Hyötyykö jokin maa turvapaikanhakijoista?

Kotouttaminen käsitteenä on todella kummallinen ajatus. Ihan kuin aikuisia maahantulijoita jollain tapaa voisi kotouttaa uuden maan oloihin ja kulttuurin tavoille. Sitäpaitsi kotouttaminen on suunnattu vain kolmansista maista ns. pakolaisina tulleille miehille, ei oikeille maahanmuuttajille.

Auttaako kotouttaminen? Ei sitten piiruakaan. Kaikki kotouttamiseen käytettävät miljoonat ovat hukkaanheitettyä rahaa, sen rahan olisi voinut käyttää paremmin vaikka viinan juontiin. Kotouttamisella tulija opetaan olemaan tekemättä mitään oikeaa työtä.

Kerrataanpa vielä kerran pakolaisen elinkaari Ruotsissa. Kun tulija saapuu maahan ja loihe lausumaan taikasanan asyl, niin prosessi rytkähtää käyntiin. Tulija asutetaan vastaanottokeskukseen, kovimmat panomiehet pääsevät kotimajoitukseen turvapaikka-aktivistin makuuhuoneeseen. Alkaa odotus.

Kun turvapaikkaprosessia käsitellään on kaikki ilmaista. Ruoka, juoma, majoitus ja tupakat. Riippuen millaiseen luksusmajoitukseen on päässyt, tulee ruoka 3-5 kertaa päivässä ilmaiseksi eteen. Joissakin paikoissa tulijoille on hankittu ilmaiset salikortit, bussiliput, jotta pääsee isolle kirkolle discoon. Petivehkeet, pyyhkeet, vaatteet… kaikki on ilmaista. Jopa hammasharha annetaan vastaanottokeskuksen toimesta. Tässä vaiheessa suurin kotoutumistoimi onkin se, että kolmannesta maasta tullut tulija pesee hampaansa ensimmäistä kertaa elämässään. Kaupan päälle tulijalle annetaan pientä discorahaa.

Tätä jatkuu 2-3 vuotta. Vaikka tulija saa mennä Ruotsissa töihin prosessin aikana, yksikään tulija ei ikinä ole mennyt mihinkään töihin. Noh, ”yksikään” on ehkä hieman liioiteltu. Vuoden 2015 tulijoissa 162 000 joukossa on varmasti joitakin yksittäistapauksia.

Kun turvapaikkaan perustuva oleskelulupa sitten myönnetään alkaa toinen vaihe. Ilmaisen rahan saanti tuplaantuu ja pääsee asumaan ilmaiseksi oikeaan taloon. Alkaa kotoutumisjakso, ruotsalaisittain etablering. Tulija saa oleskeluluvan myötä vähintään kahden vuoden ilmaisen taloasumuksen. Oleskeluluvan myötä tulija saa automaattisesti kuntapaikan. Se taas velvoittaa kyseistä kuntaa hankkimaan tulijalle huoneiston. Laki velvoittaa kuntia tähän, joten kaikissa Ruotsin kunnissa tulija menee AINA asuntojonon ohi.

Kotouttamista opetetaan SFI:n aikuiskoulutuskeskuksissa (Svenska för invandrare, ruotsia maahanmuuttajille). Kun tulija käy tätä kurssia, jossa opetetaan kieltä ja kulttuuria, saa hän sitä vastaan vähintään 6 160 kruunun (616 euron) korvauksen. 308 kruunua päivässä. Tämän lisäksi tulija voi saada erilaisia aktiviteettikorvauksia, esimerkiksi puhelinrahaa, bussirahaa tms. Minimielintaso kun kuitenkin on esimerkiksi 6 000 kruunun vuokralla 10 200 kruunua, joten ainakin tämä erottuva osa korvataan jotain toista kautta.

Reilu 6 000 kruunun korvaus ei titetenkään kuulosta isolta, mutta siinä kannattaa ottaa huomioon se, että asunto on ilmainen. Ja tuota rahaa vastaan joutuu käymään ma-to vähinään 4 tuntia kotouttamiskoulussa, perjantai on etäpäivä. Lisäksi kotouttamiskoulutus kestää kaksi vuotta ja siihen pääsee kaikki turvaikkaperusteella oleskeluluvan saaneet.

Kun kotouttamisohjelma on loppu, on pakolainen ollut maassa sellaiset viisi vuotta tekemättä yhtään mitään hyödyllistä työtä. Joku yksittäinen henkilö voi mennä töihin, mutta enemmistö käy kuitenkin tuon kotouttamiskuvion läpi. On kulunut siis viisi vuotta ja yhteen pakolaisena tulleeseen muslimimieheen on panostettu rahaa vähintään: 162 000 kruunua. Tähän summaan on laskettu kolmen vuoden vokissa asumisesta saatu discoraha ja kahden vuoden kotouttamistuki.

Summa tässäkään ei kuulosta isolta, mutta siihen on laskettu vain se raha, minkä tulija on saanut käteen. Luku ei sisällä vastaanottokeskuksen muita kuluja, asumiseen käytettävät rahat, ruuat jne jne. Tosiasiassa kruunuja yhteen tulijaan käytetään satakertaisesti, mutta mitään tarkkaa summaa on hyvin vaikea antaa. Puhutaan kuitenkin vähintään miljoonasta kruunusta.

Oletetaan, että tulija menee tuon viiden vuoden jälkeen seuraavaksi ammattikouluun, joka kestää kolme vuotta. Tulija on siihen mennessä ollut maassa kahdeksan vuotta tekemättä yhtään mitään sellaista, josta Ruotsi olisi tienannut. Tuon kahdeksan vuoden jälkeen tulijaan on käytetty niin paljon rahaa, että hän ei ikinä saa maksettua ”lainaamiaan” rahoja takaisin verojen muodossa. Noin 20 000 kruunun kuukausipalkasta hän maksaisi takaisin vuodessa veroina noin 50 000 kruunua. Mutta asiaa ei voi ajatella näin suoraviivaisesti. Vero kuuluu kaikille ja se raha käytetään kaikkeen ”yleishyödylliseen”.

On siis aivan puhdasta fiktiota väite, että maa tienaa tulijoilla. Jokin yksittäinen taho voi tienata tulijoilla, jos onnistuu laskuttamaan maahanmuuttovirastoa, mutta kansallisesti Ruotsi ei hyödy tulijoista yhtään mitään. Turvapaikka-aktivistit tapaavat väittää, että pakolainen on ikäänkuin lottovoitto, sillä häneen ei tarvitse sijoittaa samaa rahaa, jota ruotsalaiseen lapseen sijoitetaan päiväkodin, koulun ja lapsilisän muodossa. Tosiasiassa aikuinen pakolainen on viiden vuoden maassaolonsa jälkeen ihan lapsen tasolla ammattitaidoiltaan ja vaatii joka tapauksessa koulutuksen. Missään Afrikan tai Lähi-idän maassa ei opeteta mitään sellaisia tietotaitoja, joista olisi Ruotsissa hyötyä. Somaliassa ei ole edes kouluja.

Joten…

Subscribe
Notify of
guest
45 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Suomi FInland
Suomi FInland
6.1.2019 14:01

Pitäisi palkata kolmannesta maasta hyvän näköinen nainen demonstroimaan kuviota. Palkata siksi, että nuoria naimattomia naisia ei yksinkertaisesti tule muulla tavoin.
Sitten yksinäinen keski-ikäinen suomalainen mies ottaisi tämän naisen vastaavalla tavalla kotimaskotikseen.
Kuinkahan suvaitsevaisto, media, feministit ja muut nistit reagoisivat?

Valtsu
Valtsu
6.1.2019 14:19
Vastaa...  Suomi FInland

Tuossa on kyllä ideaa! Nyt jotain gasellittaria etsimään ja kun löytyy, niin Suomen rajalle:”Asylum.” Sitten vaan reppuselässä kämpille! Siinä voidaan sitten yhdessä hakea turvaa.
Jaa, tuoltahan taitaa tulla vaimo kaulin kädessä… AIJAIJAI!
Suomessa tuo kotoutus menee jotensakin niin, että pari vuotta tehdään tulokkaan puolesta kaikki ja sen jälkeen ollaankin omatoimisesti tukkimassa virastot ja kirjastot eikä mikään ole selvää. Tosin se asenne, ettei mitään tarvitsekaan itse tehdä on opittu parin ensimmäisen vuoden aikana.
Mutta jos ihminen on niin onneton, ettei kykene itse toimimaan toisessa maassa, niin rimaa kannattaa nostaa korkeintaan sen verran, että alta mahtuu.

Karri Nyman
Karri Nyman
6.1.2019 15:28
Vastaa...  Suomi FInland

Syyriassa naiset huutelee miehiä palaamaan takaisin.

Karri Nyman
Karri Nyman
6.1.2019 15:30
Vastaa...  Suomi FInland

Syyriassa naiset huutelee miehiä palaamaan takaisin.
Sieltä löytyisi kotoutettavia.

Ei vaikea yhtälö
Ei vaikea yhtälö
6.1.2019 18:14
Vastaa...  Suomi FInland

”Hyötyykö jokin maa turvapaikanhakijoista?”
Kysy mieluummin hyötyykö jokin puolue tai politiikka turvapaikanhakijoista?
Miljardien eurojen pakolaisbisnes pyörii verovaroilla. On vokkibisnes, oikeusapubisnes, edunvalvontabisnes, tulkkibisnes, suomenkielikoulutusbisnes, kotouttamisbisnes, hammaslääkäribisnes, terveydenhoitobisnes jne. jne.
Oxfordin maahanmuutto- ja pakolaisasiantuntijaprofessori sanoo että turvapaikanhakijoiden auttaminen omassa kulttuuripiirissään on 135 kertaa taloudellisempaa kuin heidän tuottamisensa Eurooppaan. Siis yhteiskunnalle, kansalle ja veronmaksajille. Pakolaisbisnesten eturyhmille Eurooppaan tuonti on tuon 135 kertaa tuottoisampaa.
Toinen ansaintakeino eturyhmille ja niiden etua ajaville puolueille on ulkomaisen halpatyön rantauttaminen Suomeen massamamutuksen varjolla. Sillä on tarkoitus ajaa oman maan palkkatasoa ja tes-järjestelmää alas ja hajaannuttamalla työmarkkinoita saada ay-liikkettä heikommaksi.
EK-kokoomuksen Jyri Häkämiehen ehdotus sosialisoida yritysten palkkakulut veronmaksajille mamu”osaajien” 70% palkkatuilla kuuluu samaan kategoriaan. Miksi osaajien palkkakuluja täytyy yleensäkään palkkatukea 70%:lla yhteiskunnan laskuun, sitä ei EK-kokoomus kerro.
Voit miettiä hyötyykö kuka turvapaikanhakijoiden massatuonnista.

seant
seant
7.1.2019 10:33

Yksi hyötyjä on Ruotsin demarit, kun katsoi maahanmuuttovaltaisten alueiden äänestystuloksia, niin demareiden osuus oli 70-85%. Ilmeisesti Suomen demarit ajattelee samaa.

kanander
kanander
6.1.2019 18:48
Vastaa...  Suomi FInland

Ei siitä naispuolisesta kotimaskotista ole iloa, jos on lirputin murjottu rikki ja herkkuosasto tikattu umpeen.

Äijä
Äijä
6.1.2019 19:15
Vastaa...  Suomi FInland

Tuossa ideassa kusee se homma että jos musliminainen erehtyisi viihtymään Suomalaisen miehen seurassa, niin Suomessa loisivat muslimimiehet tappaisivat naisen alta aikayksikön. Ainut mikä estää islamisoitumisen on kylmä sää ja vittumainen kohtelu. Ja tietenkin sossurahojen poisto, mutta sitä ei mikään maa uskalla rasistileiman pelossa tehdä. Joten kaikki on kansan käsissä, ajakaa loisivat sossumuslimit vittuun yhteisöistänne. SE on lottovoitto, kun on taas rauhallista eikä pikkutyttöjen ja naisten tarvitse pelätä enää.

Wiljo
Wiljo
7.1.2019 01:10
Vastaa...  Äijä

Kyl mä kauhhiast ihmettele, ketkä helvetis sitä rasistileimaa oikkeesti pelkkäävä, mitä pahha siin o jos mää sano, et kuukerin nelli teki lasikukon!

Rasisti
Rasisti
7.1.2019 17:54
Vastaa...  Suomi FInland

On suoraa terrorismia miehittää maa tällaisella väestöllä,jolla ei ole kykyjä selviytyä meidän todella karussa elinympäristössämme,ilman tuottavan työn tekemistä ja että emme kyllä pysty elättämään tällaista painolastia,meidän omien työttömien ja eläkeläisten lisäksi ja joita usein nämä maahatallaajatkin ovat.Tässä maassa ei ole öljyjä eikä muitakaan aarteita,niinkuin nämä meidän virkamiehemme tänne tuomat toisenlaiset ihmiset kuvittelevat,että he ovat nyt saapuneet rikkauksien ääreen paratiisiin,ilman itsensä elättämisen velvollisuutta perheineen maailman loppuun asti,sekä täyttävänsä maan omalla puhtaalla mustalla rodullaan.

Anonymous
Anonymous
6.1.2019 14:05

Asuntojonon ohitse päästäkseen kantaväestöön kuuluvan ihmisen pitäisi tajuta hakea turvapaikkaa omasta maastaan.
Sitten jos viranomaiset alkaisivat itkeä, että ’ei käy sinähän olet ruotsalainen’, pitäisi nostaa syyte etnisestä profiloinnista.
Eli saattaa olla niin, että tuossa voisi jo toimia J Katiskankin sanonta: me tienataan tällä.

Ongelma
Ongelma
6.1.2019 19:24
Vastaa...  Anonymous

Helpostihan sitä kääntyy muslimiksi. Nimikin vaihtuu Mohammed Al Mömmöläiseksi äkkiä. Sitten haet turvapaikkaa Afghanistanin/Syyrian/Irakin tilanteeseen vedoten, ei haittaa vaikka et ole ikinä siellä ollutkaan. Tarvitset turvaa koska Irak is not safe. Sitten odottelet pari viikkoa niin saat ilmaisen kolmion Helsingistä, kaikilla herkuilla ilmaiseksi tietenkin. Joudut varmaan EHKÄ käymään pari tuntia kuukaudessa arabiankielen kurssilla ettet vaan syrjäydy, mutta se on pieni hinta siitä että iso ilmaiskämppä ja säännölliset toimintatonnit tulee. Kursseiltakin voit varmaan luistaa jos sanot ei ummarta ja rasism. Kolmion voit mukavuokrata kakaroillesi jotka haluavat asua Helsingissä, itse voit asua mukavasti landella piereskellen.

Anonymous
Anonymous
6.1.2019 14:18

Ei tuohun tienaamiseen kukaan täypäinen usko, mutta sitä on poliitikkojen ja päättäjien hyvä toistella, kun eivät joudu sanoistaan vastuuseen. Kuvio on täyttää Eurooppa ääriään myöten näillä tulijoilla, muu on silmänlumetta.

Tehdäänkehitysmaayhdessä
Tehdäänkehitysmaayhdessä
6.1.2019 14:44

Israel hyötyy kieltäytyessään ottamasta naapurimaista pakolaisia ja työntäessä ne länteen.

Anonyymi
Anonyymi
7.1.2019 08:43

Puola, Tsekki, Unkari, Israel, Australia tekevät viisaasti, eivätkä päästä muslimeja tuhoamaan yhteiskuntiaan ja kulttuuriaan. Monet maat myös kiristävät maahanmuuttopolitiikkaansa, kun ovat nähneet, mihin se johtaa ja uskaltavat tunnustaa virheensä. Löytyisipä meiltäkin sellaista viisautta.

Liian vaarallista tietoa
Liian vaarallista tietoa
6.1.2019 15:11

Virallinen taho ei uskalla tuoda julki mitä maahanmuutto esim. vuodesta 2000 on a/ tuottanut b/ tullut maksamaan (ekonomisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti jne).
Se olisi aivan liian vaarallista tietoa. Kantiksen löisivät pensselit santaan tajuttuaan miten paljon ovat haukanneet paskaa.

Luvut läytyvät
Luvut läytyvät
6.1.2019 18:34

Maahanmuuton menot per kapita ovat julkinen salaisuus:
Vuonna 2016: Valtioneuvosto – Jokainen turvapaikanhakija maksaa veronmaksajille 5 833,30 kuukaudessa!
https://mvlehti.net/2018/12/07/vuonna-2016-valtioneuvosto-jokainen-turvapaikanhakija-maksaa-veronmaksajille-5-83330-kuukaudessa/
”Lapsilisiä leikataan, bensa kallistuu, opintuen ehtoja kiristetään, työttömyysturva muuttuu vastikkeelliseksi, jotta hallitus voi hoitaa rakasta panostustaan turvapaikanhakijoihin.”

Menkää Kiinaan (Kiinassa kasvaa mm pippuri)
Menkää Kiinaan (Kiinassa kasvaa mm pippuri)
6.1.2019 15:14

Kiinan väkiluvun kasvun on laskettu pysähtyvän 2029. Tervemenoa sitten sinne, kylläpä ilahtuvat siellä!

EsiMolo
EsiMolo
6.1.2019 18:33

Noille Oulun raiskaajamatuille olisi Kiina ollut oikea paikka. Tuomio olisi tullut jo samana päivänä.
https://twitter.com/liveleak/status/655640725422387200

Karri Nyman
Karri Nyman
6.1.2019 15:34

Kaikki kehitysmaat hyötyvät turvapaikkaturismista. Osa lähtee pois maasta pysyvästi, ja osa palaa lomailemaan kotimaahansa ja tuo samalla Kela rahaa sukulaisilleen. Toki osa lähettää sen rahan suoraa kotiin.
Kaikki elintasopakolaiset saavat täyden terveydenhuollon, joten eivät rasita kotimaansa noitatohtoreita, jos palaavat kotimaahansa.

IQ 85
IQ 85
6.1.2019 15:48

Vallan kahvoja liikuttelevat vaikuttavat elävän kuplassa. He kuvittelevat että ihmistyövoimaa tullaan tarvitsemaan enemmän ja enemmän ja mikään ei voisi olla niin paljon metsässä kuin tällainen ajattelutapa. Esimerkiksi virastot ja liikenne tullaan automatisoimaan, digitalisoimaan ja robotisoimaan lähitulevaisuudessa. Siis suurimmassa osassa rutiinitöistä ei tulla tarvitsemaan ihmistyövoimaa. Myös opetuksessa on kysymys rutiinista ja opettajan ammatti on kohta historiaa, koska yksi ohjelmoitu robotti pystyy opettamaan kaikkia aineita mitä on olemassa. Luin jostakin että n. 80% lääkäreistä voi alkaa miettimään muita ammatteja, koska tekninen kehitys. Ruotsissa on ghettoja, gangstoja ja nogozoneja ja mikään ei viittaa siihen että tulevaisuudessa olisi toisin, koska rikollisuudella tienaa enemmän kuin nostamalla työttömyysrahaa ja tulevaisuuden töitä ei saa jos kyvyt ei riitä muuhun kuin siivoamiseen ja pizzan käristämiseen. Mutta toisaalta, kansa saa sitä mitä edustajansa ovat tilanneet. Kuinka vitussa nämä kansaa edustavat voivat olla näin saatanan tyhmiä!

Suomi Finland
Suomi Finland
7.1.2019 10:34
Vastaa...  IQ 85

Robocop ratkaisee nuorison toimettomuuden ulkona ja julkisilla paikoilla. Väsymätön työjuhta parkkipaikan kupeeseen, niin autot saavat olla rauhassa.
Sittenhän sitä voi nuorukainen päivät pitkät kotona pohtia, että kuinka allah sallii länkkärien keksiä tuollaisia ilonpilaajia herrakansan riesaksi.

Jesse
Jesse
6.1.2019 15:59

Nythän HS viikonlopun kuukausiliitteessä pyrki kotouttamaan suomalaisia muslimimaiden tapoihin eli unohtamaan vessassa käydessä paperin ja putsaamaan hanurin vedellä. Näin tosiaan tehdään siinä kulttuurissa ja jälki wc:ssä käynnin jälkeen on kuin putkirikon jäljiltä. Tämä on tullut ihan itse todettua oman työpaikan toiletissa.

Iilmari
Iilmari
6.1.2019 16:03

Sata vuotta sitten Suomeen tuli paljon ihmisiä Venäjältä vallankumousta pakoon. He jättivät kaiken taakseen. Maaomaisuutta ei edes voi tuoda mukanaan ja monet olivat menettäneet myös kaiken muun omaisuutensa. He olivat taatusti aitoja pakolaisia. Mitään kotouttamistoimia ei ollut eikä kenellekään tarjottu täysihoitoa. Missään Suomen viranomaisessa ei pohdittu, mitä heidän hyväkseen tulisi tehdä. Monet heistä olivat tottuneet siihen, että aina on palvelijoita ympärillä eikä itse tarvitse tehdä ruumiillista työtä. Tästä huolimatta he kotoutuivat.

Ike
Ike
6.1.2019 18:19
Vastaa...  Iilmari

Pikemminkin siitä syystä he kotoutuivat.

Janis Petke
Janis Petke
6.1.2019 16:04

EI

Islamisaatio pyyhkii Suomen pois
Islamisaatio pyyhkii Suomen pois
6.1.2019 16:08

Matu invaasiosta hyötyvät ainoastaan arabimaat, koska kaikkein rikollisin ryhmä on lähtenyt Eurooppaa valloittamaan. Suomessa hyötyy lyhyellä tähteimellä VOK-ien pitäjät ja hekään eivät pitkän päälle hyödy, koska maamme islamisoidaan väkisin.

Terhomatti Hämeenkorpi
Terhomatti Hämeenkorpi
6.1.2019 16:51

Hyytävän totta, mitä kirjoitit, Pate ! Voi saakeli tätä kustannuksellamme tehtävää orpo-bisnestä, saatana!

Anonymous
Anonymous
6.1.2019 18:02

Onko yhtäänesimerkkiä jossa sanotaan vaikka alle 30v pakolaisnainen olisi kotimajoituksessa? Että olisi vokista voinut ottaa maskotiksi?

Anonymous
Anonymous
6.1.2019 18:11

Tuskinpa Suomen sisäisen yhteiskunnallisen koheesion hajoittamisesta ryssällekkään mitään haittaa on.Päinvastoin.Luonnollisesti tilanteen ollessa näin toimintaa tukevat mädättäjähuorat mielisairaissa harhoissaan kuvittelevat eriävän mielipiteen omaavien olevan Putinin tukemia rasisteja.

Don Donald
Don Donald
6.1.2019 18:24

Ei.

markkatakaisin eroeurosta
6.1.2019 18:35

Yksikään maa ei hyödy kolmansienmaiden paviaanilaumoista mitenkään,ainostaan yksityiset halaajat kuten vaikka Suomessa Orpoperkelleen akka joka toimii asianajana ählämeille joten mitä enemmän apinoita Suomeen laukkaa, sitä enemmän euroja valuu orperkeleen perheelle.

Nestori Lundahl
Nestori Lundahl
6.1.2019 19:03

Koko sana ”kotoutuminen” on keksitty korvaamaan sana ”sopeutuminen”, sillä muukalaistenhan ei oletetakaan sopeutuvan kunhan vaan kotoutuvat.
Me olemme se osapuoli jonka halutaan sopeutuvan näihin tulijoihin ja heidän tapoihinsa.
Tietääkseni ketään ei kotouteta pakolla, mutta meidät kyllä sopeutetaan vaikka pakkokeinoin.

Sörsselsson
Sörsselsson
6.1.2019 19:05

Ei. Mutta ISLAM hyötyy, ja historiallisen massiivisesti. Levittäytyy maailman oka kolkkaan kuin syöpä, eikä tarvitse edes sotia. Tyhmät länsimaat ja SOSSURAHAT antavat islamille vallan! Ja tällä tahdilla siihen ei mene enää kuin 20 vuotta.

Sabrina
Sabrina
6.1.2019 19:39

Täyttä p*****😂. Ei kyllä muuten tule ilmaiseksi. Ainakaan Suomessa. Lähipiirissä paljon näitä maahanmuuttajia ja näen paljon heidän arkeaan. En tiedä mistä olet ”tiedot” hankkinut mutta kokeneena sivustakatsojana ei ainakaan Oulussa tule ilmaiseksi juuri mikään. Aluksi ehkä jotakin pientä mutta se jää myöhemmin omalle vastuulle.

Anonymous
Anonymous
6.1.2019 20:42
Vastaa...  Sabrina

lähipiirissä paljon ”haittamaahanmuuttajia” ,no sitten muut ovat varmaan väärässä eikä sinua varmaan sitten haittaa sekään että tällä menolla suomessa voi ihan lähitulevaisuudessa olla yhtä paljon afrikkalaisia ja muslimeita kuin ruotsissa,minua kyllä haittaisi aika perk….

Pena
Pena
6.1.2019 22:35
Vastaa...  Sabrina

Jaa mites ne Helsinginkin mainostamat ilmaiset palvelut laittomasti maassa oleville ?…Joku muu tässä nyt puhuu sitä p*skaa.

Joulupukki
Joulupukki
6.1.2019 22:39
Vastaa...  Sabrina

Höpö höpö. Mistä tulija saa rahat asuntoon, ruokaan, liikkumiseen ja röökiin?
Eikä siellä Oulussa niin paljon avoimia työpaikkoja ole että kaikille olisi töitä.
Ymmärrän kyllä että Sabinalla on vajavaiset faktat, kun todellisia kustannuksia yritetään piilotella ihan huippu poliitikkojen toimesta.
Ja muista Sabina. Kaikki nämä Eurooppaan houkuteltu työvoima on pois lähtömaan taloudesta, tämä onkin vain yksi sodankäynnin keino romahduttaa toisen valtion kyky puolustaa olemassaoloaan. Tätäkö sinä Sabin haluat, olla mukana aiheuttamassa inmillistä kärsimystä?

huugo
huugo
7.1.2019 05:55

Se ”hyvä” puoli Ruotsin syteemissä on että matujen kuluista saa julkista tietoa, toisin kuin Suomen. Liikkuu vain huhuja mm. somalien hyysäämisestä, olivathan nuo afrikan mustalaiset ensimmäinen isompi ryhmä täysin tukien varassa elävistä loisista. Huhuja somalien erkoiskohtelusta on liikkunut mutta varsin salassa ovat pysyneet. Edes 2015 jälkeen matuvyöryn kustannuksia ei osata laskea, ei edes ne koulutetut ekonomit jotka ovat heti äänessä kun kyse on vaikka kantasuomalaisten eläkkeistä ym. Ehkä pelko kapinasta saa viranomaiset salamaan lähes kaiken maahanmuuttoon liittyvää ja sillä Suomi eroaa Ruotsista. Ruotsilla on pisemmät perinteet matujen hyysäämisessä ja koska Ruotsi on rikkaampi valtio ja myös kantaruotsalaisille on riittänyt yhteistä ”hyvää”. Suomessa taas on leikattu köyhemmältä kansanosalta matukulujen peittämiseksi velanoton lisäksi.

Anonymous
Anonymous
6.1.2019 20:27

joo,kaikkien pitäisi olla mahdollisimman epäystävällinen ählämeille ettei ne vaan pääse”kotoutumaan” asuinalueelle,tulee ainakin tunne että on tehnyt jotain sen eteen ettei suomesta tule ruotsin kaltainen kalifaatti.

toni lajos
toni lajos
6.1.2019 22:22

Kyllä tappiolla myyminen kannattaa, pitää vaan myydä paljon, ettei vaan olisi humanisti Himasen ohjeita. Himasen paperilappuun J.Käteinen lätkäisi lähes miljoonan, paperi on turvassa, se on julistettu salaiseksi, punainen 3…vai oliko se 4

Mihin tarvitaan k-maalaisia?
Mihin tarvitaan k-maalaisia?
6.1.2019 23:15

Jopa sossutäti ollaan Ruotsissa kokeeksi jo korvattu robotilla eli tietokone käsittelee anomukset jotka sossutäti on syöttänyt sisään. Vasta lopussa sossutäti tarkistaa tuloksen. Robotisointi antaa oikeudenmukaisemman käsittelyn (ei jankutusta) eikä tuota niin paljon uhkauksia sossukonttoriin kun voidaan syyttää konetta.

Tw
Tw
7.1.2019 07:31

Näin jossakin tilaston, jonka mukaan nuorista (18-39v.) somaleista kolmannes on eläkkeellä. Se johtuu tietenkin matalasta äo:sta, henkilö luetaan lievästi jälkeenjääneeksi eikä hän pysty työelämään.
Usarissa ihmeteltiin nuorten eläkeläisten määrän suurta kasvua viimeisten kymmenen vuoden aikana:
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/268524-yha-nuoremmat-saavat-taytta-kansanelaketta-kela-maara-kasvoi-ensimmaisen-kerran
Meille sitten valehdellaan, että nämä maksavat meidän eläkkeet tulevaisuudessa, vaikka itse ovat koko ikänsä eläkkeellä.

pöh
pöh
8.1.2019 01:26

hyötyy ne maat jotka lähettävät rikollisensa eurooppaan hyysättäväksi.