
Ruotsin tulijamäärät eivät ole radikaalisti muuttuneet suuntaan tai toiseen. Kolmansista maista tulevien määrä pysyy samana tasaisena liukuhihnana.
Kaikenkaikkiaan Ruotsi myönsi oleskelulupia 132 696:lle henkilölle. Mutta luku, joka meitä kiinnostaa on:
69 958
Tuo vajaa 70 tuhatta sisältää turvpaikkaperusteella myönnetyt oleskeluluvat 25 114 kappaletta ja perheenyhdistämisohjelman avulla tulleet 44 844 omaista. Nämä henkilöt tulevat suurimmaksi osaksi islamilaisista kehitysmaista. Luku vastaa yhtä Hämeenlinnan tai Lappeenranna kokoista kaupunkia, kolmea Hollolaa tai Raisiota tai seitsemää Keuruun tai Alajärven kokoista kaupunkia.
Huomioitavaa, että perheenyhdistämisellä tehtiin kaikkien aikojen ennätys.
Omatoimisia turvapaikanhakijoita läpsytteli rajan yli 21 502 henkilöä. Sekin tuntuu vuosien 2015 ja 2014 jälkeen pieneltä. Kannattaa kuitenkin huomata, että reilu 20 tuhatta on se luku, jolla Ruotsin turvapaikkamaahanmuuttajien pohja on rakennettu 00-luvulla ja 10-luvun alussa.
Suurimmat lähtömaat olivat Syyria, Afganistan (Iran), Eritrea ja Irak.
Kansalaisuuksia Ruotsi myönsi yhteensä 50 520 kappaletta. Syyrialaiset ja somalialaiset pitivät tässä lajissa kärkisijoja. Suomalaiset eivät olleet lähelläkään paalupaikkaa.