Elin Erssonille pikku sakko afgaanirikollisen lennon estämisestä

0

Göteborgin käräjäoikeus tuomitsi tänään turvapaikka-aktivisti Elin Erssonin sakkoihin ilmailuliikenteen häirinnästä. Syyttäjä vaati 14 päivää vankeutta, mutta oikeus päätyi päiväsakkoihin.

Tapahtumat alkoivat kesäkuun 23. päivä Göteborgin Landvetterin lentokentällä kun 21-vuotias Ersson oli päättänyt estää parikymppisen afgaaninuorukaisen palautuksen. Koneessa ei kuitenkaan ollut nuorukainen vaan 52-vuotias afgaanirikollinen, jota oltiin palauttamassa vankeustuomion jälkeen kotiin.

Ersson kieltäytyi istuutumasta koneessa ja vaati, että afgaani poistetaan koneesta. Noin 15-minuutin aktion jälkeen kapteeni päätti, että afgaani ei lennä kyseisellä koneella kotiin. Ersson livekuvasi teon ja se sai suurta maailmanlaajuista huomiota.

Elin Erssonin mukaan hän on syytön tapahtumiin. Hän myöntää itse teon kuvauksen, mutta ei katso, että lainsäädännöllä voidaan kieltää tuontapainen käytös. Lisäksi hän katsoo, että ilmailuliikenteen häirintä ei voi tulla tässä tapauksessa kyseeseen, kone oli maassa.

Oikeuden päätöksellä sakon loppusummaksi tuli 3 000 kruunua (noin 300 euroa).

 

 

28 thoughts on “Elin Erssonille pikku sakko afgaanirikollisen lennon estämisestä

  1. olisi tarvinnut kunnon piiskauksen, kun ei aikoinaan ole saanut, tuollanen ritsap….

    47
    1. ”Ken vitsaa säästää se lastaan vihaa” sanoo vanha sananlasku. Ja se pitää paikkansa.

      Tässä kohtaa 300e sakko oli aivan liian pieni rangaistus. Sellainsen 30 000e olisi ollut sopivampi.

      Miksi muuten lentohenkilökunnalla ei ole lamauttimia käytössä? Sellaisella kun olisi tärskäyttänyt niin johan Elin olisi sätkinyt maassa ja lasknut housuihinsa. Sen jälkeen se olisi ollut helppo raahata koneesta pois.

      Lentokoneen tarjoilijat aina uhkailevat ”Pitääkö oikein kutsua kapteeni paikalle?”. Hui kun pelottaa. Oikein kapteeni paikalla.

  2. ruåtsi menee kiihtyvässä syöksykierteessä kohti unelmayhteiskuntaa. Jätte bra, eller hur?

    76
  3. sekarotuinen narttu olikin puhdasverinen muroihinkuseva viherseisoja sanoo:

    Olis syytä IATA:n ottaa kantaa Ruotsin pullamössökäräjien linjauksiin, vesittää kansainvälisen ilmailun turvallisuuden käytännöt jos hiekkaneekerin perään kuolaaminen ja seisoskelu on lieventävä asianhaara ilmailuun kohdistuvissa rikoksissa. Jossain vaiheessa vihreiden toimenpidevalikkoon päätyy tällä menolla kättä pidemmät, tuliaseet tai pommit.

    47
    1. ICAO, tai mikä vaan, mutta minkälainen viesti tällaisella päänsilityksellä annetaan tuleville lentokonehäiriköille?

      Itseasiassa, netsien kannattaisi alkaa selvittelemään milloin näitä rikastajia ollaan kuljettamassa ulos maasta ja tiedottaa niistä takuille ja piffeille jne, että saadaan tilanne kärjistymään niin, että viranomaisten on pakko niiden yleistyessä ottaa jokin linja niihin ja että mahdollisimman moni lentomatkustaja saa maistiaiset tästä aktivismista.

      Tällä tiedottamisella ja näiden tapausten yleistymisellä olisi pelkästään positiivisia vaikutuksia esim. äänestyskäyttäytymiseen ja karkotusten tehostamiseen, uskon.

      17
  4. sekarotuinen narttu olikin puhdasverinen muroihinkuseva viherseisoja sanoo:

    Korjaus perään, ICAO:han se lakia lukeva taho on.

    11
  5. Suuri osa ruotsalaisista on idiootteja, valitettavasti. Mutta viisaitakin löytyy ja he ovat usein itse maahanmuuttajataustaisia kuten esim. Hanif Bali jolle suvakit kaatavat paskaa niskaan päivittäin. Hanif ei anna sen häiritä vaan jatkaa totuuksien laukomista:

    unvis.is/https://www.aftonbladet.se/debatt/a/P3bk2p/is-terroristerna-gar-fria-hemma-i-sverige

    22
  6. Nyt Elinin ura lähti nousuun. SVT ryhtyy kutsumaan häntä keskusteluohjelmiin ja muu valtamedia antaa näkyvyytttä.

    Elin voisi nyt perustaa yrityksen tuotteenaan muun muassa puhujana esiintymiset ja koulutus. Julkinen sektori olisi asiakas. Laskuttaa voisi reippaasti. Hän voisi kirjoittaa myös kirjan, lehtien kriitikot ylistäisivät sitä. Nyt kaikki on Elinista kiinni. Tie superjulkkikseksi on auki. Kansanedustajuus on varma ja yhden kauden jälkeen ministeriksi. Ja sitten EU:hun komissaariksi.

    Kun Ruotsi on islamisoitu ja muuttunut Afganistaniksi, Elin voi elää keräämiensä varojen avulla turvassa jossain valkoisessa maassa. Ehkä Islannissa.

    39
    1. Kyllä. Ja loput maksaa ne niska limassa painavat syylliset joiden pitäisi maksaa vielä enemmän veroja sekä olla niin suvaitsevaisia, että jos lapsesi raiskataan/murhataan/poltetaan elävältä/autosi poltetaan jne jne, on lisäksi osattava pitää turpa kiinni jotta a) ei menetä työpaikkaa b) saat sakot jos sanot suoraan mitä ajattelet sekä c ) olet rasisti mulkqvisti jonka normaali maalaisjärki sekä ihan normaali ajatusmaailma oikeasta ja väärästä nyt vain on väärin jos et suvaitse että et suvaitse kulttuuria mitä meille uskoteltiin. Että kirurgit, insinöörit, jne jne haistavat vitut meille jne.

      16
      1. Kutan paavo äskettäin totesi hienossa kirjoituksessaan, oy suomi finland ab:ssa ei vielä tajuta sitä mikä on meininki. Itse osaan 5 kieltä. Ja kun olen liikkunut ja liikun vastedeskin, ympäriinsä esim eri ostoskeskusten kahviloissa, pelkkä silmänkertoo sen mussä mennään. Ja kun vielä ymmärrät mitä he puhuvat esim kahvilassa jossa kävin äskettäin joka oli täynnä lähi-itäläisiä. Siis koko helvetin keskus oli täynnä kahviloita, ravintoloita jne täynnä. Nuoria hienoissa vaatteissaan ja kalliiine i phone puhelimineen. Ja kun osaan kieliä sekä olen kuin kala vedessä, he nauravat/ pitävät itsestään selvyytenä sitä että se on heidän itsearvoinen oikeus.

        1. Voisitko tehdä kaikille palveluksen ja alkaa kirjata ylös mitä kuulet, milloin ja missä? Voisit sitten toimittaa eteenpäin tai jakaa kommentissa jossain näkyvässä kohtaa.

          1. Pyyntö vastaan otettu. Teen parhaani ja varmasti teenkin. Ja raportoin kyllä paavon suodattimen kautta. Prkle.

            1. Niinkuin sanoin olen kuin kala vedessä. Heidän keskellään. Aion kyllä konkreettista todistetta hommata, mutta täytyy olla varovainen.

              1. Mikäli osaat arabiaa voisit olla kullanarvoinen lähde PT-medialle. Suosittelen yhteistyötä.

  7. Elin sai 3000kr sakkoa, veronmaksajat puolestaan saivat 250.000kr kustannukset lentokoneen viipymisestä jne.

    35
    1. Luulenpa ettei vaadittu. Kun on kysessä valtion rahat, niin pisetään turpa kinni.

      10
  8. Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen laulelee vanhana Attendon hoivakodissa muistoissaan: ”Menneet päivät elin niin kuin Elin…Oi niitä aikoja…”

    18
  9. Tämä henkilöhän toimi johtajana yllyttäessään muita matkustajia rikolliseen tekoon

    15
  10. Ruotsalainen lentokoneseisoja selvisi lähes ilman rangaistusta.
    Saa nähdä epäonnistuuko suomen oikeuslaitos samalla tavalla, tuomitessaan suomalaista lentokoneseisojaa.

    19
  11. Halpaa mainontaa! Tuolla rahalla saa lehdessä muutaman senttimetrin ilmoituksen. Nyt tuli kuuluisuutta globaalisti ja suvakkiarmeija palvoo.

    Odottelen, että toiminta laajenee. Ruotsista lähtevät koneet ovat sitten aina myöhässä, eivät ne Ruotsin poliisitkaan kovin ripeitä ole tuossa tilanteessa.

    Toivottavasti Suomessa tehdään moinen isistely kalliimmaksi.

  12. Tuo sianElin voisi mennä vaikka lähi-itään pariksi viikoksi, ja kun verissäpäin itkisi paluukoneessa joku alkaisi mölyämään että ei elintä voi palauttaa kotimaahansa, mitenkähän alkaisi naama silloin punottamaan…

  13. Pienen sakon se ”meidän” Pennanenkin tulee saamaan. Ei se rangaistus niin tärkeää ole kuin se että hänet toivottavasti tuomitaan maksamaan mojovat vahingonkorvaukset.

  14. Tuomiossa ei ehkä ole sakkojen lisäksi mainittu korvausvelvollisuutta.
    http://professorinajatuksia.blogspot.com/2019/02/elin-erssonin-uhrit-jaivat-ilman.html

    Kuka korvaa vahingot? Lennon estyminen maksaa. Muiden matkustajien lähdön viivästyminen maksaa? Nyt Elin pääsee alle 300 euron sakoilla, vaikka aiheutti ehkä kymmenien tuhansien eurojen vahingot. Ehkä joku ajattelee, että vakuutus maksaa. Vakuutusyhtiöt voisivat haastaa Elinin oikeuteen korvauksista. Elinin teko ei ollut vahinko eikä huolimattomuutta, vaan harkittua toimintaa. Häntä pyydettiin istumaan. Ei istunut.

    Mitä ajattelee Elin nyt? Hän aikoo valittaa tuomiostaan.

  15. Joustava ruotsalainen lentoyhtiö saa tästä markkinaedun, kun alkaa myydä lennoille seisomapaikkoja.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.