Porin suunnalta alkaa pikkuhiljaa paljastumaan nuoriin tyttöihin kohdistunut raiskausaalto.
Perjantaina alkoi käräjät vuonna 2001 syntynyttä Afzali Hamsaa vastaan. Nuorukaista syytetään törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kyseessä oli kaksi erillistä tekoa.
Hamsa asui Porissa Niittykodon tukiasumisyksikössä. Raiskaus tapahtui siellä. Uhri, nuori tyttö oli vierailulla orpokodissa ja teko tapahtui tässä yhteydessä. Siitä ei ole tietoa miten asia teon jälkeen eteni ja oliko tyttö ns. kaksisuuntaisessa kotoutumisessa. Toisesta tapauksesta ei ole tietoa.
Tietojen mukaan Hamsaa on syytetty aiemminkin vastaavasta teosta, mutta syyte raukesi näytön puutteen vuoksi. Nuorukaisen kerrotaan olleen hyvin aggressiivinen ja raiskauksesta on ollut selvät merkit etukäteen ilmassa, mutta niihin ei ole puututtu. Mahdollinen sotatrauma? Tyttölapsia on jokatapauksessa siitä huolimatta päästetty ja annettu oleskella Hamsan lähistöllä.
Niin ikään Porissa vangittiin jo 16.11.2018 Syyrian kansalainen Temo Kawa. 2001 syntynyttä yksintullutta nuorukaista Kawaa epäillään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta. Teot ovat tapahtuneet Porissa lokakuun loppupuoliskolla. Tämä asia tulee lähipäivien aikana käräjille.
Kerromme asiasta lisää heti kun saamme tietoja.