Norjan Hedayatullah luultavasti eri kuin Helsingin sarjaraiskaaja

Helsingissä pitkän tuomion lapseen kohdistuneista hyväksikäytöistä saaneen miehen Safi Hedayatullahin julkitulo sai aikaan mielenkiintoisen ilmiön. Nimittäin Hedayatullahille löytyi samanniminen kaima Norjasta, joka harrastaa samoja asioita; pikkutyttöjen raiskauksia ja sen sellaista.

Norjan tapahtumiin kuuluu neljä 1997 ja 1998 syntynyttä uusnorjalaista, jotka tykkäsivät raiskata pikkutyttöjä urakkatahtiin. Jutusryppäässä tuomittiin Olivier Aluma, Regan Clement Mukendi, Warhel Numan ja Hedayatullah Safi pikku vankeuksiin. Osa otti osaa kahteen, osa yhteen raiskaukseen.

Tapahtumat pääteolle alkoivat keväällä 2015 kun yksi nelikosta otti yhteyttä tekoaikana 16-vuotiaaseen tyttöön. Tyttö oli koulukiusauksen uhri ja keskeyttänyt koulun. Tästä seurasi monenlaisia ongelmia. Tyttö kaipasi mm. uusia ystäviä. Tässä astuikin sitten se ikävämpi kohtalo peliin.

Tyttö teki siis jonkinlaista kontaktia yhden miehistä kanssa, josta seurasi tapaaminen yhden miehen asunnolla. Tytölle tarjottiin vodkaa ja tästä seurasi tajuttomuus. Paukkuun oltiin siis laitettu vahvoja tyrmäystippoja. Seurasi pimeys.

Jossain vaiheessa tyttö havahtui alastomana sängyllä. Hän pukeutui päälle ja poistui asunnolta. Hänellä ei ollut minkäänlaista muistikuvaa illan tapahtumista, mutta kertoo kuulusteluissa, että poistuessaan asunnolta hänen alapäätään kivisti ja hän aavisti mitä oli tapahtunut. Mutta koska tapahtumista ei ollut minkäänlaisia muistikuvia, ja kyseisenä aikajaksona hänellä oli muutenkin vaikea elämäntilanne niin rikosilmoitusta ei tehty. Tyttö ajautui kuitenkin entistä syvempään masennukseen ja monien ongelmien kierteeseen.

Kului vuosi kun alkoi tapahtua. Poliisi otti yhteyttä tyttöön raiskauksen tiimoilta. Poliisi nimittäin oli erään toisen raiskausjutun yhteydessä selvitellyt uusnorjalaisten kännykkäfilmejä, ja esiin tuli useita filmejä, joissa tyttö harrasti seksiä. Tai harrasti ja harrasti, filmeiltä käy ilmi, että tyttö oli tajuttomassa tilassa kun nelikko vuoron perään raiskasi tyttöä. Pisin filmeistä on 10 minuuttia, jossa yksi tekijä yhtyy kiimaisena tyttöön, joka makaa sängyllä tajuttomana. Kaiken kaikkiaan raiskausten kestoajaksi arvioitiin kuusi tuntia.

Tyttöä haastateltiin norjalaiseen Nettaviseniin, jossa hän kertoo mm, että häpeää tapahtumia eikä olisi ikinä uskonut joutuvansa tällaiseen.

– Tulen kantamaan tätä kipua koko elämän ajan sisälläni, tyttö kertoo.

Tässä juttu lyhykäisyydessään. Sarpsborgin käräjoikeus tuomitsi miehet vuoden 2017 keväällä pitkiin ehdollisiin, mutta lyhyihin ehdottomiin vankeuksiin. Hovioikeus antoi tuomioihin pikkualennukset viime vuoden 2018 helmikuussa.

Norjan hovioikeuden päätöksessä kahden tekijän syntymäajaksi kerrotaan 1997 ja kahden muun 1998. Kun taas Helsingissä tuomitun Safi Hedayatullahin syntymäaika on 1986. Ikäeroa on siten sellaiset 11-12 vuotta. Teoreettisesti on tietenkin mahdollista, että Hedayatullah olisi läpsytellyt Suomeen ja alkanut sotalapseksi. Kyllähän kolmikymppinen menee vielä ihan hyvin yksintulleena lapsena.

Mutta luultavasti kyse on kuitenkin eri henkilöistä. Kaimapojilla samanlaiset harrastukset.

Asiasta kertoi myös Document.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

18 thoughts on “Norjan Hedayatullah luultavasti eri kuin Helsingin sarjaraiskaaja

  1. Eiköhän tuo ole sama raiskarimatu. Suvakkien ja Sipilän silmissähän tuo on ihan pikku pallero.

    22
    1. Poliisin pitäisi pyytää Norjasta tunnistetiedot ja dna jos asiasta ei ole varmuutta.
      Jos kyseessä on sama tyyppi kerääkö hän korvaukset kahdesta maasta eikä ole vaivautunut käyttämään eri nimeä?

      17
  2. Hei meitä rikastetaan!

    Uusi toiminnantäyteinen tosi-tv elokuva Suomesta.

    Pääosissa Psyko Sipilä, Sadisti-Petteri Orpo, Sika-Juudas Soini, Fahad ”17” Päässä-Fiiras ja 30 tuhatta muuta julmaa matua sekä tuhansia sadistisia viher-kommunisteja.

    Kärsijöinä ja uhreina kiltti ja tunnollinen Suomen kansa.

    25
  3. Täyttä helvettiä nuo tuomiot,nuoren ihmisen elämän pilaa joukko muslimeita ja siitä selvitään ”pikkumoitteella”,mitä on nuo ehdolliset tuomiot.
    Pelkäävätkö tuomarit nuita kehitysmaalaisia oikeasti tuomita itsensä ja omaistensa vuoksi.? Kuitenki yleisesti on tiedossa,että keharit panevat vainon päällemm poliiseille ja heidän omaisilleen jos poliisi ei hellästi kohtele näitä rikollisia.
    Jos tilanne pääsee tällaiseksi,silloin ollaan lääpän jäljillä – kohta on sodoma ja komora vallalla yhteiskunnassa.

    Suomessa on nyt tilapäisesti (muka) tuomion kovennukset lastenraiskaajille,mutta tälläsyönnillä en usko tuon eduskunnan ”marttakerhon” saavan aikaan paljonkaan oikeasti vaikuttavaa.

    26
    1. Kyllä. Pelkkä kosmeettista sumutusta nämä lakien tiukennukset. Kun/jos oy suomi finland ab: lle käy samoin kuin ruotsissa eli saamme pahimman mahdollisen hallituksen ( lue viherpuna) kaikki matujen teot jne on unohdettu. Muistaakseni demarien ns muistio tavoittelee siirtolaisten moninkertaistamista. Eli halleluja ja herran haltuun.

      23
  4. Tuossako jotain ihmeellistä. Taitaa löytyä maailmalta useampikin kaima, joka harrastelee samoja asioita. Kaimojahan matuilla on. Joskus tuntuu siltä, että niiden almanakassa on vain muutama nimi miehille ja niitä kierrätetään kuten naisiakin.

    20
  5. Eikös noilla ole aina melkein samat nimet eli abdullah, ahmed, mohammed, mohammad, ali tai joku muu samantapainen.

  6. Kaveruksilla mennyt matkalla sukset ristiin, toinen päätynyt Norjaan ja toine Suomeen. Kumpikin sitten päätyi käyttämään samaa nimeä, joka oli yhdessä matkalla keksitty.

    15
  7. Veikkaan, että suvakit onanoivat ja sormettavat itseään kiimassa, kun lukevat näitä rikastustapahtumia.

    Demla tuomioissakin varmaan käydään välillä onanoimassa pahimmat kiihottumiset pois ennenkuin ehdollinen 3kk tuomio julistetaan raiskaajille.

    12
  8. ILTASANOMIEN Meitä yksipuolisesti syylistävä propaganda on läpinäkyvyydesään
    hulvatonta seuratavaa

    viher vasuri liberaali median kätyrin Ampparit lööppi

    *omistajana* Ääri vasuri *OTAVA*Kustannus

    https://otava.fi/kirjailijat/

    Täälähän näitä liberaali vasuri median lemmikeja Kirjailijoita viher vasuri
    ihmisoikeus aktivisteja on urakalla
    tietäisi vain kenen ihmisoiksia he puolustavat
    Omiensa vai ääri islamisti terroristien matu raiskaajien pedofilien ihmisarvoa
    Eli amppareista kaivettua shokki lööppi journalsmia silmä munile *kohdenettuna *
    facebook vakoilun avittamana
    Netti käytäytymis *Ihmis vakoilun* tuottamana
    amppareita avustaen ilman lupia
    mikä herätää kiinostuksen lukioissa *lööpit *

    Eli Tämä
    Palkittu toimittaja tekeytyi 13-vuotiaaksi tytöksi keskustelupalstalla – siitä seurasi järkyttävä tapahtumaketju, jonka päätteeksi ”38-vuotias Jusa” juoksi karkuun Mannerheimintiellä
    ”Jusa” alkoi kertoa nuorelle tytölle seksistä ja kysyä tämän seksikokemuksista. ”Jusa” myös fantasioi keskustelussa yhdynnästä. Lopulta mies ehdotti tapaamista. Se järjestettiin Helsingissä, jossa toimittaja meni tapaamaan Jusaa.

    Kun Jusalle selvisi, että hän on tekemisissä toimittajan kanssa, hän lähti Sallisen mukaan juoksemaan karkuun Mannerheimintien yli kohti Eteläesplanadia. Toimittaja sai Jusan kuitenkin uudelleen kiinni. Tämän jälkeen mies kertoi olevansa tavallinen keskiluokkainen perheellinen mies. Mies kiisti olleensa pedofiili ja lupasi hakea apua.

    Edeleen jää epätietoisuus onko *Jusa* mamu vai suomi mies
     Laajalle levinneet Me too- ja Suostumus 2018 -kampanjat ovat nostaneet seksuaalisen häirinnän ja seksuaalisen väkivallan laajaan yhteiskunnalliseen keskusteluun eri puolilla maailmaa.
    Niin muiden paitsi matujen
    On hyvä, että nyt keskustellaan seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ja asiallisen käytöksen rajoista, Sallinen sanoo.
    *muuten hyvä Mutta Mee Toot Ovat pitäneet* turpansa kiinni ja visusti*
    näistä oulun mamu pedoifiilia rikoksista
    Ja se On fakta

    https://www.google.fi/search?hl=fi&source=hp&ei=re1AXMD3LoGmsAHL9aaYDA&q=Oulu+Mee+too&btnK=Google-haku&oq=Oulu+Mee+too&gs_l=psy-ab.3..33i160.3570.7432..9408…0.0..0.122.829.11j1……0….1..gws-wiz…..0..0i131j0j0i10j0i22i30j0i13i30j0i13i5i30j0i8i13i30.HMdfABLjIno

    Toinen hakusana Esimerkki
    *Oulun pedofilia rikokset Mee too*

    ei yhtäkään kannanottoa MEE Too aktivisteilta

    Hae googlesta* Oulun pedofilia rikokset Mee too*

    ja ihmettele Kuinka he keskustelevat seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta

    Oulussa ja Helsingissä julkisesti Kuten ILTASANOMIEN toimittaja kehuu Vastoin faktoja

    LUODEN värää melikuvaa keitä nämä femiistit OIKEASTI yksipuoisesti jahtaavat
    ja keiden rikosia he eivät noteraa minään

    matu tekee pahaa raiskaa suomalaisia naisia
    Mee Too kannan otot asiaan 0 tulosta

    Maailman kattavimassa hakukonessa joka kaivaa pienimäkin vihjee perustella asiasta jotain

    mutta mutta nyt ei löydy mitään Hakusanalla *Oulun pedofilia rikokset Mee too*

    mikä siihen on syynä todella outoa hymmm………

  9. Jotain hämärää asiassa on, koska esim. roskapalsta Suomi24 poistaa välittömästi kaikki viittaukset oletukseen, että tälle paskanaamalle on annettu Suomen kansalaisuus huolimatta Norjassa tehdyistä vauvaraiskauksista.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.