Oulun turvallisuusseminaari täysi fiasko – ”Suomalaisetkin raiskaa ja esikotouttamista lisättävä”

0

Oulussa pidettiin aamupäivällä turvallisuusseminaari, jossa käsiteltiin Oulun seksuaalirikostapauksia ja sen turvallisuusvaikutuksia ihmisiin. Koko seminaari oli täysi katastrofi ja osoitti, että Oulun kaupungin johdolla ja johtopolitiikoilla ei ole tilanne millään tavalla hallussa, eikä tilannetta aiota edes parantaa.

Tilaisuuden piti olla keskustelutilaisuus, jossa pohditaan miten nuorten naisten ja tyttöjen tilannetta voidaan parantaa. Tämän sijasta suurin osa puheenvuoroista käsitteli lähinnä miten suomalaisetkin raiskaa ja seksuaalirikoksia on ollut aina. Yksi puhuja jopa kertoi, että Oulussa ei edes ole mitään raiskausbuumia. Hänen väitteensä mukaan raiskausbuumi oli 2012. Mutta koska teot olivat tuolloin kantasuomalaisten tekosia siitä ei noussut mediakohua. Kaupungin turvallisuuspäälliikkö vahvisti asian: Oulussa ei raiskata sen enempää kuin muuallakaan Suomessa, Oulu on turvallinen kaupunki.

Koko tilaisuus oli siis täynnä jonninjoutavaa jorinaa. Poliisi kertoi, että maahanmuuttajat ovat niitä uhreja. Maahanmuuttoviraston henkilö kertoi miten turvapaikkaprosessi etenee. Sen jälkeen saatiin pitkä puheenvuoro kuinka pakolaismiesten vierailuttamisesta kouluilla ja päiväkodeissa ollaan saatu pelkästään positiivisia kokemuksia. Sotamiehiä ollaan vierailutettu säännöllisesti kouluissa ja niitä aiotaan jatkaa tulevaisuudessakin. Puhuttiin kotouttamisesta ja suomalaisten velvollisuuksista kotouttaa.

Niin ikään tuli esille, että Oulun tapaussarjassa ongelma on lähinnä se, että somessa harjoitetaan vihakirjoittelua. Myös muut puhujat muistuttivat, että seksirikokset eivät ole lisääntyneet, ja jos ovatkin, silloin kotouttamista on parannettava ja valtion velvollisuus on kotouttaa tulijat. Monet puhujat kertoivat kuinka monikulttuurisuus tekee auvoisaksi. Muuan puhuja kertoi kuinka oli matkustanut kerran venäläisellä lentokoneella, jossa oli tanskalainen miehistö, tai jotain sinnepäin. Tämän vuoksi Suomi ei voi sulkea rajoja.

Ainoita kriittisiä mielipiteitä esitti Sebastian Tynkkynen, joka sanoi, että Oulun kaupunginhallitus ei ole tehnyt yhtään mitään raiskausepidemian kitkemiseksi. Tynkkynen vaati niin ikään, että kaikki päiväkoti- ja kouluvierailut on lopetettava yksiselitteisesti ja aikuisille sotapakolaisille on annettava porttikielto nuorisotiloille. Tynkkysen puheenvuorossa oli mielenkiintoista se, että puheenjohtaja paukutti koko puheen ajan vasaraa. Tynkkynen lopetti puheensa kehoitukseen kaupunginhallituksen hävetä.

Myös Junes Lokka esitti kriittisen kannan. Hän kertoikin, että koko tilaisuus on turhaa jonninjoutavaa jorinaa. Lokka vaati, että kaupunki on tuomittava parittamisesta ja maanpetoksesta, koska se on antanut Esikodolle ja muille toimijoille luvan pyörittää sotapakolaisia nuorten ja lasten parissa. Lapset ja nuoret on oikeastaan pakotettu seurustelemaan kehitysmaista tulleiden miesten kanssa.

Kaiken kaikkiaan koko seminaari oli täysi fiasko. Oulun johtoa ei tosiasiassa kiinnosta nuorten naisten tilanne, eikä sen vakavuutta ymmärretä. Suurin ongelma puhujille oli nyt vain se, että kotouttamistoimet ovat epäonnistuneet ja kun sotapakolaisia vierailutetaan entistä enemmän kouluissa, tilanne paranee.

 

 

89 thoughts on “Oulun turvallisuusseminaari täysi fiasko – ”Suomalaisetkin raiskaa ja esikotouttamista lisättävä”

    1. Voi olla ettei venäläisetkään huoli, Ruotti saattais huolia jos kärrättäis vähän lisää Isis-väkeä kaupunkiin.

      102
      2
    2. Voisi olla oikea ajatus. Venäläiset lopettaisivat maahan tuodun rikollisuuden nopeasti. Sen voisi tehdä suomalaisetkin tosin hitaasti, jos osaisivat antaa seutaavissa vaaleissa äänensä oikein valiten.

      39
    3. Ei nyt vielä luovuteta, eikä heittäydytä epäisänmaallisiksi. Hallitsematonta maahanmuuttoa voi torjua vastustamalla kaikille maahanmuuttajille lisäoikeiksia tuovaa GCM-sopimusta. Samalla allekirjoituksella voi myös puolustaa maahanmuuttokriittisen sananvapauden säilymistä. GCM-sopimuksessa on monta pykälää, joissa tähdennetään kaiken muukalaisvihamieliseksi tai rasistiseksi tai toisten uskontoa arvostelevan puheen yksiselitteisen lopettamisen tärkeyttä. GCM oikeasti yrittää lopettaa myös huolellisesti perustellun kritiikin epäasiallisten suunsoittojen lisäksi.

      Jos tämä ei riitä, niin GCM-sopimus nopeuttaa turvapaikanhakuprosessia, vaikeuttaa maahanmuuttajien tai turvapaikanhakijoiden säilöönottoa entisestään, koska sitä saa käyttää vain viimeisenä ja hyvin perusteltuna keinona. GCM-sopimus myös varmasti vaikeuttaa pakkopalautuksia, koska siinä uudestaan ja vahvemmin sitoudutaan erinäisiin ihmisoikeuspykäliin. GCM on sitova (tekstistä puhutaan monessa kohtaa sitoutumisesta), vaikka YK sivuillaan (+ Suomen Ulkoministeriön asiantuntija Klinge) muuta vakuuttavat. Ainoastaan yksi alkupuolen kohta itse sopimuspaperissa voidaan katsoa lupaavan ei-sitovuutta. Merkel ym. on kuitenkin tuonut esiin, että EU:n pitää paperiin sitoutua ja paperi itse kokonaisuutena pääasiassa käyttää sitoutumista korostavaa tekstiä.

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3592

      16
      1
      1. Muistakaa rastittaa aloitusta kannattava rasti. Pelkkä ”Kannata aloitetta” -painiketta klikkaaminen ei riitä.

        Suosittelen myös lämpimästi suoran linkin jakamista kavereille ja sukulaisille. Nimittäin joku oli joitakin päiviä sitten huomannut, että tämän aloitteen kanssa on joku ”hassutellut”, sitä ei voinut enää löytää selaamalla aloitteita.

        Mielestäni tämän pitäisi soittaa hälytyskelloja, jos vielä näin on. Kansalaisaloitesivuston jonkin aloitteen sabotointiyritys on vakava asia. Kellä on motiivi rajoittaa mielipiteen vapautta tässä asiassa? Ennen kaikkea kenellä on motiivi yrittää torjua sen ilmitulo, kuinka laajasti kansa suhtautuu kriittisesti täysin rajoittamattomaan maahanmuuttoon?

        GCM ihan oikeasti edistää mistä tahansa syystä tapahtuvien maahanmuuttajien oikeuksia ja helpottaa maahanmuuttovapauksia. Työperäistä maahanmuuttoa käsitellään myös hyvin pitkä pätkä, maalaillaan palkkakyykyttäjille mielikuvia, kuinka osaamisia voidaan kartoittaa jo lähtömaista käsin ja halpatyövoimaa tilailla kunkin paikallisen tarpeen mukaan mittatilaustyönä. Alhaisista palkoista ja palkka-alennuksista, joka myös kantakansalaisia odottaa EI tietenkään puhuta mitään, vaan kauniisti sanotaan kaiken työmaasorron olevan kiellettyä, tulijoille on taattava kantakansalaisten kanssa samat oikeudet työlakien mukaan. Kuka ei muka tiedä, että kyykytys onnistuu ihan Suomen nykyisten lakien puitteissa? Kaikille ei tarvitse maksaa samaa palkkaa, ja jos riittävän suuri osa suostuu tekemään alepalkalla, on helppo tiputtaa muidenkin palkkoja.

        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3592

        14
      2. PÄÄTTÄJÄT OVAT UNOHTANEET MUUTAMAN MERKITTÄVÄN SEIKAN

        1) Arvot ja asenteet
        Kun ihminen on saavuttanut aikuisiän, on tieteellisesti tutkittu, että hänen arvomaailmaansa on todella vaikea enää muuttaa. Tämähän tarkoittaa sitä, että tänne saapuneet, pääsääntöisesti 22-40- vuotiaat miehet ovat jo arvonsa omaksuneet. Sitä ei edes muutaman kuukauden mittaisella ”kotouttamisella” muuteta, varsinkaan sillä, että viedään aikuiset miehet katsomaan 10-15- vuotiaita lapsia. Ihan turha juttu.

        Jos kouluja pitää päästä katsomaan, niin menköön Maasotakoulu, Kadetti- ja Poliisiammattikorkeakoulu tai jokin muu aikuisoppilaitos. Peruskoulun voi esitellä videolta tai näyttöesityksenä.

        2) Lain tulkinta
        Liittyy osittain kohtaan 1). Miten saat lapsen raiskaajat ymmärtämään, että he tekevät väärin, jos he ovat yli 20 vuotta omaksuneet, että siinä ei ole mitään väärää? Entä, jos vielä heidän uskonto sallii sen?

        3) Joukkoraiskaukset
        ”Suomalaisetkin raiskaa”. Montako joukkoraiskausta oli Oulussa kantasuomalaisten tekeminä ennen pakolaisia? Miten suomalaisten tekemät raiskaukset liittyvät maahanmuuttajien tekemiin raiskauksiin? Liittyy myös kohtaan 1) ja 2).

        4) Turvallisuustilanne
        Oulussa ei raiskata enempää kuin muualla maassa. Aivan, mutta ennen maahanmuuttajia Oulussa siis raiskattiin VÄHEMMÄN kuin keskimäärin muualla. Pitäisikö sen lohduttaa, että Oulu on nyt vasta ”päässyt” nyt keskiarvoon tilastoissa? Nauraisin, ellei olisi kysymys vakavasta asiasta. Yksikin muualta ”tilattu” ylimääräinen raiskaus on liikaa.

        5) Turvallisuus on tunnetta
        Useat oululaiset tuttavat kokevat turvallisuuden heikentyneen merkittävästi Oulussa. Miksi tähän ei reagoida? Onko kaupungin päättävissä elimissä ihmisiä, joilla ei ole murrosikäisiä tyttölapsia kasvatettavana?

        6) Ongelmanasettelu
        Kaikki ei raiskaa, mutta joukosta löytyy raiskaajia. Jos maahanmuuttajia otetaan sata, niin todennäköisyyslaskennan avulla siitä joukosta voi löytyä 1-5 raiskaajaa, jotka toteuttavat mieltymyksiään. Kysymys kuuluukin, että millä eri keinoin selvitetään yhteiskuntakelpoiset yksilöt?

        7) Veronmaksajia
        Tulleet ovat pääosin olleet vaatimattomasti koulutettuja. Vaikka he pääsisivät töihin, sijoittuvat he matalapalkka-alalle. Perheelliset voivat joutua tämän vuoksi turvautumaan yhteiskunnan tukeen elääkseen. Tällöin lopputulema onkin valtiolle miinusmerkkinen.

        26
    4. Kävihän se Putinin vasen käsi Medvedev katsastamass paikat viime keväänä. Suunnitelma Venäjän maarajan kaartamisesta Oulun ympäri on jo valmis. Homma toteutetaan kuulemma heti miten. Muslimit hävitetään eka vuorokauden aikana heti kun suvakit on tuhkana.

  1. jos vaan kaikki fiksut muuttaisivat pois oulusta ja jättäisivät oululaisen mafian eli lessut sinne palvelemaan omilla lapsillaan ja auttamaan laittomastimaahantunkeutujia, niin asia olisi selvä

    134
    2
      1. Pois itsekin muutin jo ennen vuosituhannen vaihdetta. Kova ikävä on ollut kotiseudulle takaisin, mutta nyt olen alkanut jo hieman epäröidä, että kannattaako kuitenkaan. Niin huonoissa käsissä on Oulun asiat tänä päivänä. En ois ikinä tuosta nyrkkeilysankaristakaan uskonut millainen velliperse pelätystä kapiaisesta kuoriutui. Olikin näköjään lainahöyhenissä koko ukko…

        62
          1. Tarkoittanee Juha Hännistä. Se on jätkä, joka valtuuston kokouksissa paukuttaa nuijaa ja kiljuu hädissään, jos joku kehtaa puhua raiskaajista epäkunnioittavaan sävyyn. Sopii ainakin kuvaukseen.

            23
            1. Oli meikäläisen komppanianpäällikön sijainen -82-83 jonkin aikaa. Sain luvan pisempiin viikonloppuvapaisiin, ts. sain lähteä jo perjantaisin lomille kun väsäsin ruutupaperille anomuksen ja esitin asian ryhdikkäästi ja sotilaallisesti 🙂 Asiat eivät tule muuttumaan kuin sitten vasta kun joku poliitikko tai mieluimmin muutama tapetaan matujen toimesta. Lapsien raiskaukset ja naisten puukotukset eivät ole niin iso asia asia että Euroopan väestönvaihto ja kehitysmaiden invaasio pysäytettäisiin. Sehän on nähty mm. Englannissa ja Ruotsissa.On tämä kansa melko aivopestyä lammaslaumaa että suurin osa sallii tämän, sen näkee puolueiden kannatusluvuissa. Eli kansa saa ne päättäjät ja viranhaltijat jotka se äänestää vuodesta toiseen valtaan.Nämä kokoukset ovat suurta teatteria ja jo etukäteen on päätetty että asiat EIVÄT tule muuttumaan. Ei mulla muuta.

              13
            2. Niin pääsihän tämä stubin kaveri olympialaisiin. Taisi olla jopa maailmaennätys kun vastustaja sammutti valot ylikersantilta.

            3. Hänninen on se mistään mitään tajuamaton Kikkare, joka puhuu ”persua” näin vaalien alla. Orpon nuolija.

    1. Tunnen kolme oululaista.

      Ensimmäinen on suuriluuloinen ja ylimielinen itsestään ja totaalisen lahjaton.

      Toinen on suuriluuloinen, mutta joi eroon perheensäkin.

      Kolmas on mukava seuramies, mutta töissä täysin lahjaton.

      Kaikkia kolmeanyhdistää ammatti: insinöörejä.

  2. Kuvottvaa valkopyykkäystä. Jokainen äänestäjä voi katsoa peiliin. Mitä siellä näkyy?. Ja jokainen ”nukkuva” äänestäjä voi myös miettiä onko lämmin sohva tärkeämpi kuin Suomen tulevaisuus.

    152
    1
    1. Jos ei ymmärrä Suomen tulevaisuutta, niin voi äkkiä löytää sohvaltaan kamelinpaskaa…

      100
    2. https://unvis.it/is.fi/oulun-seutu/art-2000005980372.html

      ”Apulaispoliisipäällikön mukaan poliisi toi Oulun seksuaalirikokset julkisuuteen keskustelun herättämiseksi ja vastaavien tekojen ehkäisemiseksi tulevaisuudessa.”

      Nehän on aivan saatanan röyhkeitä. Omivat itselleen kunniaa asian esille tuomisesta, vaikka esilletuomisesta saamme kiittää lähinnä Junes Lokkaa ja Tiina Wiikiä.

      Mutta: seuraava on erittäin tärkeä lause, joka on heti jutun alussa…

      ”Oulussa ei tapahdu sen enempää alaikäisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia kuin muissakaan Suomen kaupungeissa.”

      Muissa kaupungeissa on siis vaiettu asia kuoliaaksi, eikä ole oltu huolissaan alaikäisten tyttöjen raiskauksista. Tai vaikka on oltu huolissaan, niin on jokin asia, mistä ollaan huolissaan vielä paljon enemmän.

      Poliisi siis tietää, että alaikäisiä raiskataan muualla ihan yhtä paljon kuin Oulussa, mutta muualla ei varoitella. Ja poliisit eivät olisi Oulussakaan pukahtaneet paskan vertaa ilman Junesta ja Tiinaa.

      Hyvä Suomi! Hyvin pyyhkii!

      95
      1. Tuosta ”Oulussa ei tapahdu sen enempää alaikäisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia kuin muissakaan Suomen kaupungeissa.” -toteamuksesta tulee tosiaan heti ensimmäisenä mieleen, että sama ongelma lakaistaan maton alle kaikkialla. Mutta toisaalta voi pohtia sitä lipsauttiko kyseinen poliisi sen vahingossa vai onko poliisi vaiennettu vastoi tahtoaan niin tehokkaasti, että asioiden laita pitää kertoa noinkin epäsuoraan. Muuten tuossa lauseessa ei ole mitään järkeä, koska sehaän tarkoitettu rauhoitteluksi, mutta ilmaisee samalla, että tilanne on aivan hirveä myös muissa kaupungeissa…?

        36
      2. Täällä ilmeisesti moni ei tosiaan enää viitsi lukea ja seurata mitään Ylen ja MTV:n juttuja. Yle paljasti jo yhdessä jutussa, ettei Oulu mitenkään poikkeuskaupunki ole. Syy on juurikin tuo. Oulussa ulkomaalaisten osuus alaikäisiin kohdistuvissa seksirikoksissa jäi matalammaksi kuin Helsingissä, missä se oli yli puolet.

        Oulun paljastukset ovat jäävuoren huippu, jonka ansiosta juttuja tulee enemmän päivänvaloon.

        Yle julkaisi myös kaikkien kaupunkien ja kuntien alaikäisiin kohdistuvat raiskaustapaukset vuosilta 2016, 2017 ja 2018.

        MTV:n sivuilta löytyy naispuolisen poliisitutkijan haastattelu, jossa poliisi arvelee juttuja paljastuvan lisää niin Oulussa kuin muualla.

        Tänään kuulin eräästä ei-valtamediasta, että Yle oli uutisoinut Suomessa olevan nyt käynnissä 1000 alaikäisiä koskevia seksuaalirikostutkintoja, joista poliisi vaikenee. Tämähän tarkoittaa sitä, että rikostutkimusten valmistuttua, tullaan uusista tapauksista kuulemaan, jos media jaksaa päivystää.

        25
  3. No se on kyllä nähty jo aiemmin, että minkälaisia suurin osa noista Oulun päättäjistä on. Tulevaisuudessa tulevat onneksi olemaan varsin epäsuosittuja, kuten muutkin julkisesti muka-suvainneet ja unelmoineet. Eivät vaan itse sitä ymmärrä.

    115
  4. Kaikki pt median kirjoittama juttu on tuubaa, ruotsissa menee hyvin:
    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005980284.html

    Esimerkiksi Ruotsissa käydään jo nyt enemmän töissä kuin Suomessa eikä väestön ikääntyminen ole yhtä iso ongelma eritoten pitkään jatkuneen maahanmuuton takia.

    Kun suomessakin viedään ulkomaisia”miehiä” vasten kaikkia lakeja lasten kanssa telmimään sillä on vain positiivisia vaikutuksia eläköityviin ja sukupuuttoon kuoleviin suomalaisiin.

    5
    114
      1. Ja sinä ihan helvetillisellä typeryydellä jos et edes osannut lukea tuota juttua ja katsoa mikä siinä oli lainausta.

        3
        40
        1. Kumpikohan teistä on se typerys tässä asiassa. On surullista, että et itse tajua, kuinka pihalla tosiasioista olet. Muuta asumaan sinne monikulttuuriseen Ruotsiin, niin pääset nauttimaan ruotsalaisesta hyvinvointivaltiosta.

          28
          1. Lukutaito taitaa sulla olla opittu koraani koulussa M.O.T. Muuta takaisin sinne somaliaan tai mistä ikinä tulitkin, vain m#¤#¤mi voi olla noin tyhmä tai humanistisen tiedekunnan oppilas.

        2. Mistä Suomen surkea tilanne johtuu? Vastaus ei ole, halvan työvoiman puute. Vastaus on väärä politiikka. Työvoimapulaa ei voi olla jos on 300000 työtöntä. Tilanne ei tietenkään parane jos tuodaan 100000 osaamatonta ja liikkumiskyvytöntä lisäksi.
          Voisi ajatella, että ryhdytään käymään kauppaa Venäjän kanssa. Ostetaan halpaa öljyä, jota ei veroteta, tällöin ihmisillä on varaa käydä työssä kauempaakin. Venäjän markkinat ovat suuret, sinne kelpaavat suomalaiset tuotteet. Esteenä järkevälle politiikalle ovat vallanpitäjät, jotka pelkäävät mitä EU ja Nato (USA) sanoo. Historia osoittaa, aina kun Venäjällä on mennyt hyvin, Suomella on mennyt erittäin hyvin, jos välit ovat kunnossa.

      2. Se että Frank uskoo johonkin mediaan kuten Hesariin kertoo sen että se uskoo ihan kaikkeen muuhunkin. Mä veikkaan että jos häneltä kysytään niin kaksoistorit oli terrori isku.

        11
    1. Mitäpäs sitä muutamasta no-go alueesta ja tulevasta huntupakosta, kunhan vaan partalapsilla pyyhkii hyvin.

      44
    2. Sarkasmiahan tuo oli. Mutta ”sarkasmilla” pääsee hyvin äkkiä punaviherpunikkien kerhon jäseneksi, sillä niin hulluja he ovat. Ajatelkaapa Spede parkaa.

      Hän ei eläisi työllään enää tänäpäivänä, sillä koko Suomessa vallitsevassa ”yhteiskuntailmastossa” sellainen helmi kuin ”Ruljanssi riihi” olisi pelkkää tasapaksua suomalaista todellisuutta siitäkin huolimatta, että tuossa ohjelmassa loisti muuan G. Pula-aho -niminen papukaija, jonka roolia veti nerokkaalla lahjakkuudella Leo Jokela (1927-1975).

      Oululaisten pöljyys on jo samalla vähämielisyyden uloimmalla radalla kuin Ruotsin vastaava ”tanssitauti”. Kuvaus nk. ”tilaisuuden” kulusta oli perin surullista ja samalla raivostuttavaa luettavaa, sillä kyseessä on kuitenkin kysymys lasten ja nuorten turvallisuudesta ja oikeudesta olla lapsia ja nuoria sinä lyhyenä aikana joksi se on kutistunut. Koko Oulun johto pitäisi heittää tyrmään täysinä psykopaatteina, narsisteina ja patologisina valehtelijoina.

      Oulun johdon antamat wanhaa levyä rikkisoittavat selitelmät siitä, että ”raiskaavathan suomalaisetkin”, tilanteessa, jossa järjestelmällistä joukkoraiskausrikollisuutta on kohdistunut tyttölapsiin iässä, joka ei nyt aivan jokapäiväistä ole suomalaisessa kulttuurissa siitä huolimatta, että näitä iljetyksiä ja kierotuneita luonteita on meissä suomimiestenkin joukossa, mutta EI HEITÄ sentään PUOLUSTELLLA, sillä että naidaanhan muslimimaissakin tyttöjä ja poikia, aasista sekä vuohesta puhumattakaan.

      Brasiliassa laki toimii, jossa poliiseja ei riitä joka pikku kyliin ampumaan ensin ja kysymään sitten. Siellä toimii ”vertaisapu” eli tuttavallisemmin sanottuna sakinhivutus.
      Aikuisen naisen raiskaaja pakotettiin syömään toinen korvansa tuoreena eli wanhaa ei tarjottu. Tietenkin korva irroitettiin veitsellä, joka oli terävä ja ”kokoisensa”!
      Lapsenraiskaaja toisessa ”oikeustapauksessa” sai tuomioksensa kärsiä sanan varsinaisessa merkityksessä siten, että hänet hakattiin naisten ja miesten toimesta kaikella mikä käsiin vain saatiin ja sen jälkeen ”uhri” (syyllinen -toim.huom.) valeltiin bensiinillä ja tuikattiin tuleen.

      Siis edellä kuvatun lailla toimii Brasilialainen kyläoikeus eli huonosti kuvastuva vastine Demlasta, joka soveltaa tuomioita, jotka eivät perustu lakiin vaan punavihreään poliittiseen maailmankatsomukseen.
      Eli ”Vihapuheeseen” ja somaliraiskarien kyseessä ollessa ”julkisuuteen”.

      27
    3. Ongelma on siinä että Ruotsissa talous laitettu kaiken muun edelle. Mokutuksella voi vähän aikaa buustata taloutta ennen romahdusta. Paljonko hintaa on näillä?: Kansan kahtiajako, yleisen ilmapiirin huonontuminen, luottamusyhteiskunnan menetys, turvallisuudentunteen menetys, yleinen elämänlaadun huonontuminen.

      Epäilen että jokainen jolla on elämänkokemusta valitsisi vähemmän rahaa jos voisi viettää elämänsä turvallisella ja hyvällä mielellä kuin vähän enemmän rahaa multikulttihelvetissä joka menee koko ajan hullummaksi kohti tuhoa. Varmaan kiva katsella tuota meininkiä kun tietää että ainakaan perempaan se ei mene. Moni olisi valmis antamaan kaiken jos saisi vanhan Ruotsin takaisin. Väitän että ylivoimainen enemmistö ruotsalaisista. Ylivoimainen kansalaisten enemmistö vastustaa tätä mokutusta eikä heiltä ole kysytty lupaa tai mandaattia siihen missään Euroopan maassa. Tämä vaikuttaa täysin ulkopuolelta johdetulta operaatiolta.

      27
    4. Onnittelut tuosta optimismista. Ei voi muuta ku onnitella 😀 Vihollinen tulee panssarilla kohti ja herra se vaan uskoo unelmiinsa.

  5. liberaali globalisti huijjareiden kusetus * big one *please avatkaa nyt jumaluta silmänne liberaalisuuden ihanuuksilta hehän ovat ihmisiä peli nappuloinaan käyttäviä häikäilemättömiä rikollisia sanoo:

    Juha Sipilän lausunto Esperistä kuohuttaa – ”Mitä ihmettä? Olisiko jo aika myöntää ongelmat?”

    miksi ihmiset ovat kyllästyneet tähän liberaali globalisti eliiti huijjareiden polittikkaan

    tässä yksi hyvä esimerkki taaaaaaaas…………………………………..

    Näin kohuttu Esperi-pomo Marja Aarnio-Isohanni tienaa – 2 vuodessa yli 6 330 000 euron tulot

    mutta silti hänen yrityksensä toiminasta eli siitä mitä heidän pitäisi tehdä
    muummoista ja papoista viis

    kuka tervejärkinen noin moraalin tasolla voi 6 330 000 euron tuloila kohdeklla sen maksajia asiakaitaan tällä tyylillä

    eli kyseessä on pakko olla joku umpi kajahtanut narsisti johtaja
    huomioikaa feministit

    NAIS JOHTAJA i dont give a fuck asenteella

    tässä se toinen

    Seksirikosvyyhti pysäytti Oulun, kaupungin turvallisuusinfo käynnissä juuri nyt – IL seuraa hetki hetkeltä
    Tänään klo 9:49
    Oulussa järjestetään maanantaina turvallisuusinfo kaupunkia kohdanneen seksirikoskriisin takia. Iltalehti seuraa tilaisuutta.

    Ja ei komentointi mahdolisuutta * neutraalin * avoimen *median
    IL Juttun taas vaihteeksi

    johtuen aiheesta

    37
    1
  6. No niin. Tapaukset ovat sitten tällä selvä. Nyt voivat matumiehet taas hyvillä mielin viihtyä kauppakeskuksessa, toivottavasti Oulun kaupunki on pahoillaan mielipahasta jotka Suomalaiset natsit ovat aiheuttaneet. Korvauksiakin henkisestä kärsimyksestä on varmaankin tulossa? Oletetusti ”Raiskatut” lapsetkin syövät, leikkivät ja nukkuvat hyvin ja ovat ihan normaalin oloisia eli ihan turhaan tästä rasistit hölisivät! Hävettää olla Suomalainen!!!

    81
  7. Oulu näin siis toivottaa lisää muslimipanomiehiä tervetulleeksi ! Oulu on edelläkävijä ! OULU ON VOITTAJA !

    74
    1. Nuorissa on tulevaisuus. Ei ne tyhmiä ole. Ne laittaa vielä itse matut kuriin siellä Valkealla, koska poliisi ei suojele.

  8. Tutkikaapa maksavatko suomalaiset veronmaksajat myös kikkelinsilpomiset? Ruotsissa Landstinget eli veronmaksajat ovat maksaneet kulturelliset kikkelisilvonnat jo ainakin vuodesta 2004:

    http://barnkirurgen.se/

    47
  9. Voi helvetti noiden jorinoita. Suomalaisilla on siis velvollisuus ottaa silmilleen kaikki paska, minkä herrakansa vaan ikinäkin keksii heittää.

    Ihmisoikeudet menevät kaiken edelle kun rikosta ei ole vielä tapahtunut. Jos todellakin on niin, että potentiaaliset uhrit ovat sitten uhrismin realisoiduttua ihmisoikeutettuja vain asian käsittelyyn tuomioistuimessa, on kaikki menetetty. Idiotismi on saanut kaiken vallan, joka täytyy ottaa siltä pois. Asiat eivät vain voi jatkua näin.

    Rikollisten ihmisoikeus on tällä hetkellä tärkeämpi kuin uhrien ihmisoikeus ja ainoa syy tähän on se, että rikollinen toteuttaa rikoksensa pienellä viiveellä. Ja sitten teeskennellään, että onpa meillä tosi hieno oikeusvaltio, kun uhritkin saavat oikeutta oikein tuomioistuimessa.

    Ei sellaista sakkia voi päästää maahan, joista vain 90% ei tee rikoksia. Sehän on katastrofi!

    Väestörakenteen heikkenemisen syy on juurrutettu yhteiskuntaamme viimeisen 40 – 50 vuoden aikana. Tämä syy ei katoa mihinkään sillä, että otamme haittamaahanmuuttajia korjaamaan ikärakennetta. Ikärakenteella ja sen ns korjaamisella ei ole paskankaan merkitystä, jos väki on kouluttamatonta ja 10% vielä perseilee päälle. Siitä tulee vain lisää ongelmia.

    Ja vaikka me saisimme kunnollisia, koulutettuja maahanmuuttajia, niin sama yhteiskunnallinen ongelma, joka pienentää perhekokoja, jää täysin korjaamatta. Se on ollut korjaamatta liian kauan. Meitä on keitetty kuin sammakkoja hitaasti kuumenevassa vedessä, eikä asiasta ja sen juurisyistä voida edes alkaa puhumaan, koska se on poliittisesti epäkorrektia.

    49
  10. tää on just sitä vitun oksettavaa paskaa.ku ongelma on olemassa ja todistettu,niin aivovammaset suvakit houruaa ongelmia vaan lisää.mikä vittu niitä paskiaisia vaivaa

    58
  11. Taas kerran tämä virsi ”suomalaisten velvollisuuksista kotouttaa”, millä itse asiassa tarkoitetaan suomalaisten velvollisuutta sopeutua.
    Meidän siis tulisi muuttaa tapojamme ja jopa lakejamme jotta maahan tunkeutujat kotoutuisivat elämään omilla tavoillaan meidän kustannuksellamme.

    67
    1. Vitut.Suomalaisilla on velvollisuus suojella lapsiaan noilta ali-ihmisiltä ja heitä paapovilta mädättäjähuorilta.Asein jos se on tarpeellista.

      37
    1. ”Hakkeroinu” taitaa vaan olla työtekijä joka päättäny että riittää ja vastannu niinku mieli tekee, syyttävät hakkerointia ettei saa ite paskaa niskaan 😀

  12. Kovin tutulta kuullostavat lääkkeet. Vrt Neukkula:
    -kommunismi ei toimi, mitä tehdään?
    -lisätään kommunismia entisestään (kotoutumista,rahaa,sensuuria…)
    Mutta kuinkas sitten kävikään NL:n.
    Vaaliuurnilla tämä täytyy samoin oikaista!

    47
  13. Afghanistanissa on tulossa rauha (Expressen 2 tuntia sitten). Nyt voimme palauttaa kaikki kikkelipojat takaisin kotimaahansa.

    59
    1. Ensin ne ali-ihmiset korvaavat aiheuttamansa vahingot ja maksavat loisimisestaan aiheutuneet kustannukset.Syövät vaikka 9 euroa päivässä palkalla koiranpaskaa tien reunoilta kunnes ovat maksaneet.Yhdentekevää.

      29
  14. Sama tuttu kaava jatkuu. Kohu kestää pari päivää. Sitten aletaan syyttämään suomalaisia rasismista ja naisten raiskaamisesta. Ennen vaaleja Jutta Urpilainen sanoo, ”maassa maan tavalla”. Kun vaalit on ohi, aletaan kotouttamaan suomalaisia ulkomaalaisten tavoille. ”Kaikki on taas hyvin.”

    Kaikki vanhat puolueet on mädännyt läpikotaisin, eivätkä pysty korjaamaan tilannetta. Ainoat keinot korjata tilanne on saada PS nousuun tai nopeampi tapa olisi sotilasvallankaappaus.

    Ulkomaalaiset tulevat raiskaamaan meidän lapsia jatkossakin… vielä monta vuotta.

    ”Kiitos” Keskusta, SDP, Kokoomus, Vasemmistoliitto, KD ja Vihreät.

    58
  15. Tynkkysen puhe oli ps valtuustoryhmän puhe, jonka Tynkkynen vain esitti hyvin. Surkuhupaisaa oli se, että kokous keskeytettiin juuri kun Lokalle ja Tynkkyselle oli tulossa oma puheenvuoro.

    47
  16. Mitä muuta voi odottaa joltain kaunpungin paskantärkeiden virkamiesten seminaarilta? Hehän tosta ovat poliittisesti ja virallisesti vastuussa yhdessä niin tottakai ne siellä keskenänsä puolustelee toimintaansa ja politiikkaansa ihan niinkun hallituskin puolustelee toimiaan eduskunnassa. Eihän ne nyt itseään ala haukkumaan tietenkään!

    38
  17. Olipahan kiduttavaa seurattavaa. Turhautuminen tapissa. Nyt kun pakollinen seminaari pidetty ja synninpäästö saatu, on valtuutus jatkaa entiseen malliin. Vähän jo epätoivo valtaa mielen, eikä ihan vähääkään.

    35
  18. Suvakin mieli on niin sairas ja pää sekaisin, että sitä ei käännä mikään.

    37
    1
  19. Millä oikeudella ja kenen luvalla aikuisia turviksia viedään alaikäisten ja lasten pariin? Onko lapsilta ja heidän vanhemmiltaan kirjallinen suostumus tähän toimintaan? Miten lapsi tai vanhemmat voi kieltäytyä tästä toiminnasta niin halutessaan?
    Miksi alaikäsiä ja lapsia käytetään kotouttamisen välineenä? Täysin absurdi ajatus että lapsien pitäisi auttaa aikuisia pedofiiliuskonnon edustajia kotoutumaan Suomeen.
    Ylipäänsä kotouttaminen on todella naivi ajatus. Jokainen joka haluaa integroitua integroituu ja joka ei halua ei integroidu.
    Ylipäänsä järjetöntä edes yrittää kotouttaa muukalaisia toiselta puolelta planeettaa. Se ei johdä meidän kannaltamme mihinkään hyvään ei lyhyessä eikä pitkässä juoksussa.

    50
  20. Se on kuulkaas niin että se on sinun ja minun vika kun muslimi raiskaa lapsia ja naisia. Tämmöstä. Minä vedän seuraavaa vastaan tulevaa suvakkia turpaan.

    41
  21. Oulun valtuutetut eivät näytä oikein ymmärtävän, ettei tämän tyylistä asiaa voi hoitaa samalla virkamies-mentaliteetilla kuin kaavoitusasioita tai terveydenhoidon palvelupisteiden sijoittamista. Kysymys on lapsista, kysymys on seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ja kysymys on ulkomailta tulleista miehistä. Kyllä tällaisen tunteita pitää herättääkin, ja jos ei, niin jotain mätää löytyy päästä. Sebastian Tynkkynen ja Junes Lokka puhuivat hyvin, osoittivat että oikeasti välittävät.

    Moni muu (ihan jokaista puhetta en jaksanut kuunnella) puhui sanoja, joiden toivoi osoittavan omaa järkytystä, mutta joista ei välittynyt kuin virallinen osanotto uhreille. Kunnallispoliitikoista välittyi myös kuva, että tästä on saatava pisteet kotiin vaaleja varten, tai ainakin estettävä, etteivät nuo, jotka ovat päämäärätietoisesti perehtyneet asiaan ja osoittavat aitoa huolta, saisi niitä pisteitä.

    Enemmän ne, jotka syyttävät toisia siitä, että tapausta valjastetaan vaalimenestystä siivittämään, itse yrittäessään estää asiasta puhumisen vaalien yhteydessä, osoittavat, että heille tämä on vain vaalien takia tärkeä asia. Junes ja Sebastian ovat olleet asialla näissä merkeissä, oli vaaleja tulossa tai ei. Näillä muilla pikku poliitikoilla vasta nyt omatunto herää, näkeehän sen siitäkin, että vetävät jatkuvasti toisarvoisia asioita tässä yhteydessä framille.

    Yksi alussa puhunut virkanainen, joka jaksoi toistaa kontaktien kantaväestöön olevan tärkeitä, jakaen kotouttamisvastuuta tavallisille kaupunkilaisille, jotka varsinkin tällaisten tapausten jälkeen, saattavat tuntea inhoa ja vihaa kotoutettavia kohtaan, oli huolineen väärässä paikassa. Vaikka ei haluaisi kotouttaa, niin virallinen taho vaatii. Tilaisuuteen sopimatonta puhetta oli myös, tarvitsemme maahanmuuttoa huoltosuhteen korjaamiseksi. Viis siitä että huoltosuhteen paikkaajat raiskaavat, pitäisi olla sen verran psykologista ymmärrystä, ettei tällaisissa tilaisuuksissa, laukoisi mitä sattuu.

    30
  22. Eivät nuo mädättäjähuorat ja heidän paapomansa ali-ihmiset ymmärrä kuin väkivaltaa.

    25
  23. ”Koko tilaisuus oli siis täynnä jonninjoutavaa jorinaa…”

    Ei nyt ihan noinkaan mikäli Tiina ja Junes osaavat pelata tämän oikein. Vaalikampanjassa kannattaa alkaa kyllästymiseen asti hokemaan tuon kokouksen ja aiempien totaalista passiivisuutta ja valheellisuutta.

    Seurasin tapahtumaa vähän aikaa mutta se oli niin sietämätöntä persesyöpää, ettei sitä(kään) millään pystynyt katsomaan.

    23
  24. No kun näille päättäjille tulee eteen se että heidän lähipiirissä raiskataan tyttö tai nainen, niin Johan ollaan lakeja muuttamassa. Mutta kun se tapahtuu meille tavallisille veronmaksajille jotka joutuvat kärsimään loppuelämän tästä, niin sitten se vain pyyhkäistään pois… Kyllä se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Uskokaa vain että vielä käy näin että osuu omaan nilkkaan. Kohta kansalaiset niin. Rikotaan muutama ikkuna ja aletaan kunnolla pistää rsnttaliksi niin eiköhän ala tapahtumaan jotain… Lestadiolais yhteisössä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on sallittua, vain anteeksi pyytämällä ja hoitokokouksella siitä selviää. Sairasta touhua. Viittaan tällä lauseella Lesta pääministeriin.

    22
    1. Ei näköjään auta vaikka lähipiirissä nuori 14 v tyttö raiskattiinkin ! viittaan Sipilän veljen tyttöön !!!

  25. Helvetin YLE Media - kuin suoraan islamisaatiota edistävästä propagada koneistosta lähi idässä *ei mitään eroa* Siihen toimintaan tai sanomaan kyyristy matujen edessä euroopalainen typerys sanoo:

    yle ei jumalauta

    yhtäkään kriitistä ihmistä ei haastatella yhtäkään kriititistä mielipidettä ei näytetä uutisissa

    päin vastoin tämä oli insernin sanoma

    Suomen raiskauspääkaupungin poliisilla vintti pimeänä: syyttää kantasuomalaisia!

    Uskomatonta mutta totta; Suomen raiskauspääkaupungin poliisit ovat toinen toistaan tyhmempiä. Pedariraiskausringin sijaan syyllistä etsitään keskitetyn tarkoituksellisesti kantasuomalaisten ”rasismista”.

    Oulun poliisin apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta on huolissaan Oulun katuturvallisuudesta. Hän sanoo, että kantasuomalaisille Oulu on turvallinen paikka,

    YLELLÄ SAMA AKENDA MUUTA KRIITIKKIÄ EI ESITETÄ OULUN VIRKAMIEHIÄ VASTAAN

    JOKAINEN YLE HAASTELTU SIVIILI OLI YLPEÄ KAUPUKINSA TURVALIISUUDESTA

    TAI SITTEN… SE KRITIIKIÄ ESITÄNEEN PUOLEN MIELIPITEET PIMITETÄÄN

    SENSUROIDAAN PYYHITÄÄN YLEN VIHERVASURI

    RIKKOLIS MATUJEN SUOJELIOIDEN TOIMITTAJIEN

    UUTISTOIMITUKSEN KARVAISEEN PERSEESEEN

    TÄLLÄ SAMALLA KURALLA

    on kyllä selläinen Valtion uutismedia meikäläisilä että hu hu DDR kalpenee pohjois – korea lähenee

    mutta ulkomaalaistaustaiset henkilöt ja perheet ovat kohdanneet viime kuukausina syrjintää ja asiatonta käytöstä.

    USKOMATONTA MUTTA TOTTA!

    Oulussa kuorituu jatkuvasti päivän valoon uusia maahanmuuttotaustaisten ja tähän asti poikkeuksetta muslimimiesten tekemiä lasten törkeitä seksuaalisia hyväksikäyttöjä ja väkivaltarikoksia. Paskalehti Kalevan otsikoinnin mukaan Oulun poliisin suurin huoli on se, että jotkut paikalliset pottunokat kettuilevat matuille siitä, että heidän heimoveljensä joukkoraiskaavat paikallisia pikkutyttöjä.

    21
      1. Kehonrakennusfoorumilla joku kommentoi joskus että ”merisään kuunteleminen antaa sopivan raivon ennen painonnostosuoritusta”

        Itse väittäisin että tämänkaltaisten tilaisuuksien katselu aiheuttaa paljon kovempaa raivoa, katsoin hetken ja jonkun noin 80- vuotiaalta näyttävän poliisin suomalaisvihamielinen, ylimielinen ja välinpitämätön tyhjänpuhuminen alkoi jo vituttaa niin ettei pystynyt enempää.

  26. Oulun kaupunginvaltuustolle on tärkeämpää antaa ulos kuva kansainvälistyvästä kaupungista kuin suojella kuntalaisten alaikäisiä lapsia maahan tunkeutuneiden lähi-itäläisten raiskauksilta ja pahoinpitelyiltä. Hienoa. Kerrassaan hienoa.

    30
  27. Vittu Tätä Ylen ilmasto muutos paskaa TAAS TAAS TAAS TAAS TAAS A Studio Mietikä kuinka he yrittävät vaikutaa suomen vaalien pääkeskusteluun akendaan

    nämä kusipäät tekevät puhdasta vaaleihin vaikkutamis prropagandaa vihreiden hyväksi JOKA VITUN PÄIVÄ

    nyt matua haastaelaan asian tiimoita A Studiossa

    vittu nämä yleläiset ovat oikeasti jotain mielenterveys hoitoa kaipaavia idiooteja

    18
  28. Aivan järkyttävää katsottavaa, kaikki pesee käsiään kun reilun kymmenen tytön elämä on murskattu ja samalla heidän vanhempiensa ja lähipiirin. Tämän katsottuani usko viranomaisiin järkkyi ja pahasti…

    18
  29. Onpa yllättävää että mitään ei saada aikaiseksi, kuin pelkkää paskan jauhamista lisää. Sama monikulttuurinen meno sen kuin jatkuu.

    12
  30. olen jo pitkän aikaa omalla tavallani kotouttanut ählämeitä omiin maihinsa minne ne kuuluukin eikä tänne suomeen

  31. Tehdään aloite että muutetaan hieman lakeja.Lasten joukkoraiskauksesta aina kastraatio polttamalla.MädättäjäHUORILLA ei varmasti ole ongelmaa asian kanssa koska raiskaavathan Suomalaisetkin kuten he aina paapomiensa loisien toimintaa selittelevät joten mitään rasismia EI OLE eikös niin?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.