
Helsingin hovioikeus on päättänyt vapauttaa elinkautista istuvan, ehkä Suomen vaarallisimman naisen Virpi Buttin. Butt tuomittiin vuonna 2003 tehdystä murhasta elinkautiseen. Murha itsessään oli sen verran hurja, että jihadisti saattaa tuntea kateutta.
Tarkastiottaen tapahtumissa menetti päänsä kaksi miestä, Kari Anttonen ja Arto Malinen. Butt tuomittiin vain Malisen murhasta, mutta oli mukana myös Anttosen murhassa.
Tampereen tapahtumat lähtivät rullaamaan 2003 kesällä juhannuksena. Malisella kävi helvetin huono tuuri kun tapasi kaupungilla Virpi Buttin. Molemmat olivat humalassa ja ainakin Butt pillereissään. 26-vuotias Malinen ja Butt päättivät jatkaa juhannuksen viettoa yhdessä. Jossain vaiheessa aamuyötä Butt ja kolmas mies menivät Malisen asunnolle. Sieltä piti löytymän huumeita. Ei kuitenkaan löytynyt. Tästä seurasi, että Malinen pahoinpideltiin. Lopuksi Butt iski Malista Fiskarsin pitkällä puukolla selkään. Sen jälkeen Butt vielä varmisteli ja iski Malista ainakin kymmenen kertaa.
Kun Malinen oli kuollut Butt soitti bestikselleen, murhaaja Janne Hyvöselle. Hyvösellä ja Buttilla oli jonkinlainen suhde tai muu ”tunnekuvio”, vaikka eivät varsinaisesti seurustelleetkaan. Hyvönen saapui Malisen kämpälle. Alkoi lihanleikkuu. Butt yritti katkaista vessassa Malisen kaulaa, mutta ei saanut sitä irti. Hyvönen tosimiehenä auttoi naista hädässä ja onnistui sahaamaan pään irti. Seuraavaksi Malisen sisäelimet irroitettiin ja laitettiin muovipussiin.
Paloittelu jatkui ja välillä pidettiin kalja- ja tupakkatauko. Malinen sahattiin useaan osaan. Kun ruumiin osia hävitettiin liikkeellä oltiin autolla. Tässä tilanteessa Hyvönen ja Butt leikkimielisesti yrittivät ajaa Malisen pään yli. Siinä ei kuitenkaan onnistuttu, sillä pää luiskahti aina renkaan edestä pois. Kolmas mies toimi kuljettajana.
Kun poliisi alkoi tutkimaan Malisen murhaa selvisi toinenkin murha. Jos Malisen murha oli raaka niin niin oli Kari Anttosenkin. Anttonen oli kadonnut jäljettömiin toukokuun lopussa 2002. Anttonen ja Butt olivat seurustelleet. Heti katoamisen jälkeen Tampereen kuppiloissa alkoi liikkua juttu, että Butt olisi tappanut Anttosen. Butt kulki baarista baariin ja kehuskeli Anttosen tapolla.
Butt ei kuitenkaan varsinaisesti itse tappanut Anttosta, sen teki Hyvönen. Butt, Anttonen ja Hyvönen olivat nauttineet päihteitä ja päättivät baari-illan jälkeen lähteä Buttin asunnolle. Oli toukokuun loppu 2002. Hyvönen alkoi jostain syystä lyömään Anttosta veitsellä selkään. Anttonen oli kuollut tai teki kuolemaa kun Hyvönen veti Anttosen kurkun vielä auki. Verta oli kaikkialla.
Anttosen ruumis paloiteltiin yhteistyössä. Hyvönen ja Butt olivat hyvin sekavassa tilassa sekakäytöstä ja toiminta sen mukaista. Ensin leikattiin pää, sitten sormet. Välillä pariskunta kävi läheisessä ravintolassa aamukaljalla. Butt oli ottanut Anttosen pään muovipussiin ja kehuskeli muille asiakkaille saaliistaan. Osa poistui paikalta, sillä tunnelma oli jäätävä. Muiden mielestä tilanne ei ollut niin hauska kuin Buttin ja Hyvösen. Kun Butt esitteli Anttosen päätä oli Hyvönen tuplannut ja ottanut esiin Anttosen jalan.
Oikeudessa tuli yksi detaljee esille. Kun palattiin asunnolle niin Butt alkoi keittämään Anttosen päätä. Irtopää laitettiin isoon kattilaan kiehumaan. Paikalle saapui Buttin tuntema nainen. Butt esitteli kattilassa kiehuvaa päätä ja nainen sai hysteerisen kohtauksen ja poistui asunnolta. Mainittakoot sekin, että Buttilla oli kaksi lasta. He näkivät Anttosen ruumiin vessassa ja tiesivät mitä kotona tapahtui. Toinen oli omassa huoneessaan, toinen lapsi oli komerossa.
Siinäpä Virpi Buttin tarina pääpiirteittäin. Oikeus tuomitsi molemmat elinkautisiin. Itse oikeudenkäynti oli suurta showta, sillä Butt ja Hyvönen löivät koko touhun leikiksi. Kun Anttosen ruumiin paloittelua käytiin läpi niin molemmat purskahtivat hillittömään nauruun.
Hovioikeus siis päätti nyt, että Butt pääsee vapaaksi, Rikosseuraamusvirasto ei puoltanut vapaaksipäästämistä ja Buttin uusintariskin katsotaan olevan suuri, olletikin, että hän on sitoutunut päihteettömyyteen ja ollut menestyksekkäästi avovankilassa viimeiset pari vuotta.
Se mikä on aivan varmaa on se, että kun Butt pääsee vapaaksi niin joku menettää taas päänsä kun Buttilla iskee ryyppy ja sekakäyttö päälle.