Osa Ruotsin autopaloista voidaan profiloida nuorukaisten leikkisäksi päähänpistoksi. Osa taas on vakaasti harkittuja tekoja, joita suunnitellaan ja toteutetaan.
Södertäljessä roihusi viime syksynä usein. Yksi palorypäs oli syyskuun 18. päivän aamupäivällä Östertäljen juna-asemalla jossa poltettiin viisi autoa. Siis keskellä kirkasta päivää. Nuorukaiset Youssoufa Hirouf, Ninos Afram ja Petrus Ackran päättivät ilotella.
Tapahtumat alkoivat kun nuorukaiset kävivät ostamassa Norsborgissa Botkyrkassa sijaitsevalta huoltoasemalta bensaa. Sitä tankattiin ainakin kahteen neljän litran kanisteriin. Kun kanisterit saatiin täyteen poistui kolmikko paikalta Renault-merkkisellä henkilöautolla. Suunta oli Södertäljeen. Kuvat alla.
Tämän jälkeen kolmikko siirtyi Östertäljen juna-asemalle, jossa sytytettiin ainakin neljä autoa tuleen, josta palo levisi yhteen autoon. Palokunta arvioi palon vaaralliseksi, sillä palon leviämisriski oli suuri ja palopaikka vilkkaan juna-aseman vieressä. Palokunta arvioi myöskin, että oli olemassa räjähdysriski. Palot saatiin kuitenkin hallintaan.
Tekopaikalla oli aktiivisia kansalaisia, joista yksi silminnäkijä lähti seuraamaan Ninos Aframia. Afram yritti piiloitella autojen välissä, mutta poliisi onnistui ottamaan hänet nopeasti kiinni. Myös Youssoufa Hirouf onnistuttiin jäljittämään. Hänestä saatiin myös valvontakamerakuvaa lähistöltä kun hän yritti paeta paikalta.
Valvontakamerakuvista näkyy, miten kolmikon Renault pyöri parkkipaikalla poliisin saapumisen jälkeen. Silminnäkijä osasi antaa poliisille hyviä tuntomerkkejä. Kuvat alla, kun kolmikon Renault pyörii parkkipaikalla sen jälkeen kun palot oli sytytetty.
Oikeus totesi, että useat seikat, mm. palopaikalta löytyneistä DNA-jäljistä ja valvontakameran kuvista muodostui näyttö, jolla Afram ja Hirouf tuomittiin murhapoltosta (Suomessa tuhopoltto!) 1 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen ja Ackran avunannosta murhapolttoon 240 tunnin yhteiskuntapalvelukseen. Poltettujen autojen arvoksi arvioitiin noin 400 000 kruunua (40 000 euroa).