Turkulainen kansanedustaja Ville Tavio (ps.) on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen hallituksen toimista terrorismin torjumisessa. Hiljattain uutisoitiin, että Suomen korkein terroriuhka on Turussa ja Helsingissä (Turkulainen-lehti 23.1.2019).
Suojelupoliisin mukaan terrorismin uhka on Suomessa tasolla 2/4 eli uhka on kohonnut.
Tavio katsoo, että terrorismiuhkan ratkaisemiseksi ei ole tehty riittävästi vuonna 2017 Turussa tapahtuneen, jihadistisessa tarkoituksessa tehdyn terrori-iskun jälkeen.
Suojelupoliisin ylietsivän luennon mukaan Turussa ja Helsingissä on rakenteita, jotka tekevät niistä erityisen mahdollisia alueita seuraavalle terrori-iskulle.
– Jihadistisen alamaailman syntymiseen ei ole puututtu riittävän tehokkaasti, Tavio sanoo.
– Terroristikytköksiä omaavien henkilöiden määrä pitää saada vähenemään, mutta se vain kasvaa, Tavio sanoo.
Tavio on tehnyt kirjallisen kysymyksen terrorismin torjumisesta myös ennen vuoden 2017 terrori-iskua. Uudessa kysymyksessään Tavio kysyy ministeriltä, ovatko hallituksen tekemät ja aikomat toimenpiteet riittäviä terrorismin torjumiseksi.
Ville Tavio
Kansanedustaja (ps.)