. Kun poliisit lähtivät vyörytykseen perääntyi vihollisjoukkue ja karkasi paikalta.

Tässä tilanteessa poliisipartio lähti seuraamaan kahta nuorukaista ja heidät saatiin otettua vangiksi. Asiasta tehtiin rikosilmoitus ja nuorukaiset joutunevat aikanaan vastuuseen teoistaan eli vakavuuskeskusteluun.

Pt-median kommentointi on melko vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, toki kevyet off-topicit, eli asian vierestä kommentit ovat sallittuja, mutta älä spämmää kymmeniä viestejä aivan asian vierestä. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
17 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Anonymous

Veikkauksia montako VUOTTA ehdotonta on tuomio kun kantis heittää yhdenkin pommin noiden ali-ihmisten päälle?

Kent Westerinen

Viisi vuotta vankeutta sai eräs mies, kun heitti desilitran sinolia sisältäneen pullon palavana vastaanottokeskuksen tiiliseinään. Sillä ei ollut mitään vaaranaiheuttavaa vaikutusta, mutta se tuomittiin rasistisena viharikoksena. Toki rasismi ei ole vielä rikos eikä viharikostakaan ole laissa sanktioitu.

Ullatus ylihuomenna

Tutkippa Paavo raketinmyyjien listaa! Nyt on kuumeinen hamstraatio käynnissä ja kaikki myydään loppuun ennenkuin uudet määräykset tulevat voimaan:
https://www.sveafireworks.se/sveabutikslista.php?lan=Stockholms-lan

Taas äimän käkenä

Ensi vuonna nuuskasalakuljettajat rahtaavat ruutia tai raketteja paluumatkalla Tornionjoen yli…

toni lajos

Suomessa harkitaan törkeimmissä rikoksissa siirtymistä astetta ankarampaan toimintaan, vakavuuskeskestelu on ollut yhtenä vaihtoehtona,vihreät, rkp sekä vasemmisto vastustaa jyrkästi, Orpolla on myös nähty punainenlippu iloisesti liehuvan, vastustaminen on siis kovaa.. Kunhan asiaa sulatellaan muutama vuosi..ehkäpä meilläkin..

Mitä häh

Eikös tilanne ollut ihan poliisien hallinnassa kuten TV dokkari Malmön Rosengårdenista juuri muutama päivä sitten kertoi? Ei kuulemma no-go -alue, vaan viranomaisten hallussa.

Tuleva kevään äänestäjä

Muistaakseni Astrid täti Thors entinen maahanmuuttoministeri RKP piti tuota Rosengårdia paratiisina maan päällä jossa kaikki on niinkuin pitää, mitenkähän olisi tänään ?

Suomi Finland

https://unvis.it/kauppalehti.fi/uutiset/belgialainen-lahi-idan-asiantuntija-varoittaa-uusi-sota-on-tulossa-merkit-ovat-jo-ilmassa/ccc3c985-ff0a-38c8-a8ba-1734cbfff36a
Jaahas. Tulihan se sieltä:
”Mechelen on yksi Belgian monikulttuurisimmista kaupungeista. Alle 12-vuotiaista lapsista yli puolet on ulkomaalaista syntyperää. Kaupunki on panostanut lapsiin ja nuoriin ja osallistanut heitä yhteiskuntaan.
”Kaupungin pormestari puhuu monikulttuurisuuden ja avoimuuden puolesta, eikä se jää vain retoriikaksi.”
Tulokset näkyvät: Mechelenistä ei ole lähtenyt yhtäkään ihmistä taistelemaan Isisin joukkoihin.”
Kaikkien ongelmanratkaisujen äiti:
Pyhä Monikulttuurisuus
Eli Euroopan ainoana hyväksyttävänä kohtalona on tulla täydelliseksi monikulttuuriseksi testialueeksi, mutta muiden ei tarvitse pistää tikkua ristiin?
Höpö höpö. Jos yksi kaupunki sattuisikin onnistumaan, niin se ei paljon lohduta, kun sata muuta muuttuu helvetiksi.
Jos maailmaa haluaisi todella muuttaa parempaan suuntaan, pitäisi tunnustaa ensimmäisenä, että uskonnot ovat oopiumia kansalle (Karl Marx oli siinä oikeassa). Uskontojen suvaitsematon jako vääräuskoisiin ja oikeauskoisiin pitäisi voida purkaa ennen, ennen kuin mitään kansojen sekoittamista edes yritetään. Muuten homma menee jo lähtökohtaisesti reisille.
Aito monikulttuurisuus on mahdollista vain silloin, kun ihmisiä erottavat uskonnolliset rakenteet puretaan. Ja ihmisten suunnan pitää olla yhtä tasaisesti joka ilmansuuntaan. Silloin kun veto on köyhistä maan kolkista rikkaisiin ja toiseen suuntaan liikkuu ihmisiä vain lähinnä lomamatkalle (jos alue sattuu olemaan riittävän turvallinen).
Ja tietenkin eräät uskonnot ovat pahempaa oopiumia kuin toiset.

Suomi Finland

Voidaan myös kysyä, montako isis- taistelijaa tulisi, jos matuja ei olisi ollenkaan?
Lähi-idän asiantuntija Koert Debeuf voisi antaa tähän visaiseen kysymykseen vastauksensa.
Hän voisi vastata myös kysymykseen siitä, onko isis- taistelijoiden puuttuminen niin loistava asia kuin hän antaa ymmärtää. Miten sitten rikollisliigat? Poistaako Pyhä Monikulttuurisuus myös matujen halun muodostaa rikollisjärjestöjä?
Ruotsissa tunnetusti suvaitaan niin, että suvaitsevaisuuden sädekehä nähtäisiin usean valovuoden päästä. Suvaitseminen ei kuitenkaan ole Ruotsissa tuottanut niin hyviä tuloksia kuin Mechelenissä.

Vihtaasi on kustu

””Kaupungin pormestari puhuu monikulttuurisuuden ja avoimuuden puolesta, eikä se jää vain retoriikaksi.” Tulokset näkyvät: Mechelenistä ei ole lähtenyt yhtäkään ihmistä taistelemaan Isisin joukkoihin.”
Tässä siis väitetään että, meillä on tilanne hallinnassa, me tiedämme keitä täällä on ja mitä he tekevät.
Minulla on sellainen kutina että me vielä kuulemme tästä Mechelenin kaupungista.

Kyrppä

Vai ovat kantaruotsalaiset rasistinperkeleet siirtyneet kranaatti-iskuista oikein rakettitulitukseen. Roijuuttavat perkeleet nyt tulitorvilla, että oikein tanner jytkyy. Saa siinä Ruotsin poliisi panna parastaan, että rintamalinjat pitävät. Rasistien tulitus oli kyllä melko tarkkaa, mutta tulenjohdossa on vielä pientä hiomista. Muuten kyllä Ruotsissa monikulttuurisuus kukoistaa ja kotoutuminen sujuu kuin siimaa, mutta rasistinpirut lyövät kiiloja rattaisiin! Nyt on jo Kaknäsin näköalatornikin (150m) Tukholmasssa jouduttu sulkemaan koska rasistit hilluvat silläkin suunnalla aika tavalla. Olisi hyvä, että tämäkin torni muutettaisiin minareetiksi ja rakennettaisiin moskeija viereen, niin ehkäpä se hieman hillitsee rasistinpeijakkaiden riehumista silläkin suunnalla!

Anonymous

kyllä sitä nyt poliisien täytyy pienet rakettiiskut kestää mutta ählämeitten älämölö on sellaista ettei sitä kestä kummelikaan

jippos123

Nuo ali-ihmiset eivät vaan lopeta ennekuin sveduissa herää se vanha viikinki. Kivapuheen ja pullahalien tilalle tuleekin 5.56mm tai 7.62mm. Muutaman kerran kun tuon paskasakin lanaisi maantasalle niin olisi maassa taas rauha.
Ei nuo apinat ymmärrä mitään muuta kuin väkivaltaa,
Tähän muuten jossain vaiheessa joudutaan niin Ruotsissa kuin Suomessa. Politiikkojen vika ja siinä vaiheessa kaivataan Lahtisen lisäksi pikkaisen sitä syyllistäkin.

ällä räppäri

Onko tuo vastavalkea joku typerä valhe informaatio sivusto???? Miksi he kirjottavat noin paljon paskaa ja eikä juutalaisista juuri ollenkaan??? Onko teillä mitään tietoa mikä helvetin sivusto tuo on??
Ja tässä varmasti kontroilloitu idiootti sivusto tai sitten todellakin suomen armeijassa työskentelevät ihmiset ovat todellakin näin pihalla omasta maastaan:
https://maanpuolustus.net/
Välillä on ihan pakko käydä nauramassa näille pelleille!!! Eivätkö näe kuule vai mitä??? Maanpuolustus forum ja kenelläkään mitään tietoa oikeasta historiasta??? Mitä vittua varmasti maksettu oppositio tai sitten lapsesta asti aivopestyjä tolloja!!! Kaikkein ärsyttävintä kun keskustelevat kuin tietäisivätkin jostain jotain 🙂 :). Onhan tuolla jokunen joka ei uskalla vaan sanoa suoraan!!
NÄMÄ USKOVAT HOLOKAUSTIN TAPAHTUNEEN 🙂 🙂 EI JUMALAUTA JA SAMA TÄLLÄ MURHA.INFO FOORUMILLA!!
https://www.youtube.com/user/thkelly67
https://www.youtube.com/user/108morris108/videos

luolamies

Olisi mielenkiintoista tietää tästä Belgian nyky Kongosta Mechelenistä vähän faktoja kun hehkutetaan. Olisin aika varma että kaupunki elää pääasiassa sosiaalitukien varassa ja rahaa pumpataan että voidaan esittää hyvä esimerkki. Mitenkähän käy jos rahat loppuu ja joutuvat tulemaan toimeen omillaan siitä tulisi mellakat ja sodan alku pää tulee jossain vaiheessa kuitenkin vetävän käteen.