Ruotsin ensimmäinen ministerikohu – Amanda Lind vastatuulessa

13
Möyhyntuoksuinen kulttuuriministeri.

Ruotsin ensimmäinen ministerikohu saatiin aikaan samana päivänä kun Löfven julkaisi listan uusista ministereistään. Kulttuuri- ja liikuntaministerin pallilla istuu muuan Miljööpuolueen Amanda Lind. Ja kohta alkoi kattilassa porisemaan.

Suurinta kohua pyörittää Lindin taannoinen lausunto, jossa hän ylisti Löfvenin entistä asuntoministeriä Mehmet Kaplania. Kaplan tuli tunnetuksi muutama vuosi sitten Löfvenin hallituksen asuntoministerinä, joka laukoi hyvinkin isis-myönteisiä lausuntoja. Hän mm. vertasi Syyriaan lahtihommiin lähteviä uusruotsalaisia musliminuorukaisia vapaaehtoisiin ruotsalaisiin miehiin, jotka olivat mukana Suomen talvisodassa. Niin ikään Kaplanin mielestä musliminuoret liittyvät isikseen ja lähtevät tappamaan Syyriaan toisia muslimeja sen takia, että kokevat Euroopassa rasismia

Mehmet Kaplanin sympatiat Turkin äärioikeistolaisia äärijärjestöjä kohtaan tulivat myöskin selväksi. Hän oli vieraili Turkissa sotilaallisten radikaalien järjestöjen kestittävänä. Turkissa radikaalin oikeiston sympatiat, Ruotsissa lampaan asuun puetun vihreän puolueen jäsen ja ministeri. Kaplan erosi lopulta ministerin paikalta näiden ja parin muunkin vastaavan jupakan takia. Ehta islamisti, olletikin kun ottaa huomioon miehen roolin erilaisissa islamilaisissa järjestöissä, kuten Ruotsin Nuoret Muslimit, joka on tullut tunnetuksi kaikesta muusta kuin rauhan sanoman levittämisestä.

Nyt tuli sitten ilmi, että uusi ministeri Amanda Lind oli sunnuntaina mm. Twitterissä ja Facebookissa ylistänyt Mehmet Kaplania ”Sankarina ja pioneerina”. Mitä Lind tällä tarkoitti? Mutta ei liene epäselvää keitä kohtaan vihervasemmiston sympatiat ovat.

Lindiltä vaadittiin nyt ”etäisyyden ottoa” Kaplanista. Ensin Lind kieltäytyi vastaamasta yleisradioyhtiön haastatteluun ”etäisyyden otosta”, mutta eilen lopulta loihe lausumaan mm. SVT:n uutisille:

– Kaplan oli osa päivitystä, jossa puoluesihteerinä kiitin aikaisempaa vihreää valtuustoa ensimmäisenä vuotenamme hallituksessa. On selvää, että otan etäisyyttä mitä Kaplan teki ja olen sitä mieltä, että on oikein, että hän erosi.

Lisäksi toista kohulinjaa pyörittää Lindin huumetestaukset. Hän kertoo testanneensa kannabista. Kannabiksen poltto nyt ei ole mitenkään kummallinen asia, mutta Ruotsin lain mukaan sen KÄYTTÖ on kiellettyä.

Lind lähti pian omaan pieneen vastahyökkäykseen. Hän kertoi mm, että ”Nationalistit rajoittavat sananvapauttamme”. Lind perus-vihreänä yrittää kääntää itseensä kohdistuvan arvostelun ”nationalistien” öyhötykseksi. Siitä huolimatta, että Kaplan-kohun takana on Ruotsin antisemitisminvastainen komitea ja Liberaali-puolueen puheenjohtaja Jan Björklund, joka on yhtä vähän nationalisti kuin Lindkin. Koko kohu ei ole millään tavalla kiinnostanut oikeistosiipeä.

Mutta, Amanda Lindin suunnalta on odotettavissa varmasti jotain mielenkiintoista seuraavien neljän vuoden aikana.

Advertisements

30 thoughts on “Ruotsin ensimmäinen ministerikohu – Amanda Lind vastatuulessa

    1. Melkein, mutta liioteltua silti. Tunnen vihreän joka on erittäinkin älykäs – paitsi että, kuten vihreältä odottaa voi, on tiettyä kaihia silmissä mamuilun suhteen ja _etenkin_ ilmastovalheen (joka tietoa etsivälle on yhtä ilmeinen kuin mamutus-vääristmä mutta taloudellisilta vaikutuksiltaan 10-100 kertaa tärkeämpi politiikan komponentti) suhteen. Ja samaa voisin sanoa perheenjäsenestäkin. Arjessa, työssä ja omalla osaamisalueella älykäs mutta poliitisesti lapsellinen.

      13
  1. Kaplanin lausunnoissa oli kyse paremmasta pään katkomisesta ja sikäli ainut ongelma on, että ns. erotettuja kehonosia ei ole tiettävästi kompostoitu.

    52
  2. Jo tuon emännän ilmeestä näkee, että kyseessä täytyy olla maailmoja syleilevä tyyppi.

    Yhtä aikaa jotenkin itkee jordanialaisen elävältä poltetun lentäjän kohtaloa ja toisaalta sen vuoksi, että kiduttajat saattavat nyt joutua elämään itse vaarassa Ruotsin ulkopuolella ja sitten vielä onhan se niin, että tuollainen polttaminen kuuluu kulttuuriin, eikä mikään kulttuuri voi olla toista huonompi.

    50
  3. Eihän kukaan voi elää vihreiden rinnakkaistodellisuudessa ilman riittävän tukevia mämmöjä joten kannabis taitaa nautituista tuotteista olla kaikkein lievin.
    Haluaisin lisäksi nostaa esille törkeän kulttuurillisen omimisen, ei valkoisella hen oletetulla voi eikä saa olla rastoja.

    60
    1
    1. Batiikki-logiikalla tämän voinee selittää siten, että keneerikampaus häxalla on monikulttuuria, tukea rasististen pottunokkien kaltoinkohtelemille keneereille tms. Tavan pottunokalla moiset hiukset ovat luonnollisesti kulttuurillista omimista ja some-raivon arvoista. Vrt. Sara Forsberg…

      37
  4. Amanda Lind ei ole ollut koskaan oikeissa töissä ellei parin vuoden pyrähdystä psykologina lasketaan työksi. Omavaltaisen ja ahdasmielisen näköinen naikkonen.

    35
  5. Minkä sille mahtaa yhtä tyhmät on ruotsin päättäjät niinkuin on äänestänsäkin.

    17
    1. Suomen tilanne ei ole parempi -lobbareiden ohjaamat puolueet tekevät kansan vastaisia päätöksiä koska täysin sairas järjestelmä sen mahdollistaa. Vain täydellinen systeemin muutos tai kansannousu voi muuttaa suuntaa -tällä hetkellä raha ohjaa toimintaa 100% (mm.käsittämättömät puoluetuet) ja korruptio on mädättänyt systeemin korjauskelvottomaksi.

      16
  6. Tapasin eilen bussissa ruotsalaisen tuttuni joka ensimmäiseksi sanoi: ”HEI! MIKÄ HALLITUS!!!”

    15
    1. Edustuksellinen ”demokratia” = kansan tahdon vastaiset päätökset joista ketään ei saada vastuuseen.

      30
  7. Vaali- ja lakisysteemeissä on paljon pielessä jos valtapuolue vippaskonstein liittää itseensä 3-9% kannatuksen omaavia paskapuolueita ja antaa maan tuhoutua vain pitääkseen vallan.

    21
  8. Amandan päästä näkyy kasvavan puu. Tunnistaako kukaan, mikä puu on kyseessä? Ilmeisesti joku lehtipuu, koska näin talvella oksissa ei ole lehtiä.

    12
  9. Mistähän hippikommuunista tommonenkin on kaivettu ihan ministeriksi asti? Kaskun eivät ole vielä yksintulleesta afgaanilapsukaisesta ministeriä leiponu.

    20
  10. Ai ai ai , ettei nyt vain Ruotsin kulttuuriministeri sortuisi kulttuuriseen omimiseen ? Ovathan nuo hiukset nyt aika ryöstö.

  11. Ruotsalaiset tulevat totisesti saamaan juuri sitä mitä ovat tahtoneet. Virkaheitto hitsari lakejoineen tulee pitämään hyvän huolen siittä, että Ruotsi kokee täydellisen romahduksen seuraavan viiden vuoden kuluessa. Ministereiksi nimitellään moppipäitä joilla ei ole harmainta aavistustakaan millaisissa oloissa tavalliset ruotsalaiset joutuvat nykyään elämään. Veikkaanpa, että tuonkin moppipään takaa löytyy miljonääri vanhemmat jotka asustelevat jossain etelän maassa kaukana Ruotsin ongelmista. Jo se, että ministereiksi nimitellään jotain maailman halaajia kertoo kyllä selvää kieltä siittä mitä on tulossa. Hyvästi Ruotsi. Muistosi on meille kallis.

    1. Sääliksi käy ruotsalaisia ja Ruotsia. Valtio on tosiaan uppoamassa melkoiseen suohon, ja ilmeisesti hyvin moni kansalainen ei edes ymmärrä asiaa. Media on siellä pimittänyt asioita liian kauan.

      Ikävästi Suomessakin on paljon heitä, jotka eivät ymmärrä poliittisen islamin päälle yhtään mitään. Turhaan luullaan, että islamistit täällä maallistuisivat ja olisivat lopunikää ympäristö-/viherpuolueen tai vasemmiston kilttejä äänestäjiä.

      Briteissä on jo pitkään ollut muslimipuolue, jolla on jonkinlainen edustusto sikäläisessä hallintojärjestelmässä, siellä (ja ilmeisesti myös joissakin muissa Euroopan maissa) on jo lepyttelevästi osittainen sharialaki vain ”vapaaehtoisia” muslimeja koskien perheoikeuden asioissa. Ei ymmärretä, ettei se siihen jää: Saksan kaduilla on jo nähty islamistien avoimesti osoittavan mieltään toisessa maassa vangittujen äärimuslimien vapauttamisen puolesta ja myös vaativan sharialakia koko Saksaan ja Saksan kansaa koskevaksi (tästä on raportoinut mm. toimittaja Pertti Rönkkö, joka Saksasta käsin raportoi sikäläistä elämänmenoa Facebook-sivuillaan).

      Ruotsissa sosiaalidemokraatit ovat ihan varmoja, että lisää rahaa maahanmuuttajien koulutukseen ja kotoutukseen syytämällä, autonpolttelut ym. ongelmat loppuvat. Tuttu luulo Suomen sossuillakin. Ympäristöpuolue kuvittelee vissiin samaa. Karvas pettymys aikanaan näyttää matuihin upotettujen tukirahojen valuvan kankkulan kaivoon.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.