Afrikaano myöhästyi laivasta, rasismia

Rasismia on monenlaista. On sellaista rasismia, jossa lällätetään ”n-sanaa”. Ja sitten on sellaista oikeaa aitoa rasismia, jossa henkilö kokee kokeneensa vääryyttä ja hammastenkiristystä.

Yksi tällainen vääryysrasismitapaus löytyy Aftonbladetista, joka jaksaakin päivät pitkät avata rasismia tavallisille lukijoille. Uusruotsalainen afrikaanoseurue oli päättänyt lähteä risteilyreissulle. Matka ostettiin reittilaivalle Viking Linen Amorellalle. Seurueeseen kuului 15 lasta ja neljä aikuista.

Kaikki oli muuten hyvin, mutta sitten kuvaan astui rasismi. Nimittäin, kaikki muut ehtivät nippa nappa laivaan ennen laivaannousun loppumista, mutta yksi äiti myöhästyi laivasta. Hän kertoo yrittäneensä löytää autolleen parkkipaikkaa. Tässä vatkauksessa laivan köydet ehdittiin irroittaa ja äiti jäi rannalle. Laivassa oli siis 15 lasta ja kolme aikuista.

Viking Line rasisteerasi äidin mielestä pahanlaatuisesti. Miksi laiva ei voinut odottaa, että äiti löytäisi parkkipaikan. Kai 2 000 matkustajaa sen verran voi odottaa. Äiti yritti saada laivan palaamaan laituriin ja ottamaan tämän kyytiin, mutta siihen ei suostuttu.

Äidin lisäksi on pahimmanlaatuista rasismia kun lapset pääsivät laivaan ilman häntä, yhden lapsen huoltajaa. Muu seurue meni siis yhdessä ryppäässä laivaan kolmen muun aikuisen ohjaamina. Äidin mielestä henkilökunnan olisi pitänyt varmistaa, että hänen lapsensa ei olisi päässyt laivaan ilman häntä.

Viking Lineltä kerrottiin Aftonbladetille, että heillä on tiukka aikataulu. On valitettavaa, että yksi jäi laivasta, mutta laiva ei voi lähdön jälkeen palata laituriin, koska siihen tulee heti lähdön jälkeen toinen laiva.

Subscribe
Notify of
guest
53 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Suomi Finland

Laivanrakenteellinen rasismi on niin väärin. Oikein tuli tippa linssiin tämän liikuttavan tuhkimotarinan luettuani. Miten jatkossa estetään tällaisen rasismin esiintyminen? Rouva Jenni Lahnao voisi lahjoittaa luksusveneen perheelle miehistöineen.

peräpää

Tai hänen miehensä, mikä se nyt olikaan, (Araniini ?) Jopot. Polkuvenejopot.

miekku

Kerran jäin laivasta ilman omaa syytäni. Ovi pamahti kiinni nenän edestä, vaan ei tullut edes mieleen alkaa itkemään ovea auki. Eikä se muksi sinne laivaan yksin päässyt, vaan aikuisten kanssa ja kyllä se muksu on ollut ihan hyvässä hoidossa tuttavien kanssa muutaman tunnin, kun pyörähtivät edestakaisin ja jospa tai sitten ei tämä tyhmä äiti opettelisi lukemaan tai niin siis lukemaan mitä niissä säännöissä sanotaankaan ja huomasiko hän nyt, että hän ei olekaan -oho- somaliprinsessa, jolle kumarretaan! Mitä ihmettä kävi timanttivipkortille?
Pakko tätäkin oli kommentoida, kun ei vaan jaksa kaikkien järjenjuoksua ymmärtää.

Psykiatri

Valittiko laivasta jäänyt jotain rasismista vai oliko vain mieltäylentävää halventaa laivastajäänyttä, kun oli vääränvärinen?

Suomi Finland

Värillä ei ole mitään väliä. On ikävä kun joku jää laivasta, mutta jos sellaisesta aletaan tehdä rasismijuttuja, niin silloin haukataan lähinnä paskaa. Siis juttua tekevä lehdistö haukkaa.
Musta tai valkoinen tai keltainen tai punainen. Ei mitään väliä.
On myöhästyjän oma vika jos jää väärin arvioidun aikataulun takia aikataulua noudattavasta kulkuneuvosta. Sen sijaan, jos asiasta nousee rasismihaloo, niin se tässä on asia, joka on vikana.
Vika ei siis ole missään tapauksessa ihonvärissä, vaan se on jossain muualla. Ymmärrätkö?

Anonymous

Jos vähäääkään ymmärrät mistä tässä on kysymys, niin ole hiljaa. Jos et, niin yritä ymmärtää ironiaa ja sarkasmia. Kukaan ei oikeastaan kritisoi suoraan henkilöjä, jotka tässä oikeasti ovat olleet tekemisissä, vaan nimenomaan sitä, että rasismilla olisi jotain tekemistä sen takia, että joku oikeanvärinen on myöhästynyt laivasta.
En tiedä, kuka alun perin on nähnyt jutussa rasismia, mutta jotenkin vahvasti tuntuu siltä, että ko hemmolla on kusta päässä. Ei siis minulla tai muilla kommentoijilla. Ymmärrätkö, jos kerran psykiatri olet?
Yleensä oikeat psykiatrit eivät ole tyhmiä…

Suomi Finland

Rakettien täyteistä uutta vuotta kaikille! Siis ilmaan ammuttujen. Ei silmille.

The real Suomi Finland

Tuotapa tuota.
Paavo viitsitkö katsoa tämän viestin IP osoitteen? Ei takuulla ole sama kuin minulla. Vaikken viestin sisältöä mitenkään kritisoi, niin en oikein tykkää siitä, että joku toinen kirjoittelee viestejä minun nickilläni.

Anonymous

mikä on sitten”oikeanvärinen”

Hannele Korpela

Artikkelin kolmannen kappaleen ensimmäinen lause; ”Viking Line rasisteerasi äidin mielestä pahanlaatuisesti.”
Joten, kyllä, laivasta jäänyt todellakin valitti rasismista.

Anonymous

”Psykiatri” unohti sanoa olevansa psykiatrin hoidossa !

Anonymous

Laiva lähtee kuin kuppa töölöstä, satamamaksujenkin takia. Maarianhaminassa ei aiheuta kriisikokousta, vaikkei ainoatakaan himmeetä laivaan tulisi. Henkilökunta on aivan kypsiä näihin keppostelijoihin.

Painuisivat veke joka ikinen

Vittu noi on kyllä täysiä pellejä.

Hyi kamalaa

Eikös tuo laivakin ole rasistinen, koska siinä on noin paljon valkeaa väriä!

Kuiva nalli

Valkoinen on muuten kaikista väreistä vähiten rasistinen. Valkoisessa värissä on kaikkia värejä. Tätä ei varmasti monikaan tiedä…

Metalman

No sittenhän se on niinkun Vasemmistoliiton aatelippu. Se sama, joka oli Arhinmäen perseessä kun se tuli lätkäkisoista konsulaatin kyydillä kotiin. Kuset ja paskat housussa, tottakai.

- Soomepois Eestist -

Nimimerkkisi aiheutti näin wanhana sananmuunnosfanina piehehkön nauruntyrskähdyksen! Kas kun ei ”Kukkiva tölli” tai ”Naksuttava puimakone”, jos saa näin maalaisromantiikkaan vedota.
Jo pikkuskidinä opittu pilarallatus ”Pietari Suuri hattunsa polki”, sitä en tiedä viitanneeko Itänaapurin historiaan sen syvemmin….?
– Soomepois Eestist –

Noniin

”Kettu juosta vitkuttaa kylmää korpea kohti”. Antaakseni oman lisäni näihin eroottissävytteisiin sananmuunnoksiin.

Van, Mie

Eri säännöt kuin valkoisilla?
Muistaakseni 2 alaikäistä 1 aikuista kohden on valkoisten säännöt.

Valtsu

Joo, mutta nyt olikin kyse yhdestä ydinperheestä.

Anonymous

sitä se islamisaatio tarkoittaa,matujen ydinperhe 15 lasta,suomalaisten n.2lasta

Nestori Lundahl

Onhan se selvästi väärin ja puhdasta rasismia jos laivat eivät kulje hottentotti-kuningattarien aikataulujen mukaan.
Kyllä kait kapteeni on jo kunnolla nöyryytetty ja pakotettu julkiseen anteeksipyyntöön ja vedetty kölin alta muutaman kerran?
Kyllä rasismi on sentään ihan kauheeta!

PM

Äläs loukkaa khoikansaa vertaamalla näitä Afrikan mustalaisiin tai niinkuin paikalliset tuttavallisesti ilmaisevat; hyeenoihin tai rottiin.

Valtsu

Saatana kun ei ole itselle yhtään sattunut uhripääomaa! Olisi silkkaa huikeutta vaatia kulkuneuvoja lähtemään, kun itselle sopii, ja jos tämä ei jostain syystä kävisi, pirauttelisi valtamedioihin, joka vielä julkaisisi valitukset!
– Täällä Muhammed Impallah, onko Hesarissa? Menin eilen lentokentälle vuoden myöhässä ja lento oli lähtenyt!
– Selvä, pannaan etusivu uusiksi!

neekerinsuukot takaisin

Missä kohdassa oli se rasismi? Neekerit eivät vaan ymmärtä olla ajoissa satamassa. Ei mulla muuta.

Kaipa sitä rasismia löytyy kohta haudastakin

Kun kellonajat ovat vähän hakusessa…Hopi hopi, vokkien henkilöstö, kellotauluja piirtämään ja kertomaan, milloin missäkin satamassa tms kuuluu olla. Suomalainen / ruotsalainen osaa lukea nämä tiedot netistä.

Valtsu

Jos olet sattunut näkemään niitä suomea aikuisopiskelijoille ja lukutaidottomille -oppikirjoja (Täs-sä on kel-lo. Mi-kä täs-sä on?), niin kannattanee taluttaa suosiolla satamaan oikeaan aikaan ja panna yhteystietolappu kaulaan.

Mmmmm, monikulttuuria

Kannattaisin lämpimästi sen lapun ripustukseen vetosilmukkaa tuohon kaulakäätypäähän ja pleissattua ripustuslenkkiä toiseen päähän. Jos ei satu olemaan koukkuja tai tappeja lähellä, niin oksan yli yltävä vapaa köysi olis hyvä. Hyi olkoon, kyllä mää nyt aktiivisesti kadun puheitani 🙂 .

Sam Colt

Aika halpa ratkaisu tilanteeseen olisi ollut auton ottaminen mukaan, ei maksa paljon ja taatusti turvassa rosvoilta. Viikingin terminaalin lähellä ei ollut pysäköintipaikkoja 1970-80 luvuillakaan saati nyt.
Ja ajatelkaa vielä muita matkustajia, jotka joutuvat laivan ruokasaleissa ja muissa tiloissa katselemaan kiljuvia näkkäripentuja. Tietäen vielä että veronmaksajien pussilla taas käydään.
Ruotsalaistyyliin porukka kuitenkin lie saanut ruhtinaallisen korvauksen kärsimästään rasismista.

Suomi Finland

Amorellalla ei taida olla helikopterille laskeutumisalustaa? Myöhästyneet matkustajat voitaisiin kuljettaa kätevästi helikopterilla.
Rasismin kitkemiseksi Ruotsinlaivoihin pitää rakentaa jatkossa sellaiset.
Kustannusten karsimiseksi ne olisivat käytössä vain VIP- ihmisille, joiden oma kotikunta maksaa sitten myöhemmin kyydin.

Uuvatti

Yläkannella on kyllä helipad.

debis

on on non tiettty heko kansi on

Suomi Finland

No miksi rasistinnuljakkeet eivät käyttäneet sitä?
Kamalaa tummaihoisen kohtelua. Eihän ole mitenkään hyväksyttävissä, että äiti ei pääse välittömästi lastensa luokse?
Laivayhtiö vielä kehtaa väittää, että laivaa ei voi enää kääntää takaisin, vaikka sellaiseen ei olisi ollut edes mitään tarvetta.
Rasismille on oltava nollatoleranssi ja ei natseja kuuhun, ei natseja minnekään.

Tapperlund

Pahempaa kuin Titanicin tragedia – matuilla ilmaiset puhelimet ja liittymät – ajokortit ja laivaliput valtion laskuun. Miten voi olla mahdollista että yli 200 metrin pituinen autolautta ei viitsi kääntyä takaisin hakemaan myöhästynyttä matu äitiä. Äidin osa ei ole helppo.

Diu diu

Ei sitten voineet ajoissa matkalle lähteä.

Kuiva nalli

Olikohan eukon kello viidakon ajassa??

Esa

Ei kun se oli vaan ruottin ajassa eli tunteroisen jäljessä

metalman

Olihan se tietysti, ja sitä paitsi pilvisellä säällä ja vielä näin kaamosaikaan ei olisi auttanut vaikka olisi ollut Greenwichin ajassa. Aurinkokello toimii parhaiten päiväntasajalla, jossa ei muutenkaan tunneta kesä- ja talviajan vaihteluita, niin kuin täällä hölmölässä. Pisteet siitä.

Voi itku

Waltteritar jäi taas pysäkille 😀 Laita Sauli soutuvene menemään.

Anonymous

joo,jäi pysäkille kyllä sauli varmaan antaa sen soutuveneen,niille 15 lapselle ei varmaan ole varaa ostaa polkupyöriä.

Ei Suomelle ei!!!

Minäkin myöhästyin 3 min Siljan laivalta. Hyvä tietää että se on rasismia. Minkälaisia korvauksia pitäisi asiasta saada. Jos soita Orpolle niin hoitaa jo sen muija asian?? Olis tarvetta parille kymppitonnin Le!!

Anonymous

tämä on hyvä todiste afrikkalaisten älykkyydestä(tai sen puutteesta) ja 15lasta siitä mitä tahtia ne lisääntyy.

Aappa

Aikataulut ovat ikäviä, mutta dilemma piilee siinä, että asiat eivät hoidu ilman tiettyä järjestelmällisyyttä…

Markonaattori

Eiköhän tuo opettanut kattoon kelloa jos osaa lukea isoa ja pientä viisaria, jos dikello niin numerot pitää osata kymmeneen asti. Suomi ei ole Sombumaa, täällä kun sanotaan 10:15 se tarkoittaa 10:15, jopa Ahvenanmaalla. Oli hyvä opetus kuranvärjäämälle ihmisotukselle.
Toivottavasti niistä muista kolmesta yksi on pottunokka, muuten lasta paras hakea ensin Helsingistä kadotetuista matkatavaroista.

Anonymous

afrikkalaisille täytyy varata sellainen laiva joka on aina satamassa niin ei äidit myöhästy laivasta

Automies

Totta puhut,
Sellainen ympäristöystävällinen purjelaiva jottei mene ilmasto pilalle.
Laivan alakerran matkustajatiloissa olisi sitten metalliset turvallisuus kiinnikkeet käsiin ja jalkoihin.
Miehistö ja kapteeni voitaisiin palkata edullisesti Portugalista, heillä kun on kokemusta asian suhteen.
– Tällä kertaa laivan suunnaksi voitaisiin vain osoittaa Afrikan läntinen rannikko ja maksaa korvaukset jokaisesta perille päässeestä henkilöstä.

Puolueeton

Mikä oli tragedian todellinen syy?
Tietämättömyys siitä etteivät laivat ja lentokoneet jää odottelemaan, ja heikko matkasuunnittelu. Molemmat taas johtuvat kulttuurieroista. Kulttuurierot ovat luonnollinen ilmiö.

Maassa maan tavalla

Tätähän Suomessa ajetaan, kaikki pitäis tehdä lähes palkatta eli näitä halpamaan väkeä tuodaan tänne tekemään mutta samalla kela joutuu maksamaan isoja summia että pystyvät kuskaamaan kakaralaumaansa ostoskeskuksiin yms. häiriköimään heidän kustantajiaan.
Ei paljoa ajatella mitä kaikki loppuviimein tulee maksamaan ja ketkä kärsii näistä. Hallitus ajaa muiden asioita enemmän, vaikka oman maan asiat on täysin sekaisin.

huugo

Neekerit tietävät monikulttuuri oikeutensa ja siihen saa vauhtia vetämällä rasismikortin esiin ja sitten viranomaiset vaikka seisovat päällään tai hyppäävät voltin.

Anonymous

No sale varmaan hankkii sille uuden polkupyörän niin ei tarvitse itkeä.Kakanvärisen nekruvaltterinkin traaginen kohtalo on vielä tuoreessa muistissa ja liikuttaa niin syvästi.

Ilmari

Ainahan näitä on ,jotka myöhästyvät joka paikasta. Tapaamisiin ja kokouksiin he tulevat 5-10 minuuttia myöhässä ja olettavat, että heitä odotetaan. Myöhästyminen on heillä täysin rutiininomaista
Ainakin Tallinnan laivat lähtevät usein ennen aikatauluun merkittyä aikaa. Satamassa ilmoitetaan aikahaarukka, jolloin pitää mennä laivaan ja liikkeelle lähdetään heti kun laiva on valmis. Netistä löytyy pätkiä, joissa ihmiset tulevat lentoaseman tiskille 15 minuuttia ennen koneen lähtöä, vaikka heidän lipuissaan lukee, että paikalla on oltava puoli tuntia ennen. Sitten he kiukuttelevat virkaiijoille, miksei heitä päästetä koneeseen, vaikka se on vielä kentällä.