Värnamon pikkukylässä kunnon jengisota

Smålandissa sijaitsevassa pikkukaupungissa Värnamossa on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana kummallisia asioita. Useita pommi-iskua ja ampumistapauksia.

3. tammikuuta räjäytettiin klo 03.20 aikaan auto. Räjähdys oli sen verran voimakas, että auton keula kirjaimellisesti räjähti ilmaan. Poliisi ei ole kertonut asiasta enempää, mutta arveli jossain yhteydessä panostuksen olleen astetta kovempi kuin kotitekoiset pommintekeleet. Räjähdys viittaa käsikranaattiin. Poliisilla ei ole tapauksesta kiinniottoja.
7. tammikuuta räjäytettiin auto. Klo 03.00 aikaan sattunut räjähdys vaurioitti autoa. Poliisi ei toistaiseksi ole ilmoittanut mikä räjähdyksen aiheutti; käsikranaatti vai jokin omatekoinen pommiviritelmä. Ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teosta.
8. tammikuuta ammuttiin Värnamon keskustassa sijaitsevaan huoneistoon kadulta laukauksia. Huoneistossa olleet henkilöt eivät saaneet osumaa, mutta ikkunat helisivät sisälle. Asiaa tutkitaan murhan yrityksenä, ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teoista.
10. tammikuuta yöllä harjoitettiin ammuntaa. Klo 01.00 aikaan useita henkilöitä istui parkkipaikalle pysäköidyssä autossa kun heitä kohti avattiin tuli ohiajavasta autosta. Tapahtumaan on yhdistetty ainakin kolme muuta autoseuruetta ja poliisi sai otettua yön aikana kiinni kaksi autoseuruetta. Yksi pysähtyi vasta poliisin ampuessa varoituslaukauksia.
21. tammikuuta aamulla klo 04.00 aikaan räjäytettiin pommi asuintalon rappusilla. Rakennus sai suuria vaurioita ja räjähdyksen kerrotaan olleen kunnon jytky. Henkilövahinkoja ei kuitenkaan saatu aikaan.  Poliisi tutkii tapausta murhan yrityksenä, mutta toistaiseksi ei ole tehty kiinniottoja.
Siinä ainakin muutama esiin tullut tapahtuma. Poliisi ei ole tarkkaan kertonut mistä on kysymys, mutta alamaailman vinkkimiehen mukaan kyse on kahden jengin kiistasta kuka on kokaiinikukkulan herra. Osassa tapauksia on mukana myös kantaruotsalaisia, joista yksi tapahtuma liittyy huumepidätykseen viime kuussa. Tuolloin oikeus vangitsi 43-vuotiaan ruotsiaanon epäiltynä törkeistä huumausainerikoksista.