Sukuelinsilvottujen naisten määrä lisääntyy Ruotsissa

Ruotsissa tulee entistä enempi ilmi naisten sukuelinten silpomistapauksia. Tukholman Söderin sairaalan mukaan silpomistapaukset ovat lisääntyneet kolmessa vuodessa 40 %.

Söderin sairaalassa on oma erillinen osasto sukuelinsilvotuille naisille, ns. Amel-vastaantotto. Siellä on erikoistuttu hoitamaan silvottuja naisia mm. synnytysten ja muiden tällaisten asioiden yhteydessä. Erikoislääkäri Bita Eshraghi kertoo Sverigesradiolle, että silvottujen naisten määrä on lisääntynyt selvästi.

Lukumääräisesti se tarkoittaa, että vuonna 2015 Amel-vastaanotolle tuli 99 uutta silvottua potilasta. 2018 luku oli noussut 139 uuteen potilaaseen. Luku kattaa vain Tukholman alueen. Niin ikään lukuun sisältyvät vain ne naiset, jotka jonkun toimen takia ovat hakeutuneet vastaanotolle, esimerkiksi juuri synnytyksen tai silpomisesta aiheutuneen komplikaation takia. Näin ollen on vain arvailua kuinka paljon silvottuja naisia loppujen lopuksi Ruotsissa asuu.

Sosiaalihallituksen arvion mukaan Ruotsissa kuitenkin asuisi noin 40 000 naista, joista 7 000 lasta, jotka ovat joutuneet sukuelinsilvotuiksi. Luku perustuu siihen kuinka paljon tietyistä Afrikan maista, joissa silpominen on yleistä, on tullut muuttajia Ruotsiin. Tosiasiassa silvottujen määrä on paljon suurempi, koska sitä esiintyy myös Lähi-idässä ja luvut perustuvat vain Afrikasta tulleiden tulijoiden arvioon.

KOMMENTOINTIOHJEET

Jos haluat kommentoida, niin rekisteröidy Disqusiin ohjeiden mukaan. Se on minuutin kertahomma, ja jatkossa voit kommentoida ihan vapaasti rekisteröimälläsi nimimerkillä Pt-mediassa ja sadoilla muillakin nettisivuilla. Kommentoida voi ilman rekisteröitymistäkin, mutta silloin kommentti menee moderointiin. Koska kukaan ei seuraa kommentointipalstaa reaaliajassa, niin kommentin hyväksyntään voi mennä pitkä aika.

Kommentointi on vapaata, mutta käytä asiallista kieltä. Älä solvaa, uhkaile tai muutenkaan käytä asiatonta kieltä toisista ihmisistä, ihmisryhmistä, uskonnoista, seksuaalisista suuntautumisista tms.

Pt-media ei kerää mitään tietoja rekisteröitymisistä, eikä näe rekisteröityjän tietoja.