Ruotsin uudella hallituksella on takanaan mielenkiintoinen peli, jotta se saatiin hyväksytyksi eduskunnan enemmistöllä. Oppositiopuolueilla Keskustalla ja Liberaaleilla on suurin vaikutus sille, että hallitus ylipäätään saatiin kasaan.
Nykyhallitus on vähemmistöhallitus edellisen tapaan. Suurin syy nykyisen hallituksen perustamisen mahdollistamiselle on se, että hallituspuolueilla Sosiaalidemokraateilla ja Miljööpuolueella on Keskustan ja Liberaalien tuki. Aiemmin tällainen blokkirajat ylittävä ”yhteistyö” olisi ollut mahdotonta, ja kestihän sen veivaaminen nytkin neljä kuukautta. Mutta koskaa aiemmin Keskustan Annie Lööf ei ole näin selvästi antanut tukeaan sosiaalidemokraateille kuin nyt.
Julkisuuteen on kerrottu, että Keskusta/ Liberaalit ovat antaneet Löfvenille 73 kohdan listan omine vaatimuksineen. Niin kauan kuin Löfvenin hallitus seuraa tätä listaa pysyy se vallassa. Mutta jos Lööf katsoo, että Löfven ei noudata sopimusta niin hän joutuu samantien epäluottamuslauseen alle ja hallitus kaatuu.
Listalla kerrotaan olevan monenlaisia jonninjoutavuuksia kaikkien puolueiden vaaliteemoista, kuten nyt vaikka veronalennuksia. Jokainen tietää, että veroja ei ikinä alenneta. Lisäksi listalla on sellaista täysin turhaa jonninjoutavaa jorinaa tyyliin pitääkö arvonlisäveron olla 25 vai 26 %. Joitakin muutoksia kotitalousvähennyksiin aiotaan tehdä. Näilläkään ei ole mitään merkitystä minkään kannalta.
Mutta se mikä on suurin, ja joka vaikuttaa kaikista eniten johonkin, on Keskustan vaatimus helpottaa perheenyhdistämisohjelmaa ja turvapaikamaahanmuuttoa ylipäätään. On väläytetty jopa sellaista yksityiskohtaa, että kaikille ns. yksintulleille lapsille annetaan suoraan lupa hakea ”perhe” kotimaasta Ruotsiin. Tämä tarkoittaisi lonkalta kevyesti muutamaa sataa tuhatta uutta tulijaa. Alkupaloiksi on ehdoteltu ja palloteltu ideaa saada ensi alkuun viime kesän ns. afgaanilailla väliaikaisen oleskeluluvan saaneiden miesten isit ja äidit Ruotsiin. Eli odotettavissa olisi jotain 20 000 uutta tulijaa antamaan esimakua.
Toisin sanoen, jotta hallitus ylipäätään pysyy vallassa, on sen hyväksyttävä kaikki Annie Lööfin hulluimmatkin ideat lisätä kolmansista maista tulevien henkilöiden virtaa. Käytännössä Ruotsissa on tällä hetkellä vallassa se kaikkein pahin pooli. Kaikki kolme, sosiaalidemokraatit, miljööpuolue ja keskusta ovat fanaattisia turvapaikkamaahanmuuttoextremistejä eikä mitään jarruja enää ole. Tähän asti ne ovat kinastelleet keskenään lähinnä siitä otetaanko uusia tulijoita paljon vai vielä enemmän ja annetaanko heille ilmainen vai tosi ilmainen elatus. Mutta nyt kun sokka on irti eikä mitään oikeaa oppositiota ole, voidaan odottaa väkirikasta seuraavaa neljää vuotta.
Sverigedemokraatit eivät voi vaikuttaa enään millään tavalla keksipä tämä kolmikko mitä tahansa älyttömyyksiä. Joten sinne suuntaan ei kannata paljon katsella.