Ruotsissa viimeinen uusi vuosi perinteisin raketein

Ruotsissa tulee ensi vuoden kesäkuussa voimaan entistä tiukempi ilotulituslaki. Kuka tahansa ei jatkossa saa ostaa ja ampua raketteja. Joten ylihuominen ilotulitus tulee olemaan maan viimeinen nykyisellään.

Jatkossa perinteisiä keppiraketteja myydään vain henkilöille, joilla on ostoon oikeuttava erityinen lupa ja koulutus. Rakettikiellosta voidaan olla montaa mieltä, mutta se, joka on nähnyt uusruotsalaisten rakettikiiman kiittää rakettikieltoa.

Normaali tavallinen ihminen ei vedä rakettiampumista överiksi eikä nouse transsiin muutamasta raketista. Ilotulitus voi parhaimmillaan olla hieno esitys. Mutta suurissa kaupungeissa, missä on paljon kolmansista maista tulleita miehiä, rakettiampuminen on kaikkea muuta kuin hienoa. Varsinkin arabit riehaantuvat aivan täysin. Ihan kuin sokka olisi kokonaan irti. Raketteja ammutaan väkijoukkoon päin ihmisiä, niitä ammutaan rakennuksiin, heitellään ravintoloihin sisälle, avoimista parvekkeen ovista huoneistoihin, auton ikkunoista sisälle autoon jne.

Tukholman ja Malmön keskustat ovat hengenvaarallisia uuden vuoden yönä. Kuka tahansa voi saada raketin silmilleen ja sokeutua. Tämän lisäksi uusruotsalaisnuorukaiset tekevät raketeista köyhän miehen sinkoja. Sopivasta putkenpätkästä tukitaan toinen pää, raketti laitetaan putkeen. Näin sinkoiskua voi hieman tähdätä. Alla lyhyt filminpätkä Malmön keskustasta viime vuodelta.

Rakettiampuminen jatkuu yleensä pitkälle tammikuuhun. Rinkebyn ympäristössä uusi vuosi jatkuu mm. siten, että vieressä kulkevan Oslon moottoritien autoilijoita voi ampua raketeilla. Juhlan jälkeen roskan määrä on aivan käsittämöntä. Rinkebyn puistot muistuttavat uuden vuoden jälkeen kuin jotain Bangladeshin kaatopaikkaa. Kaikki roska jätetään niille sijoilleen ja varmuuden vuoksi roskapöntöt kaadetaan maahan.

On siis vain hyvä, että saadaan aikaan rakettikielto, toivottavasti se muuttuu jatkossa täyskielloksi, joka kieltä kaikenlaisen paukuttelun.

Subscribe
Notify of
guest
22 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Anonymous

Eiköhän tulevaisuudessa noilla ole astetta kovempia raketteja käytössä. Ovat muuten kovia väsämään netistä saamillaan ohjeilla paukkuja. Joissain asioissa panostavat tosissaan.

Suomen poliisit olisi laittaneet noi paukku-ahmedit järjestykseen alta aikayksikön - jos hom-suv kiintiöpoliiseita ei lasketa

Svantelandian homppeli poliisit ajaa ristiin rastiin siksakkia pillit ja valot vilkkuen ilman MITÄÄN vaikutusta.
Ampuisivat noita paukkukehareita edes kumiluodeilla, jotka viis veisaavat sivullisten turvallisuudesta.
Itse jos olisin päättämässä, niin valtuuttaisin nikkelin käytön, kun homma on jo täysin karannut käsistä.
Veronmaksajat kiittäisivät tämän jälkeen ja paloturvallisuus parantuisi satoja prosentteja.
Sivutuotteina muu sivurikollisuus laskisi, kun allahin luokse saapuisi runsaampi joukko uusia tuttavuuksia.

Olisiko? Toki ruotsalaiset poliisit ovat omaa luokkaansa, mutta ei Suomen poliisikaan kauheasti vakuuta. Muun muassa anarkistit saavat täällä heittää paukkupommeillaan ihmisiä ja poliisin hevosia (kuten esim. Lokan videoilta on nähty), ja poliisi vain katsoo vierestä.
Jos tilanne on että paikalla on muutama yksittäinen raketteja ampuva läpsy, silloin Suomen poliisi varmaan puuttuisi matalalla kynnyksellä, mutta silloin kun on keskusta täynnä pieniä läpsyttäjäporukoita, jotka kaikki ampuvat raketteja, en usko että poliisi tekisi paljoakaan muuta kuin katsoisi vierestä.
Ja jos poliisi menisi ottamaan kiinni yhtä poppoota, niin nuo kaikki muut ryhtyisivät ampumaan poliiseja kohti, ja tekisivät kaikkensa estääkseen poliisin toimintaa. Jos poliisilla olisi tuo mainitsemasi nikkelioptio käytettävissään kun se joutuu kohtaamaan em. vastarintaa, asia olisikin kokonaan toinen. Mutta kun ei ole, vaan nuo tyypit tietävät että poliisilla ei ole sen enempää tahtoa kuin valtuuksia käyttää kovia keinoja, he tietävät voivansa perseillä ihan miten huvittaa, kun heillä on riittävästi joukkovoimaa takana.

Jani

Vaikutus kuin pieraisis tuuleen ja haistas perään…

PM

Mut saahan ne toisiaan rispektimurhata ampuma-aseilla ja käsikranaateilla, hätätilanteessa myös puukolla, oi saahan?

Ainakin meikää naurattaa

Raketti-insinöörit testaavat viimeisenä kokeena, saako kohdennettu ilotulitus ihmiset hyvätuulisiksi ja nauramaan.

Anonymous

Poliisikin lähti hakemaan turvapaikkaa..

Mistähän purilas on kotoisin?

”Hampurilaisen” kodista löytyi 850 kg raketteja ja muita paukkuja:
https://www.theguardian.com/world/2018/dec/30/german-police-seize-850kg-of-fireworks-from-hamburg-home

Anonymous

tää on kuulkaas vielä pientä paukuttelua,sitten kun nämä ”raketti-insinöörit”rupee valmistaan omat pomminsa ja rakettinsa sitten uuttavuotta juhlitaan kuin lähi-idän sodissa

pensavero ylös vihreät yhteydet

Se kuuluu heidän kulttuuriinsa, joten sen arvostelu on rasismi.

Minä

Ihan on ollut tuo normaalimenoa jo vuosia.
Jatkossa kai ampuvat oikeita sotilaspaukkuja ja singoilla pieniä papatteja. Sitten suvakki sanoo, ettää pitäähän niiden saada pitää hauskaa toisella tavalla, kun rasistit kielsivät ilotulitteet.

K.L.

Eiköhän tuo rakettikielto ole täälläkin juuri näiden innokkaiden ”pikkupoikien”syytä vaikka muuta yritetään selitellä.koirat jne…oli siis vuoden tärkein asia ainakin kansalaisadressin nopeuden vuoksi?Miettikää!Taas yksi perinne ”ammutaan alas”!Ja minulla on ollut useampikin koira mutta aina ovat selvinneet muutamasta tunnista.Mutta viime vuonna nämä” pikkupojat”ampuivat,ainakin ulkomailla,suoraan ihmisten päälle,ei taivaalle!

jippos123

On täysin selvää, että nyt puuhastelussa oleva rakettikielto härmään johtuu juuri siitä, että tiedetään mitä touhu on Ruotsissa.
Pelätään, että uussuomalaiset alkavat saman sodan täällä joten kielletään sitten ilo kaikilta noiden karvaperseiden vuoksi.
Mitähän kaikkea vielä joudutaankaan kieltämään kultamunien vuoksi?

Anonymous

Te joudutte luopumaan kirjaimellisesti käytännössä KAIKESTA mikäli politiikka ei tee täyskäännöstä pian. Pala palalta ja säädös säädökseltä joudutte luopumaan kaikesta. Jossain vaiheessa ne on tietysti nämä tulijat jotka ne säädökset sitten tekee…

Anonymous

Ja kuollessanne korisette että kumpa olisin ottanut asioista selvää ja valinnut oikein silloin kun se oli vielä mahdollista.

Särmääjä

Ei huumeitakaan kieltämällä lopu niiden käyttö ja myynti vaan noiden kehisten toimesta juuri se paisuu juuri aivan järjettömäksi joka paikassa missä valtaavat pinta-alaa. Ja niillä on siellä muutenkin ei tason pommeja käytössä.
Suomessakin ollaan samaa ajamassa, mutta puhtaasti vaan sillä syyllä että on paha kun paukkuu ja savuaa. Täällä vitun vastuullisessa maailmanparantajayhteiskunnassa kielletään kohta varmaan puulämmitys taloissa, kynttilöiden myynti, alkoholi juomista, eläinten lihat ruuista, polttomoottoriautot ja miksei vaikka kokonaan yksityisautolukin. Alkoholiton luomubisse ja soijatofu maistuu kyllä kaikille ja sähkö tulee töpselistä kaikille maailman ihmisille kun vain yhdessä uskotaan parempaan huomiseen tai pannaan itsekkäät suomalaiset polkemaan pyörää punavuorelaisen Mailiksen vegekaupan ja tosi ihanan Mehmedin halal-lihakaupan sekä sulosen Abun kebabpaikan vieressä olevaan puistoon, jonka eteen Mailis aina parkkeeraa sähköpyöränsä heti Mehmedin ja Alin vastuullisten diesel-mersujen viereen.

huugo

Täysi sota vuorokaudeksi. Jos kantis tekisi samaa, olisi välittömästi putkassa mutta näille YKSILÖILLE on kaikki sallittua.
He eivät ole väestöryhmä vaan yksilöitä, meidän rakettiinsinööri lasten raiskauksista, eli afgaanit, irakilaiset jotka noihin raiskauksiin pääasiassa syyllistyvät tilastojenkin perusteella, eivät ole västeöryhmä, voihan vittu. Olisi nyt vaan pitänyt turpansa kiinni ettei aiheuta enempää vahinkoa sen 2015 kutsuhuudon lisäksi. Onneksi tästä valopäästä päästään eroon ensi vuonna.
https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/paaministeri-juha-sipilan-uudenvuoden-tervehdys-31-12-2018

Ääri mielipide

IS:n valokuvaaja Seppo Solmela valitsi juttusarjassa omista kuvistaan kiinnostavimmat vuodelta 2018.
Terroristin hymy ja natsilippuja Helsingin kaduilla – IS:n kuvaajat valitsivat vuoden otokset
Nämä Is Toimitajat Kuvaajia myöden ovat umpi sekopäitä
Tuon Teroristin vittuilevan hymyn taikia** meille**
Ne naziliput liehuivat kadulla
toiseksi nämä ääri islamistit ovat itse pahimpia rasisteja
kuin yk ikään suomalainen tai euroopalainen ääri oikeistolainen *uusio nazi*
he jos jotkut syylistyvät etniseen väkivaltaan murhiin muiden uskontojen aateiden väkivaltaisen tyrräniaan esim homot lentelevät katoilta
juuri toimittajia ja avustustyöntekiöitä tapetaan näiden islamistien toimesta
lähi idässä eniten
kaduilla päitä katkotaann väärä uskoisilta muslimeilta näytös tyyliin lähi idän toreilla
juutalaisia jahdataan nykyään euroopassa autot palavat ja huumeet virtaavat ruotsissa
niin ketkä sitäkin tekevät ennemistönä fakta tilastojen valossa
No muslimiT usio nazeihin verratavat matut
VAIKKA HE EDUSTAVAT ERI LAITAA AKENDAA MIKSI NÄIN TAPAHTU ON TÄYSIN ERI
Nämä islamisti nazit vihaavat kaikkkia jopa omaa kansaansa toisia muslimeita
mutta suomen valtamedian toimittajat ovat poistanee sen faktan kokonaan uutisoinistaan yhtälöstä mitä myös nämä ääri islamistit edustavat
eli puhdasta etnistä rasismia pahempaa fanaatisempaa kuin oikea 1940 nazismi oli
ja mitä he sen radikalisoitumisensa ääri islamisteiksi jälkeen tekevät
suvaitsevaisesti muille väärä uskoisile
kysessä on rasismi puhtaimilaan eli rikokset ihmisyttä vastaan
miksei brevik kelvannut vuoden kuviin
siksi kun nämä valtamedian toimittajat ihanoivat jotenkin kierosti näitä islam terroristeja
rikostoimittajia myöden jotka huutavat kilpaa kysessä ei ole terrorismi
Vaikka tuomio on tullut ääri islamin aateen takia tehdystä terrorismista Fakta
fakta jota edeleenkään valtamedia ei kerro sen teon oikean motiivin termein
palkiten jumalauta vuoden asianajajksi turun puukotajan PUOLUSTUS ASIANAJAN
PS edeleen Nämä Svl Miehet Ja naiset Puolustavat suomalaisten ihmisten turvalisuutta ja vastustavat näitä kaikikia etnisiä ryhmiä viihaavia ääri rasistisia lähi idän ääri islamisteja
mietikää millä termillä ILTALEHTI EDELLEN KERTOO TÄSTÄ TEKIJÄSTÄcomment image.webp
**Turun puukottaja** hymyili oikeudessa hermostuksissaan. Turvatoimet olivat maksimaaliset. Alemmassa kuvassa mies raudoissa.
Tässä on se fakta mitä hän oikeasti edustaa miksi ne ruumiit europasa ovat syntyneet
ÄÄRI ISLAMISTISEN RADIKALISOITUNEEN toisen polven yleensä MATUN TAKIA
Jos he eivät olisi radikalsoituneet ääri islamisteiksi
mitä suomen valtamedia ei halua kertoa vieläkään
yhtäkään Ääri islamistisen terrorismin uhria ei olisi euroopassa
eli suomen valtamedian toimittaja pimitävät näiden tekojen koko syyn sen motiivin ihmisiltä monikulturinsa islamin akendansa ihannoini takia 100 prosentisella valhella
alkaa pikkasen vit… mämä valtamedian toimittajien kyhäämät ääri islamia ihannoivat jutut
tämän turun terroristin nääman esille tuonti tällä tyylilä *hymyillen*
koska sitä ne ovat rivien väliin ujutettuna
ja sitä että he välitävt tätä akendaa
haistakaa suomalaiset näiden matu raiskareiden pedofiilin rasistiset vastustajat vit..
te ette voi näile ääri islamisteille mitään
ettekä meille valtamedian toimittajille
heidän islam rikollis matujen puolustustaville tahoille
rikollis organisaatiolle *valtamedialle
korruptoitununelle keskityneelle kartelille
tietoa pimittäville fanaatisille valehteleville
*ihan omat termit pinnassa* oleville faktoja vääristeleville suvakeille idiooti liberaali demla median kanssa kapineteissä korruptoituneile poliitikoille
*viher ääri vasuri toimittajille mitaan*
liberaa suvakki poliitikon **Henkilökohtainen ura**
media aika mielessä ennen vaaleja
valtamedian sivuilla kieli ruskeana Näile rasismi noita vainoaja tehtaileville toimituksile
koska umpi vihreä JSN kin suojelee meitä ja rikolisia matuja
heidän akendaansa ei vain kannata enään kuin fanaatisen vähemmistön edustajat
eli ääri liberaalinen ääri vasemmistolainen sakki ja tietenkin heidän maahansa päästämät potentiaaliset äänestäjä matut lähi idästä yhteiselle tavoitella suurmoskeijasta ja kalifaatista euroopaan ja Eu on tietysti liitovaltio jota johtaa känissä örveltävät ex kristityt
saksalais ranskalaiset imaanit

Näin se menee aivan loogisesti:

Maahan on pakko luoda yhä enemmän kieltoja ja rangaistuksia mitä enemmän maahan päästetään/maassa syntyy yksinkertaisia, aggressiivisia, rikollisia ja huumeisiin helposti sortuvia ihmisiä.
Mitä enemmän tällaisia ihmisiä maahan päästetään/syntyy sitä tehottomammiksi kiellot ja rangaistukset käyvät ajanmittaa. Lopulta olemme täysin absurdissa tilanteessa.

jippos123

Filmi osoittaa taas kerran, että kehari on aina ja kaikkialla kehari.

Pinlaareni

Voi ei, laskeeko nyt bkt, kun kielletään raketti-insinöörejä harjoittamasta ammattiaan? Vai alkaako bkt nousemaan, kun aletaan antamaa koulutusta? Tutkinnon voinee myös suorittaa näytöillä…. Uusi vuosi, juhannus, venetsialaiset, Lucia-neito dynamiittipötköt kruunussaan, joulukuusiin myös vähintään roomalaiset kynttilät jne.

Hauki

Eihän käsikranaatteja, kasapanoksia, aikapommeja, automaattiaseita tai minkäänlaisia muitakaan toisten tuhoamiseen tarkoitettuja esineitä tai välineitä luovuteta Ruotsissa virallisesti kansalaisille ilman lupaa tai edes sen kanssa mutta silti niitä käytetään näemmä ahkerasti.
Siksi en jaksa uskoa, että musta pörssi jättää raketit tai papatit myymättä jatkossakaan, oli sitten uusi vuosi tai ei.